Tohtori Marx kuvaili yksien harjoittamaa toisten jotensakin kuppaamista siihen tapaan,että ”pääoma on kuollutta työtä, joka vampyyrien lailla elää vain imemällä elävää työtä, ja se elää sitä paremmin, mitä enemmän se sitä imee.”

tiistai 29. joulukuuta 2015

Sveitsiin kansanäänestys: Pankit eivät saa luoda rahaa

Talouselämä 29.12.2015 
 
Yli 110 000 sveitsiläistä haluaa, että ainoastaan Sveitsin keskuspankki olisi vastuussa kierrossa olevan rahan määrästä, kirjoittaa The Independent.
Nyt Sveitsissä aiotaankin järjestää asiaa koskeva kansanäänestys.
Idea kansanäänestyksestä sai alkunsa aloitteesta, joka vaatii, että liikepankkien käytettävissä oleva varallisuus vastaisi niissä olevia talletuksia. Tavoitteena on se, että pankit voisivat lainata ainoastaan rahaa, jota niillä oikeasti on käytössään, eikä vain tehdä lisää olematonta rahaa.
Aloite keräsi yli 100 000 allekirjoitusta 18 kuukauden aikana ja etenee tämän myötä Sveitsin lakien johdosta kansanäänestykseksi. Kansanäänestykselle ei ole kuitenkaan vielä määritelty päivämäärää.
Vaikka keskuspankit vastaavat painetusta rahasta, niin liikepankit voivat tarjota rahaa luotolla. Nykyään yli 90 prosenttia Sveitsissä liikkeellä olevasta rahasta on elektronisessa muodossa.