Tohtori Marx kuvaili yksien harjoittamaa toisten jotensakin kuppaamista siihen tapaan,että ”pääoma on kuollutta työtä, joka vampyyrien lailla elää vain imemällä elävää työtä, ja se elää sitä paremmin, mitä enemmän se sitä imee.”

perjantai 27. syyskuuta 2013

Pankin strategin kova väite: 

Fed ja superrikkaat salaliitossa


Taloudellinen eriarvoisuus on noussut suureksi puheenaiheeksi Yhdysvalloissa.
Se mietityttää jo pankkien sijoitusväkeäkin. Societe Generalen strategi Albert Edwards varoittaa tuoreessa markkinakatsauksessaan tulonjako-ongelmien aiheuttamista riskeistä.
"Ei tarvitse olla kommunisti kantaakseen huolta siitä, että suureksi revennyt eriarvoisuus heikentää talouden pitkän ajan kasvua ja kärjistää taantumien vaikutuksia", Edwards kirjoittaa.
Markkinakatsauksessaan hän siteeraa eturivin ekonomisteja sekä Warren Buffettin ja Bill Grossin kaltaisia sijoittajapersoonia, jotka ovat viime aikoina kantaneet huolta eriarvoisuudesta.
Edwardsin omat päätelmät ovat sangen rohkeita. Hän väittää, että Yhdysvaltain keskuspankki pyrkii tietoisesti pönkittämään asuntojen hintoja, jotta keskiluokalle syntyisi rauhoittava varallisuuden illuusio.
Näin Fed olisi ennen muuta amerikkalaisten superrikkaiden asialla. Niin kauan kuin keskiluokka on edes suhteellisen tyytyväinen, se ei ryhdy protestoimaan yhä satumaisemmin rikastuvaa harvalukuista eliittiä vastaan.
Edwardsin mukaan Case-Shiller-asuntohintaindeksin viimeaikainen nousu selittyy ennen muuta Fedin määrällisellä elvytyksellä.
"Samalla kun Yhdysvalloissa toteutetaan rikkaimmista rikkaimpia suosivaa politiikkaa, on myös yritettävä jotenkin pitää kulutuskysyntä käynnissä, jotta ei ajauduttaisi deflaatioon. Lisäksi keskiluokalta täytyy peittää se ikävä tosiasia, että se ei pääse nauttimaan talouskasvun hedelmistä". Edwards kirjoittaa.
Valittu linja on hänen mielestään äärimmäisen vaarallinen. Keskiluokkaa ei ole mahdollista pimittää loputtomiin. Ennen pitkää tavalliset kansalaiset huomaavat reaalitulojensa laskevan ja eriarvoisuuden kasvavan kasvamistaan.
Sijoittajien on syytä pitää nämä riskit mielessään.
"Nykyinen asuntokupla puhkeaa vääjäämättä jossain vaiheessa, vaikka Fed yrittää sitä viivyttää kiipeämällä hyppytornin portailla yhä korkeammalle. Eriarvoisuuden kasvu imee hyppyallasta kuiviin, ja siinä vaiheessa kun sukelletaan, jälki on todella rumaa", Edwards varoittaa.