Tohtori Marx kuvaili yksien harjoittamaa toisten jotensakin kuppaamista siihen tapaan,että ”pääoma on kuollutta työtä, joka vampyyrien lailla elää vain imemällä elävää työtä, ja se elää sitä paremmin, mitä enemmän se sitä imee.”

perjantai 24. toukokuuta 2013

Avoin kirje luottoluokittajille

Avoin kirje luottoluokittajille
Uutiskommentti Suomi säilyttänee jatkossakin AAA-luottoluokituksensa. Nyt on hyvä paikka palautekeskustelulle.

24.5.2013
Finanssikonserni Citigroup uskoo että Suomi säilyttää parhaan mahdollisen luottoluokituksen jatkossakin. Aion juhlistaa tapausta antamalla luottoluokittajille hieman palautetta.
Palautekeskusteluissa on ollut tapana käyttää niin sanottua hampurilaismallia. Ensin jotain hyvää, sitten kritiikki, ja lopuksi taas jotain kivaa.
Aloitetaan siis hyvästä: luottoluokittajat työllistävät ihmisiä.
Sitten kritiikki: luottoluokittajat näyttävät usein olevan varsin hämmentyneitä analyysiensa kanssa. Otetaan kaksi esimerkkiä: Yhdysvallat ja Japani. Vuonna 2012 Fitch leikkasi Japanin luottoluokitusta. Vuotta aiemmin Moody’s ja Standard & Poors (S&P) tekivät saman tempun, ja S&P leikkasi Yhdysvaltain luottoluokitusta.
Miksi?
Koska molemmilla on velkaa tuhansia miljardeja dollareita ja jenejä. Suhteessa bruttokansantuotteeseen Yhdysvaltain velka on yli sata prosenttia. Japanin velan ennustetaan nousevan tänä vuonna yli 250 prosenttiin bruttokansantuotteesta, mikä on täysin ennenkuulumatonta rikkaalle, teollistuneelle maalle. Molemmilla on ikääntyvä väestö ja ammottavat budjettivajeet.
Luottoluokittajat ovat siis huolissaan, että Yhdysvaltojen ja Japanin velka paisuu niin valtavaksi, että ne menevät konkurssiin.
Eikö maiden pitäisi siis maksaa Kreikan ja Italian kaltaisia korkoja?
Ei sinne päinkään. Yhdysvaltojen maksamat korot vaihtelevat muutamasta prosentin sadasosasta hieman reiluun kolmeen prosenttiin. Japanin korot liikkuvat siinä prosentin kymmenyksen ja vajaan kahden prosentin välissä.
Miten tämä voi
olla mahdollista?

Siten, että kyseessä ovat kelluvan, ei-vaihdettavan valuutan liikkeellelaskijat. Ei-vaihdettava tarkoittaa sitä, että valuuttaa ei voi vaihtaa millään sidotulla kurssilla toiseen valuuttaan, tai esimerkiksi johonkin hyödykkeeseen, kuten kultaan. Suomeksi sanottuna niitä ei voi pakottaa konkurssiin niiden omissa valuutoissaan nimetyissä veloissa.
Älkää uskoko minua – uskokaa Yhdysvaltain keskuspankin ex-pääjohtajaa Alan Greenspania.
–Valtio ei voi mennä konkurssiin omassa valuutassaan nimetyissä veloissa. Fiat-rahajärjestelmä, missä elämme tänään, voi tuottaa/Painaa valuuttaa niin paljon kuin se haluaa, Greenspan totesi vuonna 1997 Kansas-Cityn aluekeskuspankin tilaisuudessa.
Tällaiset maat ovat rahapoliittisesti itsenäisiä. Ne asettavat itse omat korkonsa, jos niin haluavat. Kuten St. Louisin aluekeskuspankin tutkimuspaperissa todetaan:
 –Yhdysvaltain hallitus ei ole riippuvainen velkamarkkinoista pysyäkseen toiminnallisena.

Tämä ei tietenkään tarkoita että keskuspankki voi "painaa rahaa" loputtomiin. Mutta se on toinen kysymys – pelkästään sen ymmärrys, että rahapoliittisesti itsenäiset maat eivät voi mennä konkurssiin omassa valuutoissaan nimetyissä veloissa on askel eteenpäin keskustelussa. Ja on päivänselvää että valtion velan määrällä ei ole mitään välitöntä korrelaatiota inflaatioon. Japani on kärsinyt deflaatiosta jo kaksi vuosikymmentä.
Yhdysvalloilla ja Japanilla ei myöskään ole mitään erityisasemaa tässä suhteessa, koska dollari on maailman reservivaluutta ja Japanin valtionvelasta iso osa on kotimaisesti omistettua. Kaikki mitä olen kirjoittanut Japanista ja Yhdysvalloista koskee myös Ruotsia, Iso-Britanniaa, Norjaa, ja niin edelleen. Euromaat eivät ole rahapoliittisesti itsenäisiä, ne käyttävät vierasta valuuttaa.
Vain yksi
pieni ongelma

Luottoluokittajien ongelma on se, että ne ajattelevat rahapoliittisesti itsenäisten maiden olevan rinnasteisia kotitalouksiin. Sinä ja minä voimme mennä konkurssiin, joten meidän on tarvittaessa elettävä suu säkkiä myöten.
Viimeisin esimerkki luottoluokittajien hämmennyksestä tuli pari viikkoa sitten, kun Fitch julkaisi tutkimuksen, jossa se antaa esimerkkeinä omassa valuutassaan velkaantuneista, konkurssiin menneistä maista muun muassa Venäjän vuonna 1998 ja Argentiinan vuonna 2001.
Tässä on vain yksi pieni ongelma: Venäjä sitoi ruplansa- ja Argentiina pesonsa dollariin. Ne menivät konkurssiin, koska niiltä loppuivat dollarit. Ne eivät siis olleet rahapoliittisesti itsenäisiä.
Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon purki kultakantajärjestelmän 1971. Luottoluokittajien olisi hyvä pikkuhiljaa herätä todellisuuteen. 
Ai niin, hampurilaismalli. No, kiitos kun annoitte Suomelle parhaan luottoluokituksen. Me emme ole rahapoliittisesti itsenäisiä, joten se tulee kyllä tarpeeseen.

وقتی حباب ثروت در دبی می‌ترکد

ماشین‌های فراری، پورشه، بی ام و و مرسدس مرتبا در پارکینگ فرودگاه بین‌المللی دبی رها می‌شوند.
برخی از شهرها با مشکل زاد و ولد حیوانات خیابانی، شهرهای دیگر با میزان بالای جرم و جنایت و برخی دیگر با مسئله گرانی مسکن مواجه هستند، اما مشکلی که شهر دبی با آن روبرو است از نوع دیگری است.
چند سالی است که دوبی با مشکل غیرمعمول شمار زیاد ماشین‌های اسپورت پیشرفته روبرو است که در پارکینگ ماشین فرودگاه و در کنار خیابا‌ن‌های در سراسر شهر در زیر لایه‌های ضخیمی از گرد و غبار به حال خود رها شده‌اند. 

در دبی و سایر شهرهای امارات متحده عربی علاقه مفرطی به ماشین‌های آخرین مدل  وجود دارد. اما دبی روزهای سختی را می‌گذراند. هنگامی که دبی کانون اقتصاد نفت و مرکز بازار شکوفای املاک بود، خارجی‌ها به خصوص بریتانیایی‌ها در این بازار داغ سرمایه‌گذاری کردند.

خارجی‌های تازه ثروتمندشده در این دوران آخرین ماشین‌های اسپرت ایتالیایی و آلمانی را برای تکمیل کردن سبک زندگی میلیونری‌شان خریدند- و بعد بحران اقتصاد جهانی رخ داد و حباب ثروت همه این افراد ترکید.

شمار زیادی از زیباترین ماشین‌های ساخته‌شده تا به حال از هنگام سقوط مالی دبی در هر سال بوسیله افراد خارجی‌ و محلی به حال خود رها ‌شده‌اند چرا که انها در مواجهه با بدهی‌های کمرشکن گریخته‌اند. صاحبان هراسان این ماشین‌ها که توان پرداخت بدهی‌های سنگین‌شان را ندارند (عدم پرداخت بدهی یا حتی برگشت یک چک در دبی تخلف کیفری محسوب می‌شود)، با حداکثر سرعت خود را به فرودگاه می‌رسانند، ماشین‌های‌شان را در پارکینگ فرودگاه رها می‌کنند و با پرواز بعدی از دبی خارج می‌شوند و هرگز باز نمی‌گردند. 

 

ماشین‌های فراری، پورشه، بی ام و و مرسدس مرتبا در پارکینگ فرودگاه بین‌المللی دبی رها می‌شوند و در برخی از آنها اسناد بدهی و یادداشت عذرخواهی روی شیشه جلو رها شده‌اند و در برخی دیگر کلیدهای ماشین هنوز درون جاسوئیچی قرار دارد.

سال گذشته یک ماشین "فراری انزو"، یکی از تنها چهارصد ماشین تولیدشده از این مدل، بوسیله پلیس در یک پارکینگ ماشین پیداشد که چندماهی بود داشت خاک می‌خورد. 

این ماشین چند میلیون دلاری در یک حراجی در کنار سایر فراری‌ها، رنج روورها و مرسدس‌های گردآوری‌شده ازکنار خیابان‌ها به فروش گذاشته شد. 


ساکنان شهر از ماشین‌های خاک‌گرفته که فضاهای پارک کردن را د رفرودگاه پرکرده‌اند و در بیرون باشگاه‌های کشتی‌های تفریحی‌ گران‌قیمت‌شان به جای مانده‌اند شکایت دارند- به گفته آنها این ماشین‌ها منظره محل را خراب می‌کنند -اما جنبه مثبت قضیه این است که امکان خرید فراری با تخفیف پیدا می‌شود!

منبع: جنوب نیوز