Tohtori Marx kuvaili yksien harjoittamaa toisten jotensakin kuppaamista siihen tapaan,että ”pääoma on kuollutta työtä, joka vampyyrien lailla elää vain imemällä elävää työtä, ja se elää sitä paremmin, mitä enemmän se sitä imee.”

torstai 16. toukokuuta 2013

Ajatushautomon tutkimusjohtaja: Hallitus ajaa kokoomuksen johdolla vasemmistopolitiikkaa




Liberan tutkimusjohtaja Elina Lepomäki sanoo, että julkisen sektorin rooli on liian iso Suomessa. "Tämä on lähellä suunnitelmataloutta", hän moittii.
Liberan tutkimusjohtaja Elina Lepomäki sanoo, että julkisen sektorin rooli on liian iso Suomessa. "Tämä on lähellä suunnitelmataloutta", hän moittii. Tästä on kyse


Ajatuspaja Libera

 Libera ilmoittaa olevansa puoluepoliittisesti riippumaton ajatuspaja, jonka missiona on edistää vapautta Suomessa.
 Ajatuspajan perustivat Petri Kajander ja vuorineuvos Gustav von Hertzen 2011. Kajander toimi sen ensimmäisenä toiminnanjohtajana. Nyt ajatuspajaa johtaa Kristina Pentti, edesmenneen vuorineuvos Heikki Pentin tytär.
 Liberan periaate on tulla toimeen ilman julkista rahaa. Varainkeruuta yksityisiltä vaikeuttaa kuitenkin lainsäädäntö.
Suomen hallitus ajaa kokoomuksen johdolla vasemmistolaista politiikkaa, ja maa on lähes suunnitelmatalous, arvostelee ajatushautomo Liberan tutkimusjohtaja Elina Lepomäki.
"Lähellä suunnitelmataloutta", sanoo ajatuspaja Liberan tutkimusjohtaja Elina Lepomäki Suomesta.
Lepomäki perustelee väitettään julkisen sektorin osuudella bruttokansantuotteesta. Suomessa julkisten menojen osuus oli viime vuonna noin 56 prosenttia. Se on Tanskan ja Ranskan jälkeen kolmanneksi eniten EU:ssa.
"Julkisen sektorin alasajo on myytti", Lepomäki sanoo.
Kuten nimensäkin viestittää, Libera toimii vapauden puolestapuhujana. Se ilmoittaa kannattavansa vapaita markkinoita, yksilönvapautta ja ylipäätään vapaata yhteiskuntaa.
Jos Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva puhuu päättäjille ja poliitikoille, Libera sanoo suuntaavansa sanomansa kansalaisille ja erityisesti nuorille. Se haluaa toimia keskustelun käynnistäjänä.
"Suomi on yhden totuuden maa. Liian monesta asiasta vaietaan", Lepomäki perustelee.
Vuonna 2011 perustettu ajatushautomo poikkeaa perinteisistä puolueiden yhteydessä toimivista ajatuspajoista ja toimii yksityisin lahjoitusvaroin.
Liberan mielestä sääntelyä on liikaa ja sitä tulee koko ajan lisää. Kun yksityissektorilta on hävinnyt viidessä vuodessa kymmeniätuhansia työpaikkoja, julkiselle sektorille niitä on syntynyt lisää.
Kielteisestä sääntelystä hyvä esimerkki on valtion puuttuminen kauppojen aukioloihin.
Julkinen sektori tunkee Lepomäen mukaan aloille, joilla sillä ei pitäisi olla mitään asiaa.
Esimerkiksi hän nostaa Yleisradion.
"Voin jotenkin hyväksyä roolin kansansivistäjänä, mutta miksi verovaroin pitää tehdä viihteellistä tanssiohjelmaa?", Lepomäki kysyy.
Julkisen sektorin vahva asema näkyy Lepomäen mukaan esimerkiksi naisyrittäjien suhteellisen pienessä määrässä.
"Suomessa julkissektori hoitaa suuren osan töistä, joita muualla tekevät naisyrittäjät," bisnesenkelinä toimiva Lepomäki sanoo.
Diplomi-insinööriksi ja kauppatieteilijäksi kouluttautunut sijoittaja auttaa alkuvaiheessa olevia teknologiayhtiöitä eteenpäin. Enkelitoiminnan mahdollistaa ulkomailla työskennellessä kerätty varallisuus.
"Suomessa palkkatyössä oleva ei pääse vaurastumaan."
Monopoli on Lepomäen mukaan aina yksilön kannalta huonompi vaihtoehto kuin kilpailu. Vapaus tuo myös vastuuta. Jokainen saa hänestä tehdä omat ratkaisunsa, mutta ei muiden kustannuksella.
Ruotsissa on edetty Lepomäen mukaan fiksumpaan suuntaan.
"Meillä on kokoomusvetoinen hallitus, mutta vasemmistolaisempaa politiikkaa saa hakea," Lepomäki sanoo julkisten menojen jatkuvasta kasvusta.

Onko Suomi suunnitelmatalous?


Suomen talouden sääntely ja suunnittelu on ollut viimeaikoina tapetilla. Viime sunnuntaina ajatushautomo Liberan tutkimusjohtaja Elina Lepomäki kajautti, että Suomi on “lähellä suunnitelmataloutta”. Aikaisemmin Kokoomusnuorten puheenjohtajuuskisassa oleva Susanna Koski julkaisi tekstin sääntelytalouden paheista.
Se, onko Suomi suunnitelmatalous, riippuu paljolti suunnitelmatalouden määritelmästä. Libertaarien äärilaidassa joidenkin mielestä julkisen sektorin suuruus on tarpeeksi hyvä määritelmä suunnitelmataloudelle. Tavanomaisessa puheessa suunnitelmataloudella viitataan neuvostotyyliseen komentotalouteen viisivuotissuunnitelmineen päivineen. Suunnitelmatalouden tarkasta määritelmästä riippumatta on selvää, että Suomessa ei vallitse vapaa markkinatalous.
Suomen taloutta suunnitellaan
Keskustelu julkisten menojen kasvusta tai kutistumisesta on paljon monimutkaisempi kuin mitä mediassa on annettu ymmärtää. On silti tosiasia, että Suomen julkinen sektori on suuri. Eurostatin mukaan julkisten menojen osuus bruttokansantuotteesta oli Suomessa EU-maiden kolmanneksi suurin vuonna 2012. Hallituksemme politiikka määrää suoraan yli puolet maamme bruttokansantuotteesta.
suunnitelmatalous1
Pelkkä tuijottaminen julkisen sektorin prosentuaaliseen osuuteen kertoo osaltaan myös keskustelunavaajien heikosta talouden tuntemuksesta. Suomen valtio suunnittelee talouttaan hyvinkin aktiivisesti, mutta tuotannon omistaminen ja julkinen sektori on vain yksi osa tätä yleistä taloussuunnitelmaa. Suomen valtiolla on oma vakausohjelma ja jokaiselle nelivuotiskaudelle on omat kehyspäätöksensä. Tämän lisäksi mm. valtion budjetti ja hallituksen ohjelma ovat aina tärkeitä koko maan talouden kannalta.
Teorian tasolla tällaista talossuunnitelua kutsutaan “indikatiiviseksi suunniteluksi“. Indikatiivinen suunnittelu eroaa neuvostotyylisestä komentosuunnittelusta sillä, että se ei pakota talouden toimijoita mihinkään, mutta kannustaa ja houkuttelee niitä verouudistuksin ja valtion avustuksin sekä tullien ja korkojen avulla. Tätä kautta valtion taloussuunnittelu osallistuu tiukasti myös niiden yhtiöiden toimintaan, jotka eivät ole suoraan julkiseen sektoriin sidottuja.
Taloutta pitää suunnitella
Tällaisen julkisen sektorin ja talouteen sekaantumisen jälkeen luulisi, että laitavasemmistolla ei olisi mitään valitettavaa Suomen tilasta. Mehän elämme suunnitelmataloudessa ja nyt joku vieläpä myöntää sen. Vasemmisto ei kuitenkaan itse koe olevansa niinkään taloussuunnittelun kuin työväenluokan liike, ja siltä kannalta kysymys talouden suunnittelusta on vasemmistolle itselleen toissijainen. Yleisestikin Suomen taloussuunnittelun kritiikki sisältää pari vakavaa ongelmaa.
Ensimmäinen ongelma koskee vaihtoehtojen puutetta. Vapaiden markkinoiden käytännön ongelmia voisi listata loputtomiin, mutta teoreettinen ongelma on paljon syvempi. Jo vapaiden markkinoiden määritelmässä on epäselvyyksiä, sillä toiset tarkoittavat vapailla markkinoilla monopolien poissaoloa, joillakin se tarkoittaa vapautta määritellä hinnat kysynnän ja tarjonnan mukaan kun taas joskus vapaat markkinat tarkoittavat suurta yksityistä sektoria. Tämän lisäksi vapaat markkinat ovat määritelmästä riippumatta teoreettinen mahdottomuus.
Talouteen sekaantumista vastustavat tahot puhuvat vapaista markkinoista ikään kuin niiden luonne olisi päivänselvä. Idea on, että kun talouteen sekaantuminen vain lopetetaan, tuloksena on vapaat markkinat. Usein tässä unohdetaan, että markkinat itsessään ovat lainopillinen ja täten hallinnosta riippuvainen termi.
Kauppaa on mahdoton tehdä, jos kauppiailla ei ole tiedossa selviä sääntöjä siitä mitä saa kaupata, miten saa kaupata, mikä on vaihdon väline, miten vaihto tehdään jne… Jo perustavanlaatuiset markkinoita määrittelevät lait joutuvat ottamaan selvän kannan täysin ideologisiin kysymyksiin, kuten siihen ovatko ihmiset kaupattavaa tavaraa, saako lapsia palkata täysipäiväiseen työhön, miten raha tuotetaan tai miten parantunutta kilpailuasemaa saa käyttää pienempiä kilpailijoita vastaan. Kun soppaan lisätään yritysmuotoon liittyvät keskustelut ja rajoitetun vastuun laki, alkaa ”vapaa markkinatalous” kuulostamaan täysin filosofiselta termiltä.
Ironisesti monet pelkästään markkinoita määrittelevät lait koetaan libertaarien keskuudessa silkaksi sosialismiksi ja suunnitelmataloudeksi.
Silloin kun puhutaan julkisen sektorin koosta, myös nykymaailman vaatimukset asettavat rajoja. Julkisen sektorin koko on kasvanut valtavasti teollisen vallankumouksen jälkeen. Tämä ei johdu siitä, että olisimme yhtäkkiä kaikki lukeneet Marxin pääoman, vaan teknologian kehitys ja maiden välinen kilpailu on pakottanut valtiot tekemään mittavia julkisia ohjelmia. Nykyisessä kilpailussa ei pärjää ilman kattavaa ja laadukasta tieverkostoa, terveydenhuoltojärjestelmää, tietoverkostoa, vesiverkostoa, koulutusta tai vaikkapa tutkimusta.
Hallinnot, jotka ovat yrittäneet yksityistää edellä mainittuja toimintoja, ovat äkkiä oppineet laajan julkisen sektorin hyödyt kantapään kautta. Näin on käynyt mm. PariisissaBritanniassa ja Kaliforniassa.
Käytännön ongelmat juontuvat siitä, että pitkäjänteinen ja tarkka suunnitteleminen on kaikelle taloudelle elinehto. Aina kun investoinnin ja siitä saatavan tuloksen välillä on pitkä aikaväli, yhteisön pitää suunnitella toimintansa näiden kahden tapahtuman välillä. Tämä tarkoittaa sitä, että kun viljelijä alkaa kasvattamaan satoa, hänen on suunniteltava se, mitä hän aikoo syödä sadon kypsymiseen asti. Isommassa mittakaavassa tämä näkyy mm. eläkkeissä. Kansakunnan on eläkesäästöjä tehdessään suunniteltava se, miten heidän rahallaan on arvoa myös silloin, kun suuret ikäluokat vetävät säästönsä lähes samanaikaisesti pois tileiltään.
Miksi vasemmisto on tyytymätön?
Toinen ongelma Suomen nimittämisessä suunnitelmataloudeksi on poliittinen. Kun joku sanoo Suomen olevan suunnitelmatalous, hänellä ei ole ainoastaan määritelmä Suomelle, vaan hänellä on myös määritelmä suunnitelmataloudelle.
Tuskin kukaan tiukemman taloussäätelyn kannattaja tukee Suomen nykyistä politiikkaa. Väite siitä, että taloussäätelyn kannattajat ovat saaneet tahtonsa läpi, pelkistää taloussäätelyn kannattajien näkemyksen groteskiksi karikatyyriksi. Ihan kevyeen keynesiläisyyteenkin liittyy paljon muutakin kuin pelkkä julkisen sektorin koko. Julkisen sektorin rakenne, organisaatio ja sen toimintaa säätelevä lainsäädäntö ovat kaikki yhtä tärkeitä, puhumattakaan yksityistä sektoria koskevasta lainsäädännöstä.
Julkisen sektorin rakenteessa on yhtä paljon vaihtelua kuin sen koossa.
Julkisen sektorin rakenteessa on yhtä paljon vaihtelua kuin sen koossa.
Se, että Suomella on taloussuunnitelma, ei tarkoita, että moinen suunnitelma laittaa yksityisen sektorin minkäänlaiseen vastuuseen. Vaikka taloussuunnitelma kasvattaisikin julkisen talouden kokoa, se voi asettaa julkisen talouden rahalliseen tulosvastuuseen, se voi yhtiöittää ennen suorassa kontrollissa olleita palveluita, ja tottahan toki myös ennen ilmaisista palveluista voidaan alkaa vaatimaan maksua. Myös kilpailutuslainsäädäntö sotii sitä ajatusta vastaan, että valtio tai kunta suunnittelisi suoraan toimintansa.
Talouden suunnittelussa ei olekaan tärkeätä se, suunnitellaanko taloutta vai ei. Tärkeätä on olla selvillä siitä, että kuka suunnittelee, mitä suunnittelee ja kenen eduksi. Koska suunnitelmatonta taloutta ei yksinkertaisesti ole olemassa, meidän pitää sen sijaan pohtia onko kyseessä kansalaisia voimistava vai vieraannuttava suunnitelma.

Valtio varalla kuin munkilla munat

Sunnuntain Hesarissa Katja Boxberg haastattelee ”ajatushautomo” Liberan tutkimusjohtaja Elina Lepomäkeä, jonka mielestä ”Suomen hallitus ajaa kokoomuksen johdolla vasemmistolaista politiikkaa, ja maa on lähes suunnitelmatalous”.

Tässä taustaa sille, miten tuollainen väärinkäsitys on syntynyt.

Katja Boxberg julkaisi Taneli Heikan kanssa vuonna 2009 kirjan ”Lumedemokratia”. Olen tehnyt siitä kirja-arvostelun, joka löytyy osoitteesta: http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&view=article&id=638:lume-vai-reaalikapitalismi-ku-1742009&catid=19:aate-ja-ismit&Itemid=33

Kirjassa Boxberg sanoo, että "pahoinvointimme näkee jokainen, joka on käynyt muualla länsimaissa maistamassa hyvinvointia." Suomi ei ole kirjoittajien mukaan "normaali länsimainen demokratia".

Toimittaja Boxberg on haastattelemansa tutkimusjohtaja Lepomäen aatesisar.

Elina Lepomäki sanoo haastattelussa, että hän on bisnesenkeli. Tämä Jumalan tahdon ilmoittajana esiintyvän taivaallisen bisneshenkiolennon hyväntekeväisyystoiminnan
”mahdollistaa ulkomailla työskennellessä kerätty varallisuus”. Mitä Elina Lepomäki on tehnyt ulkomailla?

Hän on ollut töissä englantilaisessa suurpankissa Royal Bank of Scotlandissa (RBS). Pankki tuli
kuuluisaksi sellaisista henkilökunnalle maksetuista bonuksista, jotka perustuivat keinotteluun ja pankin rahojen syömiseen kuormasta. Bonusten kasvattamisen hengessä pankki toimi tavalla, jossa se ajautui käytännössä konkurssitilaan ja jossa Ison-Britannian hallitus – pahempia seurauksia välttääkseen – joutui sen kansallistamaan.

Elina Lepomäen varallisuus on näiltä osin peräisin hänen työnantajansa kunniattomasta toiminnasta. Kun Royal Bank of Scotland ajautui konkurssitilaan julkisen valvonnan ja sääntelyn
purkamisen mahdollistaman keinottelun totaalivapauden oloissa, Lepomäki vaatii nyt Suomessa julkisen sektorin alasajoa unohtaen, että se johti hänen pankissaan täystuhoon.

Ajatushautomo Liberan viisihenkiseen hallitukseen (k ja j ovat näppäimistössäni rinnakkain ja
kirjoitin ensin että ”jallitukseen”) kuuluu viisi jäsentä: Anne Berner, Anne Brunila, Gustav von Hertzen, Saku Mantere ja Björn Wahlroos. Heistä Brunila ja Mantere ovat Aalto-yliopiston 7-jäsenisessä hallituksessa. Näyttää siltä, että elinkeinoelämä on vallannut yliopiston hallituksen enemmistön, kun nämä kaksi jäsentä paljastuvat tässä yhteydessä ultraliberaaleiksi julkisen vallan rahoittaman tutkimuksen alasajajiksi. Tieteen ja tutkimuksen vapaus on Aalto-yliopistossa uhanalainen.

"Libera-säätiö on vuonna 2011 perustettu itsenäinen ja ei-poliittinen ajatuspaja, joka tukee ja edistää yksilönvapautta, vapaata yrittäjyyttä, vapaita markkinoita ja vapaata yhteiskuntaa. Libera pyrkii lisäämään akateemista ja yleistä tietoutta vapauteen liittyvissä asioissa.”

Säätiö ei ota vastaan julkista rahoitusta. Kuitenkin sekä Elina Lepomäki että Björn Wahlroos (yhtenä SYP/Unitaksen keinottelu- ja sen johdosta romahdussyyllisenä) ovat hyötyneet valtiovallan olemassaolosta. Kapitalismi on vapautta, jossa fundamentalistit tarvitsevat
valtiovallan oman valtansa säilymiselle varalla kuin munkilla munat, sanoisi tähän ystäväni Hannu Taanila. Lepomäki sai bonuksensa valtion liberalisoimilta markkinoilta (joiden tuloksena
RBS jouduttiin kansallistamaan) ja Wahlroos sai johtoonsa valtion ensin yksityistämän ja Mandatumista sitten ylihintaa maksaneen entisen valtion pankin. Kannattaa muistaa, että Wahlroos toimii tänään Nordea-pankin hallituksen puheenjohtajana ja että ns. Baselin komitean suosituksen mukaan Nordea on yksi niistä maailman 29 SIFI-pankista (SIFI = Systemically Important Financial Institution), joille julkinen valta antaa turvatakuut keinottelutappioiden varalta. Libera-säätiö puolustaa kaikenlaista vapautta, mutta sen vapaus ei ulotu Nordean vapauteen tehdä konkurssi ja panna tappiot maksuun omistajille ja sijoittajille.

Kun Libera ilmoittaa olevansa ei-poliittinen instituutio, se tarkoittaa, että se edustaa kokoomuslaista arvomaailmaa. Elina Lepomäki oli kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas, samoin
säätiön ”koordinaattori” Wille Rydman, Wahlroos kuuluu kokoomuksen vaalirahoittajiin ja Gustav von Hertzeniä tituleerataan Jyrki Kataisen poliittiseksi kummisedäksi.

Näin Suomessa tehdään kokoomuksen johdolla vasemmistolaista politiikkaa ja Suomi on lähes
suunnitelmatalous.