Tohtori Marx kuvaili yksien harjoittamaa toisten jotensakin kuppaamista siihen tapaan,että ”pääoma on kuollutta työtä, joka vampyyrien lailla elää vain imemällä elävää työtä, ja se elää sitä paremmin, mitä enemmän se sitä imee.”

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Ei "Euroopan vakain" valuutta vaan rahakokeilu

Ei "Euroopan vakain" valuutta vaan rahakokeilu
Eurooppa-ministeri Alexander Stubb luonnehtii euroa "Euroopan vakaimmaksi valuutaksi koskaan" mutta erehtyy. Euro ei olisi vakaa, vaikka se olisi liittovaltion valuutta. Se on eriparisten ja nyttemmin myös eripuraisten valtioiden valuvikainen yhteisvaluutta – ja erittäin riskipitoinen ja epävakaa rahakoe.

8.5.2013
Suomen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb on arvioinut uutistoimisto Bloombergille myöntämässään haastattelussa, että kriisistä huolimatta euroon ja rahaliittoon voi liittyä lähivuosina kahdeksankin uutta jäsenmaata.

Analyysi

Sen sijaan ministeri ei suostu edes puntaroimaan vanhojen euromaiden erouhkaa saati rahaliiton hajoamisen uhkaa. Kriisi ei ole hänen mielestään vienyt euron uskottavuutta vaan se on päin vastoin korostanut yhteisvaluutan kestävyyttä.
Ministeri Stubb kertoo haastattelussa uutistoimiston kansainväliselle yleisölle, että "euro on siinä mielessä peruuttamaton, että se on Euroopan vakain valuutta koskaan".
Haastattelun julkaissut uutistoimisto on yleensä tarkka haastattelulausuntojen oikeellisuudesta. Tämänkin haastattelun lukija voinee olla jokseenkin varma, että Stubb on sanonut juuri niin kuin hän näyttää sanoneen.
Ei ole haastattelijan vika, jos haastateltava erehtyy tai suorastaan puhuu pehmeitä – niin kuin ministeri Stubb tekee.
Euro ei ole Euroopan
vakainta rahaa

Se on arvaus, arvio tai toive, kuinka monta jäsenvaltiota eurossa ja euromaiden rahaliitossa on muutaman vuoden kuluttua. Euromaita voi muutaman vuoden kuluttua olla 25 niin kuin ministeri Stubb arvioi, tai niitä voi olla jokin muu määrä nollan ja vaikkapa juuri 25:n väliltä.
Arvaus euromaiden lukumäärästä on vain arvaus, eikä jonkin luvun – vaikkapa 25:n – arvaaminen ole välttämättä pehmeiden puhumista. Se on vain arvaamista.
Mutta se ei ole mielipide tai arvio, onko euro "Euroopan vakain valuutta koskaan". Rahan vakaus on mitattavissa oleva ominaisuus, joka perustuu talouden tosiseikkoihin.
Niinpä euron väittäminen "Euroopan vakaimmaksi valuutaksi koskaan" on eurooppalaisten valuuttojen ominaisuuksia ja rahatalouden historiallisia tosiseikkoja koskeva väite.
Se on sattumoisin tosiasioiden vastainen väärä väite. Se ei ole vain epäonnistunut arvio tai eriskummallinen mielipide. Kansanomaisesti sanottuna se on pehmeää puhetta.
Useimmat entiset rahat
ovat hukkuneet velkoihin

Nykyisine ominaispiirteineen euro ei ole eikä se voi olla "Euroopan vakain valuutta koskaan", sillä Euroopan muistiin kirjattu vuosituhantinen talous- ja rahahistoria tuntee useita verrattomasti vakaampiakin valuuttoja.
Ennemmin euro on yksi Euroopan epävakaista ja riskipitoisista rahakokeista muiden joukossa. Omien ainutlaatuisten niin sanottujen valuvikojensa takia euro lienee jopa useimpia eurooppalaisia rahakokeita epävakaampi.
Vielä ei ole varmuutta eikä välttämättä edes vaaraa siitä, että euro osoittautuisi Euroopan rahahistorian epävakaimmaksi valuutaksi. Tämäkin on toki mahdollista, sillä euron vakautta uhkaavat riskit ovat suurempia kuin koskaan.
Suurin osa tähän mennessä eri tavoin tuhoutuneista tai muutoin talouskartalta kadonneista eurooppalaisista valuutoista on tavalla tai toisella hukkunut ylivoimaisen syvään velkasuohon.
Ei liene kovin kaukaa haettu uhkakuva, että näin voi eurollekin käydä, sillä euroa varjostaa Euroopan taloushistorian tähän mennessä suurin velkataakka. Eikä velkojen maksusta tai lopullisesta maksajasta saati maksutavasta ole tietoa.
Rahan historia kertoo
vakaistakin rahoista

Rahan keskeisiä tarkoituksia on toimia vaihdon välineenä ja arvon mittana. Aikoinaan rahan oli tarkoitus toimia myös arvon säilyttäjänä, mutta nyttemmin tämä tarkoitus on jäänyt taka-alalle.
Rahaa on kautta aikojen pidetty sitä parempana mitä vakaammin se on säilyttänyt arvonsa.
Rahan vakautta on mahdollista mitata ja eri rahojen vakautta on mahdollista vertailla sen mukaan, miten hyvin ne ovat säilyttäneet arvonsa. Talouden ja etenkin rahatalouden tutkijat ovat laatineet ja julkaisseet aiheesta suuren määrän tutkimuksia.
Näin on tehnyt esimerkiksi rahajärjestelmien ja inflaation historiaan perin juurin perehtynyt talousprofessori Peter Bernholz, joka selostaa havaintojaan teoksessaan Monetary Regimes and Inflation (Rahajärjestelmät ja inflaatio).
Varsin valaisevan katsauksen aiheesta esittää toinen talous- ja rahahistorioitsija, Don Paarlberg, teoksessaan An Analysis and History of Inflation (Inflaation tutkimus ja historia).
Rahan arvon katoavuus – tai hetkittäin jopa vuosisatainen säilyminen – käyvät selviksi myös rahahistorioitsija Glyn Daviesin kattavasta teoksesta A History of Money (Rahan historia).
Suhteellisen uutena rahana eurolla ei ole vielä suuren suurta sijaa eurooppalaisen rahan historiankirjoissa.
Mutta se on jo nyt selvää, että euron arvosta haihtui yhteisvaluutan ensimmäisen vuosikymmenen aikana enemmän kuin sitä vakaampien eurooppalaisten valuuttojen arvosta haihtui vuosisatojen aikana.
Mikään raha ei ole
vielä ollut ikuista

Suurin osa tähän mennessä eri aikoina käytössä olleista eurooppalaisista rahoista on ennen pitkää menettänyt arvonsa osittain tai jopa kokonaan. Lopulta vakaimpienkin valuuttojen aika on tullut täyteen eikä niistä mikään ole vielä yltänyt "ikuiseksi".
Useimmiten rahan arvon menetys ei ole kuitenkaan ollut itse rahan ominaispiirre vaan se on ollut yllättävä ja joskus äkillinenkin tapahtuma, kuten hallitsijan mielivaltainen oikku tai valloittajan mahtikäsky. Epävakaus on koitunut yhteiskunnan murroksista eikä rahan olemuksesta.
Arvometalliin, kuten kultaan tai hopeaan, sidotut rahat olivat usein varsin vakaita niin kauan kuin yhteiskunnan olot olivat muutoinkin vakaita. Kalliiden sotien tai ylenpalttisen hovielämän velkaannuttamat hallitsijat olivat rahan arvolle suurin riski.
Hallitsijoiden mielivaltaiset rahan arvon heikennykset tai takavarikot saattoivat olla radikaaleja kertarysäyksiä tai hitaasti rahaa liudentavia hiipiviä ilmiöitä. Rajut rahamuutokset olivat kuitenkin verraten harvinaisia.
Rooman valtakunnan lopun ajan ylivelkaisilta keisareilta kului muutama vuosisata ennen kuin vuosisatoja vakaana pysynyt hopearaha oli menettänyt hopeansa ja muuttunut miltei arvottomaksi kuparirahaksi.
Euroopan suurimpien maiden ja niiden tärkeimpien kauppakumppaneiden rahan arvo säilyi keskimäärin muuttumattomana jopa satoja vuosia miltei yhtä soittoa aina 1900-luvun alkupuolelle asti.
Rahan arvo vaihteli suhdanteiden mukaan vuoroin ylös ja alas mutta pitkän ajan kuluessa arvo ei noussut eikä laskenut.
Eurosta ei ole moiseen pitkäaikaiseen vakauteen. Siitä pitää huolen eurosta vastaava euromaiden keskuspankki EKP ja euron luontaisesti heikko perusluonne.
Euroalueella keskuspankin tehtävä on vaalia euroalueen hintavakautta. EKP on kuitenkin itse määritellyt hintavakauden niin, että se käytännössä varmistaa euron arvon laskun.
Toisin kuin Euroopan tähän mennessä vakaimmat valuutat, euron arvon ei ole tarkoituskaan pysyä vakaana. Sen sijaan euron arvon on tarkoitus heikentyä vakaasti ja varmasti.
Vakaa heikentyminen
eri asia kuin vakaus

EKP:n määrittelemä hintavakaus toteutuu, kunhan euro menettää ostovoimastaan hieman alle kaksi prosenttia keskimäärin joka vuosi. Tämä tarkoittaa, että euron ei ole tarkoituskaan säilyttää arvoaan niin kuin Euroopan rahahistorian vakaimpien valuuttojen oli tarkoitus tehdä.

Vajaan kahden prosentin vuosittaisesta arvon menetyksestä seuraa, että euron arvo laskee kymmenessä vuodessa lähestulkoon 20 prosenttia. Alkuperäisestä arvosta on puolet haihtunut noin 40 vuodessa. Sadan vuoden jälkeen euron arvosta on alle viidesosa jäljellä.
Euron heikkeneminen tarkoittaa toisin päin ilmaisten, että tämän päivän euroilla ostettavat sadan euron hintaiset tuotteet tai palvelut maksavat 40 vuoden kuluttua 200 euroa. Rahaa tarvitaan 300 euroa ennen kuin 70 vuotta on kulunut, ja sadan vuoden kuluttua tarvitaan melkein 600 euroa.
Tämä EKP:n määrittelemä ja varta vasten tavoittelema "hintavakaus" on tyystin eri asia kuin euron vakaus. Se merkitsee euron arvon heikkenemistä ja hintojen kohoamista eikä suinkaan talouskasvua tai elintason kohoamista.
EKP ja muut nykyaikaiset keskuspankit uskovat rahan arvon tasaisesta ja määrätietoisesta heikentämisestä olevan enemmän hyötyä taloudelle kuin rahan todellisesta vakaudesta.
Rahan arvon vakaa heikkeneminen on kuitenkin eri asia kuin rahan vakaus.
Erilaisten ja eripuraisten
valtioiden rahaliitto

Euron rakenteellinen epävakaus perustuu vain osittain siihen, että euro on luonteeltaan pääosin velkaan perustuvaa niin sanottua paperirahaa eikä sitä vakaampaa rahatyyppiä, kuten klassista metallirahaa.
Euron luonteenomaista epävakautta lisää se, että se on keskenään eriparisten ja nyttemmin kriisin oloissa myös keskenään eripuraisten pääosin itsenäisten valtioiden yhteisvaluutta.
Euro ei ole itsenäisen ja vakaan valtion eikä edes oikean liittovaltion itsenäinen valuutta, vaan se on rahajärjestelynä harvinaislaatuinen, epävarma ja riskipitoinen kokeilu.
Viidettä vuotta riehuva euromaiden velkakriisi on keskeisiltä osin seurausta euron ja rahaliiton rakenteellisista peruspiirteistä, niin sanotuista valuvioista.
Tällaisia rakennevikoja ovat euron alusta asti olleet esimerkiksi saman korkotason pakottaminen keskenään tyystin erilaisissa talouden kehitysvaiheissa olleisiin maihin ja keinojen puuttuminen vaihtotaseiden tasapainottamiseksi euromaiden välillä.
Ilman euroa tätä kriisiä ei olisi ainakaan yhtä rajuna voinut syntyä, sillä kansallisiin oloihin sopivat korkotasot ja valuuttakurssit sekä niiden muutokset olisivat automaattisesti tasoittaneet talousoloja sekä hillinneet ylivelkaantumista ja vaihtotaseiden rajuja epätasapainoja.
Rahaliiton rakenne on epävakaa, ja siksi myös euro on valuuttana ennemmin epävakaa kuin vakaa. Siitä kertoo kriisi.
Vain kaksi keinoa
pelastaa rahaliitto

Euron alkuperäisiin kriitikoihin kuuluva ekonomisti Bernard Connolly kuvasi euron ja rahaliiton rakenneviat vakavine riskeineen hyytävän tarkasti jo vuonna 1995 ilmestyneessä kirjassaan The Rotten Heart of Europe (Euroopan mätä sydän).
Nyt Connolly on kirjoittanut tuoreen johdannon kirjansa uunituoreeseen painokseen. Uusi johdanto on vielä lohduttomampi kuin alkuperäinen teksti.
Alun perin kirja kuvasi rahaliiton riskejä ja todennäköistä kriisiä. Keskellä kriisiä kirjoitettu uusi johdanto ei voi kuin todeta, että riskit toteutuvat paraikaa ja alun perinkin vääjäämätön kriisi on täyttä päätä meneillään.
Connolly väittää euron ja rahaliiton rakennetta kaikkien kriisitoimien jälkeenkin yhtä epävakaaksi kuin se on alusta asti ollut.
Hänen mukaansa eurokriisin onnellinen loppu on likimain mahdoton, sillä rahaliiton perusominaisuudet muodostavat kuin talouden lainalaisuuksien ja poliittisen arkitodellisuuden kumoamista yrittävän epäyhtälön.
Euro ja rahaliitto voivat Connollyn mukaan selvitä ehjinä vain kahdella vaihtoehtoisella tavalla:
Joko Saksa suostuu kattamaan kriisimaiden ja ehkä Ranskankin alijäämiä ikuisiksi ajoiksi tai sitten kriisimaat ja todennäköisesti myös Ranska suostuvat ikuiseen lamaan.
Kaikki europäättäjien tapailemat välimuodot kasvattavat Connollyn mukaan eurokokeilun lopullista hintaa ja paisuttavat kriisin lopullisia vahinkoja, mutta hän ei usko viivyttelyn pelastavan koetta.
Connolly kuvasi kriisin syyt ja seuraukset oikein jo ennen kuin euroa oli olemassa. Nyt kuvaus on muuttunut taloushistoriaksi. Silti hänen uusi arvionsa euron tulevaisuudesta on vasta arvio.
Mutta vaikka Connolly olisi euron tulevaisuudesta väärässä ja ministeri Stubb olisikin oikeassa, pitää euron selvitä vuosisatojen ajan ja lisäksi muuttua vakaaksi ennen kuin se on "Euroopan vakain valuutta koskaan".