Työn tarjonnasta ja kysynnästä
Kirjoittanut : joulukuu 18, 2012
Olemme joulukuun aikana käsitelleet sekä blogissa että julkisuudessa useaan otteeseen työllisyyskysymystä, josta on tullut Euroopan talouskriisin myötä kuuma puheenaihe. Myös Suomessa työttömyydestä ja työllisyydestä keskustellaan yhä enemmän. Työvoimapolitiikan onnistumista on pidetty edellytyksenä hiipuvan talouskasvun tuottamien ongelmien ratkaisemiselle. Viimeaikoina erityisesti työn tarjonnan lisäämiseen liittyviä su osituksiaon heitelty ilmoille eri suunnista. Näiden suositusten perustana on ollut valtavirtainen makrotalousteoria, jonka mukaan vain ja ainoastaan työn tarjonnan lisääminen johtaa pidemmällä aikavälillä talouskasvun nopeutumiseen eikä kysyntätekijöillä ole lopulta merkitystä työllisyyden ja työttömyyden kehityksen kannalta.
Olemme aiemmin käsitelleet kattavasti niin kutsutun valtavirtaisen makroajattelun taustaoletuksia ja näiden oletusten monia ongelmia. Näistä tärkein lienee ajatus työttömyyden luonnollisuudesta. Tämän oletuksen mukaan työttömyysaste hakeutuu taloudessa aina automaattisesti luonnolliselle tasolleen erilaisten tasapainomekanismien kautta. Näin ollen työttömiä ei nähdä valtavirtaisessa ajattelussa varsinaisena työvoimareservinä, eikä työttömyyttä yhteiskunnallisena ongelmana. Koska työttömien armeijan supistaminen johtaa uusklassisessa mallissa hintamekanismin häiriintymiseen, ei työttömyysastetta kannata pyrkiä alentamaan julkisen vallan toimin (kysyntää lisäämällä) markkinoiden määrittämän tason alapuolelle.
Työn tarjonnan merkitystä korostavat talousajattelijat painottavatkin työttömyysasteen sijaan työikäisen väestön työhön osallistumisasteen sekä työllisyysasteen merkitystä. Osallistumisasteella tai työvoimaosuudella tarkoitetaan työllisten ja työttömien osuutta työikäisestä väestöstä, työllisyysasteella työllisten osuutta työikäisestä väestöstä ja työttömyysasteella työttömien osuutta työvoimasta.
Valtavirtaisen näkemyksen mukaan aktiivinen työvoima kasvaa, jos työikäisestä väestöstä yhä suurempi osa on valmis osallistumaan työmarkkinoille ja tekemään työtä, vaikka työttömyysaste pysyy luonnollisella tasollaan. Siksi työurien pidentäminen, työperäinen maahanmuutto sekä opiskeluaikojen ja vanhempainvapaiden lyhentäminen ovatkin niin kutsutun työlinjan edustajien mielestä välttämättömiä toimenpiteitä talouskasvun vahvistamiseksi. Tämä näkemys on omituinen, sillä todellisuudessahan juuri työttömät ovat osoittaneet halukkuutensa työskennellä. Heidän työllistämisensä ja työttömyysasteen alentaminen nähdään kuitenkin taloudelle haitallisena. Valtavirtaisen katsannon perusteella työvoiman määrää tulee siis kasvattaa siitä väestön osasta, joka ei ole työhalukkuutta ilmaissut.
Toinen omituisuus liittyy usein esitettyyn näkemykseen, jonka mukaan työvoiman tarjonnan lisääminen taloudessa on mahdollista työpaikkojen määrästä ja työvoiman kysynnästä riippumatta. Työvoimaosuuden ja työllisyysasteen nähdään siis olevan riippumattomia talouden kysyntäolosuhteista ja kaikkien halukkaiden luonnolliseen työttömyyteen ajautuvia lukuun ottamatta uskotaan pystyvän työllistämään itsensä. Näin tapahtuu viimeistään silloin, kun talouden kuuluisa pitkän aikavälin tasapaino on saavutettu.
Tämän näkemyksen keskeinen ongelma on se, että todellisuudessa olemme rahataloudessa aina lyhyellä aikavälillä, jolloin työvoiman kysyntä määrittelee työvoiman tarjontaa ja samalla työttömyysastetta, työhön osallistumisastetta (työvoimaosuutta) sekä työllisyysastetta. Rahataloudessa tuotanto- ja investointipäätösten toimeenpano edellyttää aina rahoitusta ja rahavirtojen synnyttämistä, sillä ilman rahamääräistä palkkaa kukaan ei ole valmis työskentelemään.
Toisin sanoen työllistyminen rahataloudessa edellyttää aina rahamääräistä kysyntää, emmekä koskaan saavuta tilannetta, jossa rahalla ei olisi vaikutusta työllisyyden kehitykseen. Mitä suurempi on talouden kokonaiskysyntä, sitä suurempaa on työvoiman kysyntä ja sitä suurempaa sen aktuaalinen tarjonta. Tämän osoittaa myös seuraava empiirinen tarkastelu. Kuviossa 1 on kuvattu investointiasteen ja työvoimaosuuden kehitystä Suomen taloudessa vuosina 1989-2011.
Kuvio 1. Investointiaste ja työvoimaosuus Suomen taloudessa vuosina 1989-2011
Kuviosta nähdään, että Suomen taloudessa työvoimaosuus on seurannut investointiasteen kehitystä, mikä on varsin selvä merkki kysyntäolosuhteiden ja työn tarjonnan välisestä yhteydestä. Ovathan investoinnit kokonaiskysynnän tärkein muuttuva komponentti myös Suomen taloudessa. Työikäisen väestön osallistumisastetta ei siis voida pitää tämän perusteella kysynnästä riippumattomana muuttujana, kuten valtavirtaisessa katsannossa usein ajatellaan.
Kuvioissa 2 ja 3 on esitetty työttömyysasteen ja työvoimaosuuden sekä työttömyysasteen ja työllisyysasteen välinen yhteys Suomen taloudessa vuosina 1989-2011. Kuviot osoittavat, että työttömyysaste on muodostunut sitä pienemmäksi, mitä suurempi on ollut työvoimaosuus sekä työllisyysaste. Näyttääkin siltä, ettei Suomen taloudessa ole mahdollista saavuttaa selvästi yli 70 prosentin työllisyysastetta, jos työttömyysastetta ei samalla onnistuta painamaan alle 5 prosentin. Kysynnän ja siten myös kysynnänsäätelyn merkitystä työllisyyden ja työvoiman tarjonnan lisäämisessä on tämän tarkastelun perusteella erittäin vaikea kiistää.
Kuvio 2. Työvoimaosuus ja työttömyysaste Suomen taloudessa vuosina 1989-2011
Kuvio 3. Työllisyysaste ja työttömyysaste Suomen taloudessa vuosina 1989-2011
Rahataloudessa ihmiset eivät ryhdy tekemään töitä ilman siitä luvattua palkkaa, kuten uusklassisessa taloustieteessä tunnutaan ajattelevan. Näin ollen työn tarjonta ei luo omaa kysyntäänsä. Yritysten on joko palkattava työntekijät tai sitten näiden on ryhdyttävä yksityisyrittäjiksi ja palkattava itsensä. Muussa tapauksessa työvoimaosuuden kasvattaminen esimerkiksi eläkeikää korottamalla johtaa ainoastaan työttömien määrän kasvuun. Kun yritykset ovat valmiita palkkaamaan lisää henkilöstöä ja ihmiset ovat valmiita alkamaan yrittäjiksi, yhä suurempi osa työvoimasta löytää työpaikan ja myös työvoiman ulkopuolella olevia aletaan houkutella töihin. Työn tarjonta on siis aina riippuvaista työn kysynnän kehityksestä.
Jussi Ahokas
MIELIPIDE:
TÄMÄ ASIA ON KANSSA YKSI ÄLYTTÖMYYDEN HUIPENTUMISESTA; JOTA KOKO AJAN JA VOIMALLISESTI AJETAAN IHMISTEN AIVOILLE VARSINKIN SUOMESSA: TÄMÄN SUUNTAUKSEN NÄKYVÄ HAHMO ON OLLUT VIIME AIKOINA VALTION TALOUSTUTKIMUKSEN JOHTAJA; JOKU JUHANA NIMINEN "ÄLYKKÖ!"
MITÄ PITEMMÄKSI TYÖNHAKIJOIDEN JONO MUODOSTUU, SITÄ VERISEMMÄKSI KILPAILUKSI TYÖVÄENLUOKAN VÄLISET SUHTEET MUODOSTUVAT JA TULOKSENA:
HAJANAISEMMAT RIVIT JA SURKEAMMAT OLTAVAT, entistäkin enemmän, TYÖVÄEN JOUKKOJEN KESKUUDESSA! (työllistetyt , työttömät reserviläiset, eläkeläiset) JA ENTISTÄKIN VAPAIMMAT KÄDET PORVARISTÖLLE!
JA TÄSSÄHÄN SE MAINITSEMANI "ÄLYKKÖ"ONKIN. LÖYSIN DEMARIEN UUSLIBERALISTISESTA HAUTOMOSTA HÄNEN OLLEESSAAN MOITTIMASSA LAURI IHALAISTA NUORISON TYÖLLISTÄMIS-YRITYKSISTÄ, OI LAURI PARKA!
Juhana Vartiainen tyrmää kolme myyttiä
Eihän talous voi kasvaa kun ollaan kriisissä, ja iäkkäät vievät
nuorten työpaikat. Tai sitten eivät. Valtion taloudellisen
tutkimuskeskuksen VATT:n ylijohtaja Juhana Vartiainen lyttäsi yleisimmät
kohtaamansa vastaväitteet uuden tutkimuksensa julkaisutilaisuudessa.
Tehoaako sitten työpaikkojen luominen?
Siksi Suomessa tarvitaan rakenteellisia uudistuksia, jotka nostavat työllisyyttä ja laskevat työttömyyttä, Vartiainen sanoi talouspoliittisessa pamflettinsa Työvoima tehokkaaseen käyttöön julkistustilaisuudessa keskiviikkona.
Vartiainen on puhunut samoista asioista jo pitkään ja tottunut myös kuulemaan vastaväitteitä. Tutkielmansa julkistustilaisuudessa hän kumosi niistä yleisimmät.
Ei työvoimapula
sitä tarkoita
Ensimmäinen myytti: "Vartiainen on saarnannut työvoimapulasta monta vuotta, mutta eihän meillä mitään työvoimapulaa ole."
Vartiainen sanoo tosiasiassa varovansa puhumasta työvoimapulasta, koska ihmiset ymmärtävät sen väärin. Työvoimapula ei nimittäin tarkoita, että työttömyys laskisi hyvin alas.
Toisin kuin moni kuvittelee, "työn määrä" ei ole vakio, eikä työvoiman määrän muuttuminen siksi vaikuta työttömyyteen. Jos työttömyys kasvaisi työvoiman mukana, suurissa maissa pitäisi olla enemmän työttömyyttä kuin pienissä.
– Työttömyys on nähtävä työmarkkinoiden toimimattomuuteen ja jatkuvaan rakennemuutokseen liittyvänä hävikkinä, Vartiainen sanoo.
Eläkeiän noston vaikutuksia arvioidaan samalla logiikalla. Moni uskoo, että jos ikääntyneet ovat pidempään töissä, nuorille ei löydy työpaikkoja. Vartiainen kumoaa myös tämän käsityksen.
– Mitä enemmän on työn hakijoita, sitä enemmän syntyy työsuhteita.
Kun työntekijöitä on tarjolla paljon, yritysten ei tarvitse nostaa palkkoja yhtä nopeasti. Silloin niiden kannattavuus paranee ja ne laajentavat toimintaansa, mikä synnyttää uusia työpaikkoja.
Työpaikkojen luomisesta
ei hyötyä
Toinen myytti: "Eihän työpaikkoja ole, tarvitaan uusia elinkeinoja."
Vartiaisen mukaan Suomessa on vahva uskomus, että työttömyyttä voi lääkitä elinkeinopolitiikalla.
Työttömyys on kuitenkin työmarkkinoiden ongelma, eikä osoitus elinkeinopolitiikan epäonnistumisesta, Vartiainen painottaa.
Työpaikkojen luomisesta ei ole apua pitkällä aikavälillä.
Kun luodaan uusia työpaikkoja, työttömyys pienenee ja syntyy paineita korottaa palkkoja. Silloin osa yrityksistä joutuu supistamaan toimintaansa ja osa nostamaan hintojaan. Kilpailukyky rapautuu ja työpaikat vain siirtyvät alalta toiselle.
Kasvetaan sitten
kriisin jälkeen?
Kolmas myytti: "Nythän on talouskriisi eikä talous voi kasvaa."
On totta, että kriisi on heikentänyt Suomen tuotantoa. Vartiaisen mukaan työllisyyden ja tuotannon ero normaalitilanteeseen ei kuitenkaan ole suuri.
– Sen takia on turha odottaa, että sitten kun euroalue toipuu ja suhdanteet normalisoituvat, tulisi joku 1990-lukuun verrattava iso elpymishyppäys, joka itsessään voimaperäisesti lääkitsisi julkisen talouden ongelmia.
Hyvä uutinen on se, että kestävyysvaje on ratkaistavissa.
– Työpaikat eivät ole karanneet Kiinaan, robotit eivät vie meiltä työpaikkoja, eikä euroalue estä meitä kasvamasta. Se on täysin meidän omissa käsissämme.
