Tohtori Marx kuvaili yksien harjoittamaa toisten jotensakin kuppaamista siihen tapaan,että ”pääoma on kuollutta työtä, joka vampyyrien lailla elää vain imemällä elävää työtä, ja se elää sitä paremmin, mitä enemmän se sitä imee.”

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Velka-armahdusten unohdettu perinne
Vanhan viisauden mukaan velkoja, joita ei voida maksaa takaisin, ei myöskään makseta takaisin. Nyt Eurooppa on täynnä tällaisia velkoja. Jätevelan tähtitieteellinen määrä muodostaa euroalueen sisään mustan aukon, jonka massa uhkaa luhistaa Euroopan. Raamatullisten velka-armahdusten unohdettu perinne tarjoaa Euroopalle vielä yhden mahdollisuuden. Kriisin pitkittyessä ei ole kenenkään edun mukaista, että kohtuuttomien velkojen maksusitoumuksia kunnioitetaan.
musta-aukko
1. Euroopan rappio
Eurooppa on viidettä vuotta syvässä talouskriisissä. Pitkitetty talouskriisi on muuttunut yhteiskunnalliseksi kriisiksi ja lyö yhä rajummin läpi ihmisten arjessa. Arvostetun The Lancet -lääketiedejulkaisun tutkimuksen mukaan eurokriisi maksaa jo ihmishenkiä. Se kritisoi Euroopan komissiota inhimillisen hädän sivuuttamisesta suoraan.
Maailmantaloutta sääntelevän Bretton Woods -järjestelmän purkaminen vuonna 1971 ja pääomaliikkeiden asteittainen vapauttaminen on mahdollistanut sen, että finanssisektori on hiljalleen alistanut panttivangeikseen maailman työläiset, kansalaiset, yhteiskunnat, yritykset ja valtiot.
Demokraattisesti valittujen parlamenttien sijaan valtaa käyttävät keskuspankit, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, luottoluokittajat, liikepankit ja keinottelijat.
Rahoituksesta, jonka oli määrä olla yhteiskunnallisen edistyksen väline, on tullut päämäärä sinänsä. Rahoitussektorin vaikutusvallasta on tullut este vapaudelle, edistykselle ja hyvinvoinnille.
Kriisille on esitetty lukuisia toimivia ratkaisumalleja, joita poliitikot ovat vältelleet kuin ruttoa. Eliitti pitää härkäpäisesti kiinni finanssisektorin oikeudesta toimia muuta yhteiskuntaa kuppaavana loisena. Tähänastisten ratkaisumallien heikkous on, että ne ovat yksityiskohtaisia ja edellyttävät laajoja reformeja. Siten ne tulevat välttämättä aiheuttamaan politikointia toissijaisilla asioilla.
Eliitin näkökulmasta niiden suurin ongelma on kuitenkin se, että ratkaisumallit tekisivät lopun thatcherismista, jolla Troikka ja hallitukset voivat ajaa kriisin kustannuksella sisään palkkojen, eläkkeiden ja sosiaaliturvan leikkaukset, verohelpotukset rikkaille, julkispalveluiden ja luonnonvarojen yksityistämiset sekä eurooppalaisen yhteiskuntamallin yleisen alasajoon.
Tätä kutsutaan eliittien uuskielellä “budjetin tasapainottamiseksi” tai “sopeuttamiseksi”. Suomeksi tämä tarkoittaa Thatcherin oppien soveltamista 2010-luvulle: kriisi maksatetaan tavallisilla työläisillä ja kunnilla ja suurimman vastuun kantavat työttömät ja köyhät.
Nyt harjoitetun politiikan konkreettisten inhimillisten seurausten kanssa monet sosiaalialan ja diakonian työntekijät ovat päivittäin tekemisissä.
Mikäli kriisi halutaan ratkaista, tarvitaan tähänastisia yksinkertaisempia ratkaisuja. Tarvitaan euroopanlaajuinen velkojen uudelleenjärjestely, myrkyllisten arvopapereiden alaskirjaus ja lopulta velka-armahdus.

Joel Kaitila
Antti Ronkainen