Tohtori Marx kuvaili yksien harjoittamaa toisten jotensakin kuppaamista siihen tapaan,että ”pääoma on kuollutta työtä, joka vampyyrien lailla elää vain imemällä elävää työtä, ja se elää sitä paremmin, mitä enemmän se sitä imee.”

torstai 4. huhtikuuta 2013

Veroparatiisin salaisuudet paljastuivat - 130 000 veropakolaista julki

Tutkivien toimittajien järjestö on tehnyt ehkä kaikkien aikojen suurimman veroparatiiseja koskevan paljastuksen.

Yle Talous

Kansainvälinen tutkivien toimittajien järjestö on onnistunut murtamaan suuren veroparatiisimaan salaisuuden. Paljastuksen myötä tulee julki 130 000 henkilöä, jotka ovat kätkeneet omaisuuttaan veroparatiisiin.
Washingtonissa päämajaansa pitävä The International Consortium of Investigative Journalists (ICIJ) on yhteistyössä lukuisien mediayhtiöiden kanssa päässyt käsiksi Brittiläisten Neitsytsaarten pankkisalaisuuksiin.
Brittiläiset Neitsytsaaret on Karibianmerellä sijaitseva pieni saarivaltio, jonka verolakien mukaan sijoittajien henkilölliisyyttä ei paljasteta ja veroaste on äärimmäisen matala.
ICIJ:n tietojen mukaan 170 maan kansalaiset ovat sijoittaneet rahaansa Brittiläisille Neitsytsaarille. Heidän joukossaan on itäeurooppalaisia ja indonesialaisia miljardöörejä, kansainvälisiä asekauppiaita, Wall Streetin suursijoittajia, mutta myös monia keskiluokkaisia perheitä eri puolilta maailmaa.
Tutkimukseen osallistuneet tiedotusvälineet ovat poimineet mielenkiintoisimpia nimiä paljastusten joukosta.
Heistä mainittakoon mm. Filippiinien entisen diktaattorin Ferdinand Marcosin tytär, Maria Imelda Marcos Manotoc, on sijoittanut rahaansa saarille rekisteröityihin yrityksiin.
Azerbaidzhanin presidentin ja hänen perheensä omaisuutta hoitava Hassan Gozol mainitaan lähteissä.
Venäjän apulaispääministerin Olga Shuvalovan puoliso, Igor Shuvalov, on jo kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.
Kanadalaisen senaattorin lakimiespuoliso Tony Merchant on ICIJ:n mukaan sijoittanut Neitsytsaarilla toimivaan rahastoon 800 000 dollaria.
Veroparatiiseista tehtyjen tutkimusten mukaan ne pitävät hallussaan 21 - 32 tuhannen miljardin dollarin omaisuusmassaa. Tämä vastaa Yhdysvaltain ja Japanin yhteenlaskettua kansantaloutta.