Tohtori Marx kuvaili yksien harjoittamaa toisten jotensakin kuppaamista siihen tapaan,että ”pääoma on kuollutta työtä, joka vampyyrien lailla elää vain imemällä elävää työtä, ja se elää sitä paremmin, mitä enemmän se sitä imee.”

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Valtio jakaa tukimiljoonia ulkomaisille verokikkailijoille (veroparatiisiyhtiöille)

Tekes maksoi Attendolle vuonna 2010 yli 700 000 euroa tukea työvoiman vuokraamiseen.

34

Suuri sosiaali- ja terveysalan yritys Attendo MedOne on saanut yritystukia viime vuosina noin yli 1,4 miljoonaa euroa. Attendon suurin omistaja on IK Investment Partners, jonka hallussa on myös luxemburgilaisyhtiö Vistra.
Suuri sosiaali- ja terveysalan yritys Attendo MedOne on saanut yritystukia viime vuosina noin yli 1,4 miljoonaa euroa. Attendon suurin omistaja on IK Investment Partners, jonka hallussa on myös luxemburgilaisyhtiö Vistra.
Kehittämiskeskus Tekes sekä alueelliset työ- ja elinkeinokeskukset ovat jakaneet viime vuosina miljoonia euroja tukia yrityksille, joita johdetaan veroparatiiseista tai jotka ohjaavat voittojaan kevyen verotuksen maihin.
Toiminta on vähentänyt myös yritysten Suomeen maksamia veroja.
Tuotekehitykseen ja tutkimukseen sekä työllistämiseen liittyvät yritystuet maksetaan verovaroista.
Suuri sosiaali- ja terveysalan yritys Attendo MedOne on saanut yritystukia viime vuosina noin yli 1,4 miljoonaa euroa. Attendon suurin omistaja on IK Investment Partners, jonka hallussa on myös luxemburgilaisyhtiö Vistra.
Vistra muun muassa auttaa yrityksiä perustamaan veroparatiisiyhtiöitä.
Attendon tytäryhtiö Terveyden Tuottajat myös houkuttelee lääkäreitä palvelukseensa tarjoamalla neuvoja verotuksen minimointiin (HS 9.10.2012). Attendo on saanut viime vuosina kymmeniä tuhansia euroja tukea TE-keskuksilta palkkatukea sekä Tekesiltä useita tukia, kuten vuonna 2010 yli 700 000 euroa rahoitusta työvoiman vuokraamiseen.
Yksi vuodesta toiseen suuria yritystukia saavista yrityksistä on GE Healthcare, joka on osa maailman suurimpiin yrityksiin lukeutuvaa yhdysvaltalaista General Electricsiä (GE). GE osti vuonna 2003 suomalaisen Instrumentariumin.
Sairaalahoidon teknologiayritys GE Healthcare maksaa vuosittain lähes 50 miljoonaa euroa rojaltimaksuja samaan yritysryppääseen kuuluvalle Global Technology Company and Licensing -yhtiölle. Rojaltimaksuista ei tarvitse Yhdysvaltain ja Suomen välisen verosopimuksen mukaan maksaa lainkaan veroja.
Lääkeyhtiö GlaxaoSmithKline (GSK) perusti Luxemburgiin yhtiön vuonna 2009. Britannian yleisradioyhtiö BBC paljasti viime vuonna, että järjestelyn ansiosta yhtiö välttyi Britanniassa 40 miljoonan euron yritysveroilta.
Verojen minimointi tapahtui BBC:n mukaan niin, että yhtiö maksoi Britanniasta käsin korkotuloja omalla yhtiölleen Luxemburgiin yli 140 miljoonaa euroa, minkä takia sen tulos jäi heikoksi.
Voittoja on siis siirretty alhaisen verotuksen Luxemburgiin.
BBC:n mukaan yhtiö oli tehnyt Luxemburgissa viranomaisten kanssa sopimuksen, minkä takia yhtiö oli maksanut vuonna 2010 veroja voitostaan vain 0,5 prosenttia.
Toinen lääkeyhtiö eli Pfizer on saanut viimeisen viiden vuoden aikana yli 600 000 euroa Tekesin yritystukia. Pfizerin emoyritys on rekisteröity Luxemburgin veroparatiisiin. Pfizer Suomen-yksikkö on velkaa kahdelle samaan yritysryppääseen kuuluvalle yksikölle yli 60 miljoonaa euroa.
Tekesin pääjohtajan Pekka Soinin mukaan rahoituspäätökset tehdään kokonaisarvion ja yksilöllisen tarkastelun perusteella. Yksi näistä on Suomeen kertyvät verotulot, mutta veroparatiisikontakteja ei tutkita. "Katsomme kansallista intressiä eli sitä, syntyykö rahoituksen ansiosta työpaikkoja, vienti- ja verotuloja ja uutta osaamista. Rahoituksen hyödyt siirtyvät laajasti suomalaiseen yhteiskuntaan", Soini sanoo.
Tekes antoi viime vuonna rahoitusta yli 2 300 yritykselle. Näistä vain murto-osalla on yhteyksiä veroparatiisiin. "Kansainvälinen verokilpailu voi johtaa siihen, että yritysverotus on tulevaisuudessa nollassa. Yritysten merkitystä on kuitenkin tarkasteltava kokonaisuutena eli muiden verotulojen ja syntyvien työpaikkojen kautta."
Tekesin rahoituksen lisäksi yritykset sijoittavat hankkeisiinsa myös omaa rahaa.