Tohtori Marx kuvaili yksien harjoittamaa toisten jotensakin kuppaamista siihen tapaan,että ”pääoma on kuollutta työtä, joka vampyyrien lailla elää vain imemällä elävää työtä, ja se elää sitä paremmin, mitä enemmän se sitä imee.”

perjantai 1. helmikuuta 2013

Järjestelmä toimii täsmälleen niin kuin se on suunniteltukin                                       Kainkolo

Zerohedge - The Spanish Housing Market Is About To Bottom
Käppyrä kuvaa Espanjassa otettujen uusien asuntolainojen määriä.

Tämä tarkoittaa useita eri asioita, mutta ennen kaikkea sitä, että Espanjassa paikallisten pankkien pyörittämä velkapyramidiponzihuijaus kaatui hieman yli neljä vuotta sitten. Eli Espanjan taantuma alkoi noin neljä vuotta sitten ja nyt se on lamassa.

Nyt kun ensisijainen lähde valtionvelkojen korkojen maksamiseen on tyrehtynyt jää jäljelle leikkaukset, säästötoimenpiteet, yksityistäminen, verojen kohdentaminen työhön sekä tuotantoon ja tietenkin valtionhallinnon (valtionvarainministeriö, verotoimisto jne.) muuntaminen "sijoittajien" perintätoimistoiksi.

Kysymys onkin: miten asuntolainat voivat aiheuttaa laman?

Nykyisessä järjestelmässä asuntolainat ovat nopein, yksinkertaisin sekä tehokkain (mutta valitettavasti tuhoisin tapa) "pumpata" talouteen massiivisia määriä rahaa ja aiheuttaa taloudellinen nousukausi. Tästä syystä käytännöllisesti katsoen jokaisessa EU-maassa on jonkinasteinen asuntohintakupla. Valitettavasti jokainen asuntolaina on vakuudellinen laina, joka jättää velallisen hankkimaan lainanhoitomaksunsa muualta taloudesta. Tällä tavoin talouteen syntyy koron mentävä aukko, joka on täytettävä tavalla tai toisella. Muuten pankkien pyörittämä ponzi kuivuu kasaan ja aiheuttaa laman.

Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan syy siihen, miksi Espanja tai [lisää EU-maa] ajautui tai ajautuu lamaan on tässä:
Pankeilla on monopoli tuotteeseen nimeltä raha. Ne lainaavat tuotettaan kaikille sitä haluaville tai tarvitsevalle, mutta sillä ehdolla että se (lainattu tuote) palautetaan heille 100% takaisin plus korot, jota pidetään "tuotteen hintana". Korot on mahdollista maksaa täsmälleen sillä samalla tuotteella, jonka tuottamiseen niillä (pankeilla) on monopoli.
Mutta tämä ei ole koko homman mielenkiintoisinta antia.

Mielenkiintoisinta tässä touhussa on se, että yhdelläkään EMU-maalla (Espanja on yksi tällainen) ei ole minkäänlaista mahdollisuutta selvitä euromääräisistä velvoitteistaan (veloista). Tähän on olemassa kolme perustavanlaatuista syytä.

EMU:n liittyneen valtion on lainattava valuuttansa. Yksikään 17 valtiosta, jotka ovat liittyneet EMU:n, ei voi liikkeelle laskea euroja, vaan ovat kyseisen valuutan käyttäjiä. Niiden on maksettava mitä tahansa velkakirjamarkkinat vaativatkaan. Esimerkiksi Ay-liikkeiden alasajo tai vaikkapa julkisen infran yksityistäminen jne.

Taloudellista kasvua ei ole olemassa ilman kierrossa olevan rahamäärän kasvua. Mutta kuten tiedämme, ilman velkaa ei ole rahaa, eikä velkaa ole olemassa ilman lainaehtoja. Kts. ensimmäinen kohta.

Yhdelläkään EMU-maalla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta täyttää kauppataseen ylijäämällä paikallisten pankkien talouteen jättämää koron mentävää aukkoa. Maapallolla kun ei ole olemassa sellaisia maita jotka kykenisivät ostamaan biljoonien eurojen edestä EU-maissa tuotettua halpavientikrääsää.

Tällä tavalla EMU-maiden taloudellinen järjestelmä on lukittu nk. deflaatiokierteeseen. Tällä tavalla jokainen EMU-maa ajautuu maksukyvyttömäksi sekä täysin kykenemättömäksi hoitamaan edes perustavanlaatuisia lakisääteisiä velvoitteitaan ja ajautuu toteuttamaan mitä tahansa "sijoittajien" vaatimia taloudellisia perversioita.

Mutta älä huoli. Järjestelmä toimii täsmälleen niin kuin se on suunniteltukin.

Mielipide:
Mauri Mäkinen kirjoitti...
Niin, minunkin päähäni putkahti aivan äskettäin ajatus rahasta tuotteena. Halvimpana tuotteena kaikista. Eli jos tarvitset, tai haluat lainata jotain, halvinta on lainata tuotetta raha ja ostaa sillä haluamasi toinen tuote esim. asunto, kuten - kas kummaa - Suomen asuntomarkkinatkin ovat aina (minun aikanani) toimineet.

Velka-asuntoa (omaa "pankin omistamaa") on pidetty, tai ainakin väitetty olevan edullisempi vaihtoehto kuin asunnon vuokraaminen. Eli hyödykkeestä raha peritty vuokra (korko) on ollut aina (siis minun aikanani) pienempi kuin hyödykkeestä asunto peritty vuokra, hyödykkeiden ("raha" ja asunto) nimellisarvoihin suhteutettuna.

Raha on alennustilassa. Raha ei ole enää vaihdon väline, vaan investointipankkien monopolituote, jonka avulla, koron muodossa pankit kuppaavat kierrossa olevaa rahaa seisomaan omille tileilleen ja edelleen osinkoina jaettavaksi. (Kauppalehti: "Kaikkien aikojen parhaan tuloksensa viime vuonna tehnyt Nordea tähtää yhä henkilöstön vähennysten jatkamiseen.")

Rahaa on (keinottelijoilla, joiden bulvaaneja investointipankit ovat) niin helvetisti (lainaan termejä mieluummin Raamatusta kuin pornolehdistä, kuten esim. "vitusti"), että sitä riittää kaikkeen, millä tahansa hyödykkeellä keinottelemiseen kuten esim. vilja ja kahvi.

Reaalihyödykkeillä on hintansa, mutta ne eivät ole reaalisia, koska ne eivät perustu reaalisten kulutusmarkkinoiden kysyntään/tuotantoon, vaan keinotekoiseen varastointiin (esim. Espanjan kollapeeranut asuntotuotanto) markkinahintojen manipuloimiseksi: keinottelijoiden hamstraamiseen; tai dumppaamiseen, kuten maissista ja/tai sokeriruo'osta valtioiden subventioilla ruokaa eurooppalaisten vihreiden "pyhille peltilehmille", minkä seurauksena maailman köyhät näkevät nälkää.

Nykyinen rahatalous ei palvele kilpailuun perustuvaa reaalihyödykkeiden markkinataloutta, vaan on sen kannalta itse perkele (jälleen Raamatun terminologiaa).

Palvelijasta, rahasta on tehty kuningas "viisaiden" poliitikkojemme enemmistön enemmistöpäätöksellä. Ja se on: demokratiaa. Joo, se on sitä ennustettua "demokratiaa", jossa kansan tietämättömyys on faktisesti poistanut demokratian.