Tohtori Marx kuvaili yksien harjoittamaa toisten jotensakin kuppaamista siihen tapaan,että ”pääoma on kuollutta työtä, joka vampyyrien lailla elää vain imemällä elävää työtä, ja se elää sitä paremmin, mitä enemmän se sitä imee.”

tiistai 22. tammikuuta 2013

Yle: MOT Maanantai 21.01.2013


HYVÄT VELJET MUURARIT

Käsikirjoitus

Jukka Paaso:
”Turussahan oli sit viel tää, tää vanha merimiesperinne, tää munientervausperinne, esimerkiks kans semmonen vala. Että sit tehtiin kesäretki, jossa ryypättiin, ja sitten, sit käytiin saunassa ja tervattiin munat.”
Erkki Valtamäki:
”Tällähän on kaikissa isommissa kunnissa oma loosi ja niitä on kymmenittäin. Varmaan sadoittain, sadoittain vapaamuurareita.”
Eero Kavasto:
”Niin kauan kun meidän kirkkomme ylin johto, arkkipiispasta lähtien, ei ota kantaa tähän, niin pidän tilannetta hyvin valitettavana.”

MOT -TUNNUS
Vapaamuurareita on keskuudessamme yli 7000 - siis pelkästään Suomessa.
Muurariveljet ovat jakaantuneet noin 160:een perusyksikköön eli loosiin.
Vapaamuurarit vannovat jäsenyyden ehtona valan, jonka mukaan he eivät kerro toiminnastaan ulkopuolisille. Siksi muurariutta pidetään salaseurana.

HYVÄT VELJET MUURARITOma valokuva

Viime syksynä Suomessa järjestettiin kaksi tilaisuutta, joiden yhteydessä vapaamuurareilla oli uuden avoimuuden mahdollisuus.
 
YLE Pohjanmaan tv-uutiset:
”Suomen vapaamuurarit kokoontuvat viikonlopuksi Seinäjoelle valtakunnalliseen konventtiin.”

Eteläpohjalaiset loosit isännöivät viime elo - syyskuun vaihteessa Seinäjoella vapaamuurareiden valtakunnallista konventtia. Konventti pidetään joka viides vuosi. Paikalle oli saapunut kolmisensataa vapaamuurariveljeä – osa puolisoineen.

Kolmipäiväisen konventin aikana vapaamuurarit pohtivat muun muassa järjestönsä julkisuuskuvaa ja suhdetta uskontoon. Konventti pidettiin Etelä-Pohjanmaan suurimmassa kokoustilassa, Seinäjoki Areenalla.
Järjestön suurmestari ja Seinäjoen kaupunginjohtaja toivottivat vapaamuurarit tervetulleeksi.
Useat eteläpohjalaiset yritykset tukivat tapahtumaa maksullisilla ilmoituksilla konventin ohjelmalehtisessä.
Vapaamuurarit korostivat osoittavansa uudenlaista avoimuutta sallimalla paikallisen median edustajien tutustua järjestön jäsenten kokoontumispaikkaan eli loosiin, jonne päästetään tavallisesti vain vapaamuurareita.
Konventin järjestelyvastaava, Seinäjoen entinen kaupunginjohtaja, suostui tapahtuman kynnyksellä maakuntaradion haastateltavaksi.
Raimo Yli-Uotila (Pruukki loosi):
"Vapaamuurarijärjestö on täysin rekisteröity yhdistys, kuten monet muutkin järjestöt.
Mitään varsinaista salaseuraa ei ole, vaikka emme me tietysti julista jatkuvasti kaikkea mitä me keskenämme puhumme tai teemme".
Konventin yhteydessä tuntui siltä, että vapaamuurarit halusivat hälventää salaisen hyvävelikerhon -mainettaan.
Vapaamuurariliike sai alkunsa ammattijärjestönä noin 700 vuotta sitten. Suurten katedraalien muurarit saivat Englannissa laillisen oikeuden liikkua rakennustyömaalta toiselle eri puolille Eurooppaa. Muurarit hallitsivat matemaattisia ja geometrisia taitoja, joita tarvittiin massiivisten rakennusten pystyttämisessä.
Nykyaikainen vapaamuurari -liike on noin 300 vuotta vanha. 1600 -luvulla vapaamuurareiden jäseniksi alettiin hyväksyä myös muiden ammattialojen edustajia.
Jüri Lina:
”Niin he saivat järjestössä määräysvallan. Sitten vuonna 1717 kesäkuun 24. päivänä muodostettiin Lontoossa ensimmäinen suurloosi. Silloin enemmistönä olivat muut kuin oikeat käsityöläiset. He pystyivät tekemään mitä halusivat. Aluksi suurmestariksi valittiin aito käsityöläinen mutta sitten asteittain, näiden lähdön jälkeen, johtoon tuli joku liikemies tai älymystön edustaja. Heillä ei ollut mitään tekemsitä käsityöläisten kanssa ja he ajoivat omaa asiaansa."
Vapaamuurareiden on väitetty johtavan yrityksiä ja kokonaisia kaupunkeja. Heidän väitetään, sopivan suurista hankkeista ja raivaavan vastustajia tieltään.
Maailmassa vapaamuurareita arvioidaan olevan nykyään noin viisi miljoonaa. Suomessa looseihin kuuluu yli 7000 jäsentä. Järjestön jäsenet ja liikkeen käytännön toiminta ovat jääneet paljolti tuntemattomaksi alueeksi.
Hurjia väitteitä vapaamuurareiden roolista jopa maailmanhistorian käänteiden suunnittelijoina on esittänyt Ruotsissa asuva virolainen Jüri Lina. Hänen dokumenttielokuvansa ja kirjansa maalaavat vapaamuurareista vaikutusvaltaisten, omituisten menojen parissa viihtyvien miesten salaseuran, joka on paljon muuta kuin pelkkä hyväntekeväisyysjärjestö.
Jüri Lina:
"SEn osoittaa erityisesti Italian vapaamuuraritoiminta. Siellä pahamaineinen loosi P2 teki talousrikoksia ja valmisteli vallankaappausta. Se yritti sekaantua politiikkaan. Silvio Berlusconi kuului P2 loosiin. Jälkeenpäin on todistettu, että P2:lla ja monilla italialaislooseilla oli ja on yhä siteitä mafiaan. Ne toimivat yhdessä ja tekevät talousrikoksia, suorittavat rahanpesua, salakuljettavat huumeita ja huijaavat suuria summia Euroopan unionilta maataloustukien muodossa. Se ei ole rehellisen ihmisen toimintaa. Niin ei käyttäydy hyvä ihminen, joka haluaa auttaa muita ja kehittää henkisesti itseään sekä toisia."
Muurariloosien jouduttua muinoin vallanhaluisten käsin siirryttiin ammatin vaalimisesta korostamaan jäsenten henkisiä ominaisuuksia. Siihen haettiin aineksia mm. kristinuskosta ja erilaisista filosofioista. Esimerkiksi Katolinen kirkko tyrmää vapaamuurariuden sillä perusteella, että muurariveljet kilpailevat looseissaan kirkon oman julistuksen kanssa. Suomen luterilaisessa ja ortodoksisessa kirkossa ollaan veljeskunnasta erimielisiä.
Vapaamuurareiden Seinäjoen kokouksen ohjelmasta syntyi ennakkoon julkinen kirkollinen kiista. Konventin ohjelmassa oli jumalanpalvelus Lakeuden Risti -kirkossa. Jotkut kirkon edustajat pitivät muurareiden kirkkoreissua häpeällisenä.
Eero Kavasto:
”Osallistuin Seinäjoella, siell oli ties kuinka paljon vapaamuurareita luterilaisen kirkon jumalanpalveluksessa, ja olen lukenut heidän painotuotteitaan, ja rukouksia, uuden kokelaan rukouksia. Kaunista tekstiä, mutta niistä on siis kaikki pesty puhtaaksi, Jeesus, ja kaikki tämän, se on siis semmoista yleishöttöä koko juttu."
Kavaston mielestä luterilaisen kirkon johdon olisi suhtauduttava jyrkemmin vapaamuurareihin.
Eero Kavasto:
”Jos vähänkin pöyhitään vapaamuurariutta ja yleensä kaiken kaikkiaan salaseuroja, niin sieltä tulee välittömästi esiin spiritualismi, okkultismi ja esoteerisuus. Eli tuota niin kauan, kun meidän kirkkomme ylin johto arkkipiispasta lähtien, ei ota kantaa tähän, niin pidän tilannetta hyvin valitettavana."
    "Olen siis ihan käytännössä suoraan haukkunu arkkipiispan pystyyn, koska, koska siis pidän hänen käyttäytymistään ala-arvoisena ja surkeana.”
Vapaamuurareiden ja hyvä-velikerhojen toimintaa on jo vuosia seurannut Seinäjoella toimittaja ja kaupunginvaltuutettu Erkki Valtamäki.
Erkki Valtamäki:
”Se on vähän ristiriitainen tämä kirkon suhtautuminen, koska myös heidän piirissään harrastetaan tällaista uskonnollista riittitoimintaa. ”
MOT halusi uuden avoimuus -lupauksen hengessä haastatella Seinäjoen vapaamuurari- konventin järjestäjiä ja tutustua kaupungin keskustassa sijaitsevaan, suureen loosiin.
Grafiikka: Raimo Yli-Uotila kieltäytyi haastattelusta.
Jukka Paaso:
”Siinähän on just sit se semmonen liitto, se toteutuu, että, et maallinen valta ja hengellinen valtakuvio – niinku jos siellä vapaamuurareissa on vielä tärkeitä vaikuttajia – niin ne, ne niinku tietyllä tavalla pyhittää itse itsensä, ja tekonsa.”
Eero Kavasto:
”Varsinkin meissä miehissä, niin meitä hivelee se, että hienot herrat, tai hienot miehet, jotka ovat arvo, arvossa, tämmösiä arvostettuja, niin he tulevat ja esittävät esimerkiks nuorelle pappismiehelle, että kuule nyt sull ois mahdollisuus liittyy tämmöseen hienoon, hienoon porukkaan ja päästä niin kun ehkä sosiaalisestikin tavallaan, niin kun korkeampi sfääreihin, niin jos sä et oo hengellisesti varustautunu, niin sä meet kyllä hyvin helposti lankaan.”
Vapaamuurareiden toimintaa pidetään usein harmittomana. Aikuiset miehet kokoontuvat kerran kuukaudessa ja harjoittavat salaisia riittejään.
Turun kaupungin yleissuunnitteluarkkitehtinä pitkään toiminut Jukka Paaso pitää vapaamuurareita yhtenä hyväveli -kerhona.
Jukka Paaso:
”Kun mä kuvaan vapaamuuraritoimintaa tai hyväveli -verkkoo, niin ei se sanan avulla tuu täysin selväksi. Nin kuin tämä kuvaa hyväveli -verkkopeliä. Siinä on miehen sukupuolielimiä kaks mennyt solmuun. Että tää on kuva siitä miesten maailmasta, niin kun on yleensä nää rumat pelit niin kun miesten pelejä. Ja sitten siinä taustalla on raha. Tuossa pohjalla on niinkun kultajauhoa ja semmonen vala siitä yhteisestä toiminnasta, mikä sitten on usein täysin moraalitonta ja epäeettistä ja selvästi rikollista.”

Vapaamuurareiden vaikutus esimerkiksi Turun kaupungin ilmeen muotoutumisessa on ollut Paason mukaan merkittävä.

Jukka Paaso:
”Se varmaan toteutuu niinku esimerkiks kaavotuksessa. Ja kun tontteja jaetaan, ja urakat jaetaan… Elikkä siin on rahavalta ja poliittinen valta ja virkavalta niinku yhteistyössä.”
Paaso joutui toimessaan vapaamuurareiden painostuksen kohteeksi. Hän kieltäytyi liittymästä kaupungin rakennusosaston omaan veljeskuntaan, eikä halunnut myöskään osallistua sisäpiirien sumplimiseen.
Jukka Paaso:
”On sanottu minulle suoraan, että jos mä teen työt hyvin ja hoidan virkani hyvin, niin se ei auta mitään. Että sitä joustavuutta pitää olla vähän toisella tavalla; tarkottaa just sitä, että pitää valmistella asioita niin, että, joku menee läpi, vaikka se olis vaikka lainvastanen. Siis niinku kirjottaa lausunto vaikka lautakunnalle sillä tavalla. Mut että jos ei suostu siihen, ni, joutuu vaikeuksiin. Mut et jos tekee sen, ni se on tietyl tavalla ku sais mitalin rintaan heti.”
Jukka Paason kokemukset ovat osin aikaan ja paikkaan sidottuja, mutta vapaamuurareiden vaikutus yhteiskuntaan on noteerattu monissa eri maissa, myös Suomessa.
Ristiriitoja aiheuttaa ennen muuta vapaamuurareiden vannoma vala. Siinä he sitoutuvat suojelemaan kaikissa tilanteissa toista muurariveljeä.
Jüri Linan mukaan valan vannoneet loosiveljet auttavat säännöllisesti toisiaan.
Jüri Lina:
"Se on aatteellinen järjestö uran edistämiseksi. Vapaamuurareista on sanottu, ettei heitä uhkaa ikinä työttömyys. Veljet pitävät huolta siitä, että kaverille järjestetään jokin hyvä työpaikka. Englannissa siitä tuli vakava moraalien ongelma. Vapaamuurareilta haluttiin kieltää tuomariksi pääsy. Sillä vapaamuurarituomari voisi vapauttaa vapaamuurarisyytetyn syytteestä. Niin hänen pitäisikin tehdä valansa mukaan. Minusta siinä on selvä moraalinen ja juridinen ristiriita."
Myös Suomessa eduskunnan oikeusasiamies puuttui asiaan jo pian 15 vuotta sitten. Vapaamuurareihin kuuluva tuomari on tietyssä tilanteessa esteellinen.
Lukija:
Eduskunnan oikeusasiamies Lauri Lehtimaja v. 1996:
    "Tuomari on lähtökohtaisesti esteellinen käsittelemään asiaa, jossa hän ja jompikumpi oikeudenkäynnin vastapuolista kuuluu vapaamuurarijärjestöön."

Kymmenen vuotta sitten eduskunnan apulaisoikeusasiamies teki vahvistavan päätöksen, jonka mukaan kaikkien tuomareiden on ilmoitettava virallisesti ja kirjallisesti oikeusministeriölle, jos he kuuluvat vapaamuurareiden veljeskuntaan.
Lukija:
Apulaisoikeusasiamiehen päätös 12.08.2002:
    "Jäsenyys vapaamuurarijärjestössä on sidonnaisuus, josta tuomarin...olisi tehtävä lain mukainen ilmoitus ja joka on sidonnaisuusselvityksessä julkinen tieto."

Nämä päätökset kertonevat siitä, että toiminta muurareissa saattaa vaikuttaa tuomareiden oikeudellisiin päätöksiin.

Pulmana on kuitenkin se, ettei voida olla varmoja ketkä tuomarit kuuluvat järjestöön.
Muurarien jäsenluetteloita on käytännössä mahdoton saada, vaikka ne julkaistaankin joka toinen vuosi. Muurarien jäsenmatrikkelita toimitetaan useita kappaleita muun muassa kansalliskirjastoon. Kirjasto ei kuitenkaan löytänyt varastostaan MOT:lle tuoreinta jäsenluetteloa. Jos teos olisi löytynyt, olisi MOT tarvinnut kirjaston edustajan mukaan vapaamuurarien suurloosin johdon luvan teoksen selaamiseen.

Laajimmat tiedot jäsenistä ovat muutaman vuoden vuoden takaa. Silloin Hymy -lehti julkaisi niitä kahdessa numerossaan. MOT:n haltuunsa saamat listat eräiden kaupunkien looseista sisältävät tietoja vuodelta 2011.
Vapaamuurareilla on poikkeuksetta merkittävä yhteiskunnallinen asema. He ovat usein johtajia. He ovat usein myös juristeja, opettajia, lääkäreitä tai johtavia kunnallisia virkamiehiä.
Seinäjoella toimii lukuisia, maakunnallisia laitoksia, joiden toimitilojen rakentamisessa on liikkunut viime vuosina jopa satoja miljoonia euroja. MOT:n tietojen mukaan
monien rakennushankkeiden taustalla on usein vaikuttanut eräänlainen vapaamuurari-ketju.

Esimerkiksi Seinäjoen ydinkeskustaan, entiselle kauppatorin tontille, valmistui toista vuotta sitten suuri liike- ja asuintalo. Tulloin vapaamuurareiden jäsenlistoilta löytyivät hanketta edistäneet kaupunginjotaja ja hanketta rahoittaneen pankin johtaja. Urakan sai rakennusyhtiö, jonka johdossa on vapaamuurari.
Erkki Valtamäki:
”No esimerkiksi 2000 -luvun puolivälissä meillä oli sellainen tilanne, että sekä kaupunginjohtaja, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja että suurimman rakennusliikkeen toimitusjohtaja kuuluvat vapaamuurareihin ja käsittääkseni samaan loosiin. Samaan aikaan suurin osa näistä kaupungin urakoista, rakennusurakoista meni tälle kyseiselle rakennusyhtiölle. Ja tässä heräsi semmonen ajatus, että siellä taustalla tehdään tätä työtä. Ei nyt ihan mitään laitonta, mutta niin että tieto kulkee ja asiat tulee tietoon tälle vastapuolelle näissä kysymyksissä.”
Vapaamuurareiden johdolla Seinäjoelle väitetään kaavoitetun ja rakennetun muutakin.
Tässä talossa sijaitsee Tangomarkkinoiden toimisto mutta myös muuta. Tämän sisäpihan alta löytyy Suomen ainoa, varta vasten muurariloosiksi suunniteltu 500 neliön temppeli.
MOT sopi Seinäjoen johtaviin muurariveljiin kuuluvan henkilön kanssa haastattelusta tässä maan alla olevassa loosissa.
Grafiikka: Raimo Joronen (Pruukki loosi) kieltäytyi haastattelusta.
Vapaamuurareiden symbolit ja heidän harjoittamansa rituaalit vahvistavat mielikuvaa mystisestä veljeskunnasta ja pakanallisesta salaseurasta. Järjestö pitää riittejä tiiviisti vain omana tietonaan. Mm. Jüri Linan dokumenttielokuvat sisältävät harvinaisia välähdyksiä ulkomaisista looseista. Niissä veljeskunnan jäsenet pyrkivät paremmiksi ihmisiksi rituaalien ja symbolien avulla. Muurariveljen jalostuminen paremmaksi ihmiseksi tapahtuu 33-portaisella järjestelmällä.
Jukka Paaso:
”No, mä itse olin mukana. Mä en tienny sitä, mihin täs nyt mennään, kun mua pyydettiin kesäretkelle Turun saaristoon. Ni mä näin sen munien tervauksen. Et se on totta. Siis se on ihan, se on vala. Sen tausta on ilmeisesti joku merimiesvala, mutta sitte sitä käytetään niinku poliitikkojen ja virkamiesten sitouttamiseksi. Ja sitte, et semmosta symbolista tekoa."
MOT:
"Saanko kysyä, miten se tehdään?"
Jukka Paaso:
”Siinä otetaan muoviämpäri, johon laitetaan kuumaa, ei nyt ihan tulikuumaa vettä, mutta lämmintä vettä. Ja sitten siihen kaadetaan tervaa joukkoon ja sekotetaan. Sen jälkeen otettaan iso tämmönen maalaussuti, millä maalataan rakennuksia. Ja sillä roiskautetaan munille, saunan lauteilla vaikka.”
Viime syyskuussa vapaamuurarit pääsivät keskustelemaan opistaan yliopiston siipien suojaan. Tampereella järjestettiin Edges of Freemasonry -niminen kaksipäiväinen tapaaminen.
Konferenssin suojelijana oli yliopiston hallituksen puheenjohtaja Kari Neilimo. MOT:n haltuunsa saamien listojen mukaan Neilimo on Suomen vapaamuurareiden yhdyskuntasuhteiden suurneuvoja. Yliopiston puolesta pääjärjestäjänä toimi professori Risto Harisalo, joka kuuluu tamperelaiseen Ratina -loosiin.
Grafiikka: Risto Harisalo (Ratina loosi) kieltäytyi haastattelusta.
Seminaarin suomalainen pääpuhuja oli seinäjokelainen arkkitehti Antti Talvitie, seinäjokelaisen Pruukki –vapaamuurariloosin jäsen.
Grafiikka: Antti Talvitie (Pruukki loosi) kieltäyty haastattelusta.
Paikalliset vapaamuurariloosit ja Tampereen yliopisto ovat siis löytäneet toisensa.
Muutenkin Tampereen muurariveljet ovat aktiivisia. Heitä on kaupungissa ainakin 700 jakaantuneena 14:ään eri loosiin.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi ulkaisi viime syksynä suomalaisittain harvinaisen, tutkivan lehtiartikkelin vapaamuurareista. Siinä paljastui mm., että lähes 90 suomalaista professoria kuuluu vapaamuurareihin.
Vapaamuurareiden välisen yhteistyön väitetään kukoistavan Tampereella myös kaavoitus- ja rakennustoiminnassa. Esimerkiksi Näsijärven rantaan suunniteltua rantaväylän tunnelia pidetään vapaamuurarivetoisena hankkeena.
Toteutuessaan tunnelihanke veisi yli kaksi kilometriä nykyistä Paasikiven-Kekkosen –tietä maan alle. Muun muassa kansalaisaktivisti Pekka Haikkola näkee tunnelihankkeessa vapaamuurari-leiman.

Pekka Haikkola (esittelee karttaa):
”Paikallistie menee täältä. Se tunneli tulee täältä alta.”
MOT:
”Tää on uutta – uutta hommaa tää?”
Pekka Haikkola:
”Tää on uus homma joo”.
Rantaväylän tunneli vapauttaisi Näsijärven rantaan arvokasta rakennusmaata. Nykyisen tien paikalle suunnitellaan asuinakennuksia. Rantaväylän tunneli maksaa noin 200 miljoonaa euroa.
Pekka Haikkola:
”Eli suuri osa niistä päättäjistä, jotka tässä on kokoomusta edustanut, kuuluu vapaamuurareihin, jonne kuuluu myös YIT:n edellistä ja nykyisistä johtajistoo. Keskustapuolueesta siellä on heidän puheenjohtajansa.”
Vapaamuurariverkostoon kuuluvien vaikuttajien taloudellista- ja poliittita toimintaa seurataan monissa maissa hyvin tarkasti. Ruotsissakin aihetta on käsitelty kriittisesti kymmenissä eri teoksissa.
Jüri Lina:
"Suomessa ei ole ehkä ollut samanlaisia skandaaleja kuin Ruotsissa on ollut. Esimerkiksi kun vapaamuurareiden loosia alettiin kunnostaa, kellarista löytyi pääkalloja. Skandaalista teki suuren jutun laajalevikkinen Expressen. Lehti kirjoitti vapaamuurareista ja heidän oudoista tavoistaan. Se kaikki on suomalaisille vielä vierasta. He eivät ole kuulleetkaan, että vapaamuurarit leikkivät pääkalloilla ja makaavat arkussa. Sellainen on tavallisen ihmisen mielestä epäsopivaa käytöstä."
Vapaamuurareista Suomessa tehtiin vuosikymmen sitten väitöskirja. Sen tekijää Reijo Ahtokaria pidetään parhaana henkilönä kertomaan muurarien toiminnasta Suomesta. Ahtokarin tapaaminen sovittiin Helsingin Kasarminkadulla sijaitsevaan Suomen suurloosiin.
Grafiikka: Reijo Ahtokari (Humanus loosi) kieltäytyi haastattelusta.
Yksi syy aiheen vähäiseen käsittelyyn julkisuudessa saattaa olla pelko. Tämän ohjelman tekijöitä varoitettiin mahdollisista ikävistä seurauksista - niitä sen tarkemmin täsmentämättä.
Myös Jukka Paasoa uhkailtiin takavuosina.
Jukka Paaso:
”Että mä lähdin eläkkeellekin sen takia just, et mä halusin päästä eroon siitä, että, ettei ihan tyhjästä tehdä koko ajan juttuja – siis minua vastaan. Tää on ihan moraalinen kysymys, en halua olla mukana siinä, että mä sillä tavalla pärjäisin elämässä. Eihän siit tuu mitään, jos… tai siit tulee yleinen käytäntö, et kaikki alkaa sopeutuu ja mukautuu tällaseen tilanteeseen.”
MOT:
"Kun kirjoitatte kirjoja ja puhutte vapaamuurareista, niin varmasti on ihmisiä, jotka sanovat, että te näette mörköjä siellä missä niitä ei ole olemassakaan – suututteko siitä?"
Jüri Lina:
”En suutu, sillä ihmiset on totutettu konsensustranssiin. Massamedia on luonut kuvan, että sellaista ei voi tapahtua. Muuten siitä olisi puhuttu, koulussa tai radiossa. Minä en näe mörköjä vaan tietolähteitä. Suuri vastuu olisi toimittajilla. Suomalaisilla toimittajilla, joita ei ole kiinnostanut tarpeeksi paljon valaista tarkemmin tätä kiehtovaa ilmiötä.

Herrojen salaiset rituaalit

Oma valokuva

Tampereen ydinkeskustassa sijaitseva arvokas kivitalo kätkee sisäänsä kolme temppeliä, yksityisravintolan ja kirjaston. Niissä harmaahiuksisten miesten veljeskunta kokoontuu suorittamaan seremonioitaan.

Ei voi olla sattumaa! Tampereen keskustan kirkot muodostavat vapaamuurareihinkin liitetyn pentagrammi-kuvion, jonka keskellä on Keskustorin Vanha kirkko.  Sitä pidetään alan piireissä saatanan voimakkaimpana symbolina. Karttaan väkisin istutetussa kuviossa on tosin pieni ongelma:  se vaatii Ratinan niemeen merkityn ”Salaisen kirkon” keksimistä.
Ei voi olla sattumaa! Tampereen keskustan kirkot muodostavat vapaamuurareihinkin liitetyn pentagrammi-kuvion, jonka keskellä on Keskustorin Vanha kirkko. Sitä pidetään alan piireissä saatanan voimakkaimpana symbolina. Karttaan väkisin istutetussa kuviossa on tosin pieni ongelma: se vaatii Ratinan niemeen merkityn ”Salaisen kirkon” keksimistä.

Lue koko artikkeli näköislehden sivuilta 10-13!

Kivitalon sisäpihalla on huomaamaton ovi. Se voisi olla aivan mikä tahansa ovi, ellei sen yläpuolella olevaa valaisinta koristaisi harpin ja suorakulman muodostama kolmio. Valaisimen keskellä on maailmankaikkeuden arkkitehtiä symboloiva kirjain G. Harmaahiuksiset, smokkeihin pukeutuneet miehet livahtavat ovesta veljeskuntansa tiloihin. Niihin kuuluvat kolme temppeliä, kirjasto ja 150 paikkainen klubiravintola. Kyseessä on miesten valtakunta. Eikä ihan keiden tahansa miesten, vaan esimerkiksi lääkäreiden, pappien, johtajien ja professoreiden.
He ovat tamperelaisia vapaamuurareita. Oman määritelmänsä mukaan he eivät muodosta salaseuraa, vaan seuran, jolla on salaisuuksia. Muurariveljillä on Tampereella 14 loosia, joihin kuuluu yhteensä noin 700 jäsentä. Koko Suomessa muurareita on lähes 7 000.
Veljiä yhdistää tiukka vaitiololupaus ja usko yhteen jumalaan.
"Muurarius ohjaa jäseniään tarkastelemaan elämää moraalin ja etiikan näkökulmasta. Se pyrkii vahvistamaan lähimmäisen huomioonottamista, ystävällisyyttä yhteiskunnassa, rehellisyyttä kaupankäynnissä, kohteliaisuutta kanssakäymisissä ja vilpittömyyttä kaikissa toimissa", kirjoittaa palvellut suurmestari Heikki Mäki veljeskunnan julkaisemassa Koilliskulma-lehdessä.
Suomen suurloosin verkkosivuilla asia muotoillaan seuraavasti: "Vapaamuurarius opettaa symbolein ja vertauskuvin inhimillisiä hyveitä. Se ohjaa jäseniään ajattelemaan elämän perimmäisiä kysymyksiä. "
Ei kuulosta kovin vaaralliselta. Mutta touhussa on puoli, joka kuulostaa vähintään hämmentävältä: looseissa pukeudutaan seremoniallisiin lannevaatteisiin ja suoritetaan salaisia rituaaleja. Ilkeämielinen voisi sanoa, että hyväosaiset herrat larppaavat. Roolipelin nimi on esoteerinen salaseura.

"Astu peremmälle. Kurkataan ensin kirjastoon", sanoo ovella seisova Risto Harisalo. Hän on paitsi hallintotieteiden professori, myös mestarimuurari.
Kellarikerroksessa oleva kirjasto pursuilee vapaamuurareihin liittyvää kirjallisuutta. Muurarit tuntuvat olevan äärettömän kiinnostuneita lukemaan kaikkea omaa veljeskuntaansa koskettavaa. Myös Dan Brownia.
"Kun Kadonnut symboli ilmestyi (2009), kirjakaupassa oli pitkä jono veljiä. Kyllä meitä nauratti", Harisalo hymähtää.
Professori Harisalo edustaa sitä avomielistä osaa vapaamuurareista, joka ei salaile jäsenyyttään. Uudesta avoimuudesta kertoo yhteistyö, jota vapaamuurarit ja Tampereen yliopiston historiantutkijat ovat tehneet. He järjestivät syyskuun alussa kansainvälisen tieteellisen seminaarin vapaamuurariuden, esoterismin ja okkultismin tutkimisesta.
"Maallistumista ja kylmänkalseaa rationaalisuutta pidetään nykyaikaisen länsimaisen ajattelun peruspiirteenä. Uskonnollisten ja henkisten liikkeiden laajuutta vähätellään, koska haluamme pitää kiinni rationaalisen ajattelun kuorista", sanoo seminaaria järjestämässä ollut historian yliopistonlehtori, dosentti Marko Nenonen.
Hän vakuuttaa, että ei itse ole vapaamuurari, vaan kiinnostunut aiheesta ainoastaan tieteellisistä syistä.
"Tiettyä narinaa ja pilkkaa yliopistolla joutuu tietysti kuuntelemaan, kun näitä asioita tutkii, mutta yksikön johto ja yliopiston johto tukivat meitä hienosti. Seminaari onnistui mielestäni 133 prosenttisesti."
Nenonen on aiemmin profiloitunut noituuden tutkijana. Hän kertoo, että kiinnostus vapaamuurareihin syntyi, koska he välittävät esoteerisen perinteen nykyaikaan. Esoteria tarkoittaa tietämystä tai mystistä kokemusta, joka on vain tietyn suljetun piirin, toisin sanoen tietoon vihittyjen saavutettavissa.
"Vapaamuurarius on kulttuurinen ilmiö, jota kannattaa tutkia", mestarimuurari Harisalo pohtii.
"Salaisuutemme koskevat sitä, miten opetuksellinen prosessi etenee. Uuden veljen pitää saada kokea kaikki itse. Muu yhteistyö yhteiskunnan kanssa ei ole ongelma."

88 suomalaista professoria ja 36 dosenttia kuuluu vapaamuurareihin. Professoreista 16 on tamperelaisia.(Lähde: Hymy-lehti, 2008)

Salaperäisyys luo mielikuvan hyvä veli -kerhosta, joka juonii kulissien takana. Muurarilooseja on vuosikymmenten varrella epäilty poliittisesta ja taloudellisesta vehkeilystä, mutta todisteita veljeskunnan organisoimista hämäräperäisyyksistä ei ole Suomessa löytynyt. Vapaamuurarit eivät juuri kommentoi asioitaan julkisuudessa, he ovat olleet helppo maalitaulu erilaisille syytöksille. Ainakin Suojelupoliisi on todennut vapaamuurarit vaarattomiksi yhteiskunnalle: se sulki muurarimappinsa tiettävästi vuonna 1984. Kun veljeskunnan klubiravintolassa sisäfilepihviä leikkaavia, punaviiniä hörppiviä rauhallisia herrasmiehiä tarkastelee, on vaikea kuvitella heitä tekemässä mitään kovin radikaalia. He ovat kuin golfista innostuneita varhaiseläkeläisiä, jotka puhuvat innokkaasti harrastuksensa hyvistä puolista.
"Vapaamuurarius on yksilön tila tai vastaus. Ihminen pystyy sulattamaan itsestään modernin ihmisen dilemman. Samalla kun hän voi luottaa luonnontieteisiin, hän kokee syviä henkisiä tiloja", selittää mestarimuurari Markku Mäkelä.
"Ei tiede kata kaikkea, ihmisessä on muitakin ulottuvuuksia."
Muurareiden joukossa on yli 30 luterilaisen kirkon pappia, mutta äärikristillisissä piireissä muurareita syytetään okkultistiseksi kultiksi. Katolinen kirkko kielsi paavi Clement XII:n bullalla jäseniään ryhtymästä vapaamuurareiksi jo vuonna 1738.
"Vapaamuurarit välttävät oikeaoppisuutta. Siksi jotkut fundamentalistit eivät pidä meistä. Paavi julisti muurarit kiroukseen, koska piti nopeasti leviävää vapaamielistä liikettä katolisen kirkon kilpailijana", Mäkelä sanoo.
Suomen suurloosi kertoo paljastaneensa 80-luvulla kirkon tutkimuskeskuksen johtajalle Harri Heinolle kaikki rituaalikirjansa ja muut salaiset paperinsa. Heino totesi, että vapaamuurarius ei sisällä mitään kristinuskon vastaista.
"Vilpitön kristitty ei voi kuulua mihinkään salaseuraan. Eikä varsinkaan sellaiseen, jonka ytimessä on hämärä, ei-kristillinen oppi ja kultti. Vapaamuurarius ja kristillinen vakaumus ovat keskenään ristiriidassa", Helsingin yliopiston dogmatiikan professori Miika Ruokanen kuitenkin jyrähtää Seinäjoen Sanomissa.
"Vapaamuurariutta voisi kuvata isojen poikien kerhoksi, jonka jäsenet sitoutuvat kaikin tavoin tukemaan toinen toistaan", Ruokanen väittää.

Suomen looseissa on mahdollista suorittaa vapaamuurarien hierarkian kolme perusastetta: oppilas-, veljes- ja mestarimuurari. Tämän jälkeen valittavana on joko skottilaisen tai Yorkin riitin mukainen polku kohti korkeampia lisäasteita. Niitä on yhteensä 33.
"Muurarien järjestelmä on voimakkaasti hierarkinen, vaikka virallisesti kaikki ovat tasa-arvoisia", pohtii dosentti Nenonen.
"Kyllä heillä niin on, että suurmestari on suurmestari. Hän päättää asioista."
Kuulostaa yllättävän tutulta. Eivät vapaamuurarit ole ainoa suljettu miesten kerho. Esimerkiksi moottoripyöräkerho Helvetin Enkeleillä on neliportainen jäsenhierarkia: hangaround, associate, prospect ja fullmember. Myös heillä on tarkat kansainväliset ohjeet ja yksittäistä alaosastoa koskevat säännöt. Toiminta perustuu arvojärjestykseen ja jäsenten keskinäiseen luottamukseen. Sisäisen koodiston mukainen ryhmän ja oman kunnian säilyttäminen on tärkeää.
Vapaamuurarit taitavat kuitenkin olla Helvetin enkeleitä kauniimmalla asialla. Suomessa muurareiden avustuskohteita ovat olleet sotaveteraanit, vammaiset, vanhukset, partiotyö, vaikeasti sairaat lapset ja lisäksi varattomat opiskelijat. Veljeskunnan kautta kulkevat summat ovat merkittäviä.
"Annamme rahaa ikään kuin peitejärjestöjen kautta", Markku Mäkelä naurahtaa.
"Avunsaaja ei tiedä saaneensa rahaa juuri vapaamuurareilta."
Veljeskunnan alaisia järjestöjä ovat esimerkiksi Vanhusten ja Lasten Tuki -säätiö, Humanitas-Seura, Pro Humanitate Säätiö, Sompala-seura ja Karelia-säätiö. Myös vapaamuurarien puolisoiden muodostaman Nova Humana ry:n sanotaan harjoittavan merkittävää hyväntekeväisyyttä.

Avoimuuspolitiikasta huolimatta raha vaikuttaa olevan muurareille vaikea puheenaihe. Dosentti Nenonen kuvailee muurariloosien omaisuusmassaa mittavaksi. Hän ei myönnä tietävänsä veljeskunnan jäsenmaksun suuruutta, vaan kehottaa "lypsämään tiedot heiltä itseltään". Professori, mestarimuurari Harisalo väittää, ettei edes muista harrastukseen kuluvan summan kokoluokkaa.
"Sanon vaimolle, että laita laskut maksuun. Niitä tulee rakennusten ylläpitämisestä ja korjaamisesta ja monesta muusta, missä olemme mukana. Kaikki olemme samalla viivalla, kun kuluja jaetaan."
Markku Mäkelä tyytyy toteamaan, että kyseessä on "kallis harrastus". Hän paljastaa, että muurareilla on erilaisia rahastoja, jonka kautta "yllättäen köyhtynyttä veljeä" voidaan auttaa esimerkiksi jäsenmaksun maksamisessa.
Huomattavia summia muurareilla saattaa upota kokin valmistamiin annoksiin, joilla he rituaalien jälkeen klubiravintolassa herkuttelevat. Innokkaimmat vierailevat loositiloissa lähes päivittäin.
"On kysymys hyvin elitistisestä liikkeestä. Vapaamuurareiden nyt harjoittama avoimuuspolitiikka on tietoinen siirto, jolla koetetaan vastata muuttuneen yhteiskunnan haasteisiin", dosentti Nenonen arvioi.
"Nykyään salaseuran pitää olla sen verran julkinen, että jäsen voi vihjailla siitä kavereilleen. Suljetut verkostot eivät enää toimi."
Suomen suurloosin tiedotustoimikunnan puheenjohtaja Heikki Hakala pohtii veljeskunnan sisäisen Koilliskulma-lehden nelisivuisessa artikkelissa sitä, mitä muurari voi kertoa ulkopuoliselle. Hän selittää muurareiden valmistautuneen huolellisesti Dan Brownin Kadonneen symbolin synnyttämään kohuun, mutta vaikuttaa jopa hieman pettyneeltä, koska suurta mylläkkää ei syntynyt.

Vapaamuurarius on peräisin toisesta maailmasta, ajalta jolloin rakennettiin taivaita hipovia kivikatedraaleja. Keskiajalla niiden rakentajat järjestäytyivät muurarikilloiksi. Rakennusteknisten salaisuuksien ylläpitämisen ohella killat huolehtivat jäsentensä henkisestä kasvatuksesta. Sanotaan, että vapaamuurarien veljeskunta on näiden kiltojen perillinen.
Kirkonrakentajilla oli rakennustyömaalla suojarakennus, jossa myös kokoonnuttiin. Englannissa siitä käytettiin nimitystä lodge. Suomessa sana vääntyi muotoon loosi.
Nykyaikainen vapaamuurarius muotoutui 1600- ja 1700-luvun vaihteessa Brittein saarilla valistuksen ajan innoittamana. Rakentajien työkalut ja perinteet saivat tällöin uuden, kasvatuksellisen symbolisen merkityksen. Järjestäytyneen muurariuden alkuna pidetään ensimmäisen suurloosin perustamista Lontoossa vuonna 1717.
Vapaamuurarit mielellään korostavat, että he levittivät vapauden, inhimillisyyden ja valistuksen sanomaa, kun veljeskunta levisi 1700-luvulla nopeasti Brittein saarilta mannermaalle ja edelleen Englannin alusmaihin sekä vähitellen eri puolille maailmaa. Aatetta tekivät tunnetuksi muun muassa matkustelevat kauppiaat, merenkulkijat ja sotilaat.
"On suurta liioittelua, jos vapaamuurarit koettavat omia valistuksen ihanteet omaksi ansiokseen", dosentti Nenonen sanoo.
"Se on historiallinen vale."
Suomen ensimmäinen muurariloosi, St. Augustin, perustettiin vuonna 1756. Venäjän keisarikunnan aikana salaseurojen toiminta kiellettiin, mutta muuraritoiminta elpyi itsenäisessä Suomessa uudelleen vuonna 1922.
Suomalaisten loosien käyttämät rituaalimusiikit on säveltänyt Jean Sibelius. Hän oli korkea-arvoinen vapaamuurari.

Hämmentävintä vapaamuurareissa taitaa lopulta olla se, miten ihmeessä veljeskunta on kolmensadan vuoden ajan onnistunut houkuttelemaan menestyneitä, terävä-älyisiä miehiä eksentrisiin seremonioihinsa.
Mikä on vapaamuurareiden salaisuus?
"Sanopa se. Hassuimpia kysymyksiä aiheessa on, miksi vähän jäyhä suomalainen diplomi-insinööri tai ekonomi lähtee tälläiseen mukaan", Nenonen pohtii.
"Piru sen sanoo, mikä heidän vetovoimansa lopulta on."
Tampereen yliopistossa järjestetyn tieteellisen seminaarin pääpuhujana ollut Bristolin yliopiston professori Ronald Hutton vastaa hieman yllättävästi:
"Muurariloosit ovat vuosisatojen ajan tarjonneet rauhallisen ja turvallisen ympäristön eksistentiaalisten kysymysten miettimiseen."
Risto Harisalon mielestä yhtä vastausta ei ole. "Kyseessä on ihmisenä kasvaminen, jatkuva oppiminen. Samalla tiellä olevista ihmisistä muodostuu rakentava yhteisö, joka antaa mahdollisuuden kasvaa ihmisenä. Näistä muodostuu elämänsisältö ja merkitys."
Markku Mäkelä kokee, että veljeskunnalla todella on suuri salaisuus. Se kätkeytyy henkilökohtaisiin kokemuksiin, jotka yksilö symbolien ja rituaalien avulla saavuttaa. Niistä ulkopuolinen ei voi tietää mitään.
Fjodor Dostojevskin teoksessa Karamazovin veljekset kirkollisten toimituksen puhdasoppisuutta vahtiva suurinkvisiittori kohtaa Jeesus Nasaretilaisen. Hän paljastaa inkvisiittorille kirkon varjelluimman salaisuuden:
Mitään ihmettä ei ole.
Yksi asia jäi silti näkemättä. Kun vierailin vapaamuurareiden kivitalossa, eräs ovi pysyi suljettuna. Oven kautta kuljetaan korkeimman asteen muurareiden temppeliin. Sen sanotaan olevan tyhjillään vesivahingon vuoksi.

Seppo Honkanen, teksti ja kuva

Salaliittoteoriat: Palvooko kansainvälinen keskusjohto Luciferia?

Vapaamuurareiden salainen kansainvälinen keskusjohto on yleinen kuvitelma, mutta virallinen totuus on paljon laimeampi. Muurarijärjestöjen väliset suhteet pohjautuvat keskinäisiin tunnustamisiin samalla tavalla kuin valtioiden suhteet. Näin syntyy "tunnustettujen" vapaamuurarijärjestöjen kansainvälinen verkosto, jolla ei ole keskusjohtoa.
Monien salaliittoteorioiden huomion kohteena on USA:n dollarin setelissä oleva pyramidi, jonka huipulla on kaikki näkevä silmä. Sen yläpuolella lukee latinaksi Annuit Coeptis - julistaen syntymää - ja alapuolella Novus Ordo Seclorum. Se tarkoittaa uutta aikausien järjestystä. Väitetään, että muurarit kaiversivat tunnuksensa dollariin viestittämään salaista suunnitelmaansa.
Yhdysvaltojen perustajaisistä yhdeksän, esimerkiksi Benjamin Franklinin ja George Washingtonin, kuuluivat todistetusti vapaamuurareihin. Jotkut uskovat, että Washingtonin asemakaavaan on piilotettu vapaamuurarillista symboliikkaa. Kätkettyjä muurariviestejä väitetään löydetyn hämmentävistä paikoista, esimerkiksi Walt Disneyn tuotannoista. Hyvällä mielikuvituksella symboliikkaa voi löytää jopa Tampereen asemakaavasta.
Dosentti Marko Nenonen on skeptinen. Hänen mielestään todistettuja esimerkkejä juuri vapaamuurarien kätkemistä symboleista ei ole.
"Aiheesta keskustellaan", hän myöntää.
"Dollarin setelin kuvat ovat niin kiehtovia symboleita, ettei ole ihme, että niitä on kovasti pohdittu. Nykyisen käsityksen mukaan niissä ei ole kyseessä vapaamuurarien salajuoni: setelin symbolit eivät ole erityisesti vapaamuurarillisia. Ne voidaan vakuuttavasti selittää Yhdysvaltain liittovaltiota koskevasta symboliikasta käsin", todetaan Suomen suurloosin verkkosivuilla.
Joissakin äärikristillisissä piireissä vapaamuurareita epäillään saatananpalvojiksi. Käsitystä perustellaan esimerkiksi uskoon tulleen vapaamuurarin, diplomi-insinööri, Pertti Jotunin kertomuksilla.
Edesmennyt Jotuni erosi vapaamuurareista 80-luvulla huomattuaan toiminnan omasta mielestään kristinuskon vastaiseksi. Hänen väitetään esimerkiksi paljastaneen, että "vapaamuurarien jumala on Lucifer". Samoin Jotunin kerrotaan sanoneen, että vapaamuurarijärjestön opetuksista löytyy käsky: "Jeesuksen nimi tuhottakoon".
Uskokoon ken tahtoo.
Seppo Honkanen
Lue koko artikkeli näköislehden sivuilta 10-13!

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (12)

  1. salaseurojen aika (14.09.12, kello 15:58)
    pentagrammikuviossa on virhe. Alun perin ortodoksikirkkoa kaavailtiin eteläpuiston puolelle josta hanke siirtyi sorin aukiolle. Kirkkojen rakentaminen pentagrammiin siis on jäänyt kesken. Ratinannokassa ei ole ollutkaan mitään vaan paikan piti sijaita nykyisen maa- ja metsätalon kulmilla. tästä löytyy aineistoa ihan kirjallisessakin muodossa.
  2. Seppo Honkanen / Aviisi (14.09.12, kello 16:04)
    Kiitos kommentista.

    Pentagrammi liittyy vapaamuurareita käsittelevän artikkelin salaliittoteoria-osuuteen. Kuviota ei kannata ottaa vakavasti, vaan esimerkkinä, miten esimerkiksi pentagrammin pystyy hieman mielikuvitusta käyttäen löytämään lähes mistä tahansa.
  3. Suomen Mysteerit (17.09.12, kello 9:31)
    kun puuttuvan kirkon siirtää eteläpuistoon, keskipisteeksi muodostuu raatihuone. se on selvää että tämä on tarkoituksella suunniteltu vaikka jäänytkin kesken. saksassa esim on paljon vastaavanlaisia viritelmiä
  4. Luciferin järjestö (17.09.12, kello 10:30)
    Jos haluaa oikeasti nähdä pentagrammin ja harppi/suorakulmakuvion (vapaamuurareiden tunnukset) niin kannattaa kirjoittaa Googlen kuvahakuun "Washington DC layout masonic". Uskokoot ken tahtoo.
  5. Horus (17.09.12, kello 10:35)
    Ei tässä jää mielikuvitukselle sijaa. Kirkot olivat aikanaan yhteiskunnan merkittävimpiä rakennuksia, joten on loogista että niiden sijoittelun takaa saattaa löytyä jotakin muuta kuin pelkkää ruutukaavaa, varsinkin jos paikkakunnalla on vapaamuurarillista historiaa.
  6. Lukija (19.09.12, kello 22:04)
    Tämä on mielenkiintoinen juttu ja paras vapaamuurareita käsittelevä artikkeli, jonka olen lukenut. Kiitos teille. Aviisi on suorastaan yllättävän hyvä lehti. Jatkakaa hyvää työtä!
  7. Jaska (09.01.13, kello 22:06)
    Miten kannattaisi lähteä hakemaan vapaamuurareiden jäsenlistoja Tampereen kirjastosta?
  8. en kuulu edes keskustaan (11.01.13, kello 11:08)
    En ymmärrä miten tämä niin kiehtoo tavismassaa, ilmeisesti syy on se kun ollaan tiedotuspolitiikassa vähän pidättyväisempiä. Plus eksklusiivisuus, joka juntti ei saa automaattisesti marssia sisään.

    Saa kai sitä ihminen harrastaa, ja mukava naisilta suljettu klubi (on syy mikä tahansa) tarjoaa siihen oivat puitteet. Tästä syystä uskonkin yksinkertaiseen ja vähän jopa tylsään Huttonin teoriaan, kyse ei niinkään olemaailman johtamiseen tähtäväästä salaliitosta, vaan fiksujen herrasmiesten keskustelukerhosta.
  9. 33 km kirkolta kirkolle (21.01.13, kello 20:54)
    Noista kirkkojen rakentamisesta kannattaa googlata" "Suomalainen salaopillinen kirkkorakentaminen". Keski-ajalla kirkkoja on rakennuttu n. 33 kilometrin etäisyydelle toisistaan..
  10. Juha Suoranta (21.01.13, kello 23:27)
    Vaikka juttu on paikoitellen kirjoitettu kieli poskessa, olisi siinä ollut korrektia mainita Tampereen yliopiston hallituksen puheenjohtajan (2010–2012) tunnettu vapaamuurarius (rapparit.blogspot.fi/2011... der-stuermer.org/finnisch...).
  11. Seppo Honkanen (jutun kirjoittanut toimittaja) (Tänään, kello 0:11)
    Juha Suoranta: Jokainen kiinnostunut voi Googlata esim. Hymyn julkaiseman vapaamuurarilistan ja etsiä sieltä tiettyjä nimiä, titteleitä ja avainsanoja - niistä voi halutessaan kehitellä vaikka mitä kuvioita.

    Aviisin jutussa päätin jättää julkaisematta vain verkosta löytämäni nimet, koska minulla ei ollut tiedoille vahvistusta.
  12. ja se oli fiksua (Tänään, kello 1:29)
    Ainakin minun mielestäni, vaikka jotkin jäsenluettelot ovat julkisia, niin ketä lopunperin palvelee yksityisten ihmisten nimien julkaisu? Harvoinpa media esim edes vakavista rikoksista tuomittujen nimiä julkaisee, vaikka sekin tieto julkista on ja auttaisi naapureita huomattavasti enemmän arkipäivän suunnittelussa kuin tieto että naapurissa kenties asuu muurari tai martta. Sitten kun vielä otetaan stigmatisoiva otsikointi "herrat" vaikka klubeissa näyttää olevan paljon ihan perus opettajia ja merkonomeja, joita nyt ei voi mitenkäään ketä tahnsa mattimeikäläistä kummempana pitää, hyvällä tahdollakaan. Ollaan taas sensaationnälän äärellä.

    Eli summasummarum, Hymyn jutun tyyppiset "uutiset" ovat vastenmielistä roskaa siinä missä "katso kuntasi Nokiamiljonäärit -listaukset takavuosina". Ne eivät auta ketään missään, vaan palvelevat korkeintaan tuulipukujen tirkistelyntarvetta, sekä yrityksiä saada sisältöä elämäänsä.

    Eipä sikäli, en ole MOT ohjelmaa pitänyt muuna kuin roskana ennenkään. Aviisin juttu sen sijaan itse aiheesta siis oli asiallinen ja informatiivinen.

    Hymy-lehdissä 6/2008 ja 7/2008 julkaistut vapaamuurari-listat

    Oma valokuva

    maanantai 13. lokakuuta 2008

    Vapaamuurarit eli "vaparit" keskuudessamme

    Heitä vapaamuurarit ovat: johtajia, insinöörejä, lääkäreitä, juristeja, sotilashenkilöitä...Tässä on Hymy-lehdissä 6/2008 ja 7/2008 julkaistut vapaamuurari-listat sähköisessä muodossa.
    Jäsenluettelo on uusin eli v. 2007. Mukana myös aiemmin salatut nimet.Näin luet jäsenluetteloa: jäsenet esitetään kotipaikkakuntansa mukaan. Kotipaikka on yleensä
    kaupunki tai kunta, mutta se voi olla myös kotikylä, kotipaikka on merkitty jäsenen
    ilmoittamalla tavalla. Viimeisenä oleva numero tarkoittaa loosia johon jäsen kuuluu.
    Loosiluettelon löydät alta tältä sivulta.Paperimuodossa lehdestä nimen etsiminen voi olla työläämpää kuin jos lista on sähköisessä
    muodossa, varsinkin jos henkilö kuitenkin sattuu asumaan toisella paikkakunnalla kuin se
    loosi sijaitsee mihin hän kuuluu. Esim. selaimen merkkijonohaulla nimi löytyy helposti.
    Tallenna tämä lista kiintolevyllesi niin haku sujuu offlinessakin.Myös poliitikoissa on vapaamuurareita, joten näin vaalien aikaan on hyvä tarkistaa onko oma
    ehdokas vapaamuurari vai ei. Vinkkinä voitaneen sanoa, että kannattaa bongailla kokoomuksen
    listoilta... Jonkinlainen vaalikone siis tämäkin.

    Loosit:

    1. Suomi loosi, Helsinki2. Tammer loosi, Tampere3. Phoenix loosi, Turku4. P. Johannes loosi, Helsinki5. St. Henrik logen, Helsingfors6. Satakunta loosi, Pori7. P. Yrjänän loos,i Lahti8. Helsinki loosi, Helsinki9. Joonialais-loosi, TamperelO.Tavastia loosi, Tampere11. Acacia loosi, Helsinki12. Kokko loosi, Kokkola13. Aurora loosi, Helsinki14. Savo loosi, Kuopio15. Brahea loosi, Jakobstad16. Karelia loosi, Lappeenranta
    17. Päijät loosi, Lahti18. Vaasa loosi, Vaasa19. P. Olavi loosi, Savonlinna20. Eureka loosi, Helsinki21. Owla loosi, Oulu22. Kymi loosi, Karhula23. Franciscus loosi, Rauma24. Otava loosi, Helsinki25. Hiram loosi, Helsinki26. Porthan loosi, Turku(27. Tutkimusloosi Minerva)28. Jyväs loosi, Jyväskylä29. Vaaka loosi, Riihimäki30. Kaleva loosi, Joensuu31. P. Michaelin loosi, Mikkeli32. Tehi loosi, Lahti33. Pilari loosi, Tampere34. Osiris loosi, Helsinki35. Botnia loosi, Seinäjoki36. Näsi loosi, Tampere37. Agricola loosi, Turku38. Faros loosi, Hanko39. Kemi loosi, Kemi40. Rova loosi, Rovaniemi41. Delta loosi, Karhula42. Hypotenuusa loosi, Pori43. Vuoksi loosi, Lappeenranta44. Mithra loosi, Kouvola45. Gemma loosi, Helsinki46. Sumeri loosi, Helsinki47. Sibelius loosi, Hameenlinna48. Pietas loosi, Pieksamäki49. Walkia loosi, Valkeakoski50. Mooria loosi, Helsinki51. Vaski loosi, Vaasa52. Sirius loosi, Helsinki53. Pursi loosi, Rauma54. Kulmakivi loosi, Lahti55. Langinkoski loosi, Karhula56. Fides loosi, Kuopio57. Kaltio loosi, Oulu58. Koski loosi, Valkeakoski59. Ursus loosi, Pori60. Vuori loosi, Jyväskylä61. Humanus loosi, Helsinki62. Torna loosi, Ruotsi(63. Harjoitusloosi)64. Tammerkoski loosi, Tampere65. Valtaköysi loosi, Helsinki66. Cementia loosi, Turku67. Pontus loosi, Lappeenranta68. Fraternitas loosi, Turku69. Nuntius loosi, Kuopio70. Nekton loosi, Helsinki71. Kastelli loosi, Turku72. Tankar loosi, Kokkola73. Fregatti loosi, Rauma74. Curia loosi, Helsinki75. Harppi loosi, Tampere76. Pohjantahti loosi, Helsinki77. Pruukki loosi, Seinäjoki78. Jaakko Ilkka loosi, Seinäjoki79. Salpa loosi, Lahti80. Patria logen, Helsingfors81. Tellus loosi, Helsinki82. Hangethe logen, Hango83. Khadam loosi, Lieksa84. Byblos loosi, Kouvola85. Hämeenlinna loosi, Hämeenlinna86. Argentum loosi, Riihimäki87. Pyramidi loosi, Helsinki88. Orion loosi, Helsinki89. Palta loosi, Kajaani90. Nomos loosi, Helsinki91. Ratina loosi, Tampere92. Lohja loosi, Lohja93. Kilpi loosi, Jyväskylä94. Kaila loosi, Kuopio95. Pohjan loosi, Vaasa96. Moreeni loosi, Tampere97. Unnukka loosi, Kuopio98. Tierna loosi, Oulu99. Suorakulma loosi, Helsinki100. Sacklen loosi, Pori101. Takoja loosi, Tampere102. Joensuu loosi, Joensuu103. Porras loosi, Mikkeli104. Merras loosi, Lahti105. P. Laurin loosi, Lohja106. Graniitti loosi, Helsinki107. Kaiku loosi, Oulu108. Sydän-Häme loosi, Valkeakoski109. Laatokka loosi, Jyväskylä110. Satama loosi, Kuopio111. Aboenses loosi, Turku112. Mänttä loosi, Tampere113. Harmonia loosi, Helsinki114. Muurariloosi, Helsinki115. Biarmia loosi, Rovaniemi116. Portti loosi, Hameenlinna117. Herttua loosi, Pori118. Espoo loosi, Espoo119. Castellum loosi, Porvoo120. Pooki loosi, Oulu121. Viapori loosi, Helsinki122. Pallas loosi, Lahti123. Veljeys loosi, Helsinki124. Luxor loosi, Helsinki125. Kouta loosi, Kajaani126. Sarastus loosi, Turku127. Kehä loosi, Vantaa128. Gemini loosi, Espoo129. Lauha loosi, Kauhajoki130. Kaivos loosi, Lohja131. Oriens loosi, Kuopio132. Terwa loosi, Oulu133. Nokia loosi, Tampere134. Union Lodge, Helsinki135. Hymnus loosi, Helsinki136. Lohkokivi loosi, Vantaa137. Mäki loosi, Lahti138. Espoon Kolmas loosi, Espoo139. Nordost loge, Helsinki140. Kanava loosi, Lappeenranta141. Keltti loosi, Kouvola142. Kukouri loosi, Kotka143. Rakentaja loosi, Pieksämäki144. Kaanaa loosi, Tampere145. Cygnaeus loosi, Jyväskylä146. Marski loosi, Mikkeli147. Lux loosi, Joensuu148. Mitta loosi, Vantaa149. Regulus loosi, Tampere150. Franzen loosi, Oulu151. Paanu loosi, Pori152. Luoti loosi, Vantaa153. Oppidum loosi, Porvoo154. Holvi loosi, Helsinki155. Linna loosi, Savonlinna156. Aurajoki loosi, Turku157. Aalto loosi, Seinäjoki158. Luotivaaka loosi, Riihimäki

    AAVASAKSA
    Aho Ilmari Juha tj 62.
    AHLAINEN
    Etelätalo Ari Juhani kauppias 100, Paldanius Matti Emil VTM 6.
    AIRAKSELA
    Kinnunen Juha Erkki professori 14, Suokko Paavo Päiviö oopperanjohtaja 131.
    ALAJÄRVI
    Liljamo Yrjö Hermanni hammaslääkäri 35.
    ALASTALO
    Esko Kalevi maanvilj. Hikiä 290.
    ALAVUS
    Palovuori Veli-Matti liikkeenharjoittaja 35, Välimäki Yrjö Eino ekonomi 35.
    ANJALANKOSKI
    Heikkilä Pertti Olavi maanvilj. 84, Käppi Heikki Olavi arkkitehti 84, Welin Pekka automyyjä 32.
    ANTTOLA
    Kunnas Matti Klaus asianajaja 103.
    ARRAKOSKI
    Rantala Hannu Ilmari komentajak.105.
    BELGIA
    Lauritsalo Juha Heikki DI 61, Wento Mikko Tapio johtaja 1.
    BILLNÄS
    Bakharev Alexander Sergeevich art teacher painter 134.
    BROMAV
    Christiansen Ari marknadskoordinator 82.
    DEGERBY
    Toivola Jaakko Juhani kultaseppä 87.
    DRAGSVIK
    Nordbäck Tauno Kalevi distriktinspektör 82.
    EDSEVO
    Sohlström Sven Håkan teollisuusneuvos 15.
    EESTI
    Heinonen Olli Ensio johtaja 8.
    ELIMÄKI
    Huovinen Olli Oskari yrittäjä 22.
    ENGLANTI
    Lampola Juha Matti pankinjohtaja 52, Linnoila Matti toimistop. 83, Matikkala Antti Samuli FM 119.
    ESPANJA
    Hannuksela Olavi komisario 87, Mustonen Erkki Sakari markkinointip. 71, Niemi Timo Johannes DI 132, Rentto Timo Kalle DI 86, Takala Jukka Sakari tekniikan tri 9, Wiklund Magnus ins 139.
    ESPOO
    Aalto Ari 118, Ahjoharju Jari tj 128, Aho Juhani Samuel lääket. lis. 70, Aho Jyrki Juhani DI 70, Aho Timo Olavi myyntip. 46, Ahola Sami Kasimir liikkeenjohdon konsultti 124, Ahonen Kimmo Juha DI 127, Airisto Kari Pentti talousjohtaja 106, Aittola Jukka Kustaa arkkitehti 123, Alavillamo Jukka 118, Alcenius Peter 74, Altonen Mikko Antero professori 136, Andersson Raymond Bengt optikkomestari 90, Anttila Mika Johannes DI 148, Apajalahti Mikko Aulis msc. met 134, Arhi Mika Johannes markkinointip. 138, Arina Markku llmari DI 114, Arjas Antti professori 44, Aromaa Olavi Johannes ins 81, Arvela Aarno Jorma asianajaja 114, Arvela Pentti Johannes DI 58, Arvola Ville Kyösti DI 50, Bauer Wolfgang pääsuunnittelija 13, Bergendahl Henrik Jarl-Henrik lakiasiainhoitaja 124, Blom Markus Mikael systeemisuunnittelija 80, Blomqvist Mauno Waldemar näyttelijä 70, Blöcker Georg Heinrich 121, Bollinger Hans-Peter 139, Danielsson Jan-Eric tj 24, Eilola Esko ammattimies 148, Einistö Pekka Olavi DI 51, Ekholm Vesa Tapio tj 76, Ennevaara Kai Paavo ylilääkäri 87, Erkkilä Pekka Tuomas tj 62, Erkkilä Pellervo Frans tj 4, Ertama Pertti Martti lkt 138, Ertz Michael viulunsoiton opettaja 139, Ervamaa Hannu Erkki varatuomari 107, Eskola Mika Juhani projektip. 65, Etholén Harri Paavo johtaja 8, Falkstedt Kari Vaino kirjailija 80, Feldt Kurt Vilhelm tj 70, Forsberg Asko Juhani DI 74, Forsman Börje yrittäjäneuvoja 20, Forsström Lauri Tapani tj 128, Gestrin Lars Johan kirjailija 80, Girs Fredrik Ragnar tj 80, Grann af Juhan Heikki tuottaja 61, Gref Carl-Gustav filosofian maisteri 5, Grön Eino Joel taiteilija 87, Gustafsson Ralf Erik apul.sihteeri 118, Haapajoki Väinö llmari varatuomari 65, Haapalinna Risto Kalevi DI 99, Haapaniemi Kalervo tj 52, Haikonen Tuure Esa sisustusarkkitehti 1, Hakala Heikki Lassi tj 34, Hakamaki Pertti Johannes arkkitehti 127, Hakonen Markku Rauni FM 135, Halmela Antero johtava konsultti 135, Hanhimaki Pekka Ilari account manager 11, Hannonen Pentti Sulevi rakennusneuvos 11, Hanslin Kim Emil tj 76, Haramo Mikko Lauri johtaja 52, Harmaja Pekka Uolevi myyntip. 20, Hartemo Matti yrittäjä 11, Harttunen Pasi 118, Hassi Yrjö Johannes metsäneuvos 8, Haukka Heikki Oskari pankkiiri 25, Haukka Jukka Jyrki MML 19, Hautala Sauli Matias vakuutusmeklari 18, Head David Charles int. sales marketing manager 134, Heikkilä Tero Juhani markkinointip. 70, Heikkonen Pekka johtaja 7, Heikonen Seppo Tapio tj 123, Heinonen Arto 118, Heiskanen Juha 118, Heiskanen Tomi Pentti tj 61, Helavaara Risto Sakari DI 10, Helenius Miika Olavi KTM 90, Helle Erkki-Pekka Juhani asiantuntijälääkäri 25, Helvamo Yngve Allan luottop. 1, Herlevi Pekka Matti ekonomi 121, Hiironen Erkki tj 90, Hilakari Jussi markkinointip. 1, Hiltunen Harri Kalevi tj 1, Hirvonen Jussi yrittäjä 65, Hissa Antti VTM 138, Hollmén Arno Ilmari professori 61, Holttinen Esa Antti kehitysp. 128, Honkanen Antti Juhani yksikön johtaja 65, Honkanen Pentti Arvi Dir. mus 65, Hopeavuo Jouko Olavi tj 24, Hovila Turkka Juhana ketjumarkkinointip. 11, Huhtamäki Simo Toivo tj 87, Hult Mika Krister tj 65, Huovinen Harri Vilhelm otk.valt.maist. 52, Hynninen Perttu tj 76, Häkkinen Timo Hannu projektijohtaja 76, Häme Olavi Juhana tiedotusp. 81, Hämäläinen Petri Erkki tj 46, Iho Jukka Ilmari tj 11, Ikäheimonen Jouko Sakari johtaja 119, Ikäheimonen Reijo Juhani tj 130, Jaakonsalo Timo Antero varatuomari 11, Jahnukainen Jouko Juhani tj 106, Jalkanen Lauri tj 13, Johansson Yngve Jean tj 74, Jokinen Tarmo tj 153, Juhola Pekka johtava konsultti 90, Jurmu Hannu oopperalaulaja 45, Jäntti Lauri tekn.tri 121, Jäntti Petri Olavi vicehäradshövDIng 5, Järnefelt Richard Yrjänä tutkija pianisti 148, Järveläinen Kari Rolf konsultointijohtaja 119, Jä'rvinen Armas Aatos valtiot. lis 76, Järvinen Kalevi Esa hall. pj. 76, Järvinen Timo Sakari markkinointip. 124, Kaartinen Raimo johtaja 94, Kaijalainen Martti hallintojohtaja eläkkeellä 24, Kainulainen Hannu Lauri DI 13, Kaira Heikki osastop. 97, Kaivola Jukka Tapani myyntip. 45, Kalaja Kalle Aleks opiskelija 50, Kallioniemi Matti Harri FM 71, Kanerva Pentti Gustaf ins 11, Karenius Juha Pekka datanomi test manager 34, Karhenmaa Erik Olavi ekonomi 70, Karkkolainen Veli Matti tj 11, Karlsson Matti Jaakko tj 123, Karstela Veli-Pekka myyntip. 45, Karvonen Hannu Kullervo ekonomi 11, Kasanen Kari Pekka chief engineer 65, Kataila Markku Johannes osastonjohtaja 99, Katainen Pentti kiinteistöjohtaja 20, Kauppinen Pekka Erkki ekonomi 135, Kauttu Teemu Antti varatuomari 123, Kauttu Tuomo Riku asianajaja 134, Keijonen Ari tj 135, Keinonen Harri Sakari KTM 87, Keisala Pekka rahoituspäällikkö 99, Ketonen Timo Urho talous- ja hallintojohtaja 20, Kiiski Heikki Juhani tekninen päällikkö 123, Kinnunen Tuomo rakennusmestari 4, Kircher Ralf muusikko 139, Kivela Erkki Johannes yrittäjä 118, Kivila Ari Juhani talousp. 70, Knuutinen Pentti llmari henkilöstö- ja tiedotusjohtaja 24, Kokkila Jussi Tapio varatuomari 25, Kokko Kari Sakari tekn.johtaja 99, Kokko Kauko Erik dosentti 1, Kolve Pertti Verner OTK 124, Konkola Matti Antero komentaja evp. 1, Konttinen Samu Petteri myyntijohtaja 88, Korhonen Jouko Antero pianisti 106, Koskinen Harri Kalervo asiakasmarkkinointip. 128, Koskinen Pekka Urho konsulttijohtaja 29, Kosonen Erno Yrjö ins 52, Kotiranta Jari Juhani DI 148, Kristoffersson Rolf Erik professori 13, Kuitunen Kari Veli asianajaja 3, Kujala Pentti Jaakko ins 89, Kukkola Seppo llmari VTM 70, Kukkonen Arto asianajaja 90, Kulmala Kari Juhani tj 65, Kumlin Klaus Juhani tj 45, Kuntsi Kari Johannes ins 65, Kuorikoski Raimo Elja DI 24, Kuronen Tauno Eemeli johtaja 45, Kuusijärvi Pasi Ilpo tj 138, Kuusimäki Ahti tj 153, Kuuskoski Pekka Juhani Dl 121, Kyllonen Timo-Juhani musikmagister 5, Kyti Rafael varatuomari 99, Käkelä Seppo Juhani kiinteistöneuvos 90, Kärkäs Tuomo Juhani yhteysjohtaja 121, Kääriäinen Heikki Mikko tj 52, Laakso Jarmo it-päällikkö 154, Lahkela Tapio Taisto ins 52, Laiho Ville 118, Laine Jarmo Juhani pankinjohtaja 1, Laine Jukka johtaja 20, Laitasalo Jukka Tapani asianajaja 8, Lammentausta Sakari DI 11, Lamminen Vesa myyntijohtaja 13, Lampén Jorma Johannes DI 52, Lampén Pekka Matti ekonomi 76, Lampio Erkki Juhani tutkimuskonsultti 8, Lappalainen Juha Kalervo yrittäjä 135, Laubach Heiko 118, Laukkanen Paavo Tapio tj 76, Launiainen Erkki Olavi hall. pj. 121, Laurila Juhani Erkki tj 13, Law William Wai Yan yrittäjä 11, Lavanti Jorma Kalervo ins 4, Lehmusvuo Eero Olavi talousp. 87, Leino Jorma Tapio tj 113, Leisti Martti Kalevi tj 134, Leminen Seppo Kalevi kauppat. tri 70, Lemola Timo Juhani tj 81, Lempinen Markku osastop. 34, Lempiäinen Erkki Antti johtaja 114, Leppäkoski Raimo Johannes tj 118, Leppänen Raimo Uolevi merkonomi 13, Levander Yngve Rudolf tj 65, Levänen Pentti Armas varatuomari 74, Liintola Rainer Aarne yrittäjä 52, Lindberg Leif Gerhard lääkäri 81, Lindberg Tom Harry DI 73, Lindgren Timo Henrik ekonomi 90, Lindström Frank Ole tj 45, Lindström Kaj Holger tarkastusjohtaja 76, Lipponen Martti Sakari apul.kaupunginjohtaja 8, Lipponen Osmo Julius varatuomari 138, Liukkonen Mikael myyntip. 148, Lope Jaakko Antti ekonomi 52, Louhenkilpi Kari Pekka DI kiinteistöjohtaja 123, Lumikaarto Tapani Kullervo kiinteistöp. 88, Lyytinen Tapani Eero rakennusins 52, Lähde Antti Kalevi it-manager 135, Majander Nils-Eric Juhani ekonomi 1, Majanen Timo Antero rehtori 113, Makkonen Eero Olavi hall. pj. 98, Malinen Eero tj 32, Malinen Pekka Kalevi tekn. lis. 74, Malmirinta Jouko Olavi varatuomari 45, Malmivaara Marko Matti DI tj 90, Mannisenmäki Esa projektip. 52, Marjosalo Matti henkilostöp. 121, Martikainen Reino Olavi aluep. 13, Marttala Lassi Pekka tj dipl. pianisti 130, Massinen Tuomas Tapani DI 50, Matula Ari johtaja 99, Matula Jukka Tapio myyntijohtaja 135, Maunula Juha varatuomari 20, Mellavuo Pekka Juhani merkonomi 118, Meriläinen Markku Johannes markkinointijohtaja 72, Metsi Aarne Olavi kenttäpäällikkö 81, Metsä Kimmo VTM 90, Meurman Jukka Heikki professori 1, Mikkelä Kari vastaava tuottaja 134, Mikkola Markku 128, Mikkonen Esa Eero tj 13, Mitro Erkki Juhani KTM 25, Moilanen Erkki Oskari ins 87, Muhonen Jukka Petteri DI 128, Mujunen Ville-Mikko kehitysjohtaja 154, Mujunen Ville-Mikko Albert kehitysjohtaja 138, Murtoniemi Viljo osastop. 46, Mustola Jukka 118, Myllynen Hannu Kalervo ekonomi 65, Myllyveräjä Jorma Juhani liikkeenharjoittaja 113, Myrrä Veikko Toivo yrittäjä 81, Mäenpää Jouko Allan tj 38, Mäkelä Lauri Johannes DI 61, Mäkelä Sami Marko musiikin maisteri 124, Mäkelä Tero Juhani meriarkeologi 115, Mäki Heikki Yrjo ekonomi 65, Mäkinen Hannu Antero ins 87, Mäkitalo Jukka Vilho tekniikan lisensiaatti 34, Mäntysalo Matti Iisakki tj 128, Nauska Erkki työnjohtaja eläkeläinen 128, Nevasalo Simo Kauko ekonomi 106, Niemelä Kauko Kalevi majuri 50, Niemi Erkki DI 106, Nieminen Esa Antero tuotantojohtaja 50, Nieminen Jani Marek DI 5, Nieminen Jouni Antero DI 50, Nieminen Pertti Sakari tj 88, Nikolainen Markus Veikko hovioikeudenneuvos 81, Nokelainen Pekka 118, Norbury Pertti Juhani liikennelentäjä 13, Nordgren Jan lääkäri 138, Nordman Pehr-Olof Markus tj 74, Nousiainen Eero Albin ins 24, Nousiainen Jorma Tauno tj 25, Numminen Kalevi Tauno DI 50, Numminen Olavi Johannes DI 50, Nupponen Jarmo Tapio tj 52, Nyberg Eero Olavi tj 1, Nyberg Kaj Markus 118, Nyberg Petteri merkonomi 154, Nyberg Timo Harry eläkeläinen 128, Nykänen Mika Ilmari viestintäpäällikkö 128, Nykänen Pertti Ilmari rahoituspäällikkö 52, Nylund Jaakko Ilmari vice vd. 5, Oittinen Kari Juhani johtaja 21, Ojala Risto Ilmari tehtaanjohtaja 42, Ojanen Tarmo Veli tj 11, Oksanen Vilho Juhani toimialajohtaja 29, Ollila Petri Lauri maat. metsät. tohtori 61, Orama Olli fil. tri dosentti 87, Paakkinen Unto Ensio DI tj 90, Paanajarvi Pekka 118, Pakarinen Juhani 1, Palas Rainer rehtori 113, Palojärvi Jussi 128, Palonen Olli Jouko tj 11, Palsala Arto Armas asianajaja 25, Parhiala Jukka Pekka ekonomi 81, Parmala Simo-Pekka DI 52, Parmala Veli-Matti varatuomari 52, Parviainen Aimo Olavi chairman of the board 74, Passinen Matti Tapio lennonjohtaja12, Peltola Olli-Pekka DI 125, Pere Juha Antero DI 127, Perjo Pekka Urpo sisustusarkkitehti 76, Perttila Olli Pekka DI tj 123, Pietarinen Jari-Jukka DI yksikön joht. 61, Pilkama Eero llmari metsänhoitaja 52, Pilli Jarmo DI 135, Pinomaa Arto Juhani tj 106, Pitkänen Tapio Voitto DI 78, Pomoell Carl Olavi suunnittelujohtaja 114, Poukka Jari Tapio toiminnanjohtaja 1, Puskala Rauno Kullervo DI 24, Pylkkänen Heikki Tapio DI production manager 134, Päivätie Vesa 128, Päivölä Jouni Kalevi johtaja 87, Pälli Pentti Pekka ekonomi 4, Pätynen Pekka Sakari tj 121, Pääkkö Erkki Antero tj 32, Pöllä Hannu Jaakko järjestöpäällikkö 52, Pönni Heikki Juhani DI 99, Raiha Seppo Kalevi tukkumyyjä 148, Rakkola Vesa Tapani DI 90, Ranin Martti Matti johtaja 20, Rantama Veli-Pekka datanomi 118, Rautalahti Pentti Olavi vuorineuvos 7, Rautasalo Hannu Aarne myyntip. 113, Rautvuori Kimmo Erkki kht-tilintarkastaja 135, Reen Juhani Martti tj 123, Reijonen Heikki Yrjö tekn. tri 1, Reinius Risto Edvard ekonomi 50, Rinne Heikki Pentti evl evp 138, Rissanen Juha Pekka rahoituspäällikkö 90, Rissanen Marko Tapio tavararyhmäpäällikkö 135, Rissanen Paavo Johannes asiantuntijalääkäri 124, Rokka Lauri Kaarlo myyntijohtaja 65, Romu Martti Juhani tutkimus- ja kehitysp. 81, Ropa Simo Juhani aluejohtaja 135, Roschier Paul Veli DI 52, Rosendahl Heikki Alarik area manager 8, Runokangas Ilkka Olli ins 81, Rydman Risto Pellervo DI 1, Räisänen Esa Juhani myyntip. 45, Rämo Esko Kalevi tj 1, Rämo Risto Olavi asianajaja 50, Rasanen Auvo Olavi tj 20, Rättö Veikko llmari DI 123, Rönkä Pekka Veikko tj 50, Saarela Tuukka Lauri liikennelentäjä 45, Saarinen Touko Jorma tj 106, Salakka Olli Yrjö tj DI 123, Salama Risto Veikko DI 50, Salminen Asko Ensio kiinteistöjohtaja 123, Salminen Kari Kullervo DI 61, Salminen Olli Antero markkinointip. 70, Salminen Vesa Kalevi lic. tech. 74, Salo Kari Kari tj 121, Salomaa Tapani tj 87, Salonen Matti Sameli tj 105, Salonoja Jaakko Aarne ekonomi 52, Salusjärvi Heikki Mikael DI 20, Sandell Kyösti Kalevi vuokraamopäällikkö 87, Saravuo Kimmo Sakari tj 4, Sarvaranta Olli ins-eversti tekn.tri 153, Schmidt Tom Matti DI 38, Seppälä Aaro Tapio tuotekeh. johtaja 45, Seppälä Pekka Juhani ins 138, Seppänen Esko Tapani aluep. 121, Seppänen Martti Ilmari agronomi päätoimittaja 61, Seppänen Sami 118, Silanterä Pertti DI 26, Silpiö Antero Lauri varatuomari 74, Sinisalo Lauri Markus merikapteeni 53, Sipilä Erkki Olavi DI 52, Sipilä Kari Jaakko tekn. tri h.c 34, Sipilä Pauli ins 25, Sipilä Risto Jyrki tj 124, Sipinen Tuure Veikko varatuomari 1, Siukola Heikki oopperalaulaja 25, Sokka Ossi asianajaja 8, Stening Klas Henrik tullråd 80, Stigzelius Kari Johan business development manager 87, Stubin Arnold Evert tilintarkastaja 25, Suhonen Mauri Olavi VTM 8, Suihkonen Jukka Matti lääkintöneuvos 8, Sundholm Patrik Harry konsultti 118, Sundqvist Håkan Valdemar hamnkapten 15, Suonpää Samu KTM 50, Säilly Timo 118, Taavitsainen Timo Valter tj 76, Taipalus Juha Matti myyntijohtaja 106, Takacs Zoltan viulutaiteilija 1, Takala Vesa-Pekka talousjohtaja 1, Tammilehto Lauri Ensio ins 25, Tamminen Arto Matias rakennusarkkitehti 11, Tamminen Reino Tuomas yli-ins 52, Terho Kari Rafael myyntijohtaja 1, Terämaa Seppo Yrjö tj 76, Tiainen Ilkka Olavi tj 24, Tiainen Paavo Tapio DI 90, Tiihonen Jarmo Antero DI 1, Tiihonen Otto Eljas tekn.tri 1, Tilli Johann Mikael oopperalaulaja 106, Timonen Tuomas 128, Toivo Kauko Uolevi ekonomi 42, Tossavainen Matti Paavali DI 130, Tuhti Matti 128, Tulenheimo Matti Antero asianajaja 3, Tunkelo Eino Heikki tekn.tri 1, Tuohimetsä Martti Olavi psykiatri 50, Tuominen Vilho tj 153, Turakainen Hannu Kalervo rakennusins 20, Turtonen Rami Antti myyntip. 138, Tusa Jaakko Matti tj 134, Tyllilä Pekka Sakari ins 148, Työppönen Jorma Martti rehtori 25, Tähtinen Eero Olavi ekonomi 127, Tähtinen Jorma Juhani osastop. 65, Uoti Jorma Juhani htm 70, Uotila Kai Erkki VTM 76, Uotila Risto oik. kand. 90, Urho Juha Pentti kehitysjohtaja 8, Uski Antti Olavi varatuomari 123, Uusitalo Juhani Päiviö myyntip. 65, Vaalamo Kari Juhani ekonomi 81, Wager Alf Carl lainopin kand. 4, Vainio Markku Väinö DI 52, Vaitomaa Markku DI 148, Vakkilainen Ari Juhani graafikko 118, Vanhanen Juha Taito aluejohtaja 74, Vapaavuori Veikko Olavi tekn. lis 52, Varis Kyösti Tapio professori 76, Westermarck Elias professori 24, Wigand Wolfgang Joachim tj 45, Viitanen Pauli Hannu tj 52, Vikgrén Lasse Antero KTM 45, Vikkula Olli Sakari arkkitehti 99, Viljanen Aarne Olavi tj 88, Virtanen Harri Kalevi kultaajamestari 113, Virtanen Kari Kustaa KTM 121, Wiskari Juha-Pekka tj 136, Vuorela Vesa Veikko metsänhoitaja 36, Vuorela Vesa Veikko metsänhoitaja 139, Vuorensola Antero Timo tj 50, Vähäkoski Timo Juhani talousp. 20, Väisänen Jukka tj 87, Välimaa Rauno Samuel rahoitusjohtaja 123, Välttilä Jussi 128, Ylinen Veli-Matti kiinteistöp. 118, Ylöstalo Markus Tor opettaja 80, Yrjölä Jukka yliopettaja 42, Yrjönsalo Heimo 118, Åberg Alt Birger osastop. 87, Äikää Tauno professori 25, Österberg Kurt Erik pääkonsuli 80, Osterman Bo Edvard yrittäjä 45, Ostman Roger erikoislääkäri 13.
    ETELÄ-AFRIKKA
    Rouvinen Hannu Matti second secretary 136.
    EVITSKOG
    Nikkanen Antti Tapio varatj 69.
    FORSSA
    Saarto Jukka Martti ekonomi 61, Sava Reijo Kalervo pankinjohtaja 108, Soini Viljo Johannes koulunjohtaja 61.
    HAAPAJÄRVI
    Heikkilä Juha Kullervo päätoimittaja 12.
    HAAPARANTA
    Andelin Leo Torsti tehtaanjohtaja 62, Lehminiemi Kimmo Velil rehtori 62.
    HAAPAVESI
    Karppinen Reijo Ilmari tilintarkastaja 107.
    HAJALA
    Laine Marko Johannes myyntijohtaja 116.
    HALIKKO
    Nyholm Åke Ensio ins 37, Säilä Markku markkinointip. 156.
    HALLI
    Mäntynen Juha Kalervo komisario 112.
    HAMINA
    Dunder Mauri Erkki asianajaja 84, Eskolin Erkki Ensio toimialajohtaja 22, Hermelin Keijo Olavi logistiikkap. 22, Huovinen Janne Oskari isännöitsijä 142, Hämäläinen Rauno Kalevi erityisopettaja 55, Kilpi Tapio tj konsuli 55, Klami Juha Olavi aluejohtaja 55, Kuosmanen Pertti Juhani pankinjohtaja 22, Kuusela Matti pankinjohtaja 55, Laitila Hannu Kalevi rakennusarkkitehti 55, Laubach Dieter Gisbert merikapteeni 41, Lenkkeri Lasse Petteri hall. pj. 55, Mäkelä Erkki Antero rikoskomisario 22, Niiniaho Jorma Juhani tj 55, Pakkanen Risto kauppias 22, Paukkala Olli Jussi hotelli- ja ravintolalinjan joht. 55, Pelkonen Juho Heikki aluejohtaja 55, Perälä Martti Eero apteekkari 67, Pirhonen Ilpo filosofian maisteri 22, Rajala Reijo Juhani ravintoloitsija 22, Ranta Aulis sisäinen tarkastaja 142, Raukko Pekka Olavi varatj 55, Rönkkö Paavo työsuojelupäällikkö 55, Saanila Ilkka Juho 22, Tepponen Tuomo Olavi tj 55, Tinkanen Harri Ensio suunnittelujohtaja 55, Toikka Timo Tapani tj 55, Vaulo Janne Toivo 55, Virta Veikko Väinö agrologi 55.
    HAMMASLAHTI
    Kettunen Timo Kalervo viinintekijä 102.
    HANGONKYLÄ
    Kekkonen Tapio Juhani osastop. 38, Kolsi Jari Antero DI 38, Mustakangas Raimo Tapio myyntip. 38.
    HANKO
    Ahokas Seppo Tapio tekn. kapteeni evp 38, Airo Jorma Antero tj 38, Alopaeus Mauno Mikael institutsofficer 82, Berndtson Jan Verner produktchef 82, Bäckström Magnus rektor 82, Cavonius Christian ins 82, Dahlgren Nils-Erik johtaja 38, Eklund Hans-Håkan speDItör82, Fagerlund Kim Axel ins 82, Granqvist Tom Erik ins 82, Gustafsson Karl-Erik 82, Heinonen Reijo Matti tj 38, Hellström Magnus 82, Hentula Ari Martti yksityisyrittäjä 38, Hentula Martti merikapteeni 38, Holm Henry pääsuunnittelija 106, Hytti Hannu tuoteryhmäp. 38, Idman Sven Sigurd DIr. cant. 82, Immonen Timo johtaja 38, Isaksson Jan Mika keittiömestari 82, Kakko Paavo Juhani lastintarkastaja 38, Kojo Timo Johannes privatföretagare 82, Kyander Tom med. lic 82, Lammassaari Tapio johtaja 38, Lange Kaarle majuri 92, Lindberg Martin FM 82, Lindfors Kurt fartygs agent 82, Mannström Lars ins 82, Merilä Jari Håkan ins 82, Mikkola Martti tehtaanjohtaja 38, Niemi Matti tj 38, Niemi Mika 38, Ojala Harry Lennart tuotantop. 38, Pihlström Pertti Olavi toimialajohtaja 38, Rosvall Niklas kirjailija 82, Räisä Risto Elmar tj 38, Salo Tapio Keijo tehdaspäällikkö 38, Sjöström Krister 82, Sundström Christian 82, Sundström Guy optikko 82, Suominen Veikko Armas tj 38, Tigerstedt Bob Torulf ins 82, Valtimo Eero Jarmo komentaja 38, Wennerqvist Robert Enzio merikapteeni 82, Ohman Kari Holger rkm 82.
    HARJAVALTA
    Jutila Lasse Antti mat. päällikkö 6, Paananen Torsti Juhani tj 42, Tervo Reino Juhani varatj 42.
    HARTOLA
    Sertti Reijo Olavi tj 50.
    HATTULA
    Vainio Esko Ilari eversti 113.
    HAUHO
    Jääskeläinen Kullervo Viljo urkuri 47.
    HAUKILA
    Holmberg Jan Axel agronomi 58, Veijalainen Jaakko Veli maanvilj. 116.
    HAUKIPUDAS
    Kropsu Matti upseeri 120, Nimmo James Andrew tj 57.
    HAUKIVUORI
    Pursiainen Ossi koulutoimenjohtaja 143, Sutinen Ilkka ohjaaja 48.
    HAUTJARVI
    Heinonen Kalevi Johannes eläinlääkäri 24.
    HEINLAHTI
    Wennerstrand Tapani Mauri merikapteeni 55.
    HEINOLA
    Aas Nils Jörgen vahtimestari 17, Aronen Alpo Kalevi pankinjohtaja 17, Bergman Antti tj 17, Eskola Osmo Olavi optikko 17, Farshid Djamshid tulkki 17, Göbnqvist Erkki Juhani toimialajohtaja 11, Haapasaari Jarkko Eero ylilääkäri 54, Hämäläinen Timo Hartti arkkitehti 17, Järvinen Pekka Juhani tj 17, Keskinen Urpo Kauko opettaja 17, Kokko Vilppu Erik kiinteistövälittäjä 17, Koski Jukka Kalevi tuotantojohtaja 17, Kosonen Esa Tapio DI 17, Laakkonen Pentti Kalevi paikallisjohtaja 17, Lappalainen Raimo Olavi DI 17, Rosberg Georg Erik dosentti 17, Saarela Pekka Juhani tj 17, Seppä Matti Einari kaupunginins 54, Siukola Raimo Edvin koulunjohtaja 17, Vainio Jaakko Olavi rehtori 17, Ylijoki Heikki lääketiteteen tohtori 17.
    HEINÄMAA
    Hämäläinen Timo Mikko alueagrologi 17.
    HEINÄVESI
    Hiltunen Jouni Juhani ins 147, Huttunen Pekka Lauri rehtori 19, Korhonen Matti Väinö lääket. lis. 69.
    HELSINGBY
    Koski Martti johtaja 51, Pouttu Arvo Olavi poliisi 18.
    HELSINKI
    Aalto Pekka Juhani varatuomari 52, Aaltonen Alpo Hilarius piirip. 36, Aaltonen Arto Heikki tj Helsinki 88, Aaltonen Jani 123, Aaltonen Riku business development 124, Aamurusko Arimo Kalevi aluep. 76, Aarne Jussi 52, Aarrevaara Aimo Johannes johtaja 121, Adams Peter tj 20, Ahjo Risto Olavi rkm 67, Ahlavuo Erkki Reino päätoimittaja 11, Ahlgren Markku Heikki säätiön johtaja 11, Aho Aarre tj 119, Aho Hannu Sakari FM 61, Aho Tapio Kalervo hallinto-opin kand. 50, Ahokas Esko Hannu tj 76, Ahola Antero varatuomari 25, Ahola Jorma johtaja 25, Aho-Mantila Ari Jaakko rahoituspäällikkö 148, Ahonen Jaakko Matias tj 28, Ahonen Pertti Wilhem talousneuvos 47, Ahti Albert Atro luokan opettaja 134, Ahtikari Kybsti Ilkka rkm 106, Ahtinen Hannu 114, Ahto Antti Yrjänä FM 114, Ahtokari Reijo Aulis fil. tri 61, Ahvenainen Timo Antero tj 88, Alahuhta Kaarlo Juhani tj 124, Alamikkotervo Aki 123, Alanen Ville Antero kirurgi 137, Alanko Matti Lauri professori emeritius 24, Alaviuhkola Risto Antero varatuomari 34, Al-bayrak Yilmaz tj 87, Alho Markku Olavi KTM 1, Allo Leo markkinointi- ja viestintäjohtaja 124, Amer Tarmo 99, Aminoff Erkki Raymond tj 46, Angervo Arijoutsi 88, Annala Esko 46, Anteroinen Jukka Pekka meriupseeri 119, Anttila Heikki Antero aluejohtaja 20, Anttonen Pasi Matti markkinointijohtaja 88, Apajalahti Hannu 114, Apajalahti Matti Olavi toiminnanjohtaja 114, Arjavalta Aimo August eversti 90, Aro Kalevi Antero tj 20, Arolinna Harri Antero rekrytointip. 32, Arvonen Ari Veikko johtaja 3, Asumaa Martti Kalervo ekonomi 4, Aunola Matti llmari isännoitsijä 25, Bachmann Heikki Antero hall.puheenjohtaja 4, Backström Bo Age varatuomari 6, Berg Juhani Ismo 1, Bergfors Henrik 134, Bergström Lars 80, Bernitz Evald ins 90, Bister Hannu Uolevi kapellimestari 123, Blomqvist Reima Juhani tj 22, Bonsdorff Atte Maximilian atk-suunnittelija 11, Borg Erkki 153, Borg Erkki Johannes 119, Boström Ilkka Juhani sosiaaliterapeutti 14, Back Lasse 65, Carlson Kari Valter DI Helsinki 87, Carpén Jussi Otto VTM 20, Christiansen Mika 5, Durchman Eero Olavi kauppaneuvos 11, Ecevitoglu Cem 134, Ekholm Kari Toivo VTM 25, El Khouri Elie yrittäjä 65, Emeleus Fjalar Ernst tj 87, Enarvi Janne Eliel turvallisuus- ja laatujohtaja 81, Enestam Matti Juhani tj 25, Engroos Göran landskapsarkitekt 5, Ennekari Risto Sakari VTM 13, Ennevaara Mikko Kyösti tj 124, Eriksson Gerhard Gustaf tj 22, Eriksson Magnus talousp. 70, Erkkola Jaakko projektip. 136, Ertama Arto Pertti DI 45, Ertama Erkki kapellimestari 45, Eskelinen Erkki llmari lääkintöneuvos 114, Eskelinen Pertti 46, Espo Seppo Juhani lehtori 54, Fagerholm Lars-Mikael oopperalaulaja 5, Falck Hans Mikael lääket. lis.80, Fere Erkan 46, Finne Johannes myyntineuvottelija 76, Finne Juhani yrittäjä 76, Forsell Bror 80, Forsgård Styrbjörn VTM 11, Forsman Hans Göran johtaja 99, Forsten Mats 80, Fraher Brendan 134, Grans Leif Johan hammaslääkäri 80, Gürdmar Ugur Ahmet ins 65, Gädda Kari Gunnar yliarkkitehti 65, Haapalinna Ilkka Osmo komentaja 99, Haapanen Eino Jalmari hallintojohtaja 1, Haapanen Timo Johannes tietotekniikka-asiantuntija 139, Haapanen Tuomas Jaakko professori 26, Haapaniemi Sakari 70, Haapkylä Timo 99, Haarala Seppo 99, Haario llmo Oskari evl evp 97, Haavikko Raimo Arvo kiinteistöneuvos 1, Haavisto Simo Malakias DI 28, Hagfors Kari 45, Hagman Christer Johan merkonomi 5, Haikarainen Rauno Arttur pankinjohtaja 96, Hakala Antti Einari DI 50, Hakavuori Matti Heikki johtaja 83, Hakkarainen Aulis Emil professori 8, Hakkarainen Matti Antero eläkeläinen 81, Hakkarainen Pekka Juhani tj 65, Hall Keith Robert muusikko 134, Halme Ilkka Sakari vientipäällikkö 114, Halmela Erik Johannes sijoitusjohtaja 45, Halonen Pentti Eino konsuli 70, Halsas Erkki Johannes apteekkari 50, Hamunen Vesa Kauko tj 76, Handley Loius Eugene johtaja 134, Handley William Hendrik myyntiedustaja 134, Hanhivaara Tuomo Tapio rkm 121, Happonen Tomi Toimi tj 113, Hapuoja Pekka 81, Harden Reijo Mauri tj 65, Harju Pekka Olavi markkinointip. 116, Harjula Asko Eerik varatuomari 114, Hartikainen Sami Peter ostop. 113, Hasila Elias Lauri talousneuvos 11, Haukatsalo Charles Nicolas KTM 34, Haukka Väinö varanotaari 74, Hautamäki Matti Johannes Ivis-ins 86, Hautanen Sakari 74, Heikkanen Lasse Juha ekonomi 92, Heinonen Kai Ilmari oik.kand. pankinjohtaja 124, Heinonen Kari 87, Heinonen Tuomo 52, Heinänen Erkki Niilo professori 76, Helaniemi Erkki Ilmari lakimies 1, Helaniemi Kaarle Ensio suurlahettiläs 1, Helaniemi Lauri Ensio komentajakapteeni 1, Helaniemi Pertti Kaarle rahoitusanalyytikko 1, Helin Kari 123, Heliövaara Mikko Ahti arkkitehti 4, Helle Timo Tapani projektip. 4, Hellenberg Timo Tapani eu-päällikkö 24, Hellevaara Pentti Juhani tj 25, Hellgren Kimmo 154, Helminen Pertti myyntip. 45, Heltimoinen Juha Olavi logistiikkajohtaja 86, Hemmilä Pekka Juhani neuvottelupäällikkö 20, Henelius Ulf Jarlson osastop. 80, Merlin Timo yrittäjä 13, Herranen Ilkka upseeri 25, Hertto Raimo Illmari kauppaneuvos ekonomi 11, Hiitola Antti Ilmari it-asiantuntija 135, Hiitola Hannu Tapani tj 135, Hillo Hannu Mikko toimitusp. 61, Hiltunen Arto Tapio tj 123, Himberg Klaus Kalevi tj 99, Hintikka Kari 13, Hinttala Veli Matti tj 121, Hirvi Lasse 123, HirvilammiTero Petteri KTM 61, Hirvonen Juha Eino avainasiakasp. 138, Hissa Erkki Pentti varatuomari 106, Hiukka Ilkka Sakari majuri 87, Hochberg Michael 134, Hokkanen Heimo Sakari hallintotieteiden maisteri 81, Holmlund Carl-Erik Dipl.ekon 8, Holopainen Aki rehtori 45, Holopainen Juha-Matti toimittaja 74, Holopainen Kari 134, Holopainen Olavi 134, Hongisto Pentti hall. pj. 154, Honkanen Pekka 4, Horkka Jukka Aulis tj 20, Hornytzkyj Seppo llmari tutkija 99, Horttanainen Esa Kalevi liikuntatoimenjohtaja 83, Huhtala Matias ekonomi 128, Huhtiniemi Reino Edvard arkkitehti 46, Hujanen Juhani 135, Huju Teuvo Tapani rehtori 40, Hulsi Lauri Eerik talousneuvos 4, Huolman Veijo Aulis tj 90, Hurme Lauri Viljam tj 76, Hursti Harras Franciscus oopperalaulaja 25, Husman Kaj Risto professori 4, Huttunen Ari 4, Huttunen Martti Kalevi oik.kand. 4, Huttunen Toivo Juhani tj 11, Huunan-Seppälä Antti Johannes dos. LKT 124, Huuskonen Olli Antero lakimies 65, Hynninen Tom Kurt yrittajäneuvos 76, Hyvärinen Keijo Antti kapellimestari 65, Hyvärinen Paavo Eero metsänhoitaja 8, Hyytiäinen Janne 25, Hyytiäinen Reino Armas KTM 1, Häkkinen Veijo Untamo linjanjohtaja 46, Häkkinen Yrjö Samuel ekonomi 1, Häkkä Martti Antero kamreeri 46, Hällsten Peter Alexander DI 82, Hämäläinen Jorma Erkki tj 46, Hämäläinen Sakari Henrik tj 124, Hämäläinen Tapio Emil teatterineuvos 123, Hänninen Kari 123, Hänninen Markus 24, Hätönen Pentti 87, Häyhtiö Jaakko turvallisuusjohtaja 153, Häyhtiö Jaakko Tapani oik. kand. 119, Häyrinen Ari-Pekka Juhani kanttori 13, Häyrinen Kauko Kalervo rkm 61, Häyrinen Markku varatuomari 61, Höysti Matti Eerik järjestöneuvos 34, Ignatius Jaakko Pentti osaston ylilääkäri 2, Ilhalainen Antti Markus ytm 136, Ilhalainen Urho Pertti erikoishammaslääkäri 136, Ihanainen Jari myyntineuvottelija 20, Iivonen Pekka Juhani ylitarkastaja 13, Ilvesviita Rolf Carl DI 1, Immonen Jari 13, Immonen Pekka Ilari tj 52, Immonen Timo Pekka lakimies 87, Impivaara Ari Juhani johtaja 34, Innala Riku Risto kehitysp. 90, Iskanius Markku Juhani eversti evp 99, Jaakola Matti Juhani tj 25, Jacobson Tommy Christian tekn.tri 4, Jahkola Antti Allan ylilääkäri 8, Jalasvirta Pertti Juhani tj 24, Jalkanen Kusti Jalo DI 113, Jansson Robert Vilhelm DI 1, Jarock Jyri Alpo tuotantojohtaja 87, Jenytin Walle Waldemar 11, Jerkku Simo 154, Johansson Andreas 74, Joki Rauno projektip. 124, Jokinen Paavo Wladimir pääjohtaja 8, Jokinen Raimo Kalevi tilintarkastaja 99, Jokipaltio Hannu Tapani kasinon johtaja 20, Julin Heikki llmari hall. pj. 50, Junnila Antti DI 24, Juntunen Esko Akseli eversti 12, Juntunen Jorma Juhani professori 4, Juutinen Raimo Artturi myyntijohtaja 135, Juvonen Eino Antti tj 13, Juvonen Rainer Viljo kasvat. lis 106, Jämsen Pertti Ilmari tuontip. 70, Jäntti Sami 88, Järvi Matti Juhani tj 65, Järvikare Pentti Einari KTM 88, Järvinen Kari Kalevi myyntip. 70, Jääskelainen Mika 87, Kainulainen Jarmo Tapio kanttori 34, Kaipainen Markku Antero lääket. tri 50, Kaituri Mauri Urpo ylitarkastaja 105, Kajanti Mikael 113, Kalenius Taimo Einar tj 52, Kalliala Aarne Eelis näyttelijä 130, Kallio Juha 154, Kallio Risto DI 120, Kallio Tapio Kurt vaihtoautopääallikkö 119, Kallio Timo Toivo erikoishammaslääkäri 4, Kallioinen Veijo tj 86, Kalliomäki Eero Salomon opetusneuvos 25, Kamaja Panu Hermanni business controller 114, Kandolin Juha tuottaja-ohjaaja 106, Kanerva Risto 121, Kanerva Seppo Ahti ye-kommodori 76, Kankaanpää Jari Toivo lääket. lis. 106, Kankkunen Kullervo Onni 45, Kanto Thor Aarne metsänhoitaja 24, Kapanen Asko 87, Karadeniz Asim DI 139, Karenius Helge Jaakko johtaja 34, Karenius Jouni 34, Karenius Kalevi Keijo tj 34, Karhu Auvo Tapani tj 113, Karhu Mika 34, Karimaa Risto Heikki tj 87, Karinen Pertti 74, Karjala Jorma Johannes FM 87, Karjalainen Jussi Pirkka DI ekonomi 38, Karjalainen Kauko Johannes fil. tri 113, Karjalainen Petri 8, Karjalainen Yrjö Juhani oik. kand. 124, Karjanmaa Matti yrittäjä 20, Karjula Esa ekonomi 80, Karko Matti 70, Karkola Eero Kalevi kiinteistöneuvos 1, Karttunen Seppo 113, Karu Heikki Hannu KTM 24, Karvinen Jukka Ilmari eversti 74, Karvinen Timo E. FM 135, Karvola Seppo isännöitsijä 52, Karvonen Jari muusikko 114, Karvonen Juha 88, Kasurinen Pentti Ilmari elokuvaohjaaja 76, Kataja Matti Hemming myyntip. 24, Katajamaki Petri Kalevi tj 114, Katajavuori Matti Kalevi tj 76, Kauhanen Pentti 88, Kauhanen Risto-Matti VTM 45, Kauppila Antti Jaakko professori 21, Kauppinen Esa-Pekka ekonomi 24, Kauste Juhani tj 113, Kautovaara Jukka-Pekka ins 124, Kavander Tom Tryggve Dipl. ekonomi 88, Keitele Jukka toimittaja 106, Keituri Jukka 20, Kekäläinen Jorma Olavi tj Helsinki 11, Kekäläinen Pekka Juhani myyntip. 70, Kelho Jari Risto tj 116, Kemiläinen Matti Sakari liikkeenjohdon konsultti 124, Kentta Mauno Juhani tj 101, Kerko Harri Olavi musiikin maisteri 130, Keränen Erkki Juhani myyntip. 11, Ketola Klaus Erkki pankinjohtaja 20, Ketonen Matti Veikko varatj 88, Kettunen Pentti Tapio aluemyyntip. 136, Kettunen Timo 74, Kieksi Juhani 154, Kiesi Heikki 106, Kiesi Jyrki Uolevi tj 11, Kiiski Markku myyntip. 8, Kiljunen Seppo 76, Kinnunen Heikki Pentti näyttelijä 130, Kirkas Kalle Uuno ekonomi 50, Kirsi Hannu 74, Kivelä Kari Juhani tj 11, Kiverä Keijo 90, Kiviniemi Jaakko agronomi 90, Kivisaari Timo 13, Kivisalo Hannu Tuomas hall. pj. 52, Kohonen Jukka Olavi tj 20, Koiso-Kanttila Erkki Timo tj 121, Koiso-Kanttila Kimmo Kalevi ekonomi 61, Koivukangas Eino Johannes tj 123, Kojamo Jussi account manager 5, Kojonen Jarmo Ukko varatuomari 13, Kokkala Heikki Kullervo kom. kapt. evp 45, Kokkila Ilpo Erkki johtaja 50, Kolehmainen Heikki Juhani varatuomari 1, Kolhonen Heikki Kalervo yrittäjä 88, Koli Pekka tj 153, Komulainen Jorma Olavi emissiorahoituspaallikkö 1, Komulainen Veijo 123, Kontio Helge Hilpas tj 70, Koponen Ari Eero KTM 114, Koponen Matti Eero pankinjohtaja 114, Korhonen Erkki Tapio lehtori diplomi pianisti 99, Korhonen Jouko Sakari projektijohtaja 65, Korhonen Olli tj 99, Korhonen Tuure Aulis tj Helsinki 11, Korpelainen Lauri Alvar valtiot. tri 61, Korpelainen Pertti 45, Korpi Juha Olavi tj 11, Koskela Antti Arvo ins 124, Koskela Lasse Herbert taloustiet. maisteri 11, Koskelainen Heikki Juhani ekonomi 81, Koskimies Jouko Heikki eversti 46, Koskimies Matti 113, Koskinen Jukka Tapani hall. pj. 114, Koskinen Kari 154, Kosonen Jori Tapani senior partner 90, Kosonen Risto Kalervo järjestöneuvos 34, Kotilainen Pekka Juhani varatuomari 13, Kotiranta Antti Kustaa lääkintöneuvos 25, Kourujarvi Arto Juhani rkm 13, Kronholm Markku kuljettaja 61, Kronlund Krister Heikki KTM 50, Kruskopf Kauko 99, Kröger Petri 4, Kuikka Arvo muusiikkineuvos 13, Kukkola Eero 1, Kukkonen Heikki Lauri tekn.tri 1, Kulha Keijo Kalevi fil. tri 76, Kuljukka Antti tj 66, Kumpulainen Kari tj 113, Kumpunen Esko 90, Kunnari Matti Juhani oik.kand. 5, Kunnasmaa Kimmo Teppo kiropraktikko 87, Kuoppa Markku Antero konservaattori 61, Kuortti Seppo Juhani tj 34, Kuronen Mika 88, Kuula Pentti Risto musiikin lis. 106, Kuulas Esko rkm 124, Kuurne Matti Aimo metsänhoitaja 98, Kuutti Hannu 99, Kuuttinen Raimo Antero faktori 90, Kyhälä Risto Aarre DI 124, Kyläkallio Kalle 135, Küttner Peter vakuutusneuvos 8, Kyyhkynen Kari Juhani arkkitehti 1, Kämäri Pasi Tapio yrityssuunnittelujohtaja 1, Kämäräinen Jussi 20, Kärkkäinen Tuomas Lauri eläinlääkäri 24, Käyhkö Alla 90, Käyhty Juha Ensio tekninen johtaja 34, Kääpä Risto Olavi johtaja Helsinki 106, Köntti Teppo yhteyspäällikkö 8, Laakso Aku-Pekka Antero 46, Laakso Ensio Kalervo koulutussuunnittelija 46, Laakso Erkki Sakari osastonjohtaja 34, Laakso Jarmo Kalervo 46, Laakso Mikko it-asentaja 154, Laaksonen Aarne Emil talousneuvos 4, Laaksonen Lasse135, Laaksonen Matti Jorma ekonomi 52, Laaksonen Pentti Kalervo tj 4, Laento Kari Tapio varatuomari 25, Laento Toivo Kalervo varatuomari 25, Lahti Jere 61, Lahti Juha 20, Lahtinen Olavi Johannes arkkitehti 34, Lahtinen Tapani Kari markkinointijohtaja 42, Lahtinen Veikko Antero johtaja 70, Laikari Esko Juhani yli-ins 123, Laine Jaakko Einari professori 49, Laine Jarmo Kalevi ravintoloitsija 113, Laine Juhani Kalervo varatuomari 74, Laine Matti Olavi tj 34, Laine Olli Vitalis DI 25, Laine Simo komentajakapteeni 11, Laine Timo Ensio johtaja 25, Lajaste Kari Mikko tj 45, Lamberg Juha tj 106, Lampikoski Eero Johannes eversti 88, Lampinen Markku 123, Landén Gunnar 65, Landén Kybsti Juhani hall. pj. 46, Lankinen Paavo Keijo 20, Lappi Risto Juhani ylilääkäri 52, Lares Juha kielenkääntäjä 139, Lares Osmo Juhani suurlähettiläs 1, Larmi Tauno Reino lääkintöneuvos 20, Larste Seppo Juhani VTM 50, Larvala Mikko 121, Larvio Pentti Olavi DI 43, Lassila Juha 90, Lattunen Pete arkkitehti 11, Laukkanen Jussi Anders tj 148, Laukkanen Matti Kalevi tuotantop. 52, Laulajainen Kimmo llmari DI 46, Launo Peter 74, Laurikainen Lasse 74, Lauritsalo Arni ekonomi 61, Lausamo Pertti 4, Lauslahti Harri 50, Lausmaa Lauri Edvard varatuomari 25, Lehmus Juha 87, Lehmuskallio Vainö Sakari pääsihteeri 1, Lehtinen Heikki Olavi mkt 127, Lehtinen Jarmo kauppatiet. tri 87, Lehtinen Matti Kalervo professori 13, Lehtinen Pasi 65, Lehtinen Raimo Esa varatuomari 1, Lehtinen Tapio Mikael tj 113, Lehtiö Lauri 113, Lehtomäki Timo Ensio tj 29, Lehtomäki Vesa Kalevi johtaja 25, Lehtonen Kari-Juhani tj 121, Lehtonen Mika Pekka markkinointijohtaja 20, Leidenius Bror Albert agrologi 24, Leikola Yrjö Albert lääket. lis. 74, Leimu Erkki Juhani fil. maisteri 81, Leino Kari Olavi yrittäjä 114, Leino Pekka Einari DI 113, Leino Tapio Olavi DI 121, Leivo Matti 106, Lemmetty Markku varatuomari 4, Leppäaho Lauri Juha tietojärjestelmäkonsultti 24, Leppäluoto Ari Juhani johtaja 128, Leva Jaakko Tapani opistoupseeri yliluutnantti 8, Liede Tarki Eero arkkitehti 65, Liemola Lasse Lars-Erik tj 65, Liira Juha Pentti erikoislääkäri 4, Lilja Pentti Lennart kiinteistöp. 9, Limmonen Olavi Kauko pankinjohtaja 90, Lindbohm Heikki Sakari toimitusjohtaja 25, Lindgren Aimo Arvo tj 135, Lindh Arttu Pekka myyntip. 8, Lindstrbm Kaj Kurt henkilöstöjohtaja 24, Lintu Yrjö tj 65, Lipponen Jouko 65, Liusvaara Jouko Kullervo eversti 46, Lod Tomi Olavi johtaja 99, Loimukoski Jorma 74, Lounasmeri Matti Pekka varatuomari 50, Lukman Kalevi Artur tj 87, Lummepuro Veli-Matti Antero myyntijohtaja 4, Lundén Risto Jorma tj 123, Lundén Risto Waldemar hall.pj. 1, Luoma HannuTapani tj 70, Luoma Tuomo 50, Luukas Risto Raimo hall. pj. 20, Luukkainen Kalevi Matti tj 34, Luukko Mikko Antero VTM 13, Luumi Jaakko-Markus myyntijohtaja 88, Lyly Tapio Kalervo projektip. 81, Lystimäki Kalevi Nestor DI 46, Lähdesmäki Tuomo Juhani tj 66, Lähdevirta Juhani Ikt, professori 46, Löfgren Mikko Edvard markkinointijohtaja 60, Löfgren Pekka Johan ostop. 121, Lönnqvist Erik Wilhelm tj 76, Lönnqvist Peter pianonsoiton lehtori 106, Lönnqvist Rabbe Knut ins 13, M'Rabet Michael 134, Maaranen Jari 81, Madanat Suheil Saleh kaupunkisuunnittelija 24, Makkonen Aimo rkm 106, Makkonen Heikki Juhani johtaja 4, Malinen Pekka Raimo tekn. tri 61, Maliniemi Juha yrittäjä 153, Malm Esa Aarre ekonomi 1, Mamontoff Leo johtaja 76, Mankki Jorma Samuli ekonomi 70, Manninen Raimo Eemil ins 81, Mantere Seppo Tapio hammaslääkäri 25, Mantila Antti Ilmari tj 61, Marno Anssi Tage tj 20, Martikainen Jorma Kyösti musiikin maisteri 34, Martikainen Matti tuotantojohtaja 25, Martimo Jorma Ludvig asennus- ja huoltopääll. 8, Marttila Antti Nestori lääket. ja kir. tri 52, Marttinen Kristian projektip. 114, Matikainen Esko Juhani johtajaylilääkäri 4, Matikainen Yrjö Ilmari DI 50, Mattila Hannu oik.kand. 153, Mattila Pekka Sakari tj 45, Mattlar Olli Juhani metsänhoitaja 20, Melanen Juhani 154, Melvas Hannu Juhani arkkitehti 87, Mentu Ari Veikko eur. ing. 76, Merilampi Matti Johannes aluejohtaja 113, Merjovirta Lasse Ari myyntip. 46, Meroniemi Esko Sakari konttorinhoitaja 20, Mertanen Janne Juhani pianisti 88, Mertanen Jukka Lasse muusikko 50, Mertjärvi Matti Antero tj 4, Metsänen Timo Antero copywriter 70, Mettälä Pentti Eero ekonomi 70, Meyer Friedhelm tj 139, Miettinen Kimmo Kalevi palopäällikkö 87, Miettinen Matti tj 45, Miettinen Matti 134, Miettinen Reijo Ilmari metsänhoitaja 44, Mikkonen Hannu Ensio johtaja 1, Mikola Markus Arho tj 88, Minkkinen Reino Juhani arkkitehti 20, Moisio Pentti Tapani johtaja 44, Moliis Raine Henrik merkonomi 1, Mustakallio Martti V. oikeusneuvosmies 25, Mustonen Jouko Martti ekonomi 24, Mustonen Tommi lakimies 76, Mutikainen Matti Olavi kauppaneuvos 65, Muttilainen Kari Tuomo johtaja 112, Muukkonen Kari Juhani myyntip. 46, Myllylä Mikko Juhani VTM 24, Myllymaa Lasse Valtteri laulunopettaja 70, Myyryläinen Pentti Kalervo ins-kenraalimajuri evp 52, Mäiseli Kalevi tj 46, Mäkelä Jan 80, Mäkelä Juha 154, Mäkelä Paavo Kristian dosentti 46, Mäkeläinen Risto Kalevi johtaja 34, Mäkinen Ilkka Tapani yhteyspäällikkö 106, Mäkipää Vesa Tapani tj 45, Mäkynen Jukka Kaleva rikosylikonstaapeli 25, Määttänen Hannu Kalevi tilakeskuksen päällikkö 135, Mönkkönen Harri ekonomi 121, Naulapää Pertti Eino tekn. tri 135, Naulapää Petteri 135, Neilimo Kari Kullervo professori 152, Niemi Olavi Niilo ekonomi 38, Niemi Pekka Jyrki varatuomari 24, Nieminen Jarmo Uolevi johtava lakimies 87, Nieminen Jouko 113, Nieminen Risto tietoturvapäällikkö154, Niinimäki Reijo Juhani hallinnollinen avustaja 106, Niiranen Virgil Mihai arkkitehti 144, Niittylä Pekka Vesa tj 52, Niittynen Markus 70, Nikkonen Risto markkinointijohtaja 70, Nikunen Aimo Niilo metsänhoitaja 50, Nissinen Keijo Aulis johtaja 99, Nissinen Pentti Ilmari DI 50, Norbäck Kari 61, Nordberg Lars Valdemar kasityöneuvos 80, Nordblad Henri Ensio tj 81, Norjanen Hannu 135, Norokorpi Jukka Veli johtaja 11, Norri Matti Olavi asianajaja 25, Nouro Tauno Ilmari varatuomari 4, Nousiainen Jorma 90, Nummela Kaarlo Uolevi varatuomari 128, Nuorttila Panu Olai lääkäri 24, Nurmi Jari vuoropäällikkö 99, Nurmimäki Kalervo Väinö DI 50, Nurminen Jan asiakasvastaava 148, Nurminen Uolevi Kyösti rovasti 99, Nyberg Peter 13, Nyfors Petri Jukka promotions manager 138, Nyman Harri Kari myyjä 88, Nyman Harri Seppo sovellutus asiantuntija 33, Nystén Lars Alarik vicehäradshövDIng 80, Närhi Pertti Johannes konsultti 76, Närhinsalo Timo näyttelijä 46, Näveri Petteri kiinteistöp. 34, Oittinen Petri Tapani ylivahtimestari 46, Ojala Erkki Olavi varatuomari KTM 87, Ojala Heikki Antero ekonomi 127, Ojala Ilmari Johannes opetusneuvos 99, Ojala Pentti Juhani kht Helsinki 119, Ojala Seppo Aulis hallintoneuvos 61, Ojalehto Antti Eerik myyntip. 90, Ojanen Aki tj 1, Ojanen Arvo Antero liikkeenjohdon konsultti 106, Ojanne Jaakko 52, Oksanen Matti 25, Oksman Jari Arvo KTM 113, Paalanne Arto Hjalmar tj Helsinki 134, Paasalo Oiva Erkki markkinointip. 70, Pajunen Olli Edvard tj 65, Pakarinen Ari 88, Pakkanen Matti Armas lääket. tri 61, Paldanius Jukka Vilho opistoupseeri 105, Pallaskari Pekka hallintopäällikkö 32, Palmujoki Antti 65, Palola Erkki 113, Palotie Yrjo Veikko hall, pj. 25, Palsanen Jukka mainostuottaja 65, Papadopoulus Kimon ravintoloitsija 46, Parkkinen Jukka 5, Parkkonen Jorma 24, Paronen Ossi Pellervo myyntip. 52, Partanen Heikki 65, Partanen Jukka-Pekka 121, Parviainen Arvi Lauri lääkäri 6, Pasuri Pentti kauppaneuvos 34, Patronen Reijo Heikki tj 121, Pauhakari Kimmo Into projektip. 113, Paulapuro Hannu 121, Peitso llmo Olavi pianisti 50, Pekanmäki Kalle Antero ylilääkäri 7, Pekkala Olavi työnjohtaja 127, Pekkala Paavo 1, Pellikka Timo Eino asianajaja 11, Peltola Kalevi Jaakko ins 50, Peltomaa Rauno toiminnanjohtaja 90, Peltomäki Olli Juhani tj 13, Peltonen Jorma ins 153, Pentzin Viking Kari asianajaja 87, Perkonsalo Hannu Yrjö tj 119, Perola Mauri varatuomari 135, Pesonen Kari Urho suunnittelujohtaja 121, Pettersson Martti Birger hall. pj. 87, Pettilä Hannu Kristian jaostop. 52, Piekkanen Markku Juhani logistiikkap. 81, Pietarinen Vilho Sakari Dir. cant. 74, Pietilä Kari Olavi myyntip. 11, Pietiläinen Jukka Kullervo myyntip. 20, Piipponen Matti Juhani professori 1, Piironen Juha Pekka varatuomari 81, Pilke Aarno Valter osastop. 34, Pilto Aarne Antero liikkeenharjoittaja 45, Pilz Leo Leopold tj 139, Pineda Roger Gacula managing partner 134, Pirjetä Markku professori 124, Pirttiniemi Matti Olavi DI 20, Pitkälä Erno Hugo metsänhoitaja 8, Pohjala Antti 74, Pohjanmäki Olli-Pekka tj 110, Pohjola Seppo Kalervo dosentti 16, Poikonen Hannu Kalervo tj 45, Pokela Toni Kristian tj 127, Pokki Tomi markkinointip. 87, Pollari Veikko Jaakko tj 34, Pomiell Peter 114, Poppius Timo Juhani ekonomi konsultti 1, Priewert Walter Rafael oik. kand. 74, Pulkkinen Risto teologian tohtori 70, Pullinen Erkki kapellimestari 90, Punakivi Kari Tapani varatuomari 25, Puputti Esa-Tapio varainhankkija 76, Pusa Heikki liiketoimintayksikön johtaja 113, Putkisto Juhani Kalle toimialajohtaja 8, Putkonen Tapio Matti hammaslääket. lis.50, Puumalainen Asko Juhani dosentti 11, Pykäläinen Jouni Juhani yrittäjä 70, Pylkkönen Kari 134, Pyyskänen Seppo Juhani ins 124, Pärnä Tapani Ensio liikennelentäjä 121, Pärnänen Ari Veikko musiikinopettaja 152, Pöyry Jussi valuuttadealer 152, Raade Raino Antero tietohallintojohtaja Helsinki 65, Rahikainen Lars Åke Dipl. ekon 114, Rajakaltio Atri Vilhelm merkonomi 70, Rajakaltio Kari Vilhelm DI 61, Rajamäki Pentti Antero pankinjohtaja 103, Rajaniemi Markku apteekkari 24, Ranin Matti Helge teatterineuvos 20, Raninen Klaus Aksel VTM 1, Ranta Tiitus 123, RantalaTimo 123, Rantamo Jussi Aarno kehitysjohtaja 46, Rassi Matti 65, Ratilainen Reino isannöitsijä 87, Raunio Matti Juhani verkostojohtaja 135, Rautakoski Jyrki vanhempi konstaapeli 152, Rautasalo Heikki Tuomo kapellimestari 113, Rautavirta Heikki Taneli DI 50, Rautiainen Juhani artisti laulaja 45, Rautiola Jouko Kalevi DI 70, Rautvuori Erkki Kaarlo metsänhoitaja 8, Raveala Arto Kalervo DI 34, Raveala Kari tj 34, Reijula Kari Edward ylilääkäri 70, Rein Matti Emil 90, Rekola Pekka Johannes DI 20, Resman Henrik 134, Reunanen Rauno Hannu käyttöpäällikkö 114, Rickman Harry 114, Riila Reijo Osmo tj 61, Riitamaa Seppo Olavi myyntijohtaja 97, Rinkinen Marko 25, Rintamäki Jorma Antti ylilääkäri 7, Ritala Mauri Johannes rak. ins 74, Roininen Ilkka 11, Roininen Petri Tuomo tj 123, Rokkanen Antti tj 45, Romppanen Jouni Arno myyntip. 88, Rongain Carl Anders projektip. 135, Ronkainen Kari Antero tj 34, Rosendahl Jukka 154, Rouhe Jukka Antero johtaja 128, Rouhunkoski Janne Mauri osastop. 113, Rouvinen Terho 70, Runne Ossi Yrjö musiikkineuvos 52, Runokangas Olli 52, Ruokonen Kim Tapani DI 1, Rusama Risto Antero varatuomari 45, Rusanen Ville musiikin opiskelija 124, Ruuskanen Matti Olavi varatuomari 1, Rytilahti Jarmo 61, Rytky Velil Matti järjestelymestari 106, Ryynänen Matti Väinö DI 81, Ryynänen Pauli Harto jaostop. 74, Ryyppö Eero Antero tj 74, Röhr Raul Edvard tj 81, Saarentaus Timo tehdasvastaanottojohtaja Helsinki 114, Saarinen Ilkka 134, Saastamoinen Kari Tuomo tj 113, Sademies Tapio Olavi halli- ja ulkomyynnin paallikkö 135, Sahlberg Jussi senior network engineer 154, Saikku Markus Severi metsänhoitaja 1, Sajakorpi Ismo Jukka tv-ohjaaja 65, Salasuo Eero Pekka myyntip. 130, Salmi Harri Sipri VTM 46, Salmi Heikki A professori 8, Salminen Hannu 99, Salminen Markus 134, Salo Pekka 81, Salo Pekka Tapio sijoitusjohtaja KTM 2, Salo Petri Ilari myyntimies 81, Saloheimo Yrjö Olavi autoins 70, Salomaa Jorma Lennart 20, Salomaa Pekka Urho professori 34, Salonen Ola 90, Sandberg Jussi Johannes hall. pj. 96, Sandell Kauko Adolf asiamies 87, Sandell Kimmo Adolf baletin harjoittaja 87, Saravuo Olli 4, Sarparanta Mikko Jaakko lainopin kand. 20, Sarvilinna Timo Sakari ekonomi 8, Saukkonen Arvo Urho yksityisyrittäjä 25, Saukkonen Sakari Antero tj 123, Saulo Jyrki Juhani aluejohtaja 139, Saunamäki Juha Samuli rehtori 81, Sauro Pentti Oskari johtaja 74, Savia Jussi Klaus arkistonhoitaja 106, Savisaari Jaakko 81, Savolainen Arvo Vihtori johtaja 34, Savolainen Erkki Jorma tj 114, Savolainen Osmo Erkki tuottaja 88, Savolainen Sulo Ferdinand arkkitehti 87, Schild Peter Robert liikkeenharjoittaja 139, Schröder Hans Valter tj 135, Schwartz Ari Tapani vakuutusmeklari 151, Sederqvist Erkki 134, Seeck Frans Joonas metsänhoitaja 135, Seistola Aimo Jooseppi työnjohtaja 34, Selenius Rauno Olavi oik. kand. 61, Selin Matti Juhani kirkkoherra 13, Selin Tapani sotilaspastori 13, Selinheimo Klaus Kaarle ekonomi 34, Seijavaara Seppo Raimo tj 114, Seppäla Seppo Jouko restonomi 24, Seppänen Arto Ilmari oopperalaulaja 46, Sertti Heimo Pekka yrittäjä, merkonomi-mtt 50, Setälä Antti Erkki FM. 11, Setälä Esa Tapani myyntip. 8, Sierla Yrjö Jarmo varatuomari 4, Siljamaki Hannu Kalevi ylitarkastaja 11, Silolahti Leo Aarne 1, Siltala Pekka yrittäjä 135, Silvo Jukka Sakari tilintarkastaja 81, Simojoki Jaakko Jalmari kirkkoherra 136, Sipilä Risto Sakari varatuomari 135, Sipponen Tapio opettaja akupunktioterapeutti 106, Sirelius Heikki 20, Sirén Stig Erik johtaja 132, Sirviö Seppo Tapio KTM 50, Sistonen Eero Juhani 138, Sistonen Juhani tj 113, Sivén Aimo Alvar myyntip. 45, Snellman Raimo kultaajamestari 153, Snellman Seppo Johan autoliikkeenjohtaja 25, Soikkeli Otso Viking tullitarkastaja 46, Soini Jussi 61, Soivio Tapio Into graafikko mjd 92, Solovjew Nikolai DI 4, Someroja Sakari Juha työhygieenikko 148, Sopanen Arto llmari kht tilintarkastaja 119, Sorri Sakari asianajaja 50, Sorsa Richard 113, Sorvari Vesa 106, Stenberg Harri Olari valokuvaaja 13, Storbom Jens Veikko tj 62, Strand Kent Bertel ins 70, Strömberg Markku Roland kiinteistöp. 25, Strömberg Mauri Ivar tekniker 90, Sundman Timo 80, Sundström Paavo Erik varatuomari 24, Sunell Ossi Juhani VTM 1, Suni Jukka Ilmari lääkäri 80, Suni Kari Olavi av-tuottaja 61, Suomalainen Heikki 99, Suomi Tero myyntijohtaja 70, Suominen Raimo eläkeläinen 25, Suoperä Harri Eelis tj 74, Susi Mikko 87, Svendblad Harry Holger arkkitehti 80, Sakkinen Pauli 106, Särkkä Jukka-Pekka tj 8, Sääskilahti Kalle August ekonomi 121, Söderberg Mats databaseadminstratör 80, Taht Magnus Helsinki 80, Taht Theodor 80, Takala Jari 74, Takala Matti Kalevi DI 124, Takala Petri Juhani DI 80, Takki Tapio Toivo oik. tri 99, Talari Tapani Erkki komentajakapteeni 8, Tammilehto Kauko Kalevi päätoimittaja 81, Tammisto Jari Matti tj 20, Tapaninen Jaakko Juhani opettaja 88, Tapio Perttu Ilmari pastori 1, Tapionlinna Matti Toivo ins 4, Tarhio Matti Juhani DI 121, Tarkka Asko Kalle vuorineuvos 114, Tarkkonen Seppo Ilmari yrittäjä 119, Tavitian Vatche 134, Teihi Keijo Kalervo hallinto-opin kand. 87, Teirikari Pentti Juhani tj 135, Teirila Tuomo Juhani säveltäjä 81, Telasuo Kaarlo Werner tj 121, Tengström Seppo Terho peruskorjauspäällikkö 34, Tenhunen Max Pertti arkkitehti 76, Terho Seppo Juhani varatuomari 50, Tervaskari Lauri komentajakapteeni 8, Thors Björn tj 90, Tiainen Jussi 134, Tiainen Pentti Olavi tj 148, Tiitola Kari Sakari DI 86, Tikkanen Mikko rakennusarkkitehti 153, Tilander Jorma 61, Tilli Jukka 25, Tilus Tuomas Eino tj 45, Timonen Henri Erkki ylilääkäri 45, Tinnilä Aulis Tapio FM 20, Toivola Risto Kari tj 87, Toivonen Esko Johannes DI 24, Toivonen Jorma Olavi arkkitehti 76, Toivonen Martti Jaakko tj 8, Tommola Tuomo Matti rehtori 114, Torala Henry 25, Torenius Martti Einar tj 81, Torikka Pekka 121, Torvinen Juha Kalle ekonomi 152, Toukola Aarne Kalevi tj 134, Tourunen Osmo Kalevi tj 24, Tukiainen Juhani Usko tj 90, Tulisalo Kari Tapio logistiikkajohtaja 119, Tuohimetsa Kalervo Jorma varanotaari 136, Tuomi Juha 45, Tuomi Taisto Johannes tj 11, Tuominen Aki Ilari toiminnanjohtaja 1, Tuominen Esko Kari tj 8, Tuominen Jaakko Yrjö intendentti 11, Tuominen Veikko Olavi myyntip. 80, Tuovinen Jussi tutkija 24, Turtola Lauri Olavi joht. hammaslääkäri 124, Tuulos Janne Yrjö varatuomari 136, Tyni Tapio Kaarlo tj 124, Tähtinen Kari Pentti tj 43, Törhönen Niilo lennonjohdon päällikkö 88, Törnqvist Per-Erik tj 138, Uitti Jukka Nestori account manager 70, Ukkola Esa 1, Ukkola Kalle Veikko DI 1, Utter Eero Aarre vuorineuvos Helsinki 52, Uusikylä Mikko hammaslääkäri 81, Uusitalo Heikki Jussi FM 96, Uusitalo Ilkka arkkitehti 90, Uusitalo Uwe Veikko asianajaja 139, Wahl Hannu-Matti tutkija 124, Vahtokari Reijo Ossian toimittaja 130, Vainio Matti Ilmari Dir. mus. 113, Vainionpää Seppo projektinjohtaja Helsinki 1, Vainionpää Veikko teknikko 113, Vainonen Timo 65, Waitinen Matti Tapio rehtori Helsinki 114, Vallbacka Erkki Ensio tj 76, Vallila Arto Timo-Tapio tj 11, Vallinoja Ilkka Tapio data warehouse specialist 90, Valpas Ahti Kalervo rakennusneuvos 1, Valpas Markku Ahti hallintojohtaja 1, Valtanen Jarkko Juhana sisustusarkkitehti 65, Valtimo Eero johtaja opettaja 38, Vannela Jaakko Kaarlo lainopin kand. 45, Varhee Kimmo Sakari valt. kand. 88, Vartia Seppo Matti teollisuusneuvos 113, Vartiainen Osmo Oiva tekn. lis. 74, Vartiainen Pekka 25, Wartiala Hannu Juhani rkm 124, Vartio Eero fm oik. kand. 153, Vasari Markku Otso pankinjohtaja 50, Vauhkonen Raimo Olavi kiinteistöneuvos 135, Vauhkonen Reijo Olavi hall. pj. 83, Weckström Pertti Mikko lääket.lis. 25, Wegge Tommy 154, Vehmas Pentti Johannes DI 35, Vehosalmi Heikki Untamo tj 15, Vehviläinen Heikki Juhani projektip. 1, Veijalainen Markku Aatto tj 70, Veijonen Seppo Juhani rakennusins 87, Veinio Jouni Veijo varatuomari kamarineuvos 13, Vesa Markku Antero tekn.lis. 127, Vesalainen Risto Juhani ekonomi 61, Wesslund Timo Jalmari muusikko 119, Westerholm Elis William johtaja 5, Weyner Erkki Edvard hall. pj. 13, Weyner Erkki Olavi hallinnollinen johtaja 113, Wibom Risto 81, Vierimaa Timo competence manager 124, Vierros Jukka Jouni projektijohtaja 4, Viertokangas Ilkka Heikki VTM 106, Vihervaara Juha yrittäjä 70, Wihuri Paavo 76, Viita Pentti Johannes valtiot. tri 61, Viitanen Hannu 52, Viitikko Esa Henrik ravintoloitsija 124, Wikström Sakari lääkäri 25, Viljanen Erkki Olavi varatuomari 70, Viljanen Matti Reijo ins 34, Viljanen Pekka Markus tj 119, Viljanen Veikko Juhani ylilääkäri 20, Villa Raimo Kalervo laivuri 45, Virkkunen Urpo August toimittaja 90, Virsu Lasse Sakari kehitysp. 113, Virtanen Antero Martti talousneuvos 90, Virtanen Kauno Kullervo rkm 123, Virtanen Olli ins 148, Vitikainen Vesa 45, Voipio Risto Jaakko varatuomari 20, Voutilainen Osmo Antero rehtori 13, Wrede Kenneth Rabbe konsuli asianajaja 80, Vuorensola Eero 154, Vuori Kai ekonomi 74, Vuori Oskari tj 11, Vuorio Mika 34, Vuorio Risto ajoneuvomyyjä 11, Vuorisalo Arvi Aimo laatupäällikkö 20, Vuorjoki Asko Pekka VTM 106, Währn Mikael Kurt tj 8, Väinölä Antti 81, Väisänen Tommy 74, Väliaho Antero 99, Välimäki Pekka Juhani johtaja 87, Vänskä Pekka Heikki pelastusjohtaja 86, Väre Heikki Juhani rakennuspäällikkö 106, Väätänen Seppo eläkeläinen 81, Yrttimaa Esko Tuomas myyntip. 13 , Zilliacus Carl-Gustav Gunnarsson metsänhoitaja 90, Zimmermann Claus 5, Åberg Ari 113, Åkers Kaj Mikael tj 121, Åstedt Per-Olof 113, Äijälä Ilari varatuomari 81, Äijälä Martti Johannes teknologiajohtaja 4, Äikäs Tapani silmälääkäri 1, Änkö Matti valtiot. lis 34, Ääri Veli-Pekka VTM 50, Öfvertström Rainer Runar myyntip. 13, Österlund Kari Johan tj 65
    HILTULANLAHTI
    Helander Pertti Juhani DI 143, Venäläinen Juha M erikoislääkäri 69.
    HINTHAARA
    Pennanen Antti Heikki lentostuertti 136, Suhonen Jukka Eero tj 8.
    HIRVENSALMI
    Kiviniemi Kari oopperalaulaja31.
    HIRVENSALMI
    Kuitunen Timo Antero tj 146, Puukko Martti Kalevi tj 31, Rautio Aulis Antti konsuli 142.
    HIRVENHAARA
    Holopainen Ilkka Juhani varatuomari 1.
    HOLLOLA
    Aronen Mika Juhani tj 32, Huikuri Arto Kalervo tj 79, Järvenpää Reivo Altti metsänhoitaja 7, Kempas Harri Erkki tj 137, Kerola Paavo Juhani matematiikan yliopettaja 54, Keski-Saari Heikki Väinö kayrätorvensoiton lehtori 79, Korhonen Kari Tapio asianajaja 119, Korkkinen Matti tj 137, Lehtinen Tuomo Tapani myyntineuvottelija 79, Mäkelä Pekka Tapani teknillinen johtaja 32, Mäkelä Viljo Juhani ins 122, Paavilainen Heikki Juhani sairaalaneuvos 137, Peltonen Keijo Kalervo tj 54, Ranta Esko Antti varatuomari 32, Rautakorpi Heikki Matti metsänhoitaja 79, Rautio Arvi Jaakko rehtori 79, Salminen Veikko Kalervo markkinointip. 32, Simula Veikko Juhani ekonomi 137, Sulonen Kari Tapani DI 104, Suurmunne Pauli Kalervo tj 122, Toivanen Pekka Kauko tj 122, Toivanen Tapio Matti ravintoloitsija 32, Tukia Pekka Antero eläkeläinen 79, Vastamäki Pekka Juhani tj 79, Vitikainen Timo Antero varatuomari 137, Zimmermann Peter Josef erik. lääkäri 54.
    HUHMARI
    Huhtilainen Kari Hannu projektip. 99, Paavilainen Olavi Tapio toimittaja 13, Salenius Ari Toivo kehitysp. 24.
    HUITTINEN
    Norri Keijo Antero talousjohtaja 42, Pispanen Reino Kalle apulaisjohtaja 3.
    HUUTJÄRVI
    Hasila Seppo tehtaanjohtaja 142, Pantsu Erkki Kalevi lehtori 55.
    HUUVARI
    Kraufvelin Timo Henrik tj 119.
    HYLLYKALLIO
    Apaja Juha Tapani m. sc. 77, Hemminki Martti Eino kanttoriurkuri 35, Hämäläinen Raimo yrittäjä 77, Korpi Jussi Johannes ylilääkäri 77, Pakka Lauri Antero varatuomari 77, Paunikallio Hannu Antero kht 35, Saari Markku Juhani pankinjohtaja 51.
    HYVINKÄÄ
    Ahvenainen Kari Antero tj 86, Elo Antti DI 20, Harju Jaakko Juhani liikkeenharjoittaja 72, Hautanen Kari Erkki kauppaneuvos 86, Helenius Heikki Johannes opettaja 86, Helin Mikko Kalevi tj 86, Hintikka Esa Heikki rehtori 86, Hirvonen Yrjo Tapio DI 20, Hutri Yrjö Tuomas myyntip. 86, Isoaho Antti Kalervo ylimetsänhoitaja 86, Jousimaa Ilpo Sakari tj 90, Kauppinen Heikki Sakari VTM 86, Kemppainen Ossi Juhani tj 86, Keski-Honkola Pertti Matti DI 86, Keskitalo Lauri Tapani hallintop. 86, Laakkonen Timo Kalle tj 86, Laine Leif tj 86, Laitinen Osmo Pertti lääkäri 86, Laitinen Raimo Kalevi suunnittelup. 86, Lamminen Jarmo Juhani toimistosihteeri 87, Lehtinen Hannu Juhani tj 86, Leino Juha Markku tj 86, Maaranen Seppo Ilmari DI 86, Miettinen Pekka Juhani aluejohtaja 23, Nyberg Nils Olavi merkonomi 148, Oksanen Petteri oopperalaulaja 99, Puranen Elja Martti evl. evp 28, Pylkkänen Eilo Väinämö johtaja 90, Rajamäki Matti Tapani klinikan johtaja 20, Ranta Veli Pekka ins 86, Rantala Pertti Pauli hall. pj. 86, Rauhakoski Olli Einari ekonomi 86, Raunemo Juhani Veikko valmennuskonsultti 86, Raunio Martti Tapio tj 86, Rentto Erkki Edvard liikkeenharjoittaja 20, Riukka Taisto Veikko 86, Ropponen Olavi rehtori 55, Rousi Timo Johannes ylilääkäri 86, Savioja Aulis Vainö nuorisosihteeri 86, Savolainen Ossi Ilmari kaupunginjohtaja86, Siikonen Lauri Kustaa DI 86, Sipilä Matti Juhani rakennusins 86, Stenbäck IlpoTauno tj 13, Stenbäck John Tauno yrittäjä 13, Tapola Veikko Olavi ekonomi 86, Toivonen Erkki Kalervo ins 86, Uusitalo Kari Uolevi elokuvaneuvos 20, Wartiovaara Timo DI 68, Vikman Tapio Erkki hall. pj. 86, Virtala Kari Seppo myyntip. 86, Vänskä Mika Erik myyntijohtaja 34.
    HÄMEENKOSKI
    Mentula Olli Tapani tj 104, Pelttari Eero Kustaa tj 54.
    HÄMEENKYRÖ
    Harttola Pekka Valdemar Dir. cant. 36, Kulmala Erkki Tapio tj 35, Kynnös Pekka Kullervo rakennusneuvos 133, Suomala Jukka Pekka opettaja 36.
    HÄMEENLINNA
    Aaltonen Antero tj 29, Aarnio Urho Vilho evl 47, Ahti Ilpo Tapio tj 38, Aitola Heikki Juhani yliarkkitehti 47, Aitola Karri Juhani lääket. lis. 47, Anttonen Kari Tapani palopäällikkö 47, Becker Antti Wilhelm ekonomi 47, Dahlbo Heikki 85, Elfving Hannu Veijo rakennusarkkitehti 85, Enqvist Samuli 85, Erkkilä Heikki Antero pankinjohtaja 116, Forsell Olli Ilmari asianajaja 85, Haapala Jorma DI 47, Haavisto Jussi yrittäjä 116, Hakala Jouko Kalevi riistapaallikkb 116, Hannonen Martti Ilmari kir. erik. lääkäri 47, Hannukkala Väinö Mainio johtaja 104, Haverinen Hannu Juhani opettaja 85, Heikkilä Kari Heikki opettaja 137, Heinonen Pekka Aarno tj 85, Helin Esko Juhani tj 116, Hemminki Reino Olavi liikkeenharjoittaja 85, Henttinen Iiro henkilöstöp. 116, Hiisijarvi Kari Niilo yrityskonsultti 116, Holopainen Kirmmo liikennelentäjä 47, Holopainen Timo August majuri 47, Honkanen Timo aluep. 47, Honkavuori Raimo Juhani opetusneuvos 47, Honkavuori Rami Jussi Dipl.ins, KTM 47, Honkimaa Eero Antero tj 85, Hämäläinen Heikki Esko rakennusarkkitehti 47, llmarinen Veli Markku myyntineuvottelija 85, Järvelä Voitto Herman tj 116, Kainulainen Eero Aulis yksikön päällikkö 116, Kaipainen Asko 85, Kaivosoja Pentti 85, Kaksonen Kyösti Reima lääket. lis. 85, Kallioinen Juha Matti asianajaja 116, Karikoski Pekka Juhani evl 85, Karimies Martti 116, Kasurinen Matti Juhani DI 85, Kaurola Kauko Heimo lääkintöneuvos 47, Kausti Olli Emanuel yritysneuvoja 47, Kelho Risto Raino musiikkikauppias 47, Kilpeläinen Heikki Juhani pankinjohtaja 47, Kivikko Reijo varatuomari 85, Kivinen Seppo Tapio sairaalan johtaja 116, Knuuttila Mauri Mikael liikkeenharjoittaja 85, Koivisto Tapio 116, Kokko Heikki yrittäjä 85, Koljonen Martti Tuomas kelloseppä 47, Koskinen Antti Ensio DI 59, Kuokkanen Kalevi lääkintöneuvos 47, Kärki Kalle tilanhoitaja 85, Kärmeniemi Pekka liikennelentäjä 47, Laakkonen Jarmo Antero markkinointijohtaja 116, Laakso Lasse Kalevi FM 85, Lahdensuo Jussi DI 85, Lamberg Janne 47, Larkka Jussi Olavi evl evp 85, Lassila Kyösti Antero yhteiskunt. maisteri 85, Lehtimäki Rauno 85, Lehtinen Markku Pekka ekonomi 85, Lehtinen Veikko Ensio km 85, Lehtonen Samuli Johannes johtaja 116, Leppälä Juha 116, Lindell Kai Lasse tj 47, Lindroth Heikki Juhani myyntijohtaja 85, Liuhala Kaarlo Allan päatoimittaja 47, Lotila Eero Emil tj 85, Luokomaa Matti Olavi myyntip. 85, Luokomaa Yrjö Olavi talousneuvos 85, Lyly Matti art Director 116, Lång Risto Hannu myyntijohtaja 116, Lähteenmäki Raimo Jukka lääkäri 116, Löflund Veli Heikki yrittäjä 47, Maalehto Reijo yhteysjohtaja 116, Manninen Eero Aukusti tybterveyslääkäri 85, Marttinen Rauno Kaleva apul. ohjaaja 47, Mattila Isto Sakari komentaja 47, Myllyntausta Heikki Elias lehtori 116, Mäki Reijo Jaakko tj 47, Niikkula Matti Juhani DI 47, Nissinen Tauno Allan teknikko 85, Numminen Juhani Antero tuoteryhmäpäällikkö 47, Ossi Hannu Olavi tj 47, Paakkala Esko Olavi FM 47, Paakkala Olli Pekka agronomi 116, Paavilainen Kari Antero kenttärovasti 46, Palomäki Ari Kalevi lääkäri 47, Parviainen Mika Tapani yksityisyrittäjä 47, Parviainen Petri kehitysp. 47, Pekarila Reijo Tapani vanhempi konstaapeli 121, Peurakoski Antti Jukka projektip. 116, Piiroinen Janne majuri 49, Pirttimaa Jorma Antero tj 120, Pitkänen Ossi Antero tj 85, Puputti Ilkka Simo hammaslääkäri 47, Riekkola Lauri Kalervo tj 85, Riikonen Pauli Olavi 85, Rosendahl Per-Henrik lääket. ja kir. tri 116, Rossi Erkki Matti aluep. 47, Ruuskanen Antero Veli apteekkari 85, Saarinen Helge Rainer tj 116, Saarinen Juha 47, Saarinen Pentti Ensio apteekkari 47, Sankari Timo Sakari tj 46, Seppänen Heikki ins 109, Sipilä Kalle Aukusti puutarhaneuvos 47, Suominen Ilkka Arvi yrittäjä 116, Tandefelt Harald Oskar ekonomi 47, Toivonen Antti Paavo johtaja 47, Toivonen Vesa Johannes rehtori 116, Tuomola Timo Johannes metsänhoitaja 116, Vanhanen Matti Johannes johtaja 47, Varemäki Heikki Paavo ins 111, Varjoranta Visa Veli lääkäri 116, Varpasuo Pekka Olli varatuomari 88, Vehkaperä Heikki Juhani vanhempi suunnittelija 85, Vekka Matti Erkki tj 116, Vekka Simo-Pekka liikennepäällikkö 85, Vepsa Yrjö yhteyspäällikkö 85, Vesterinen Kai 85, Vihma Harri Atso hammaslääkäri 47, Viitamäki Kari Kalevi aluejohtaja 85, Virtanen Heikki Emil kelloseppä 47, Visala Arvo Juhani ins 47, Wuolijoki Erkki Ensio fil. tri 106, Vuolio Leo lääkintöneuvos 116, Vähävihu Pekka 116, Äijälä Mikko Aleksi optikko 116.
    HÖGBACKA
    Gyllström Kari Gustaf informatör 5.
    IISALMI
    Aminoff Lassi Lars ekonomi 69, Hortling Heikki Wilhelm hall. pj. 69, Hortling Timo Einari kehitysp. 69, Huttunen Hannu koulunjohtaja 69, Hyvärinen Lauri Emil hammaslääkäri 69, Kellberg Aarno Antero kirjailija 69, Kärkkäinen Aarne Henrik sähköins 69, Nissinen Seppo Raimo tj 40, Nousiainen Jari Antero tj 69, Pakarinen Vesa Kalervo pankinjohtaja 147, Savolainen Esko Antero DI 69, Sinnemaa Heikki Tapio asianajaja 69, Sonninen Erkki Kalevi laamanni 69.
    IITTALA
    Lehtonen-Palmroth Reino Olavi ins116, Leppäkorpi Esko Kalevi kauppias 75, Lindholm Harri Sven yrittäjä 85, Malmivaara Juha Heikki tietohallintojohtaja 116, Malmivaara Kari Heikki agronomi 47, Pursiainen Voitto Tapio ins 85.
    IKAALINEN
    Heinisuo Martti yksikön johtaja 133.
    ILMAJOKI
    Evasoja Hannu Erkki tj 78, Järvi Simo evl 78, Kivimäki Pentti Johannes koulunjohtaja 78, Kosonen Timo Jukka lääket. lis.78, Laine Reijo Sakari tj 78, Laitila Erkki Tapani KTM konsultti 78, Nurttila Timo eläinlääkäri 78, Rajamaki Erkki hammaslääkäri 78, Risku Arto Johannes rehtori 78, Rousu Ari Eino rehtori 78, Saukko Veli-Matti fysioterapeutti 78, Suojanen Aimo Jussi rakennusins 78, Vuorenmaa Simo Jaakko kauppias 78.
    IMATRA
    Aitala Boris konttorin esimies 43, Aitala Eero Tapio paikallisjohtaja 43, Anttolainen Jukka Tapio varatuomari 43, Backman Johan Holger vientipäällikkö 43, Evälahti Jukka Tapani hall. pj. 43, Evälahti Kauko Ensio rakennusneuvos 43, Haapala Risto Juhani ostop. 43, Hatakka Einari Martti kauppaneuvos 43, Honkasalo Onni Henrik erikoislääkäri 43, Hyppölä Heikki Kalervo lääket. lis. 43, Hämälainen Kaarlo rakennusneuvos 43, Hämäläinen Pekka Tapio rakennusins 43, Koistinen Jorma Olavi rak. ins 43, Kostiainen Kari tj 43, Miettinen Reijo Veikko toimittaja 140, Miettinen Vesa Pekka aluejohtaja 43, Ollilainen Erkki Jouko rakennusneuvos 43, Ovaska Pertti Johannes ins 43, Piironen Jouko Juhani erikoishammaslääkäri 43, Pälve Pentti Matias ins 43, Pölkki Voitto Johannes metsänhoitaja 43, Pöllänen Ismo varatj 43, Ruokonen Olli Veikko varatuomari 43, Ruokonen Pekka pankinjohtaja 43, Räisänen Juha Olavi tj 43, Salo Jussi tj 43, Salonen Juhani rakennuttaja 43, Sandholm Risto Tapio tekn. lis 43, Seppänen Teppo Tapani apul. poliisipäällikkö 43, Sihvo Risto Veli DI 43, Suni Tapio Veli sosiaalineuvos 43, Suoninen Antti Matti toimittaja 43, Vahvaselkä Veli-Pekka toimittaja 43, Väyrynen Juhani DI 43. INHAVaris Lasse Kristian hotellinjohtaja 77.
    INKERE
    Yrjä Tapio Kustaa teatterikapellimestari 4.
    INKOO
    Österman Björn Olofsson maanvilj. 105.
    ISOJOKI
    Enqvist Valter Stanley kunnanins 129, Hakamäki Juha Markku myyntip. 129, Hämäläinen Martti Kullervo rehtori huk 129, Jokinen Kai Petri urakoitsija 129.
    ISOKYRÖ
    Jokela Juhani Jaakko maanmittausjohtaja 51, Rinta-Knuuttila Matti Olavi tj 51, Putro Reo Matti johtaja 51.
    ITÄSALMI
    Armila Mikko Sakari johtaja 20, Parvikoski Pertti Gunnar tj 34, Silvennoinen Esa elokuvaohjaaja 46, Tanskanen Pentti Olavi tj 81.
    ITÄVALTA
    Mäkiö Eero tj 75.
    IVALO
    Kyttä Eero Hannu myyntijohtaja 95.
    JAATILA
    Ahonen Antti Armas ins 40.
    JALASJÄRVI
    Laurila Timo Jouko tj 78, Männistö Reima Riku rehtori 18, Peltomäki Martti Gabriel projektijohtaja 13.
    JOENSUU
    Alasoini Antti Juhani lääkintöneuvos 30, Anttila Mikko Olavi kt, soiton lehtori 102, Asikainen Rauno 102, Broman Eero Väinö varatj 30, Hakkarainen Arvo Ari tj 30, Hakomaki Matti 147, Hartikainen Erkki Johannes ins 102, Heikkinen Jarmo Pekka tj 102, Heliövaara Mika Antti varatuomari 102, Hentunen Harri Arnold tj 30, Hiironen Jukka Olavi hammaslääkäri 30, Hokkanen Ilpo Jukka tj 102, Huovinen Pekka Simo ins 30, Icén Rainer Harri työterveyslääkäri 30, Ikonen Reijo Mikko tj 102, Juvonen Antti Pertti dos. ft musiikin lehtori 102, Kilpeläinen Olli erityisopettaja 147, Kontkanen Jorma Matti ylilääkäri 102, Korhonen Jorma Sakari tj 147, Korhonen Toivo 147, Korjonen Markku arkkitehti 147, Koskivirta Raimo eläkeläinen 147, Kostamo Ari Antero sijoitusjohtaja 102, Kostamo Pentti Antero johtaja 102, Kukkonen Veli Ensio Dipl. kauppias 125, Kuparinen Raimo Juhani liikkeenharjoittaja 30, Kälviäinen Jouko Ilmari lehtori 30, Laamanen Ari 30, Lahtinen Matti Pekka yrittäjä 147, Lehtonen Kyösti Tapani tj 30, Lehtovaara Mauri Juhani kiinteistövälittajä 147, Luhanko Raimo Ensio tavaratalonjohtaja 102, Lääperi Erkki Juhani ins 30, Malinen Lasse lastenkirurgi 102, Manninen Kalevi Kaarlo kasityönopettaja 30, Martikainen Eero Juhani tj 30, Metsälä Erkki Juhani rak.arkkitehti 147, Miikkulainen Teppo Juhani DI 102, Mikkonen Otto tj 102, Moilanen Risto-Heikki Yrjänä psykologi 30, Moilanen Tuomo Antero kaupallinen johtaja 147, Moisio Esa 30, Mononen Pentti Kalevi tj 102, Mäkelä Hannu tutkija 147, Naakka Onni pormestari 30, Naumanen Jari Erkki yhteyspäällikkö 102, Nevalainen Ari Armas kiinteistövälittäjä 30, Nevalainen Matti Antero mainospäällikkö 30, Nupponen Olavi Aarne kauppaneuvos 102, Nurminen Arto Olli toimialajohtaja 147, Patrikainen Risto Juhani kt. dosentti 30, Pietarinen Martti Yrjö tj 147, Piirainen Seppo Olavi tj 147, Pitko Jouni henkilöstöjohtaja 102, Pohjola Ilpo Antero aluep. 102, Puhakka Jouni Veli tj 30, Puhakka Jyrki kuvataideopettaja 147, Päivänurmi Timo 102, Pölönen Markku 30, Pölönen Seppo 102, Romppanen Timo Pentti ylilääakäri 102, Rotinen Ermo Kalevi hammaslääkari 30, Saarikorpi Leo Valdemar hotelliyrittäjä 30, Salmensuu Paavo Vilho meteorologi 147, Suhonen Rauno tj 102, Svensk Heikki Seppo apteekkari 69, Tervo Keijo Kullervo tj 147, Timonen Kyösti Tapani FM rehtori 147, Timonen Markku Sakari tj 30, Tuomi Pentti Olavi lehtori 83, Turunen Mauri rehtori 30, Töyrylä Jouni Pekka toiminnanjohtaja 30, Vainikainen Kari Olavi markkinointip. 102, Vara Matti Erkki VTM 102, Vilpponen Sakari 30, Virtaala Matti Tapani tj 30, Vuojärvi Veli Matti tj 147, Väistö Kari tj 30, Väisänen Jussi 147.
    JOKELA
    Himanen Kari Pentti rkm 121, Raninen Aarno kapellimestari Jokela 8, Salonen Vilho Juhani DI Jokela 113, Tennilä Tuomo Juho tj Jokela 128, Tynkkynen Jouko Erkki opetusneuvos Jokela 74.
    JOKIPII
    Laurila Markku Risto tekninen johtaja 18.
    JOKIRINNE
    Laakkonen Sauli Sakari piirip. 57, Rantanen Keijo Antero apul. kaupunginsihteeri 132.
    JOROINEN
    Rautanen Heikki Martin maanvilj. 97, Romo Juha Pekka myyntip. Joroinen 97.
    JORVAS
    Asikainen Seppo Antero ins 50, Jääskelainen Lauri Martti tj 52, Luotola Timo Kari yrittäjä 74, Nykänen Raino Veli autoilija 88, Salo Heikki Lauri rkm 13.
    JOUTSENO
    Hietala Esko Edvard rautatievirkamies 16.
    JOUTSENO
    Jokinen Jorma Olavi tehtaanjohtaja 43, Räty Jaakko Juhani ostop. Joutseno 67, Tiimo Pertti Juhani hall.puheenjohtaja 43, Vaske Kari Juhani erityisopettaja 43.
    JUANKOSKI
    Kanervo Mauri Oskari lehtori 56.
    JUOKSLAHTI
    Ruuska Vesa Edvard viihdetaiteilija 144.
    JUUKA
    Kähkölä Pentti Olavi johtaja 83, Vuorinen Timo Juhani markkinointip. 83.
    JUVA
    Vihavainen Markku Tapio metsätalousyrittäjä 146.
    JYVÄSKYLÄ
    Aalto Hemmo Armas ins 71, Aaltonen Seppo rehtori 93, Ahonen Esko hammasteknikkomestari 93, Ahonen Pasi DI 93, Antikainen Erkki 93, Anttinen Jorma lääket. lis. 93, Bamberg Heikki projektip. 93, Berg Oiva rkm 93, Björninen Pekka Tapani FM musiikinopettaja 28, Fagerholm Kari rehtori 145, Forstén Risto opettaja 93, Frilander Allan Rurik kuvanveistäjä 15, Gronquisl Kari Walter sahköins 109, Haapsaari Jorma aluejohtaja 93, Hakkarainen Osmo Kyösti ye-evl 28, Halme Kari ins 93, Halttunen Jussi kehitysjohtaja ft 93, Heinänen Petteri markkinointijohtaja 145, Hiltunen Pekka arkkitehti 109, Hirsilä Matti 93, Hirvonen Arto Juha tj 30, Hirvonen Niko Aukusti fil. yo 60, Hokkanen Jari DI salkunhoitaja 60, Holma Pentti Kalevi LKT 28, Hyytinen Timo ins 109, Ikonen Oiva Urho dosentti 109, Itkonen Kari 145, Itaranta Kalevi Osmo tj 60, Jakobsson Matti Juha ylilääkäri 145, Jortikka Kauko Pekka rehtori 109, Juhola Matti Tapio lääkintöneuvos 28, Juvonen Pertti Antero sotilasmestari evp. 28, Jyllinmaa Matti tj 93, Kangas Kalle Antto sellisti 60, Karpio Juha Ilmari varatuomari 60, Kauppi Osmo Juhani eDI-asiantuntija 145, Kerimaa Sampo Paavo lehtori 145, Keskinen Kyösti Antti maanvilj. 60, Kettunen Martti hankintap. 145, Kiesi Kalevi ye-evl 93, Konttinen Jukka Tapani DI 145, Korkki Kari myyntip. 93, Koro Jukka Heimo johtaja 109, Koskinen Pentti teknikko 93, Kostiainen Pekka Olavi säveltäjä 28, Kostian Mikko hammaslääkäri 93, Kraft Hannu tj 93, Kujanpää Jorma Pertti FL 145, Kuokkanen Markku aluetoimiston päällikkö 93, Kuusela Eero Antero tj 109, Kytönen Erkki Altti viestintäneuvos 60, Kähönen Antti Olavi suunnittelija 109, Laes Esko Tauno LKT 28, Lassila Jukka DI yritysjohtaja 60, Lauritsalo Kari Juhani ylilääkäri 30, Leikola Yrjö Johannes silmälääkäri 60, Leinonen Kari myyntijohtaja 93, Lenkkeri Kimmo Mika KTM 28, Levy Erkki tj 109, Lintunen Petri Sakari kanttori 109, Louhi Matti graafinen taiteilija 93, Louhivuori Jukka Ilmari professori 28, Lyytinen Heikki Ilmari kenraalimajuri 64, Lyytinen Veli Kaarlo tj 28, Malinen Asko Ilmari aluejohtaja 60, Manninen Usko-Pekka 28, Maukonen Antti maankäyttö- ja ymparistöpääl. 28, Mecklin Jukka-Pekka professori 28, Myöhänen Kari Antero ins 109, Mäkinen Antero rakennusarkkitehti 93, Niekka Pentti Oskari rehtori 60, Nieminen Seppo Kalevi pankinjohtaja 109, Nissinen Antti Johannes sairaalamikrobiologi 28, Nissinen Harri Kullervo kunnanjohtaja 145, Noronen Lauri Olavi arkkitehti 109, Nurminen Juha Pentti tj 145, Nygård Toivo 28, Nyyssönen Ilkka tj 145, Näkkilä Mikko Johannes asemapäällikkö 109, Närvänen Teuvo rehtori 93, Oksanen Eero ylimetsänhoitaja 93, Oksanen Eero 145, Pajulahti Simo 28, Parviainen Jukka musiikin lehtori 93, Parviainen Kari piirip. 28, Parviainen Tapani ylilääkäri 93, Pellinen Antero johtaja 93, Perkola Pasi Matti aluep. 75, Pirilä Erkki Juhani pankinjohtaja 28, Pitkänen Jorma peruskoulunopettaja 93, Poutamo Petri hammaslääkäri 145, Pylvänäinen Erkki tj 93, Pysäys Martti 145, Pyörälä Esko Tapani professori 28, Pärnänen Mauri Pentti tj 28, Raatikainen Vilho Matti pankinjohtaja 145, Rahunen Raimo Einari edustaja 28, Ranta Martti Heikki DI 28, Rouhunkoski Juhani lääkäri 93, Rummukainen Erkki Jorma DI 145, Räty Mikko aluejohtaja 109, Saarinen Antti Pekka erikoislääkäri 130, Sallinen Jari Pekka myymälävastaava 28, Saltevo Esko Erkki lääket. lis. 60, Selänne Harri Pekka ylilääkäri 109, Sneck Seppo 93, Soini Kalevi röntgenlääkäri 48, Sompa Mauri Tapani johtaja 28, Sotamaa Erkki Tapio tj 28, Sotamaa Pekka Väinö evl .28, Suonperä Juha 93, Sydänmaa Hannu 28, Tahvonen Juhani Tahvo tj 109, Tenhunen Matti 145, Tervo Tapio johtajaylilääkäri 93, Timonen Juha filosofi 93, Tjäder Aimo Antero kenttäpäällikkö 28, Toivanen Kalle Pekka musiikinlehtori 28, Tomperi Kyösti Juho eversti evp 28, Tuomi Arvi Kustaa kappalainen 145, Tähtinen Pekka 93, Urrila Pertti Paavali tj 28, Uskali Turo ft 60, Uusitalo Markku Veikko henkilöstöjohtaja 64, Valleala Lauri 93, Valoranta Pasi 60, Vatanen Kari Sulevi yrittäjä 28, Vatanen Reijo agronomi 93, Virkki Tauno Johannes pankinjohtaja 109, Vuento Eero 28, Vuorinen Raimo Matias kt 60.
    JÄMIJÄRVI
    Kukkasmäki Timo Jarmo koulutoimenjohtaja 100.
    JÄMSÄ
    Auterinen Lauri Ilmari kemisti 60, Peltola Pertti Pellervo varatuomari Jämsä 60.
    JÄMSÄNKOSKI
    Helin Kalevi Juhani koulutusjohtaja 60, Jokinen Juha Kaarlo ins 145, Konstari Tarmo Kalervo tietohallintopäällikkö 60, Pulli Antti Uolevi kirkkoherra 60, Vilkki Antti Juhani ins 145.
    JÄPPILÄ
    Hynninen Tauno Tuomas ekonomi 143, Levänen Arvo Ilmari yrittäjä 48, Reijonen Heikki Antero kanttori-urkuri 143, Savolainen Aimo Ilmari avainasiakasp. 143.
    JÄRVELÄ
    Salminen Jaakko Ilmari DI 106.
    JÄRVENPÄÄ
    Haapalehto Eino Markku tj 135, Halonen Ilpo Tapio fil. tohtori 24, Heikkerö Risto Sakari päävalaistusmestari 105, Holma Hannu Antero TKL 13, Kinanen Jukka Martti lehtori 24, Knaapila Kimmo Jaakko myyntip. 46, Korkama Arto Kalevi luottoriskip.1, Kunnaala Juha Antero ekonomi 13, Kurula Pentti perhetukikeskuksen johtaja 104, Lehmusmies Kimmo Sakari markkinointip. 119, Nieminen Kai Valto apteekkari 13, Nöjd Ismo Kalevi oik. kand 127, Parviainen Esa Ilmari opettaja 70, Salmi Olavi Viljo osastop. 11, Salokannel Martti Olavi merikapteeni 46, Somera Simo controller 34, Torppa Tapani Kalervo rakennusins 104, Wahlström Markku Juhani tj 135, Vesanto Pertti Paavo arkkitehti 121, Viemerö Harri Juha tj 121.
    JÄÄLI
    Jokinen Eino Jaakko ins 98, Ketola Heikki Einari tj 98, Vanhala Antti Olavi arkkitehti 132.
    KAAKAMO
    Aarni Raimo Antero pankinjohtaja 62.
    KAARINA
    Aarnio-Wihuri Antti Ilmari johtaja 3, Hirvonen Elias kapteeni evp 71, Hurme Teppo Tapani hovioikeudenneuvos 1, Huunonen Matti Tapani ekonomi 68, Kiesiläinen Kari Peter kylänjohtaja 37, Kosola Seppo Antero kiinteistöjohtaja 111, Lamminpää Kauko myyntijohtaja 156, Lehtinen Raimo Juhani yhteyspäällikkö 71, Lundell Yrjö Rikhard DI 68, Orne Tapio myyntijohtaja 81, Rihko Heikki Johannes talousp. 26, Rintala Jyrki Jaakko projektip. 126, Salminen Hannu Paavo aluep. 71, Suvanto Olli Tapani hammaslääkäri 66.
    KAARO
    Ignatius Juhani Veikko tj 53.
    KAAVI
    Kostilainen Lasse Artturi koulunjohtaja 94.
    KAIVANTO
    Järvinen Markku Sakari kauppaneuvos 64, Tiitola Erkki Tuomas majuri evp 144.
    KAJAANI
    Ahti Jorma Antero yht. kunt.tiet.maisteri 89, Alajärvi Erkki Juhani tj 89, Arffman Osmo Antero toimialajohtaja 125, Blomqvist Paavo ekonomi 89, Enroth Paavo Aarne asianajaja 89, Haapasaari Toivo Johannes hallintojohtaja 125, Haataja Jyrki Tapio metsänhoitaja 89, Hagrén Eero Antero DI 125, Happonen Jarmo opettaja 125, Harju Martti 89, Heikkinen Urpo Ensio myynti- ja markkinointijohtaja 125, Holappa Reijo Henrikki kehitysp. 89, Härkönen Esko Jaakko tekn. tri 125, Jauhonen Veli Pekka erik.lääkäri lkt 89, Johansson Rauli 125, Jokelainen Tenho Alpo DI 125, Juntunen Ilkka Hannu yrittäjä 89, Juntunen Kimmo 125, Jarvenpää Jouko Juhani lääkäri 89, Jääskeläinen Veli Jorma kapteeni evp 89, Karvonen Jarmo Joel DI 125, Kasurinen Timo Olavi erikoishammasteknikko 89, Kemppainen Mauri 125, Keränen Pentti Veli myyntip. 125, Klemetti Arto 125, Korhonen Juha 89, Korhonen Juhani Antti varatj 89, Korhonen Lauri Ma
    tias opettaja 125, Korhonen Tapani lääk. lis. 125, Koskivirta Arto rehtori 89, Kotanen Hannes Benjam evl evp 89, Kulju Seppo tj 89, Kuorikoski Matti Ilari erikoishammasteknikko 89, Kyllönen Jarmo pankinjohtaja 89, Leppänen Timo tj 89, Mäki Jussi 89, Mäkinen Antti Pertti FM museonjohtaja 89, Okkonen Arto hall. pj. 125, Palo Timo Kari DI 125, Passi Pentti Juhani DI 89, Piirainen Jouko Matti päätoimittaja 89, Poranen Juhatj 89, Rimpiläinen Veikko Matti hammaslääkäri 89, Rissanen Kai 89, Ruuskanen Mauri Markku lääket. lis. 125, Ruuttunen Tuomo 89, Räiha Pekka Arto varatuomari 89, Rönty Markku yleislääket. erik.lääkäri 125, Savolainen Einari rkm 125, Seppänen Sakari 125, Suutari Eero Johannes tj 125, Suutari Hannu 125, Tiikkaja Esa Aarne tuotep. 125, Vartiainen Matti Sakari erikoislääkäri 89, Wihervaara Kimmo Kalevi sairaalakemisti 89.
    KALLIOLA
    Majuri Aapo Kalervo tj 137.
    KANGASALA
    Harjula Asko Armas tj 75, Hietula Heikki Juhani rakennusarkkitehti 143, Hytönen Pentti Johannes myyntip. 75, Joutsiniemi Pekka Olavi maanvilj. 2, Kerppola Klaus William professori 64, Koivula Timo isannöitsijä 33, Koskela Jorma Mauri liikkeenharjoittaja 101, Lahtinen Jaakko Antero kouluneuvos 33, Maenpää Heikki Kalervo opettaja 101, Mäkinen Ismo kehitysp. 149, Mäkinen Osmo Paavali tekninen johtaja 33, Noenkivi Juha Kullervo muusikko 33, Paakkala Timo Antero ylilääkäri 75, Puura Arto Ilkka ylilääkäri 64, Räsänen Aarne Aulis piirip. 75, Silvennoinen Martti Ensio aluejohtaja 36, Sirén Jukka Uolevi tj 58, Suomala Petri tekniikantohtori 112, Tervas Markku Antti rehtori 33, Turkka Mauri Josef tj 108, Varhi Heikki Tapani arkkitehti 2, Ware Hannu Yrjo aluep.143.
    KANKAANPÄÄ
    Antila Matti Sakari hammaslääkäri 59, Raikaslehto Risto Niilo kanttori 41.
    KANNUS
    Lounasto Hannu johtaja 12.
    KANTVIK
    Ahtokari Kimmo Tapani ins 61, Lackschéwitz Odert Harald tj 52, Sandbacka Rolf Erik FM 121.
    KARHULA
    Ahtiainen Markku Johannes ins 22, Andersson Ronbert 22, Forsman Ismo 55, Heiskanen Eero 55, Hjelt Bengt tj 142, Hanninen Raimo 55, Juusti Vesa Pekka tj 22, Kaartinen Heikki 41, Kuvaja Keijo tj 142, Metsänen Juha 55, Ollila Jussi DI 142, Pikka Olavi Ensio tekn. lis 41, Rönkönharju Hannu Uolevi tekninen johtaja 55, Savolainen Yrjö Jaakko rakennusins 22, Simelius Kalle Veli ekonomi 55, Suihko Erkki Olavi katsastusaseman päällikkö 22, Toikka Vesa 41, Wennerstrand Stefan 55, Virolainen Jorma Ensio ins 55.
    KARJAA
    Aaltonen Kai Pentti liikkeenharjoittaja 114, Hahnsson Kari Anders DI 80, Hietanen Aki-Pekka isännöitsijä 34, Pohjanpalo Mika Tuomas
    tj Karjaa 138, Röhr Marko Edvard elokuvatuottaja 99.
    KARJALOHJA
    Kallioniemi Jouni Tapani asianajaja 81, Sario Heikki Tapani yrittäjä 105.
    KARKKILA
    Ahomäki Heikki Olavi pankinjohtaja 105, Frank Risto Olavi liikkeenharjoittaja 61, Hasselman Tuure Antero kotiseutuneuvos 61, Kukkola Pertti Juhani tj 61, Laine Kari Juhani tekn. päällikkö 105, Lehtinen Jukka Pekka projektip. 76, Liljasto Heikki rkm 90, Ranta Teuvo Toivo johtaja 105, Salonen Rauno Kalervo tuotep. 105, Stenholm Aulis Reima tuotep. 130, Väli-Klemelä SeppoTapio tj 105.
    KARTTULA
    Kiiski Erkki Ilmari piirip. 94.
    KARUNKI
    Tallgren Veikko Asseri kaukolämpöpäällikkö 62.
    KASINIEMI
    Nummi Hannu Antero projektisuunnittelija 114.
    KATINALA
    Herranen Pete tj 121, Honkavuori Ari Kalevi tj 47, Kari-Koskinen Yrjö Pekka erikoishammasteknikko 85, Kuosa Matti Juhani DI Katinala 85, Piha Jarmo Eero lehtori 47, Prami Jari-Pekka liikkeenharjoittaja 47, Rindell Peter liikkeenharjoittaja 85, Vihma Harri Pekka tj 47.
    KAUHAJOKI
    Ahola Juho Lauri laamanni 129, Aronen Tapio kauppapuutarhuri 129, Bäckström Pekka Pehr konsultti 129, Hangasluoma Markku Tapio kauppias 129, Hautala Erkki Jaakko koulutustarkastaja 129, Hilakari Tuomas 129, Jaakkola Turo Jouko ekonomi kht 129, Jyllilä Erkki llmari tj 129, Katajisto Timo Ilmari tj 129, Koivisto Juha Jarmo tj 129, Koivisto Matti Johannes kelloseppä 18, Kontio Heikki Jaakko tj 129, Korkeamäki Rami tuotantop. 129, Lehikoinen Petri 129, Lindfors Antti Armas tj 129, Orpana Juha Tapio aluejohtaja 129, Pitkäkoski Jari Pentti yleislääket. erik.lääkäri 129, Pattikangas Mauno Johannes opettaja 129, Rantala Matti Ilmari tj 129, Rotola-Pukkila Tapani Kullervo tj 129, Sepponen Matti Juhani tj 129, Silander Martin 129, Soini Pekka Antero projektip. 129.
    KAUHAVA
    Isosomppi Heikki Juho maanvilj. 35.
    KAUNIAINEN
    Alapiessa Unto Einari FM 50, Asikainen Pekka Juhani erikoishammaslaäkäri 52, Berggren Pertti Ensio merikapteeni 128, Blom Bengt-Olof ekonomi 80, Grundsten Henri Antti johtaja tkt 34, Gustafsson Kaj-Erik Albert Dipl. organist 5, Heino Pentti Olavi arkkitehti 4, Honkanen Ahti Kustaa tj 81, Hyttinen Jouni Mikko pankinjohtaja 1, Isotalo Jaakko Ilmari VTM 13, Jaakkola Martti Juhani VTM 34, Kaukinen Kari Kullervo joht. ylilääkäri 124, Kiiski Jari järjestelmäp. 135, Koivisto Mauno Matti ekonomi 21, Laamanen Matti tj 52, Lagerman Göran Dipl. ekonomi 5, Lehto Jari Antero FL 25, Lehtonen Yrjö Jaakko DI 8, Lintera Mauri Berndt tj 13, Luukkonen Sami Juhani partneri 11, Mäkinen Jukka Väinö liikkeenjohdon konsultti 128, Nieminen Timo Jouni projektijohtaja 25, Ohls Bengt Erik DI ekonomi 65, Oksanen Pekka Juhani lääket. lis.128, Pelkonen Harri Lauri metsänhoitaja 67, Peltonen Jarkko Juhani tj 136, Peltonen Jorma Armas rakennusins 4, Pesola Tapio Erkki pankinjohtaja 113, Prepula Paavo tj 2, Puolanne Jorma Niilo tekn. lis. 87, Raukko Rauno liikennelentäjä 45, Rautalahti Yrjö-Pekka DI 1, Rintala Antero Heikki varatuomari KTM 70, Ruuskanen Lasse Antero tj 46, Salo Martti Ilmari DI 20. Setälä Olavi Mikko tj 121, Sirviö Heikki Juhani tj 152, Sundell Jorma Tapio toimialajohtaja 70, Sundell Tom työpäällikkö 154, Sundquist Hans Kivi markkinointip. 4, Westerling Lassi Anders ekonomi 1, Wetterstrand Seppo Tapio tj 25, Yli-Honkola Reino Heikki tj 1.
    KAUSALA
    Heikkilä Timo Sakari pankinjohtaja 141.
    KAUTTUA
    Haapanen Klaus Terho tj 59.
    KELLO
    Husso Jarmo Juhani tj 150.
    KEMI
    Ahonen Olli Pekka ins 39, Bergström Raimo Juhani DI 39, Finström Lasse 39, Halttunen Jukka Erik faktori 39, Helme Kyösti Olavi ins 39, Henriksson Mikko asianajaja 39, Himanka Olavi Juhani aluep. 39, Huhtakangas Timo Kalervo liikunnanopettaja yrittäjä 39, Huttunen Erkki Tapani varatuomari 39, Hyrskykari Veli Ilmari arkkitehti 39, Ikonen Pekka Kalervo tj 39, Kestilä Leo Edvin kiinteistövälittäjä 39, Koivumäki Juhani Veikko tj 39, Kosonen Ossi Antero tj 39, Kurtti Mikko Antero tj 39, Kuukasjärvi Ilkka Tapani lvi-ins 39, Laihinen Keijo Kaarlo koulun johtaja 39, Larikka Martti Johannes lääkäri 39, Lauhava Pekka Juho ins 39, Lääkkölä Heikki Johannes päätoimittaja 39, Nyberg Sven Gustav myyntip. 39, Palo Antti Robert tj 39, Salmi Ossi Antero rkm 39, Salmi Pekka Juhani arkkitehti 39, Toivanen Teppo yrittäjä 39, Vartiainen Lasse Kalevi asianajaja 39, Voutilainen Pentti 39, Yli-Kortesniemi Pentti Jaakko liikkeenharjoittaja 39, Öfverberg Lasse Antero metsänhoitaja 39.
    KEMINMAA
    Lepojärvi Sakari Heimo erikoishammasteknikko 39, Rainto Urpo Kalervo ylikonstaapeli 39, Varonen Markku tj 39.
    KEMPELE
    Garanvölgyi Tibor Aladar rehtori 21, Korhonen Timo Unto tj 107, Lehtola Marko Paavali myyntijohtaja 120, Uosukainen Harry Tapio tutkimuspäällikkö 57.
    KERAVA
    Annala Eero urkutaiteilija 46, Heinonen Matti Olavi johtaja 70, Heiskanen Lauri Jaakko 24, Helminen Heikki Mauri ekonomi 45, Huttunen Reijo Juhani tj 34, Itkonen Pentti Olavi OTK 4, Järvenpäa Viljo Juhani DI 136, Kirjonen Harri Tapani markkinakartoittaja 61, Kontkanen Seppo Tuure systeemisuunnittelija 70, Leisma Kari Antero projektip. 136, Lindroos Raimo Aatos kehityssuunnittelija 8, Matilainen Unto Veikko markkinointip. 25, Muurman Risto Tapani eversti 105, Mykkänen Markku Olavi johtaja 61, Mäki Heikki Johannes osastop. 46, Niittymäki Matti Helge koulutuspäällikkö 13, Noso Pekka Tapani myyntip. 34, Nummela Reijo Olavi ylietsivä 61, Nurmi Hannu Juhani tj 13, Ollila Sakari rehtori 90, Palonen Seppo myyntijohtaja 52, Rautajoki Kaarlo Tuomas hallintopäällikkö 85, Ruohonen Matti oik. tiet.kand. 136, Rytkönen Juha johtaja 154, Rasanen Lassi Juhani varatuomari 70, Sirkka Antero tj 61, Soinne Lauri Sakari lääkäri 81, Sysmäläinen Matti Reijo apteekkari 38, Tainio Maunu Lauri apteekkineuvos 26, Tervas Matti Ilkka talousp. 33, Tikkala Pentti Arvi kauppateknikko 13, Väisänen Lassi johtaja 135.
    KERIMÄKI
    Siljala Aarni pankinjohtaja 155, Tervonen Olli Albert yhteyspäällikkö 19.
    KESÄLAHTI
    Solonen Jukka Arto agrologi-amk 30.
    KEURUU
    Fernelius Ahti Ilmari johtaja 116, Ignatius Jukka Sakari päätoimittaja 60, Jaatinen Erkki Antero tj 28, Kärki Matti Erkki lääket. lis. 60, Makkonen Martti Pekka evl evp 60, Oikari Jorma Matti talousp. 60, Orsila Hannu Matti evl 60, Pajusaari Aulis Aarne pankinjohtaja 60, Puranen Aki Tapani tietohallintopäällikkö 60, Ruusuvuori Kauko Juhani apulaisrehtori 28, Sihvo Vilho Väinö eläinlääkäri 60, Virkkunen Toivo Johannes opettaja 28.
    KIIKKA
    Ollila Jari Pekka tj 133.
    KIIMINKI
    Hernberg Vilho Sakari ylilääkäri 40.
    KIINA
    Koponen Kyösti myyntip. 105.
    KINKOMAA
    Kreus Karl-Erik lääkintöneuvos 28, Lerber Arnold arkkitehti 109.
    KIRJALA
    Gustafsson Paul Allan DI 37.
    KIRKKONUMMI
    Ahti Jyrki 87, Apajalahti Erkki Aulis joht. lääkäri 115, Heikkinen Pekka palvelup. 65, Jouppi Lauri Heikki pankinjohtaja 50, Kaasila Esko Juhani tj 4, Koponen Pekka Antero tj 138, Marley John Alfred 1, Saariaho Pauli Juha tj 121.
    KITEE
    Monni Veli-Matti Juhani johtaja 19, Murtonen Jouko Juhani tj 30, Paakkunainen Ahti Veikko tj 19, Uuksulainen Kari Markku km. luokanopettaja 30.
    KITINOJA
    Hakala Aimo Matti kauppias 35, Kuoppala Mauno Jaakko ins 35.
    KIVELÄ
    Nevalainen Jarmo Kalevi myyntip. 142.
    KIVINIEMI
    Hahtonen Harri Lasse tj 12, Hahtonen Leo Erik tj 132, Itälahti Kari liiketoimintajohtaja 57.
    KIVIRANTA
    Aho Ari tj 62, Heikka Alvi Kaleva tullitarkastaja 62, Huhtalo Seppo Olavi kelloseppä 62, Junes Jaakko Antti opettaja 62, Kuusijärvi Ossi Rikhard varatuomari 62, Lahti Jarmo Mikael hammaslääkäri 62, Oksanen Leo Kalervo työhygieenikko 62, Pakisjärvi Pentti Albert pankinjohtaja 62.
    KLAUKKALA
    Lahdenperä Jyrki Kalevi yleisesikuntaupseeri 81, Lamberg Henrik Juho laulutaiteen lehtori 90, Moisanen Marko liikennelentäjä 25, Mäki Ville Pekka tuotantojohtaja 46, Ojala Jani avainasiakasp. 138, Tirkkonen Ilkka johtaja 52, Vesola Erkki pääanalyytikko 32.
    KOIKKALA
    Hämäläinen Kari Ilmari yrittäjä 103.
    KOKKOLA
    Ainali Aatto Päiviö tj 12.
    KOKKOLA
    Asplund Roger Torvald ylilääkäri 12, Autio Reijo Aulis lääkäri 12, Basaranoglu Ahmet tj 12, Biskop John Alfred tj 12, Erikkilä Olavi Vilho ylimetsänhoitaja 12, Erkkilä Paavo Juhani toimittaja 72, Haavisto Mikko Esa tj 72, Hedman Ulf Matias myyntip. 12, Heloneva Esko 72, Hietikko Kai Eerik isännöitsijä 12, Hovila Jari 12, Huuhka Raimo Olavi aluep. 12, Hyytinen Erkki Tapani rehtori 72, Häkki Hasse 12, Hämäläinen Pasi laskentapäällikkö ekonomi 72, Hölsö Jaakko Elias erityisluokanopettaja 12, Isoherranen Aki Aukusti opettaja 12, Kailajärvi Sauli Matias konttorinjohtaja 12, Kalajo Mikko Kalevi 12, Karrola Asko johtaja 12, Kattilakoski Simo toimittaja 72, Keski-Korhonen Esa ostaja 72, Keski-Petäja Juhani Toivo toimittaja 72, Kivilehto Kauko Johannes paikallisp. 72, Koittola Erkki Tapani eläkeläinen 72, Koittola Juha Erkki asianajaja 72, Koivio Matti Juhani yrittäjä 72, Koivukoski Timo 72, Koivuniemi Jorma 72, Koivusalo Erkki Kari terminaalipäallikkö 72, Kola Juha Antero yrittäjä 12, Kopsa Erkki Juhani hammaslääkäri 12, Kuosmanen Martti Olavi DI 12, Kuusela Matti Tapani osastonlääkäri 12, Kuusio Juhani Kullervo tj 72, Lehojärvi Tuomo Armas tj 12, Lehto Pentti Luukas myyntip. 72, Lintamo Pekka Jarmo tiedotussihteeri 72, Lundell Jari Juhani myyntineuvottelija 12, Mainonen Eino piirip. 72, Martin Alpo Ilmari kultaseppä 72, Marttila Perttu Paavo paikallisjohtaja 12, Moilanen Hannu Tapani opettaja 12, Monni Paavo Kalervo DI 72, Muilu Asko 12, Murto Matti Yrjö musiikkiteorian lehtori 12, Mäkelä Rolf Osten Dipl. ekon 72, Mäkelä Rolf-Erik pedagogie magister 72, Mäkinen Ensio Aleksius mallimestari 12, Mäkinen Kalervo Ensio liikkeenharjoittaja 12, Mörtenhumer Christian Frans silmälääkäri 12, Niemi Jukka Pekka varatuomari 12, Oksanen Tapani Niilo ins 12, Pajula Pekka 72, Palosaari Jari 12, Peltoniemi Arto Tapio talousjohtaja 12, Pesonen Taisto Seppo ostop. 72, Peuranto Kimmo Jarmo hallintojohtaja 72, Porko Antti Reino tj 12, Porko Reino Veli pankinjohtaja 12, Raiskila Risto Erkki luotsi 72, Rintamäki Mikko 72, Roiko Heikki Juhani johtaja 72, Rytkönen Jussi psykoterapeutti 12, Salmela Hannu Veli tuotep. 72, Silfvast Matti Sakari tj 72, Stenmark Jari tj 12, Svanbäck Peter Juha tj 15, Taipale Antti Olavi lääkäri 72, Talvitie Antti Eerik hammaslääkäri 12, Telimaa Jalo Kalervo opettaja/eläkel. 12, Telimaa Sakari Olli ylilääkäri 12, Tervola Kalervo 72, Timberg Veikko Ensio KTM. 12, Turunen Atso Johannes varatuomari 72, Ullakko Veijo Paiviö yrittäjä 72, Uusimäki Erkki tj 72, Valpas Antti Kalervo erikoislääkäri 72, Varhama Tero Ilmari lääkäri 72, Veijalainen Pentti tj 72, Venninen Pentti Kalervo sotilasmestari evp 72, Vertainen Raimo 72, Vesalainen Olli Pekka DI 12, Visti Raimo Antero jaospäällikkö 12, Vuorinen Esko Erkki hammaslääkäri 12.
    KOLJONVIRTA
    Sirviö Paavo Juhani hammaslääkäri 69.
    KOLLA
    Marva Heikki Bernhard tj 53.
    KOMU
    Kuparinen Seppo Sakari talousmestari 29.
    KONTIO
    Saastamoinen Asko DI 132.
    KONTIOLAHTI
    Suhonen Esko Vainö terveysvalv. johtaja 102, Surakka Veli-Pekka Antero ins 102.
    KORIA
    Korhonen Eero Kalevi hammaslääkäri 84, Kottelin Lars Johan vd 141, Miettinen Pentti ylihammaslääkäri 44, Rintala Ilari Eljas myyntijohtaja 84, Vesuri Juha Pertti varatuomari 119.
    KORPILAHTI
    Ikonen Hannu Tapio koulutusalajohtaja 60.
    KORSHOLM
    Geust Gustav laboratoriop. 82.
    KORTELA
    Ruusunen Erkka Armas rakennusarkkitehti 53.
    KOSKENKORVA
    Hannus Tapio Olavi KTM 78, Koskenkorva Martti Mikko pankinjohtaja 78, Latva-Rasku Esko Johannes rkm 78, Peltokoski Aulis Ensio pankinjohtaja 78.
    KOTKA
    Ahonen Jarmo Jukka palvelup. 55, Ahtela Risto 142, Airola Matti Ilmari yhteiskuntat. maisteri 41, Andersson Antti Robert yrittäjä 22, Andersson Arto Kalevi merikapteeni 22, Bohm Juha Pentti myyntijohtaja 22, Elomaa Jari Ilmari tj 22, Elomaa Mauno Juhani lehtori 12, Erolin Sakari Martti johtaja 13, Eskelinen Pekka Tapio rakennusins 142, Eskelinen Reijo Paavo yli-ins 22, Eskelinen Timo rak. ins 22, Godden William electronics technician 154, Gustafsson Jorma Juhani tj 22, Haapanen Matti Juhani evl 142, Harju Reijo kiinteistöneuvos 22, Hietikko Seppo Juhani VTM 22, Hokkanen Olli Ilmari erik. sairaanhoitaja 22, Honkala Pertti Kalervo DI 142, Honkanen Jouni Kaarlo markkinointijohtaja 22, Hovi Tuomo Viktor arkkitehti 142, Huovinen Kari Jorma ylilääkäri 142, Huuskonen Juhani Aarre pankinjohtaja 142, Hänninen Erkki Johannes ins 41, Ihalainen Jorma Olavi pankinjohtaja 142, Iivanainen Eelis Antero arkkitehti 41, Immonen Erkki Olavi ekonomi 41, Kaalimaa Keijo Tapani teknisen asiakaspalvelun pääll. 55, Kaaronen Vesa Tapio myyntijohtaja 142, Kauhanen Reijo Ilmari toiminnanjohtaja 142, Kesti-Helia Jukka ekonomi 22, Ketola Kari Pekka myyntip. 41, Koivisto Paavo Kullervo DI 55, Koivunen Olli Ilmari ylilääkäri 41, Konttinen Pekka Kalervo paikallisjohtaja 22, Laisi Martti Luhani tj 41, Lantta Petri Tapani peramies 142, Lassila Timo Kyösti ins 70, Lentäjäinen Reijo Pentti rkm 142, Liikanen Johannes Veikko myyntiedustaja 134, Lilja Jukka Antero teknikko 142, Lindstöbm Jyrki Mikael DI 41, Lindström Seppo Valdemar DI 41, Linnamaa Erkki Lars metsänhoitaja 55, Luukas Kaj tj 22, Maahi Matti Risto ins 41, Markkanen Matti Johannes intendentti 41, Marttila Veli Sakari tj 22, Mellas Risto Valtteri DI 142, Mäkelä Lasse Jaakko varatuomari 44, Nordman Jan Peter Dipl.laulaja 5, Noronkoski Timo Mikko hammasteknikko 41, Nuuttila Eero Antero yrittäjä 41, Ojamies Timo Vainämö DI 41, Oksala Reijo Juhani rehtori 22, Paasi Ismo opistoupseeri 41, Palomaki Antero Erkki rehtori 22, Perheenmies Janne aluejohtaja 41, Piispanen Lauri Tapio tj 41, Pokki Mika Jyrki myyntip. 41, Pokki Oiva Paavali tj 22, Puhakka Seppo 142, Puustinen Pentti Olavi teknikko 41, Pylkkänen Antti 142, Randén Juhani Kari arkkitehti 41, Reinikainen Veli Antero ins 142, Rikka Pertti Olavi tj 22, Rissanen Juha Kalevi ft 41, Saastamoinen Markku Risto DI 41, Sainio Teppo Heikki ins 55, Salminen Eero Kalle varatuomari 41, Saranne Juha Matti talousp. 22, Siitari Paavo Antero huonekalukauppias 41, Strandman Reijo Kalevi ins 22, Tavi Kari Kalevi myyntijohtaja41, Tommola Matti Oiva arkkitehti 41, Torvinen Olli Pekka evl 41, Vihavainen Erkki Juho kelloseppä 41, Virtanen Jouni Pertti ekonomi 142, Väisänen Veikko Kalevi ins 22, Väätäinen Esko Olavi DI 41.
    KOUVOLA
    Aho Heikki Anton piirip. 44, Eloranta Esa Eero yksikön johtaja 44, Eloranta Jouko 141, Floman Pekka merkonomi 44, Haikonen Juhani vanhempi verotarkastaja 141, Haka Reijo Timo tj 141, Halinen Matti Juhani metsänhoitaja141, Hartikainen Pertti pankinjohtaja eläkkeellä 44, Hasanen Timo isännöitsijä 44, Havo Arto tj 141, Hermio Sami yritysmyyntip. 84, Hoikkala Tuomas 84, Hopia Olavi Martti majuri evp 84, Hulkkonen Keijo Ensio rehtori 44, Ikävalko Kari Kalevi myyntip. 90, Jokitulppo Seppo Kalle tj 84, Juola Risto Antero läänineläinlääkäri 84, Juutilainen Martti Kalevi tj 84, Karhu Teuvo 44, Kirvesniemi Ari 84, Kontula Ilpo Timo lääket.lis. 44, Korhonen Esa 141, Korhonen Harri Tapio pankinjohtaja 84, Lahdenpää Rainer Unto hammaslääket. tri 84, Larikka Jari Pekka palomies, tj 141, Laurinantti Jyri tj 44, Leppänen Jouko Matias lääkäri 84, Mannonen Pekka Tapani FL 84, Mikkola Jarkko tj 141, Mikkola Markku 84, Mikkola Seppo Juhani ekonomi 44, Niemi Kaj Johannes tj 84, Niiranen Arto Heikki pankinjohtaja 44, Niiranen Veikko Aukusti kauppaneuvos 44, Näränen Heimo Antti projektip. 41, Okkeri Tatu Juhani laatuins 84, Oksa Risto Paiviö varatuomari 141, Paju Tarmo Raikas arkkitehti 84, Parikka Jukka Tapio omt fysioterapeutti 84, Parikka Mikko Pekka tj 44, Pasanen Sakari tj 84, Pekkanen Kari Juhani yksikön johtaja 44, Pelli Raimo Tapio osastonjohtaja 84, Pitkänen Matti Tapani aluep. 84, Pitkänen Tapani 84, Porvali Anssi Pentti ekonomi 141, Potinkara Heikki Antero tj 44, Rautala Asko Eino yhteistyöjohtaja 44, Rinne Jari 141, Rinne Tapio Juhani autotalon paallikkö 44, Rämo Kari tj 44, Räty Antti arkkitehti 141, Saarinen Kalevi Juhani tj 141, Salminen Harri Sampo paikallisjohtaja 30, Savela Mauno Johannes varatuomari 141, Seppälä Jukka Sakari kiinteistövälittäjä 44, Seppänen IIkka johtaja 44, Silén Jukka Olavi yrittäjä 141, Simola Jari 44, Siren Jorma 44, Sistonen Jussi Juhani tj 141, Soininen Harri 141, Soininen Kari Antti ylilääkäri 141, Spoof Heikki Sakari varatuomari 84, Suikula Pentti Tapani tj 141, Suutari Markku 84, Taimisto Heikki Martti yrittäjä 84, Tammi Tapio Edvard tuotantop. 44, Taskinen Kari Jorma metsänhoitaja 84, Tattari Tapio 44, Toikka Tapani ins 44, Tommiska Jari Olavi vientipäällikkö 84, Untolahti Aarre Olavi tj 84, Vilén Timo Uolevi rakennusins 84, Väätäinen Matti Ilpo varatj 44.
    KRISTIINANKAUPUNKI
    Haapsaari Antti Elias 129, Ojala Pauli Juhani tj 129, Rantala Paavo Ilmari ylikonstaapeli129.
    KUGGOM
    Lepola Janne Ilmari lääket. lis.119.
    KUHMO
    Fiebig Thomas mekaanikkomestari 139, Palviainen Martti Juhani tj 83.
    KUHMOINEN
    Kumpulainen Kalevi Mikael evl. evp 28, Nivarpää Jouko Pellervo taidemaalari 28.
    KUIVANTO
    Jaakkola Veikko Tapani maanvilj. 17, Mairinoja Seppo Kalevi maanvilj. 17.
    KULLAA
    Tomperi Hannu pastori 100.
    KULLOONKYLÄ
    Tähtinen Jarmo tj 153.
    KUOPIO
    Aaltonen Pasi 56, Ahonen Raimo Kalevi ins ytm 131, Airaksinen Pekka ylilääkäri 131, Airaksinen Petri Juhani majuri 69, Apell Harri yrittäjä 69, Aukee Kaarlo Sakari dosentti 56, Aulamo Antero Auvo lääket. lis. 56, Dunkel Harry DI 69, Eronen Hannu Juhani kiinteistöp. 69, Eronen Matti evp evl ekonomi 69, Eskelinen Matti Kustaa liikkeenharjoittaja 102, Falkenberg Eero Akseli metsänhoitaja 14, Forss Markku 56, Granroth Pekka Viljam lehtori 14, Gröndahl Toivo Matti tj 110, Gävert Antti Tapani arkkitehti 110, Haapala Rauno 110, Hakkarainen Petter Aarne metsänhoitaja 14, Happonen Risto Juhani tj 69, Heikkinen Pentti Vilho ekonomi 14, Helander Juhani 94, Hollmén Kaarlo Antero erikoislääkäri 56, Hukkanen Hannu Matti projekti-ins 131, Huttunen Pentti Juhani apul. geodeetti 110, Huttunen Seppo Ilmari varatuomari 110, Huuskonen Osmo Arvi hammaslääkäri 69, Hynönen Tenho Olavi metsätalousp. 94, Hyvärinen Seppo Jaakko ins 131, Hämynen Martti Veikko erikoishammasteknikko 14, Hämäläinen Matti Tapio aluep. 14, Härmä Markku Antero dosentti ylilääkäri 131, Härmä Risto Antero ylilääkäri 14, Hätinen Pertti Juhani hall. pj. 131, Ikäheimonen Pentti varatuomari 56, Jalkanen Erkki Juhani TTM pankinjohtaja 131, Jalkanen Lauri Olavi eläinlääkintöneuvos 56, Janhunen Hannu tj 131, Jauhiainen Juha Teijo opettaja 131, Jouppila Heikki Eino aluejohtaja 94, Järvelin Jarkko varatuomari 14, Kainulainen Esa Ilmari lentoaseman päällikkö 131, Kainulainen Kalevi Carolus KTM 56, Kakko Kristian 56, Kankkunen Paavo Johannes agrologi 94, Kankkunen Paavo Petter lääke-edustaja 131, Karhu Jari Jukka lääkäri 56, Karvinen Seppo Olavi asianajaja 110, Karvonen Risto 56, Kauppinen Esa Ensio terminaalipaallikkö 110, Kekoni Pentti Jaakko opettaja 14, Kellokoski Jari 56, Kemppainen Ilkka Tapani ins 131, Kemppainen Pekka Olavi ins 56, Keränen Risto Elias projektip. 14, Kettunen Jari 110, Kiiskilä Olli Veikko pankinjohtaja 94, Kiiskinen Erkki Tapani HTM-tilintarkastaja 14, Kilpelinen Esko Juhani hovioikeudenpresidentti 56, Kinnunen Pekka 97, Kojonkoski Kalevi Veikko lääninkatsastusmies 14, Kokko Matti 131, Kolari Seppo Juhani asianajaja 14, Kolehmainen Jussi tj 14, Kolehmainen Kari tj 14, Kolehmainen Marko Juhani lääket. lis.14, Komulainen Juha Ilmari Dir. cant. 110, Koponen Arto 97, Kopponen Timo Lauri tj 110, Korhonen Juha 110, Korhonen Väinö ins 69, Kotilainen Risto Matti professori 110, Kurl Sudhir 56, Kuronen Yrjö Sakari tj 131, Laatikainen Kari Tapani kiinteistövälittäjä 56, Laitinen Jouko 97, Laitinen Matti Veikko ylikemisti 69, Laitinen Pasi pankinjohtaja 94, Lakka Timo professori 110, Lammentausta Risto Paavo isännöitsijä 110, Lampainen Erkki Juhani lääkäri 14, Lappalainen Jorma Juhani apulaisjohtaja 110, Lautiainen Timo Erkki evl evp 94, Leskinen Timo DI 69, Linna Markku aluejohtaja 93, Loikkanen Timo Pekka kht-tilintarkastaja 94, Lukkari Jussi Heikki asianajaja 14, Lyytinen Mikko tj 131, Lötjönen Vesa 94, Marjanen Jussi Kalevi apteekkari 14, Markkanen Jussi Eero ins 110, Markkanen Timo 94, Martiskainen Seppo Yrjö kapteeni evp. 14, Matilainen Jukka Veli kanttori 131, Mattila Jussi Tapani muusikko toimittaja 94, Mattila Olavi 14, Meurman Antti Agathon lehtori 131, Mielonen Jorma KTM 110, Miettinen Heikki sahköins 131, Miikkulainen Lauri Markku arkkitehti 110, Mikkonen Auvo Juhani musiikinopettaja 56, Minkkinen Kalevi 14, Moilanen Matti Ilmari ins 94, Muona Jari Tapani lehtori 56, Määttälä Esko Olavi tj 14, Niemi Seppo Ilmari lehtori 110, Niiranen Pekka 14, Niskanen Reino Ilmari varikonpäällikkö 14, Niskanen Seppo 94, Nissinen Raimo Vesa talousp. 14, Nousiainen Juhani htm 69, Numminen Tapani Veli evl evp 94, Nurmi Erkki Pentti lääninverojohtaja 14, Nykänen Jukka 94, Nylund Timo Veikko koneteknikko 110, Ojanperä Jaakko Kullervo tj 131, Paakkanen Heikki Seppo FM 110, Paldanius Raimo Aulis eläinlääkäri 94, Palmroth Kaarlo Ilmari uittoneuvos 94, Papp Anthony Akos plastikkakirurgi 131, Parviainen Ari-Pekka hammaslääkäri 69, Pekkarinen Heikki lääkäri 110, Penttilä Kari Antero tj 14, Pesonen Matti Vilho rovasti 69, Pesonen Mauri Erik kunnossapitopäällikkö 94, Pietikainen Matti Antero ylilääkäri 56, Pirhonen Pertti Juhani kauppateknikko 56, Pirskanen Pekka 14, Pitkänen Erkki Lauri ins 94, Pitkänen Osmo Simo ekonomi 56, Pitkänen Pekka Simo tj 131, Pitkänen Tauno Antero homeopaatti 94, Pohjamo Pertti Juhani hammaslääkäri 94, Pulkkanen Markku Antti lehtori 110, Puranen Risto Kalervo erityisluokanopettaja 110, Purhonen Elias Juho uittoneuvos 14, Purhonen Ilkka Eljas metsänhoitaja 110, Puska Seppo Sakari tulosryhmän johtaja 14, Puustinen Leo 94, Pyykönen Lauri Paavo lääkintöneuvos 14, Qvick Juha Rainer arkkitehti 14, Rantanen Tapio Antero sairaalakemisti 94, Ranta-Pere Kai tj 56, Rauramaa Rainer professori 110, Rautakoski Aarre Isko ylilääkäri 14, Rautakoski Jere Olavi liikkeenharjoittaja 110, Rautalahti Kauko Vilho DI 14. Repo Leo Paavo silmät. erikoislääkäri 110. Riihelä Jouni Ilmari ins 31, Rinttilä Jaakko rkm 14, Ronkainen Antti Heikki neurokirurgi 56, Ruotsalainen Jukka Matti liikkeenharjoittaja 110, Rusanen Pertti Juhani aluejohtaja 14, Rusanen Pertti Markus Dir. cant ja mus. 131, Rytkönen Perttil sahköins 110, Räisänen Juhani 69, Rönkkö Eero talousp. 69, Saarela Jorma Olavi pankinjohtaja 14, Salo Yrjö Olavi rovasti 14, Saloranta Pekka Aarre lääkäri 131, Sammalvuo Erkki Ilmari markkinointip. 94, Sariola Aarne Olavi varatuomari 56, Sarvela Antti 69, Satuli Petri tj 14, Savola Petter Erik lääkintöneuvos 56, Sepponen Risto Pekka myyntip. 56, Seppänen Pauli Juhani toimialajohtaja131, Simola Onni Tapani lennonjohtaja 94, Sinkko Eero varatj 131, Sirviö Esko 56, Sinriö Esko Uolevi DI 56, Sirviö Markku Uolevi arkkitehti 110, Sivenius Juhani professori 56, Skyttä Jorma Kalevi toimittaja 94, Soininen Aki Petri 14, Stjerna Tarmo 14, Ståhlberg Kauko Ilmari tuotep. 14, Särkilahti Timo Juhani tj 69, Sääski Veijo Matti KTM 56, Tapaninen Jorma Yrjö sosiaalipäällikkö 14, Tenhunen Tauno Oskari ins 56, Tidenberg Veijo metsänhoitaja 14, Timonen Matti Kristian kauppaneuvos 14, Tirkkonen Osmo hallintonotaari 94, Toivanen Veli-Pekka Juhani aluep. 94, Tolonen Ilkka talousjohtaja 110, Toppinen Taisto Elias rekisteripäällikkö 110, Tuhkanen Kari lkt erik.lääkäri 56, Tuiremo Matti Tuomo tiejohtaja 69, Tuovinen Erkki Emil professori 94, Tuovinen Olli Mikael tj 110, Tuovinen Pentti Aukusti kirjailija 56, Tuppurainen Erkki professori 69, Turtiainen Jukka Antero avainasiakasp. 110, Turunen Seppo 56, Tuunainen Timo 94, Uskela Oiva Uolevi lehtori 110, Uusitalo Hannu Mauno silmatautiopin dosentti 94, Wahl Iisai Patrobas majuri evp 69, Vaittinen Kalevi Raimo evl evp. 14, Valkonen Lauri Pekka hall. pj. 131, Vartiainen Ilkka Sakari kehitysp. 56, Vartiainen Markku 110, Venäläinen Eino Aukusti ylilääkäri 14, Vepsäläinen Jaakko Raimo aluejohtaja 14, Vihervuori Panu Veli lehtori DI 110, Vilhunen Pekka 97, Vilokkinen Pekka 69, Virkkunen Tauno Ossian ylimetsänhoitaja 14, Virnes Veli Veikko piirijohtaja 94, Virtaniemi Pekka Juho johtaja 131, Vuorikari Jukka 131, Vuorinen Heikki tj 56, Väätäinen Eero Matti Dipl. urkuri 14, Väätäinen Seppo Eelis johtaja 14.
    KUOPPA-AHO
    Salmén Erkki Antero kunnanjohtaja 72.
    KUORTANE
    Lampinen Pauli Johannes tj 77.
    KURIKKA
    Ahola Matti Juhani kelloseppä 78, Anttila Jaakko Sakari katsastusmies 78, Bredarholm Harri Anders erikoishammasteknikko 78, Haavisto Markku Sakari yrittajä 78, Hellevaara Jussi Kustaa ylikonstaapeli 78, Hietikko Jussi Olavi fysioterapeutti 78, Kuusio Simo Juhani myyntip. 78, Muurimäki Oiva tj 78, Nisula Markku Ilmari talousp. 78, Rannisto Pasi ht johtava konsultti 78, Rintaniemi Pekka tj 77, Rinta-Rahko Heikki Jaakko optikko 78, Silander Raimo Kaarlo varatuomari 78, Talosela Yrjö Esko teknikko eläkkeellä 78, Tuominen Kari Tapio tj 78, Tuominen Timo Jussi myyntip. 78, Ujainen Jaakko Risto tj 51, Ylisaari Vesa Lauri hammaslääkäri 78.
    KURU
    Elomaa Tapani Antti tj 2.
    KUTAJÄRVI
    Haapasalo Osmo Juhani liikkeenharjoittaja 137, Kanninen Jari Tapani tj 137.
    KUUKANNIEMI
    Lavander Esa Juhani tj 16
    KUUSAMO
    Korppoo Ilkka Heikki ins 143.
    KUUSANKOSKI
    Aho Jari konsultti 141, Eskola Tarmo Juhani johtaja 44, Haapio Petri km 44, Hagner Mauno Johannes ylilääkäri 44, Koskinen Petri Juhani lehtori 84, Lappalainen Eero eläinlääkäri 44, Louko Reijo Kalervo tj 141, LuukkoYrjö Sakari varatuomari 84, Oksanen Pasi Juhani yrittäjä 141, Ollikainen Leo Tapani rkm 141, Paavilainen Jouko Johannes evl 44, Pasi Markku Olavi rakennusins 44, Pekkarinen Sakari piirijohtaja 93, Potinkara Markku Juhani varatuomari 84, Pulkkanen Aatto Antero rakennusins 141, Reponen Asko Kalevi pankinjohtaja 141, Tuovinen Pentti Olavi tj 44, Tuovinen Sami rakennusins 44, Valtonen Vesa Matti talousjohtaja 141.
    KUUSISTO
    Grandell Hannu Birger tj 66, Hurme Matti Vainio varapääjohtaja 3, Vaihela Matti yrittäjä 156.
    KYLMÄLÄ
    Tuunainen Ari Ilpo FK. lehtori 1.
    KYLÄJOKI
    Alapekkala Reimo opettaja 62, Salmela Unto Kalevi tj 62.
    KYMI
    Honkonen Raimo Ilmari myyntip. 55, Kujala Erkki Timo KTM ins 119.
    KYMINLINNA
    Saikka Tapani Martti ins 22.
    KYMÖNKOSKI
    Ryyppö Paavo eräsuunnittelija 28.
    KÄLVIÄ
    Kosonen Jaakko Sakari erik. sairaanhoitaja 72.
    KÄMMENNIEMI
    Heikkinen Paavo Otto kelloseppä 149, Kangasniemi Risto Ilmari Dipl. gemmologi 2, Miesmäki Kai Pertti varatuomari 91, Pentinlehto Timo Asser KTM ekonomi 10, Ström Harry Kristian VTM 64, Toronen Samuli tj 144, Kirjavainen Jorma koulutusp. 58.
    LAHELA
    Turunen Risto Aulis tj 99.
    LAHTI
    Aaltio Janne 7, Aalto Eero Matti merkonomi 32, Aarnio Eero Aarne piirip. 54, Aho Raimo Armas tj 104, Ahokas Matti Hannu kunnossapitoteknikko 79, Ahonen Simo Antero tilintarkastaja 32, Ahtinen Tuomo Eljas tj 79, Airaksinen Risto Aarre ins ev evp 32, Airo Tapani Pellervo kauppias 122, Ajo Jukka 54, Alenius Eetu Kalervo tj 7, Anjala Risto O. suunnittelup. 137, Anttonen Jukka 7, Auvinen Arto Oskari kultaseppä 32, Bask Erkki Juhani edustaja 54, Berg Pertti Uolevi vuorineuvos 7, Eerola Antti 32, Eerola Lasse Olavi tj 79, Elomaa Jukka 79, Elonheimo Turkka Juhani eläinlääkintöneuvos 32, Erkkilä Eero Kullervo hammaslääkäri 32, Eskonniemi Matti 104, Floor Kim Johan yrittäjä 137, Färkkilä Antti Matti asianajaja 7, Hakala Heikki Tapani päätoimittaja 32, Hakulinen Hannu-Heikki musiikin maisteri 122, Hammar Pertti Juhani tj 79, Harvela Heikki Juhani tj 7, Hassinen Vili 54, Heino Juhani atk-suunnittelija 32, Heiskanen Markku 32, Helén Jorma tj 7, Helenius Mikko arviointiasiantuntija 122, Helle Markku Väinö kanttoriurkuri 54, Hellgren Juha 32, Hercegh Zsolt musiikinopettaja 137, Hiilamo Simo Antero tj 104, Hippi Matti Johannes tj 32, Hokkanen Jorma Tapani myyntijohtaja 31, Honkaniemi Juhani Jooseppi evl 54, Hornborg Heikki 122, Hulkko Seppo Ilmari LKT 7, Huttu Petri Olavi kanttori 122, Huttunen Kalervo metsänhoitaja 17, Huttunen Matti Juhani metsänhoitaja 79, Hölttä Matti Juhani hallintojohtaja 122, lhatsu Unto llmari tj 7, Iisakkala Ari-Ilmari eversti 79, Ikonen Eero Lauri hammaslääkäri 7, Inberg Jorma Olli varatuomari 7, Jaakkola Eino Matti Iuokanopettaja 122, Jankola Åke Verner DI 32, Jokinen Heikki Mikko DI 54, Jokinen Matti Vihtori rehtori 7, Jokinen Veli-Pekka tj 137, Joronen Esko 104, Jusko Tapio Eero metsänhoitaja 79, Jussila Jorma Tapio liiketoimintap. 54, Jussila Rauno Heikki yliopettaja 122, Juvonen Timo Tapani teknologiajohtaja 122, Järventölä Raimo Veli opetusneuvos 64, Järvinen Hannu Juhani yrittäjä 122, Järvinen Jouko Kalevi atk-suunnittelija 137, Järvinen Seppo Heikki dosentti 32, Järvinen Seppo Juhani DI 54, Kaaronen Kari 17, Kairtamo Raimo Alexander ekonomi 104, Kallio Jyrki Kullervo aluemyyntip. 79, Kallioinen Jukka Seppo DI 54, Kalliomaa Antti projektip. 54, Kalliomaa Mikko Antti musiikinlehtori 54, Kanervo Jouni Tapani kiinteistöp. 106, Kangas Jari Jaakko logistiikkajohtaja 7, Karevaara Eero 79, Kari Jouni 7, Karjalainen Risto Tuomas sijoittaja 54, Karppanen Veli-Matti pianonvirittäjä 32, Katajamäki Hannu Kari DI 7, Keski-Mattila Matti Jussi johtaja 7, Kettunen Pentti Olavi tj 104, Kiljunen Raimo Veikko toiminnanjohtaja 54, Kilpinen Kimmo Matti liiketoimintajohtaja 32, Kivikoski Aaro Allan tj 54, Kivikoski Kari Kalervo tj 104, Kivinen Martti Sulo FM 7, Kiviniemi Kimmo 137, Koli Pentti Edvard tj 7, Kontinen Risto tj 32, Kontunen Jorma Pentti projektikoordinaattori 122, Kontunen Veikko 122, Korhonen Antero 79, Korhonen Jorma Eino ekonomi 122, Korhonen Lauri Antero tj 79, Korkka Risto 54, Korpela Eero Sakari projektip. 104, Korteniemi Petri 7, Koskinen Ari tj 104, Kouvo Kai rakennus- ja ymp.ins 104, Krohn Erkki Tapani Dipl. urkuri 32, Krohn Markku Juhani muusikko 79, Krokfors Harri Risto account manager 106, Kuisma Jouko 79, Kuittinen Timo Martti hammaslääkäri 32, Kulmala Hannu Kalevi OTK 104, Kuukka Matti Tapio FM 104, Kuusivaara Jorma Erkki tj 122, Kyckling Jorma Kalervo markkinointijohtaja 7, Kyllönen Timo prismajohtaja 54, Kankanen Aimo Johannes Dipl.urkuri 7, Kaapa Heikki Tapani tj 7, Kaapa Markku Juhani ekonomi 137, Kontti Pekka Lauri tj 79, Laakso Pekka Juhani yrittäjä 122, Laakso Tapio Valdemar htm tilintarkastaja 7, Laine Keijo Uolevi yhteyspäällikkö 104, Laine Timo Eerik konsultti 7, Laine Timo Juhani tj 104, Laisi Jukka Pekka yhteysjohtaja 104, Laitinen Jarmo Kalervo tj 32, Laitinen Kari Antero asianajaja 79, Laitinen Reijo Eero pankinjohtaja 137, Lankinen Erkki Olavi DI 79, Launiainen Esko Hannes talonrak. päällikkö 104, Lautamatti Taisto 7, Lehto Martti Kustaa rehtori 86, Lehto Seppo Jorma tj 79, Lehtonen Eero Reino yli-ins 54, Lehtonen Hannu Tapio lehtori 79, Lehtonen Pentti Robert eversti 32, Lehtovaara Kari Ossi tj 79, Lemminkäinen Pokko Jouko arkkitehti 17, Leppänen Yrjö Juhani opetusneuvos 7, Leskinen Lauri Sakari johtaja 32, Lindholm Harri Eerik vararehtori 54, Lindqvist Jorma Olavi hall. pj. 79, Lindström Ensio Birger lehtori 32, Lindström Pauli Juhani arkkitehti 7, Listala Juhamatti 137, Lukkarinen Vilho eversti, valtiot. tri 46, Lydman Hannu konsernijohtaja 104, Majuri Jukka Pekka ylilääkäri 32, Makkonen Raine Olavi myyntip. 122, Mantere Hannu 79, Markkanen Antti lääkintöneuvos 7. Martikainen Leevi Kalevi piirijohtaja 54, Marttila Jaakko 7, Marttinen Tuisku 122, Mattsson Matts August isannöitsijä 54, Miekk-oja Erkki Väinö talousneuvos 32, Miettinen Jussi Aulis ekonomi 79, Miettinen Mauno Tuomas johtaja 17, Moisala Markku Juhani FM 104, Mommo Sauli Eerik hälytysmestari 79, Muurinen Martti Tapani DI 122, Mäkelä Juhani 122, Mäkelä Risto Tapio optikko 122, Mäkelä Seppo Sakari varatuomari 7, Mäkelä Valto Kalervo rehtori 17, Mäkilä Matti keittiöpäällikkö 122, Mäkinen Matti Markus yrittäjä 7, Mäkipelto Ensio Ilmari eversti 92, Mäki-Reinikka Pekka 122, Niemi Aimo Allan pankinjohtaja 54, Niemi Niko Timo tj 137, Nieminen Jouko 122, Nikunen Harri talousjohtaja 137, Nordström Tor-Rolf Johannes johtaja 54, Norjava Matti Arto luokanopettaja32, Numminen Harri 17, Nurmela Pertti Kalevi ins 122, Nurmi Veli-Matti Juhani ylilääkäri 17, Oivo Heimo Mikael pankinjohtaja 79, Oivo Jari Jukka pankinjohtaja 79, Ojala Ilkka Juhani varatuomari 61, Ojala Jorma Tapani tj 137, Ojala Tapio 104, Ojamo Juha Seppo ins 122, Paasikivi Antti DI 79, Paatere Rolf Johannes talousp. 32, Palola Juhani 122, Palomäki Pekka Teuvo lääkäri 7, Pankka Seppo vk-asiakkuuspäällikkö 54, Parkkila Eero 7, Partanen Esko Matti ekonomi 137, Peltonen Taisto tj 54, Penttinen Auvo Aatos ins 32, Perkola Risto Sakari ruiskumestari 137, Perälä Heikki Mikael tj 137, Pietilä Seppo Sulo fil. tohtori 7, Pihkala Timo Rurik ktt. professori 18, Pirskanen Raimo Olavi yrittäjä 122, Pohja Pekka Urho asianajaja 79, Pohjonen Mika Juhani oopperalaulaja 104, Posti Hannu Veikko johtok. puh.johtaja 7, Potinkara Heimo Risto tj 137, Pulkki Markus Antero ins 54, Pulkkinen Eero Paavo rehtori 79, Pulkkinen Kari Antero lääkintöneuvos 7, Pulkkinen Martti Olavi myyntip. 54, Pulkkinen Sakari Rainer lehtori 7, Puolanne Reijo Harri DI 54, Putto Kari Johannes liikkeenharjoittaja 7, Puukko Timo Erkki yritystutkija 54, Pykälä Esa Asko myyntijohtaja 54, Päivärinne Jaakko Juhani varatuomari 32, Pontinen Pekka Juhani korvalääkäri 122, Rajala Reino osastop. 32, Ratilainen Martti Leo tj 54, Rautamaa Raimo 17, Rautiainen Seppo 54, Relander Harald Bertel DI 7, Rinne Jari 137, Ripatti Heikki Ilmari tilintarkastaja 32, Rissanen Jukka Antero hammaslääkäri 32, Ristola Paavo Olavi tj 32, Roitto Jukka Kalervo myyntijohtaja 122, Rostedt Juha Veikko tj 7, Rosti Jyrki Lennart FM opettaja 104, Rouvinen Heimo ins 122, Rundgren Tommy 122, Ruoppa Jarmo Voitto talousp. 7, Ruoti Reino Olavi johtaja 7, Ruotsalainen Mikko Kalervo luottojohtaja 122, Ruponen Risto Sakari service ins 32, Ruskela Markku Antero myyntip. 32, Rytilä Tapio Paavo apteekkari 14, Räisänen Timo Kalevi markkinointijohtaja 7, Rönkkönen Unto Kalevi tj 79, Saarinen Pertti Vilho kauppaneuvos 54, Saario Kaarlo Juhani tj 32, Saario Kauko Kaarlo hall. pj. 7, Salin Tarmo Paavo apteekkari 104, Salminen Reijo Juhani tj 137, Salo Hannu tj 7, Salonen Seppo Juhani tj 7, Saloranta Risto Antero asianajaja 79, Seppä Harri Aimo tj 137, Seppälä Heimo Kalevi tj 32, Seppälä Kalevi Sakari hall.puheenjohtaja 32, Seppänen Timo Juhani kiinteistövälittäjä 32, Setälä Timo Pekka VTM 7, Siikanen Unto Olavi arkkitehti professori 79, Simola Heikki Ulrik ekonomi 7, Sinisalo Matti Kalevi tj 74, Sinivirta Veli Matti aluejohtaja 137, Sipilä Jukka 17, Sippo Pentti Mikko eläinlääkintöneuvos 32, Sorvali Lauri Uolevi pankinjohtaja 7, Sovinen Jorma Antero henkilöstökonsultti 7, Starckjohann Erik 137, Surakka Martti 54, Suurmunne Veikko Johannes DI 79, Tammilehto Olavi kauppaneuvos 7, Tamminen Jorma Tapio tj 7, Taskinen Pekka Jaakko DI 79, Teerenmaa Jorma Olavi rakennusarkkitehti 122, Teerijoki Olli Pekka aluejohtaja 32, Tevajärvi Jarmo 32, Tiihonen Raimo Allan johtaja 7, Tirronen Pekka Olavi markkinointip. 7, Toivonen Sami 54, Tuiskula Torsti Reino tj 7, Tumme Jukka Ilmari tj 32, Tuominen Kari tekn. johtaja 7, Tuominen Kari rakennusarkkitehti 32, Tuononen Jari 104, Tupala Unto Olavi arkkitehti 7, Uimonen Seppo Olavi tj 122, Ukkonen Jaakko Juhani ekonomi 104, Uusitalo Mauno Kullervo ylimetsänhoitaja 54, Uutela Keijo tj 7, Vaahtera Pekka Reino lääket. lis. 79, Waajakoski Jussi KTM 7, Vaalamo Pentti Olavi lääket. lis. 104, Vainio-Mattila Juhani Toivo ylilääkäri 104, Valonen Lauri Juhani tj 137, Vesala Seppo Jukka kasvatustyönjohtaja 122, Vesanen Pertti Leo suunnitteluins 7, Viitanen Kalle Olavi lehtori 104, Viljamaa Juha Erkki rakennusurakoitsija 122, Viljamaa Leo Rafael rkm 54, Viljanen Ilkka 122, Vilppunen Olli-Pekka tj 32, Virintie Veikko Tapani varatuomari 32, Wirta Mikko myyntip. 32, Virtanen Hannu 54, Vornanen Matti Sakari DI 7, Vuontelo Reijo Aulis majuri 32, Vuorelma Heikki Olavi tj 122, Vuorelma Pentti Kalevi DI 104, Vuori Esko Antero tj 104, Vaatamoinen Rauno Juhani tj 32, Ylitalo Heimo Valio tj 7.
    LAIHIA
    Herttua Tapani Jaakko ylikonstaapeli 51, Hietala Olli Tapio edustaja 51, Koskenranta Kari Risto maanvilj. 51, Koski Tapani tj 51, Lehtola Antti Jaakko tj 51, Liukku Erkki Matti kauppias 51, Salminen Antti Matias tj 51, Säntti Osmo Alle elainlaakari 51, Vuojolainen Harri Sakari yrittäjä 51.
    LAITIKKALA
    Ahonen Jorma Simo hankepalvelup. 85.
    LAITILA
    Paana Mikko johtaja 23.
    LAKIALA
    Päivärinta Unto Ilmari lääkäri 31.
    LAMMI
    Koskue Arvo Toivo maanvilj. 79, Lamminen Matti Kalevi yrittäjä 87, Numminen Reima Olavi myymäläp. 47, Vierto Olli Antero ekonomi KTM 116.
    LAMPIKANGAS
    Lind Jukka Kalevi opettaja 16, Naukkarinen Olli Yrjö tj 43.
    LAPPAJÄRVI
    Ahde Arto Juhani koulutoimenjohtaja 72, Autio Mikko Juhani kunnanins 72, Hiippala Reino Vilhelm asessori 72.
    LAPPEENRANTA
    Aho Seppo Kullervo arkkitehti 16, Alanen Hannu tj 16, Ekman Arthur Reinhold tj 16, Ellonen Raimo Sakari toimistop. 67, Gran Manne Ilmari rehtori 16, Haapasalo Hannu Pekka DI 67, Haili Kari 140, Hakala Erkki DI 140, Hannelin Martti Juhani fil. tri. 16, Hannikainen Mauri Erkki rehtori 16, Hartikainen Harri Tapani yrittäjä 67, Hautala Matti Veli ins 140, Hautamaki Ville 16, Heikkola Heikki Juhani hammaslääkäri 16, Heimovaara Matti Kalervo ekonomi 67, Hietamaki Erkki Matti evl 67, Hiltunen Juha Olavi ekonomi 16, Hintsanen Tuomo Viljami toiminnanjohtaja 16, Holmgren Erik Mauritztj 140, Huopainen Risto Kalevi hankintap. 67, Huttunen Timo Yrjö tj 67, Hyrylä Timo Eero DI 43, Hyyrynen Pekka eläinlääkäri 140, Immonen Markku Ilmari projektip. 67, Jokinen Jorma Ilmari evl 43, Junnonen Kalevi Bruno pankinjohtaja 43, Kaarna Kari 67, Kantakoski Kari 67, Kariniemi Jorma Ossian DI 16, Kauppinen Pekka Juhani rehtori 16, Kiraly Csaba Lajos Ikt. ihotautien ylilääkäri 16, Kivimäki Sakari rehtori 67, Kohonen Aki Kari DI 58, Kolehmainen Reijo 140, Korkeila Jukka tj 43, Korpela Markku Juha paikallisjohtaja 140, Korpela Markku Tapani hallintojohtaja 67, Korpijaakko Tuomas Antero ylilääkäri 67, Koskelainen Lasse Juhani tekn. tri 123, Koskimies Pekka Erik myyntip. 67, Koskinen Jukka-Pekka tj 16, Kurronen Kari Tapani tj 140, Lammi Mauri Olavi myymäläp. 67, Lankinen Veikko 43, Lappalainen Hannu Juhani kehitysjohtaja 16, Lassila Voitto 43, Lehtonen Leo Kullervo DI 67, Lehtonen Timo 16, Liimatainen Risto Olavi VTM 140, Lindroos Lasse Olavi FM 67, Linnavirta Pekka Juhani tj 140, Luoma Jorma Kullervo apul. rehtori 67, Luotola Kaarlo Olavi kapteeni evp 67, Luukkanen Jari Pekka johtaja 140, Lahteenaro Sakari piirijohtaja 67, Majamaa Eero Tapani tj 43, Malaska Martti DI 67, Mankki Timo 67, Martikainen Aimo teknillinen johtaja 16, Mattila Timo Tapani hammaslääkäri 67, Metsä Aarni tj 67, Miettinen Jorma tj 16, Miettinen Olavi August tj 16, Myllynen Petteri luokanopettaja 67, Myllynen Seppo Otto tj 16, Mäkelä Markus Mikko tj 16, Mäkelä Martti Veikko pankinjohtaja 140, Mäkinen Rauno Johannes liikkeenharjoittaja 16, Nalli Kari tj 16, Naukkarinen Jyrki 43, Nurmi Erkki Heikki ylilääkäri 43, Nurmi Timo Juhani DI 43, Nyysinen Ilkka Maunu tj 16, Oikkonen Arto Veikko hallintojohtaja 16, Oikkonen Eero Juhani ins 16, Oinonen Heikki Johannes DI 67, Ojala Erkki Juhani rakennusins 16., Ojala Kari Juhani rakennusarkkitehti 67, Oikkonen Seppo Kullervo lääket. ja kir. tri 43, Oravainen Mauno Vilho hammaslääkäri 16, Ovaskainen Markku Antero toimialajohtaja 140, Paajanen Kari Juhani htm. tilintarkastaja 67, Parkko Petri 67, Pesu Jukka tj 140, Pettinen Kari Juhani musiikinlehtori 140, Pokela Kauko Matias aluejohtaja 140, Puhakainen Tuomo Antti myyntijohtaja 67, Pyykönen Antti upseeri 67, Pänkäläinen Harri Juhani tj 81, Raaste Harry Fredrik DI 16, Rantanen Asmo projektijohtaja 128, Rask Matti Juhani tj 140, Rautio Ossi Kauko tj 140, Reinikainen Pertti Sakari metsänhoitaja 16, Roilas Heikki Matias ylilääkäri 43, Roslund Mika Petteri ekonomi 16, Ruosteinen Pasi yrittäjä 140, Ryynänen Esa Juhani tj 67, Ryynänen Jarmo Juhani tj 67, Saarainen Timo 67, Saarinen Seppo Kyösti DI 67, Salla Pekka Juhani tj 67, Sarkomaa Pertti Juhani professori 1, Sarvi Ossi Markku apteekkari 16, Savolainen Risto Kalervo laulunrehtori 16, Scherman Pauli Veikko johtaja 16, Sipiläinen Juhani Kyösti opetusneuvos 16, Sirenne Jukka Ilmari rehtori 67, Snellman Ilkka Martti tj 140, Soini Rauno Ilkka DI 16, Soininen Seppo Pekka sahköins 140, Somppi Tapio Matti myyntijohtaja 152, Stenman Henry Asser vakuutusedustaja 67, Strengell Matti Aarne opetusneuvos 16, Suninen Pekka Tapio laamanni 16, Suvanen Kari Pekka ins 67, Taipale Antti 67, Tammensuo Sampo Antero rehtori 67, Tarkkanen Pentti 43, Timonen Heikki toimialajohtaja 140, Tirkkonen Esko Juhani merikapteeni 140, Toivonen Ari Heikki päätoimittaja 140, Tukianen Tauno Kaarlo isännöitsijä 67, Turunen Pekka 140, Urpalainen Seppo Jaakko ekonomi 16, Vainikka Timo Juhani johtaja 16, Varala Risto Veli kehitysp. 67, Wennerstrand Matti Ilmari ortopedi 140, Vento Sakari ekonomi 67, Volmanen Erkki Johannes pankinjohtaja 16, Vuorinen Pauli Hannes arkkitehti 16, Vuorinen Sami-Jussi arkkitehti 16.
    LAPPI TL
    Kuusisto Juha Tapani yrittäjä 53.
    LAPPILA
    Hattunen Mauri Juhani tj 88.
    LAPUA
    Ala-Talkkari Antti Juhani tj 35, Annala Kalle Aulis tehtailija 35, Annala Vesa Kalle tuotep. 35, Hirvelä Asko Juhani myyntip. 72, Laitinmäki Jorma Viljam yrittäjä, FM 35, Rantala Veli-Pekka ekonomi 35, Riihimäki Risto Esko aluejohtaja 35.
    LARSMO
    Kjellman Tom vd. 15.
    LAUKAA
    Nikkola Jorma Johannes rehtori 60.
    LAUNONEN
    Ahtiainen Matti Antero evl 29, Lintunen Asseri tj 29.
    LAUTIOSAARI
    Heikkilä Jouni tj 39.
    LAVIA
    Hänninen Pentti evl evp 73, Vesa Aulis Juhani koulutoimenjohtaja 100.
    LEHMO
    Hagfors Jan-Erik tj 147, Rantanen Heikki Olavi ins 49, Ripatti Pekka Juhani eversti 102, Tiainen Mikko tj 102, Vatanen Tuomo Juhani asianajaja 147.
    LEMI
    Hakala Martti Olavi tj 67.
    LEMPYY
    Vartiainen Timo Ilmari konserttimestari 131.
    LEMPÄÄLÄ
    Ahonen Pentti Johannes ekonomi 33, Blom Paavo Vihtori johtaja 49, Ehonsalo Erkki Kalevi ekonomi 36, Kaasinen Harri Tapio erikoislääkäri 64, Keskinen Lauri Johannes koulutoimenjohtaja 49, Lahtinen Seppo Olavi kauppias 58, Lappi Eero Juhani rakennusins 49, Leppänen Lasse Eino ins 33, Malm Esko Juhani kuljetusp. 58, Molin Pekka Juhani tj 101, Mäkinen Risto Ensio lääkäri 2, Mölsä Heikki Juhani varatj 2, Pulkkinen Pekka Juhani lkt 75, Puranen Jouko Tapani äänitetuottaja 144, Puskala Jukka Antero tj 2, Yli-Kerttula Urpo apul.ylilääkäri 149.
    LEPAA
    Zsembery Istvan kellarimestari 131.
    LEPPÄVIRTA
    Asikainen Tarmo Antero tj 48, Mikkola Antti oik.kand. 97, Pirhonen Teuvo Kalervo koulunjohtaja 97, Pätiälä Ilkka Risto KTM 114.
    LIEDAKKALA
    Meskus Juhani Petteri liikkeenharjoittaja 39.
    LIEKSA
    Eloranta Helge Johannes metsätalousins 83, Heikkilä Olavi Martti apteekkari 83, Hokkanen Matti Juhani hammaslääkäri 83, Ikonen Osmo Olavi sahköins 83, Jukola Risto Pekka lääkintöneuvos 83, Kinnunen Pentti Juhani apteekkari 83, Leinonen Anssi 83, Lohi Jari 83, Lyytinen Matti Aukusti tj 83, Nuutinen Simo Heikki maanvilj. 83, Pellikka Jukka aluep. 83, Tiainen Kyösti eläinlääkäri 83.
    LIETO
    Louna Keijo Helmer lehtori 71, Mäkinen Auvo Muisto projektip.3, Passi Jorma Juhani konsultti 76, Sainio Jukka Olavi sähköteknikko 37, Sipilä Pekka Sakari kht-tilintarkastaja 66.
    LIEVESTUORE
    Tietäväinen Erkki Matias yrittäjä 145.
    LIMINKA
    Alatalo Ahti Matti rehtori 57, Arvio Aaro Onni kunnallisneuvos 132, Hildén Teijo Elias tj Liminka 107, Karvonen Ari Ensio rehtori 57, Lampi Matti Veli taidemaalari 57, Salmela Sauli Kalevi tavaratalonjohtaja 57, Siponen Pekka Tapio hammaslääkäri 107.
    LINDINGÖ
    Silander Seppo Antero tj46.
    LINNANKYLÄ
    Suokko Vesa tj 77.
    LIPERI
    Kosonen Juhani Kaarlo eläinlääkäri 30, Lamminen Ilkka Lauri ylikonstaapeli 30, Toivola Antti Petri tj 30, Vanttinen Mauri Johannes taloustirehtööri 102.
    LITTOINEN
    Kukkonen Heimo Ensio lehtori koulutuspäällikkö 111, Lampisuo Juhani Orvo opettaja 68, Mattila Kimmo osaston ylilääkäri 26, Perttila Juha Tapani dosentti 3, Saukko Pekka professori 156, Urho Matti varatuomari 156, Virolainen Petri lääket. tri 26, Ylikylä Lauri Juhani asianajaja 37.
    LOHJA
    Alasara Antero tv-uutiskuvaaja 92, Asikainen Veli-Matti DI 105, Boss Carl-Ilmari erik.lääkäri 130, Fedorczyk Wojciech Stanislaw yrittäjä 92, Fäldt Jussi 105, Hammaren Juha 130, Harrinvirta Jukka Veli kirjanpitäjä 105, Heir Björn Vilhelm DI 80, Honka Markku 130, Ilkko Matti 130, Kairi Matti Olavi DI 92, Kanninen Timo Markku hammaslääkäri 105, Klimenko Alaksander kehitysp. 92, Koistinen Jari 130, Koivisto Olli Kari tj 130, Kyttälä Kimmo teknikko 130, Lehtonen Markku Sakari DI 92, Leppänen Kari 105, Lihr Risto 105, Lindblom Sanfrid 130, Linna Tuomo Sakari KTM 105, Loimu Antti Unto markkinointijohtaja 92, Lähteenmäki Ilkka Martti tj 92, Mertaniemi Esko 130, Mustalahti Mauri Juhani rikosylikonstaapeli eläkeläinen 130, Mustalahti Timo 130, Mustonen Timo Kalevi tj 92, Olin Christian 105, Olin Teuvo Rainer ekonomi 92, Ourama Kai tj 130, Ourama Kalevi Tapio tj 130, Patinen Jussi 130, Pitkämäki Ari Juhani ins 92, Rahikka Harri 105, Rahikka Heimo Kullervo kiinteistövälittäjä 92, Rantanen Aarno Aulis tj eläkeläinen 130, Rintanen Leo Markus ylikonstaapeli 130, Saari Ossi Juhani tj eläkeläinen 130, Salo Terho Tapio tj 130, Saukko Jorma Tapio ekonomi 130, Schach Ari Harry edustaja 105, Sepponen Erkki Matias tj 130, Seppä Marko vanhempi opettaja 114, Siljamäki Sipi tj 92, Sipinen Seppo 105, Sippola Ilkka Heikki hammaslääkäri 130, Sivula Arvo Juhani työsuhdepäällikkö 105, Sohlbeg Sami kapt. luutnantti 92, Stenberg Raimo Erkki markkinointip. 92, Sundgren Ralf Kurt country manager 105, Suomela Raimo eläkeläinen 105, Tahvanainen Rauno 105, Tolvanen Erkki 130, Tolvanen Heikki Kari hallintopäällikkb 130, Torikka Kari Juhani talousjohtaja 130, Tuomanen Risto Juha asianajaja 130, Tuovinen Reino Esnio majuri evp 130, Töyrylä Antti Pentti markkinointip.105, Uotila Urpo Matti päätoimittaja 130, Veijalainen Janne Juhani vastaava sair.kuljettaja 130, Veijalainen Jarkko Armas tj 130, Viljanen Juhani Vilhelm tilitoimistonjohtaja 105, Virtanen Pasi Paavali tj 92, Ågren Kauko Antero tj 92.
    LOHJA as.
    Huttunen Kimmo Juhani oikeushallintop. 105, Huttunen Reino Johannes kihlakunnanvouti 105, Raaska Jorma Juhani rkm 105.
    LOIMAA
    Anttinen Juha Antero apteekkari 95.
    LOKALAHTI
    Teerimaa Erkko Atso maanvilj. 23.
    LOUKO
    Loukomies Tom Paavo ravintoloitsija 35.
    LOVIISA
    Ahola Juhani Ilmari asianajaja 87, Ahtela Risto varatuomari 141, Fuentes Jose Ramon tj 119, Lehmuskallio Tapio Ilmari tekninen johtaja Loviisa 15, Lähdesmäki Pekka Juhani hammaslääkäri 115, Salomaa Kimmo Tapio komentajakapteeni 34, Vainio Rainer tj 153, Vuori Keijo Aukusti KTM 7.
    LUHTAJOKI
    Eloranta Esa yrittäjä 81.
    LUUMÄKI
    Turunen Juha Antero sijoitusjohtaja 67.
    LUVIA
    Huhtamaa Harri Matti tj 151, Kyhä Väinö Sakari opettaja 151, Molander Curt merkonomi 151, Molander Gösta Erik johtaja 73, Molander Petri kokki 151, Silvola Ilari projektip. 42, Valovirta Rauno Lauri ylilääkäri 23.
    LUXEMBOURG
    Ahonen Juha Antero DI KTM 90, Timberg Ville-Veikko KTM 12.
    LÖYTÄNÄ
    Aurasmaa Heikki te-keskuksen johtaja 31.
    MAAKESKI
    Taipale Hannu Uolevi tj 79.
    MAARIANHAMINA
    Kalliola Jukka Severi konsultti 70.
    MAAVESI
    Levonen Heikki mv 48.
    MAHNALA
    Mäkinen Hannu Antero yrittäjä 36.
    MALLUSJOKI
    Sinikannel Eero Martti taitelija 17.
    MASALA
    Ahonen Antti Veli tj 50, Ahonen Ari Antero johtaja, tekn. tri 34, Petterson Gustav Thure varatj 34.
    MASKU
    Ajanko Seppo Juhani ins 37, Buri Hannu tj 156, Hämäläinen Heikki Juhani fysioterapeutti 111, Murmi Jarmo Rainer tj 111.
    MERIKARVIA
    Muurinen Raimo Niilo tj 151.
    MERTIE
    Valanta Keijo Ilmari optikko32.
    METSÄKANSA
    Ulonen Pekka tj 149.
    MIETO
    Piirto Kari Vesa maanvilj. 78.
    MIETOINEN
    Lehto Ilkka Juhani radiologian erik. lääkäri 26.
    MIKKELI
    Aarnio Eero 31, Anttalainen Osmo Antero johtaja 103, Anttonen Mikko Tapio terveyskeskuslääkäri 103, Asikainen Seppo Ilmari rakennusarkkitehti 103, Blomqvist Risto Arthur merenkuluntarkastaja 146, Ehrnrooth Yrjö Henrik maanvilj.103, Granfelt Timo yrittäjä 31, Halonen Timo Juhani VTM 103, Heikkilä Heimo Olavi pankinjohtaja 103, Hokkanen Heikki everstiluutnantti 146, Hokkanen Jari Veli tuotep. 31, Humalamäki Kari Juhani opinto-ohjauksen lehtori 146, Huokuna Erkki Tapani professori 103, Huotelin Hannu 31, Häkkinen Seppo Väinö rehtori 31, Hämäläinen Arto kauppias 89, Ikonen Jarmo Johannes asemapäällikkö 103, Inoranta Markku Antero johtaja 31, Jukarainen Anssi 31, Kakriainen Markku Tapio tj 31, Karhu Jari Juhani hammaslääkäri 31, Karipuu Juhani Yrjö pankinjohtaja 31, Kivekäs Arto Tapani taiteilija 103, Kivinen Pekka Veikko tj 31, Kokko Paavo Antero ylitarkastaja 103, Koponen Paavo Seppo VTM 43, Kuusisto Pekka 146, Laari Seppo Kalevi liikkeenharjoittaja 146, Lahdenpää Markku ktt dosentti 103, Lahti Mika 31, Laitinen Matti Ilmari pankinjohtaja 97, Leppänen Tuomo Antero tj 103, Leva Aulis Ilmari kunniakonsuli 31, Liikanen Ari sotilaslakimies 103, Lindbohm Juha Pekka musiikinopettaja 103, Liukkonen Juha 146, Loikkanen Raimo pankinjohtaja 103, Maisonen Pärtty Kalevi taloustirehtööri 103, Martikainen Seppo 146, Mäkeläinen Markku Tapani tutkimusmestari 146, Mäkeläinen Reijo Topias evl 31, Nissinen Pentti Vilhem konttorinjohtaja 31, Noponen Jari 31, Oksa Pertti Olavi tj 31, Ollikainen Hannu 146, Paanila Juha Martti talousp. KTM 146, Paasonen Juhani tilintarkastaja 103, Partti Aarre evl evp 31, Partti Ilkka ekonomi 31, Pellikka Timo Markku pankinjohtaja 103, Peltonen Jyrki Juhani ins tj 31, Pitkänen Esko 31, Pokkinen Ilmo 31, Pulkkinen Petri 103, Putkonen Juha Paavo osastop. 31, Pylvänäinen Heimo Kalevi johtaja 31, Pöntinen Jorma Väinö DI 146, Riipinen Risto Tapani tj 103, Ripatti Teuvo Sakari isännöitsijä 103, Rissanen Timo Jukka maankäyttöteknikko 31, Rosenblad Kaj 146, Räsänen Heikki Jarmo johtaja 103, Saastamoinen Jukka Antero lkt 56, Savisalo Hannu Antero DI 103, Setälä Erkki Juhani rehtori 31, Sillanpää Heikki Juhani ylimetsänhoitaja 103, Simola Kai Antero tj 103, Sirviö Markku Kalevi talousjohtaja 146, Soljander Ilpo Tapio tj 103, Sorsamo Antero Eemil tj 31, Suhonen Antti Arvo varatuomari 146, Tiainen Ari Arto kauppias 103, Tikka Esko Jukka tj 103, Toivakka Matti Antero kauppaneuvos 31, Tuominen Timo Tapani tj 103, Tuovinen Olli Matti pankinjohtaja 103, Turunen Reijo Pekka partneri 31, Törrönen Jussi Pekka rakennusarkkitehti 31, Vahvaselkä Jarkko majuri 103, Vahvaselkä Matti Kalevi hammaslääkäri 103, Valjakka Panu tukkupäällikkö 103, Vasara Oiva Ilmari musiikinopettaja 103, Vasara Ossi Juhani muusikko 124, Vasko Pekka Sakari yhteyspäällikkö 146, Viitala Juha lastenlääkäri 155, Vuorinen Jorma Eino rehtori 31.
    MONNINKYLÄ
    Bjurström Knut Hannes lentotoimintaryhmänjohtaja 121, Blomqvist Olavi Klas VTM 50.
    MOSKOVA
    Leppänen Aleksej Aljosha tj 4.
    MUHOS
    Pulkka Matti Pekka projektisuunnittelija 57.
    MUNAKKA
    Pihlaja Tapio Iikka tuotantop. 78.
    MUROLE
    Leppanen Timo Juhani kuljetusyrittäjä 112.
    MUSTAJÄRVI
    Porila Alpo Juha varatuomari 112.
    MUSTASAARI
    Hantula Juha Tapani DI 95, Leppänen Mika Jussi talousjohtaja 87, Salven Tom Kurt liikkeenharjoittaja 51, Sorkamo Martti Antero DM 8.
    MUURAME
    Hautala Toivo Johannes ylikonstaapeli evp 145, Hiltunen Heikki Keijo teknillinen johtaja 60, Horttonen Kalevi tj 93, Lakka Tero Juhani varatuomari 109, Suonpää Jarmo asianajaja 48, Turunen Jorma Veikko evl evp 145.
    MUUROLA
    Mähönen Juha Untamo rkm 34.
    MYLLYMÄKI
    Lehtonen Timo Tapani Dir. cant.120.
    MYNTTILÄ
    Järvinen Olli Antero lehtori 146.
    MYNÄMÄKI
    Kyrölä Jukka Uolevi tj 26, Laakso Toni Jorma asianajaja 26, Mäkisalo Heikki Olavi rehtori 26, Vuoriluoto Jarkko hammaslääkäri 26.
    MÄNTSÄLÄ
    Virpiaro Matti Sakari pelastustarkastaja 135.
    MÄNTTÄ
    Alanen Veikko Juhani lääket. lis. 112, Kaukola Juhani Kalevi pankinjohtaja 112, Lehtomaa Esko hallintopäällikkö112, Maakanen Raimo Pekka tj 112, Riekkola Hannu Tapani laatupäällikkö 112, Sainio Ilkka Uolevi yrittäjä 112, Talja Martti Erkki kehitysp. 112, Valtee Juhani Antero teknikko 112, Vuorela Jussi Toivo ylikonstaapeli 96.
    MÄNTYHARJU
    Laasanen Teemu musiikkipedagogi 146, Larjola Jaakko professori 146, Matikka Ilkka Tapio musiikinopettaja 146.
    NAANTALI
    Aaltonen Seppo Juhani ins liikkeenharjoittaja 108, Ahola Reijo Juhani rehtori 126, Ahti Kauko Allan ins 126, Auvinen Mikko Sakari laamanni 126, Dufva Tuomo Antti majuri evp 126, Ellä Juhani DI 106, Elo Heikki Leo tj 66, Halme Juhani varatuomari 126, Hellén Olavi Aleksander apteekkari 3, Heschung Raimo Lucien aluejohtaja 68, Isotupa Kauko Paavo dosentti 126, Jokela Juha Emil DI 66, Juola Tuomo Erkki arkkitehti 126, Kaitaniemi Pertti Reino ylilääkäri 126, Kallio Timo neuroradiologi 126, Kasi Antti Kullervo tj 66, Lappalainen Juha Kalevi ekonomi 111, Lindström Eero Teijo koulutoimenjohtaja 126, Lohikoski Tomi Pekka operatiivinen johtaja 26, Loukos Hannu Tapani laboratorioins 26, Madekivi Lasse Johannes rehtori 26, Manner Juha Uolevi asianajaja 23, Mattila Mikko Matias kouluneuvos 126, Montonen Hannu Olavi myyntip. 26, Mäki-Mantila Tapio Osmo hankintap. 71, Pajunen Antti Juhani ins 26, Reiman Pertti Olavi tj 111, Santalahti Mikko toimialajohtaja 156, Sivula Pekka Väinö arkkitehti 37, Tuominen Torsti Tapani tj 126, Turjas Pentti Sulo asessori 71, Vahtera Esa tj 26, Veso Ilkka hovioikeudenneuvos 156, Viljanen Jukka Kalervo rehtori 26.
    NAARAJÄRVI
    Holkko Ari opinto-ohjaaja 48, Kovanen Pekka Tapio tj 48, Pessi Timo Tapio ins 143.
    NAKKILA
    Lahtonen Pentti Ilmari DI 59, Tyynelä Arvi Anselm tj, htm 42.
    NARVA
    Viljanen Veikko Aimo rehtori 49.
    NASTOLA
    Anttila Olavi Ilmari musiikinopettaja 122, Hertti Jukka Juhani tj 17, Pastila Tapani Olavi tj 17, Tammisalo Heikki Risto hammaslääkäri 32, Tikkanen Juha-Markus Uolevi mus. maisteri 32, Vesanen Pentti Kalevi liikkeenharjoittaja 17.
    NEUVOTON
    Maasilta Jaakko Johannes rehtori 55, Vanhala Erkki Juhani tj 55.
    NIEMINEN
    Engman Pauli yhteysjohtaja 147.
    NIITTYLAHTI
    Kurki Kai Johan ylilääkäri 102.
    NILSIÄ
    Holm Alpo Kalervo pankinjohtaja 56, Rauhala Jukka-Pekka rovasti 14.
    NIVALA
    Rintala Yrjö Ernesti apteekkari 35.
    NOKIA
    Antinmaa Matti aluep. 64, Heino Hannu Pentti ap. rehtori 33, Kilpikari Iiro Väinö lkt dosentti 133, Kivekäs Aimo Tapio ekonomi 64, Kiviö Jorma pankinjohtaja 60, Lomma Matti Tapani aluemyyntip.10, Mäkelä Marko vientipäällikkö 2, Pihlajamäki Leo Ilmari ins 9, Pälä Timo Pellervo rehtori 133, Rintanen Erkki Olavi ins 42, Teriö Juha Jorma merkonomi 75, Tuominen Risto Karl naprapaatti 2, Vulli Jorma aikuiskoul. johtaja 33.
    NOORMARKKU
    Haaparanta Jukka Sakari osastonjohtaja 117, Jokela Olavi Henrik tj 59, Jukkola Seppo Erkki metsänhoitaja 59, Ketola Kauko Kalervo DI 100, Korkeamäki Pauli Johannes työterveyslääkäri 117, Riippi Jorma Severi ins 117.
    NOROLA
    Pylkkänen Matti Iivari yrittäjä 103.
    NUKARI
    Saari Hannu Matti kiinteistövälittäjä 87, Sariola Raimo Olavi mus. tri. 13.
    NUMMELA
    Björk Pertti Kalevi rkm 87, Haapala Pentti Kustaa DI 127, Halli Antti Yrjänä opetusneuvos 121, Hautala Olli Pertti pianisti pianonsoiton opettaja 124, Hellman Martti Johan-Vilhelm DI 87, Karasjärvi Jukka Olavi tj 92, Katava Olli Erkki tj 105, Kiviniemi Lassi Veikko liikkeenharjoittaja 121, Kokkonen Arvo Kalevi maanmittausneuvos 130, Lehto Jussi-Pekka strategiajohtaja 124, Langström Vaino Tapani tj 92, Merikallio Jukka Einar logistiikkap. 24, Merjomaa Tero Veijo DI 92, Mero Heikki Veli-Markku myyntip. 128, Nikander Jukka Tapani manager 88, Nuppola Veijo Aulis palopäällikkö 114, Rissanen Erik Johannes tj eläkkeellä 81, Saarinen Jussi Lennart DI 92, von Wehrt Mike Markus ins 108.
    NUMMI
    Salmenpohja Markku Kaarlo tilanomistaja 105.
    NUMMIJÄRVI
    Perkkio Osmo Väinö komisario 129.
    NURMES
    Alatalo Matti Vilho johtaja 83, Arstila Jukka Juhani erikoiseläinlääkäri 83, Asikainen Matti Olavi yrittäjä 83, Durchman Mikko Ensio tj 83, Eskelinen Pekka maanvilj. 83, Jääskeläinen Lauri Tapani projektip. 83, Konttinen Matti Juhani tj 83, Korhonen Ossi Yrjö tekn.aineiden lehtori 83, Liimatta Erkki Antero koulunjohtaja 83, Pikkarainen Matti Antero tj 83, Puhakka Markku Juho erikoislääkäri 83, Saastamoinen Urpo Kalervo tj 83, Turunen Matti Kalervo laivuri 83.
    NURMIJÄRVI
    Jokinen Juha Aleksi toimittaja 81, Kangasniemi Rauno Antero ins 127, Miettinen Jaakko Ilmari Dir. cant. 74.
    NURMO
    Ilkka Pertti Juhani business unit manager 76, Takala Heikki Juhani eläinlääkäri 77.
    NUUTILANMÄKI
    Juutilainen Jukka Viljo maanvilj. 103.
    NYYSTÖLÄ
    Dieckmann Johan Rikhard ins 114.
    OHTOLA
    Saloranta Sulo Kalevi terveyskeskuslääkäri 36.
    OITTI
    Heinonen Veikko Olavi pankinjohtaja 29, Lilja Hannu Juhani opintojohtaja 50, Nurmi Oiva Kosti yli-ins 29, Virtanen Olli Jari tj 29.
    OJAKKALA
    Jokirinne Kalevi Vihtori eläkeläinen 105, Järvinen Tapio Kalevi markkinointijohtaja 38.
    ORIMATTILA
    Aura Jouni Sakari VTM 17, Aura Paavo Juhani pankinjohtaja 104, Iivonen Jussi Tapani rakennusarkkitehti 104, Immonen Jukka hall, pj. 104, Kyrö Timo Oiva maanvilj. 17, Partanen Erkki Otto pankinjohtaja 17, Pitkänen Petri Juhani markkinointijohtaja 122, Vainio Olli graafikko 104, Viljanen Markku Juhani systeemisuunnittelija 17.
    ORISMALA
    Rintamäki Sakari Jaakko tj 51.
    ORIVESI
    Kotiranta Aaro Olavi ins 9, Kultala Asko Einari tj 112, Paivärinta Pertti Tapio evl 112, Siljamäki Mikko Antero lääket. lis. 9, Tarpila Heikki hammaslääkäri 91, Vainioranta Jouko Antero tj 9, Ylinen Arto myyntimies 112.
    OSARA
    Frantsila Matti Juhani toimittaja 133.
    OTALAMPI
    Jokisalo Erkki Ilmari toimistop. 105, Koski Aarno Uolevi järjestelmäp. 105, Pirkola Pekka Veli liikkeenharjoittaja 105.
    OTAVA
    Ruhanen Seppo Jukka kunnanjohtaja 31.
    OULAINEN
    Kurttila Pertti Juhani ins 120, Laikari Juha Maunu johtaja 120, Mäenpää Ahti Ari joht. ylilääkäri 120, Suutari Esko Uolevi opettaja 120, Vihriala Veikko Johannes ylilääkäri 120.
    OULU
    Aalto Eero Kalevi rehtori 43, Aario Risto Tapani professori 57, Ahtiainen Kari Esko inseverstiluutnantti 21, Aikivuori Heikki Juhani professori 107, Aine Sakari tj 107, Airaksinen Juhani 107, Aitto-oja Matti Viktor aluemyyntip. 57, Alahuhta Seppo 132, Antikainen Matti Pekka DI 57, Anttila Pauli Mikael kouluneuvos 21, Aro Teppo Johannes varatuomari kht 132, Arokylä Aarno Kustaa kouluneuvos 21, Arvola Reino Lassi rkm 57, Askonen Eero Ilmari pankinjohtaja 21, Broström Kari 150, Brotherus Kaarle Eino lääkäri 132, Bäckman Jorma Juhani varatuomari 150, Castrén Juha Jaakko varatuomari 107, Fäldt Tuomo 150, Haikola Erkki Eino varatuomari 57, Haimi Seppo 120, Halonen Kaarlo Matias rehtori 21, Halonen Lauri Pekka erikoislääkäri 107, Hartikainen Kaarlo Juhani hall. pj. 150, Hassi Jaakko Juhani professori 21, Hedman Erkki Ossian rkm 98, Heikkilä Arto Juhani varatuomari 57, Heikkilä Juhani ins 57, Heikkilä Pekka rakennusneuvos 57, Heikkinen Matti Uki arkkitehti 98, Heino Jorma Kalevi asianajaja 98, Hirsimäki Erkki 98, Hirvelä Timo Olavi tj 57, Hirvonen Heikki Tauno tj 21, Hollmén Raimo Aukusti varatuomari 98, Holma Pekka Iisakki arkkitehti 132, Horneman Harri Tapani ins 21, Huovinen Pekka Kaarlo myyntijohtaja 57, Hyvärinen Jussi Pekka rehtori 57, Häggkvist Heikki Tapani tj 107, Härkönen Juhani Martti asianajaja 150, Ilkka Kalevi Juhani erikoishammasteknikko 107, Irjala Juha Kalervo yksityissijoittaja 57, Irjala Juhani sosiaalineuvos 57, Isokangas Jussi Johan kauppias 98, Isokangas Perttu Johannes aluemyyntip. 21, Jaakkola Kauko Olavi tj 57, Jalovaara Pekka Kalevi professori 57, Jokinen Jouni Antero tj 132, Jounela Antti Aarne dosentti 57, Jounela Markku Aarne musiikinopettaja 57, Jouppila Pentti Iisakki professori 107, Julin Juhani Stefan hallintojohtaja 21, Juntunen Kalle Aarne toiminnanjohtaja 57, Juntunen Kari myyntip. 132, Juntunen Pekka Sakari tj 98, Jussila Jorma Tapio tj 150, Kaijalainen Seppo Jarmo tj 107, Kaltio Kauko Yrjö opettaja 57, Kananen Osmo Kalevi yhteiskuntat. maisteri 98, Kangas Olavi Jorma liikkeenjohdon konsultti 120, Karhula Matti Juhani arkkitehti 57, Karinen Petri 98, Karjala Antti 57, Karjala Harri Tapani asianajaja 57, Karjula Tapio Esa lääninneuvos 57, Karpakka Jarmo Antti lääketiet. johtaja 132, Karvo Mikko Kalevi fil. tri elinkeinojohtaja 132, Kauppi Esa 150, Keisu Mikko Juhani tj 107, Kerimaa Mikko Einari aluejohtaja 150, Kerola Ilkka Tapio DI 98, Kerttula Kari Kullervo ekonomi 107, Keränen Lauri Veikko ekonomi 107, Kitinoja Manu Antti johtaja 107, Kivelä Juha Ilari varatuomari 98, Klemetti Olavi Martti ins 98, Klintrup Hans-Erik lääket. ja kir. tri 57, Klintrup Kai lääket. lis. 150, Klintrup Petteri 21, Koivukoski Esa 98, Kokko Eero Väinö opetusneuvos 21, Kokko Juha Tapani asianajaja 98, Koldits Mihkel opettaja 132, Korhonen Jouko Kullervo metsänhoitaja 21, Korhonen Pentti Antero evl evp 98, Korhonen Uurto Pekka erikoishammaslääkäri 107, Korkeakivi Kalle Juhani mainosp. 21, Koskela Ismo musiikin opettaja 150, Koskela Pekka 107, Kotila Kyosti Tapani hammaslääkäri 21, Kukkonen Kauko Jouko aluejohtaja 107, Kunnari Jaakko Urho aluejohtaja 107, Kurtti Mauno Antero rkm 39, Kylmänen Viljo Olavi varatuomari 107, Kynnös Harri palvelujohtaja 132, Kärki Aulis Juhani ft 57, Kääriäinen Esko Tapio kiinteistöp. 132, Lahti Arto Ensio dosentti 21, Laitila Mikko Arvi tj 150, Lamberg Harri Johannes rehtori 57, Lantto Ilkka Antero kauppaneuvos 57, Lappalainen Osmo Juhani opetusneuvos 150, Laulajainen Veikko toimituspäällikkö 21, Lempinen Pentti 150, Leponiemi Osmo 132, Leppäsaajo Matti Yrjö lääninneuvos 56, Levo Timo tj 21, Liinanki Juhani Erkki tj 107, Linna Tapani Hannu johtajalääkäri 21, Lipponen Pertti Veli johtaja 132, Lukkariniemi Ilkka Juhani tj, DI 57, Lumme Markus Pekka yrittäjä 21, Luukko Jarkko Aukusti johtaja 72, Majuri Kari 150, Malinen Sam Sakari lakimies 57, Malmi Jussi tj 21, Malmi Tuomo Kalevi yrittäjä 21, Mansisto Kimmo arkkitehti 132, Markkanen Tauno Johan merkonomi 21, Markkanen Timo Juhani rakennusins 132, Marttila Jorma Jaakko johtaja 57, Mehtala Timo Tapani myyntijohtaja 57, Merikanto Jukka Sakari lääket. lis. 21, Meriläinen Pertti Heikki erityisopettaja 21, Mertanen Veikko Johannes tj 98, Miettinen Marko 107, Mikkola Matti Juhani yhteyspäällikkö 98, Mikkonen Juha Paavo arkkitehti 98, Moilanen Antti tj 150, Moilanen Matti Johannes ins 98, Montin Mauri Maximilian piiriedustaja 107, Murtovaara Arto Jaakko tuottaja 120, Mähönen Kalevi Tauno erikoishammaslääkäri 132, Makelä Juha Risto kitaransoitonopettaja 132, Mäkelä Jyrki Tapani dosentti 21, Mäki Seppo Ilmari ekonomi 107, Mäkinen Pertti Markku asianajaja 107, Männistö Paavo Raimo Dir. cant. 57, Mäntynen Pekka lentoaseman päällikkö 107, Nopanen Veli-Matti Antero DI 107, Nousiainen Olavi tj 57, Nuutinen Lauri Samuli ylilääkäri professor! 98, Ohinen Reijo Johannes piirijohtaja 40, Orvola Pekka Juhani myyntijohtaja 21, Paananen Unto Einari professori varakonsuli 107, Palatsi Matti 98, Palko Arvi Rafael lääket. lis. 21, Palko Jukka Kalervo dosentti 21, Palva Lauri Antti professori 150, Perola Aleksi apteekkari 98, Piispanen Kimmo 150, Pikkarainen Jaakko Juhani johtaja 21, Pitsinki Vesa Jouko aluejohtaja 98, Posio Keijo 132, Puutio Veli-Matti 98, Päivärinta Matti Valdemar kauppateknikko 57, Pörhö Matti Johannes tj 107, Pöyhönen Olli varatuomari 21, Rahkola Juha 132, Rantakari Jukka teknologiapäällikko 57, Rantsi Kari Tapio aluejohtaja 57, Reponen Jari Aslak erikoishammaslääkäri 150, Reunanen Mauri neurologian dosentti 21, Riipinen Markku Ensio tj 98, Rissanen Jori Raimo sosiaalineuvos 57, Ristiluoma Jyrki Matti varatuomari 132, Roine Jussi 57, Rounioja Esko Tuomo yrityspalvelup. 150, Rundelin Pekka Juhani erikoislääkäri 107, Rännäli Rauno Kalevi lehtori 107, Saarela Martti Paavali tj 150, Saarenpää Allan Ensio DI 132, Saari Esko Olavi fil. tri 98, Saari Paavo Rikhard varatuomari 107, Saarinen Aulis Veli tekn. tri 132, Sadinmaa Erkki Otto piirijohtaja 107, Salo Eero Aukusti hammaslääkäri 107, Salomaa Hannu Tapio konsulttijohtaja 107, Salonen Simo Juhani kht-tilintarkastaja 21, Sederholm Seppo Viktor ins 107, Seppänen Vesa Matti piirip. 107, Siik Juha Sakari ekonomi 98, Simojoki Antti Lauri opetusneuvos 107, Simonen Jouko Antero tj 107, Sohlo Jorma Jukka professori 107, Sorri Martti Juhani professori 98, Sulkala Ilpo 107, Suominen Jyri johtaja 21, Suorsa Juha Antero tj 107, Sutela Jorma Kalervo tj 21, Sutela Vesa-Matti musiikin opettaja 150, Särkilahti Tapio Johannes kauppias 150, Talvisara Arno erikoislaakari 98, Tammi Tapio Antero tj 107, Tapper Markku Oskari tj 57, Teittinen Sampsa Jaakko varatuomari 57, Teppo Urho Jorma arkkitehti 21, Terentjeff Jorma Kalevi tj 98, Tervaskanto Veli Matti markkinointip. 120, Tienari Pekka Johannes professori 98, Timonen Eero Seppo lehtori 107, Toiviainen Samuli fil. maisteri 98, Toivonen Juho Paavo johtaja 21, Tuppurainen Ari 150, Turtiainen Kimmo Uolevi VTM 107, Turtinen Kalle konttorinjohtaja 21, Tuutti Ari Juhani projektip. 107, Tyynelä Paavo Juhani eversti 120, Tähtinen Harri Tuomas sahköins 98, Uusitalo Aki Juhani erikoislääkäri 107, Valjus Sampo Yrjö arkkitehti 107, Valjus Seppo Jaakko emeretius professori 21, Wallin Harry Fredrik tj 98, Veijola Eero 57, Viitasalo Heikki 57, Willberg Juha Pertti tal.tiet.maisteri 150, Virta Ilkka Tapio 132, Vuori Jaakko Juhani dosentti 150, Vuori Jermo Sami optikko 132, Vuori Panu Kullervo erityisopettaja 132, Vuoria Pekka Yrjö professori 132, Vuoria Risto Ilkka kulttuurijohtaja 132, Vuorjoki Jouko Juhani toimittaja 21, Vähälä Jukka Kalle tj 150, Vähälä Mikko Kari varatj 57, Vähäsarja Niilo 132, Väisänen Jussi Olavi varatuomari 57, Väänänen Kaarlo Antti ihot. el. 57, Äikää Erkki Olavi tj 57.
    OULUNSALO
    Laine Seppo Erkki talousjohtaja 107, Leppämäki Jorma Jouko lennonjohtaja 57, Lesonen Veikko Juhani hall. pj. 107, Marttila Jarkko Juhani tj 107.
    OUTOKUMPU
    Ahokas Ilkka Juhani lääket. lis. 30, Kinnunen Tauno yhteyspäällikkö 131.
    PAAVOLA
    Mällinen Eero Juhani rkm 85.
    PADASJOKI
    Pyyhtiä Ari-Matti eläinlääkäri 79.
    PAIMELA
    Honkavaara Pentti Kaarlo ekonomi 32.
    PAIMIO
    Kuninkaanniemi Jukka Konstantin Dir. mus 68, Tikka Kari vientipäällikkö 68.
    PAIPPINEN
    Harikko Kim Juhani myyntip. 46.
    PAKAA
    Vuorikko Hannu Antero maatalousyrittäjä 122.
    PALOJOKI
    Laine Jari Veikko myyntip. 8, Parkkinen Seppo Paavo tj 136, Pulkka Risto Paavo myyntip. 90.
    PALOKKA
    Ahvenainen Veikko Armas harmonikkataiteilija 46, Kuronen Pentti lääkäri 93, Nieminen Erik rahoituspäällikkö 28, Oikarinen Risto Ensio arkkitehti 109, Partanen Jyrki hankepäällikkö 60, Tuomola Marko Tapani tj 1, Turunen Matti Eino johtaja 145, Vihertola Pasi Kalervo myyntip. 28.
    PALTANIEMI
    Heliste Olavi Matti teknikko 89, Peltokallio Jussi Timo suukir. erikoishammaslääkäri 89.
    PARAINEN
    Ahokas Ari Juhani rakennusins 111, Härkönen Pekka ins 26, Laineenkare Heikki Wilhelm kihlakunnantuomari 66, Lujanen Juha Tapani ins 13, Meurman Lauri Olavi professori 71, Rantanen Antero Simo DI 37, Sarpila Antti Juhani muusikko13.
    PAROLA
    Heikkilä Heikki erikoisupseeri 116, Kauppinen Erkki eversti 116, Kämäri Jouni hotellipäällikkö 116, Ruohola Ilkka Olavi tj 85, Saikkonen Jukka-Pekka ins 47, Viljanen Arto Juhani asianajaja 137, Salminen Jorma Ensio tj 116.
    PATTIJOKI
    Kylmänen Seppo varatj 120.
    PEKOLA
    Lahervuori Pertti Ilmari tj 85, Nieminen Ari Juha erikoishammasteknikko 47, Nurminen Uolevi Toivo koulunjohtaja 47, Parviainen Jouko Armas hammaslääkäri 47.
    PELLOSNIEMI
    Kurvinen Niilo Juhana rakennusneuvos 146.
    PELTOSALMI
    Kainulainen Taito Kalevi kuljetusyrittäjä 69.
    PENNALA
    Makkonen Leo Keijo rehtori 137.
    PERNIÖ
    Närhinen Markku Yrjo ylilääkäri 100.
    PERTTELI
    Katina Juhani Vilho varatuomari 60.
    PERTTULA
    Cosma Calin gefysiikan tutkija 134, Valtonen Otto ketjupäällikkö 61.
    PERÄSEINÄJOKI
    Kanto Antti Ahto opettaja 35.
    PETTILÄ
    Lehtonen Teppo Uolevi pankinjohtaja 44.
    PETÄJÄVESI
    Keinänen Pertti Juhani tietotekniikkatarkastaja 145, Leppänen Matti ye eversti evp 145, Palola Heikki Johannes myyntip. 145.
    PIEKSÄMÄKI
    Asikainen Antero 48, Haara Heikki Seppo tj 48, Hahtala Timo Tapani DI 143, Hakkarainen Mikko DI 48, Hankilanoja Asko 48, Hiltunen Raimo Aulis kauppias 48, Hämäläinen Osmo Juhani tj 48, Hänninen Martti Ilmari peruskoulunopettaja 48, Hätinen Pentti Viljo rakennusins 143, Jakokoski Pekka Seppo lääkäri 48, Jukarainen Osmo Juhani kauppias 48, Järvenpää Jussi 143, Kaatranen Keijo Allan yrittäjä 143, Kettunen Petri 143, Koistinen Veli-Paavo hammaslääkäri 48, Kunttunen Tapani liikkeenharjoittaja 143, Laamanen Teuvo Johannes talousneuvos 48, Levänen Heikki 48, Lipsanen Matti Juhani tj 48, Moilanen Ilkka tj 143, Moilanen Juha Henrik tj 48, Nykänen Jari Tapio DI 48, Perankoski Petri 143, Ropponen Lassi varatuomari 48, Salmi Jukka 48, Salmi Matti Olavi opettaja 48, Salmi Timo 48, Savolainen Timo 48, Seppä Pekka Juhani tj 143, Seppänen Jouko Kalevi liikkeenharjoittaja 48, Suhonen Erno 48, Suopohja Heikki 48, Tarkiainen Pekka yrittäjä 48, Teittinen Veli Ilmari tj 143, Vanninen Seppo Antero tj 48, Vesterinen Pekka Edvard tj 143.
    PIETARSAARI
    Appelgrén Lauri Arthur tj 15, Granlund Bengt Olav tj 15, Hakala Juha 15, Holm Styrbjörn Sten pruductionschef 15, Jaakkola Tero 15, Jakobsson Olof Wilhelm johtaja 15, Keski-Kuru Petri 15, Kjellman Fredrik Direktör 15, Klockars Ola Erik Dipl. ekon 15, Lamminen Asko 15, Lindberg Christer John Dipl. ekon 15, Moisio Kurt Valdemar verkst. Direktör 15, Nordling Sture 15, Pihlajamaa Jouko Ensio tj 15, Pomoell Harri Artturi verkst.Direktör 15, Puranen Pertti Kalervo valokuvaaja 15, Rauhala Esa Kalevi tj 15, Rauramo Ilmo ylilääkäri 15, Rautamo Olavi Yrjo Direktör 15, Rintala Taito Kullervo Direktör 15, Rosenberg Pekka Johan försaljare 15, Ruotsalainen Kimmo Kristian tekninen johtaja 15, Sahala Fred system marketing manager 15, Salmu Erkki Ensio markkinointip. 15, Sjöblom Håkan Kari merkonomi 15, Snellman Kari Viktor Direktör 15, Stara Håkan tj 15, Stenberg Sven-Jarl tandläkare 15, Ulfstedt Curt Carl verkst. Direktör 15, Wallsten Bo Arnold kundchef 15, Wasastjerna Gösta Gustav eläinlääkäri 15, Westerlund Kaj Gunnar lab. päällikkö 15, Westerlund Lars-Olof 15, Akerlund Henrik Jarl-Erik johtaja 15.
    PIIKKIÖ
    Ahtikari Eero Olavi majuri evp 111, Kairinen Erkki Olavi pankinjohtaja 111, Kallio Tapio maat. ja metsät. maisteri 37, Lukander Rainer Rickhard ekonomi 37.
    PIISPANRISTI
    Antila Jukka Lassi lääkäri 37, Haapajarvi Jalo-Matti arkkitehti 26, Jousi Reino Pekka tj 26, Kaleva Kaarle Tapani ekonomi 26, Kantalainen Kari tj 101, Mustonen Tarmo Johannes arkkitehti 37, Niemi Leif Eino erikoishammaslääkäri 86, Ossa Jaakko Antero varatuomari 111, Saarto Antero yli-ins 37, Veriö Erkki Antero asiakaspalvelup. 47, Wuorela Hannu Juhani rehtori 26.
    PILKANMAA
    Järvinen Esko Sakari kasv.tiet.maisteri 141, Marttinen Martti Tapio yhteyspäällikkö 32.
    PIRKKALA
    Harva Pekka Henrikki merkonomi 9, Hautala Esko Tapio erityisopettaja 75, Innanen Reijo Urho majuri 64, Jokinen Reijo Akseli aluep. 101, Juva Taisto Juhani tj 75, Kaasalainen Vesa Ilkka johtaja 133, Keränen Pertti Juhani kiinteistövälittäjä 10, Leuku Kari kiinteistövälittäjä 2, Maijala Timo Markus tj 75, Nikkilä Pekka Sulo tekn. tri 101, Nyman Aarre Ensio tehtaanedustaja 33, Päivänrinne Kalevi Vilho proviisori 9, Ranta-Aho Esa Matti tj 59, Rautakorpi Ari insmajuri 75, Routamaa Hannu Tapio pankinjohtaja 33, Saksala Yrjö Paavo rehtori 75, Salo Lauri Leonard rautatievirkamies 10, Salonen Kari Tapio tj 144, Skyttä Eero Olavi DI 9, Solja Erkki Alfred tj 2, Sorjonen Kari Tapani myyntip. 64, Taiminen Taisto Juhani myyntip. 133, Vainio Matti Eero pankinjohtaja 91, Vasama Risto Antti yksikön päällikkä 9, Veiranto Simo Juhani rakennusarkkitehti 133.
    POITSILA
    Seppälä Risto Tapio myyntip. 55.
    POJANLUOMA
    Stenfors Aarre Erkki ekon 77.
    POLVIJÄRVI
    Kaituri Harri Tapani kanttori 147.


    PORI
    Aalto Tapio 100, Alanko Jouko Juhani myymäläp. 151, Alanko Vesa liikkeenharjoittaja 100, Antinluoma Olli-Pekka DI 151, Anttila Hannu Lauri myyntijohtaja 59, Anttila Pentti Vihtori oik. kand. 42, Asmala Markku Tapani asianajaja 59, Auerma Kalevi 100, Bergman Juha Markus vientipäällikkö 59, Bergman Pekka Juhani DI 59, Bedtretdin Nurhan ostop. 117, Blomroos Osmo Erkki rakennusins 42, Erkinheimo Harri 151, Erkolahti Timo Tapio sijoitusjohtaja 59, Forsberg Altti Erik erikoishammasteknikko 100, Förnäs Paul Mikael DI 59, Haaslahti Ilkka Kustaa myynti-ins 42, Haavisto Timo 6, Hakanen Kai Konrad DI 117, Hakkiluoto Erkki Aatos musiikkineuvos 151, Halin Esa Tapio DI 6, Harju Ilpo Tapani tuotantop. 59, Harju Timo Mikko DI 6, Hedlund Philip tuotep. 100, Heikinheimo Jaakko Kalle johtaja 42, Heikkilä Jaakko tehdaspäällikkö DI 59, Heininen Jorma Juhani tj 6, Heinonen Jyrki Viljo lääket.lis 100, Heinonen Olli Juhani ekonomi 59, Helenius Asko Juhani DI 100, Hellemaa Pertti Artturi ekonomi 100, Hentunen Ilmari DI 117, Hermonen Markku 6, Hiedanpää Jorma Tapio erityisopettaja 42, Hiillos Timo Juhani metsänhoitaja 59, Hirvola Lauri KTM 59, Huhtala Kalevi Tapio tj 100, Huhtinen Esa Harri agronomi 59, Huttunen Pentti Johannes tj 117, Hällström Jukka tj 59, Hämäläinen Pentti Kalevi pääostaja 100, Härmäläinen Ilkka Antti asianajaja 6, Jaakonsaari Markku Olavi piirip. 59, Jaatinen Raikko Aarne FM 6, Johansson Pauli Kalervo ins 48, Juhola Pertti Lenni vakuutustarkastaja 6, Juhola Raimo Juhani kauppias 42, Junnila Timo Antero toiminnanjohtaja 6, Juusela Ilkka Teuvo varatuomari 59, Juvonen Jaakko Olavi opinto-ohjaaja 100, Jylhä Reijo Kalervo pankinjohtaja 6, Jylli Tero Pentti varatuomari 59, Järvenpää Mikko Lasse yhteyspäällikkö 59, Kaartinen Matti Johannes kappalainen 42, Kaarto Kalevi Olli ostop. 6, Kaarto Kari Allos tj 117, Kaira Veli Matti DI 117, Kairtamo Jouko Kalervo tj 6, Kallio Keijo kayttopaallikko 117, Kallonen Pekka tj 100, Kalmi Juhani Mikael tj 6, Karttunen Johannes Toivo käyttöp. 6, Karvo Tero 100, Kaski Olli 117, Kauppinen Paavo Osmo hallintojohtaja 100, Kause Olli Pekka maanvilj. 59, Kemppainen Juhani Veli kanttori 42, Kerko Pertti Ilmari ins 100, Keränen Leo Kalevi rakennusins 42, Keskitalo Mauri Jaakko kaupallinen johtaja 6, Kesti Harri Wilhelm maanvilj. 42, Kilkku Pentti Pellervo lääkäri 117, Koivunen Matti Timo pankinjohtaja 6, Kokkila Antti Eljas yritysneuvoja 100, Kokkila Jalo Eljas hallinto-opin kand. 59, Korhonen Heikki Juhani lääket. lis. 151, Korhonen Urho Olavi vuoriteknikko 100, Korkeamäki Seppo Sakari varatuomari 59, Korpinen Tapani Antti DI 42, Koskenkorva Jukka Hermanni vuoromestari 6, Koskenkorva Pekka Matti ins 117 , Koski Jaakko Erkki DI 100, Koski Jarmo käyttöins 117, Koskinen Erkki Tapani DI 117, Koskinen Jaakko Väinö DI 42, Koskinen Jussi Valtteri DI 117, Kotkatvuori Walter Frans asemapäällikkö 117, Kreula Matti Juhani ins 117, Kulmala Matti Juhani apul. poliisipäällikkö 100, Kurki Kari Klaus kehitysjohtaja 100, Kuuminainen Mikko Julius maanvilj. 42, Kyhä Eero 151, Kyhä Heikki Martti myyntijohtaja 151, Kyhä Kalle Pentti joht. kihlakunnan syyttäjä 151, Kyhä Tuomo 151, Käki Pekka Sakari tj 151, Laakso Kimmo Leander tj 6, Laaksonen Kalervo Ragnar palopäällikkö 59, Laaksonen Pekka tehdaspäällikkö 59, Laiho Mika Petri talousp. 59, Laikio Jari Tapio tj 42, Laikio Pertti Tapio johtaja 117, Lammi Altti 42, Lammi Pekka Tapio kehitysjohtaja DI 59, Lanne Mika Johannes ravintoloitsija 6, Lanne Olavi Johannes aluep. 6, Larjomaa Markku Jukka apteekkari 59, Lehmuskoski Tuomo 42, Lehto Mauri Alvar tj 59, Leino Jari-Pekka Petteri luokanopettaja 6, Lempainen Eero Tapani DI 42, Levanto Kimmo Väino arkkitehti 151, Levola Mikko yhteyspäällikkö 100, Liljeroos Risto Olavi DI 100, Lindén Markku Antero asianajaja 6, Lindén Olli 100, Lindqvist Esa 151, Lindroos Esko Olavi kultaseppa 53, Linnainmaa Antti Ilmari maanvilj. 151, Linnainmaa Matti Olavi kauppaneuvos 42, Liuksia Jukka Sakari ins 59, Lod Erkki Yrjö historian vanhempi lehtori 100, Lunnevuori Esa Juhani varatuomari 100, Luojus Raine 6, Lönnblad Jyrki Juhani kultaseppä 59, Löytäne Kalervo Sakari laatupäällikkö 59, Makkonen Jyrki 6, Mattelmäki Matti Tapani DI 117, Mattila Seppo Johannes metsänhoitaja 59, Maunola Risto Kullervo lääket. lis. 42, Mecklin Kyösti Ragnar tj 59, Merivirta Lauri Olavi eläinlääkäri 59, Metelinen Janne rtv-asentaja 6, Metsähonkala Jere palvelukodin johtaja 6, Moilanen Pentti Kalevi arkkitehti 42, Multisilta Riku Juhani FM 117, Muurinen Pauli 117, Myllymäki Sakari Reino DI 42, Mäkelä Markku Kalevi tutkija 117, Mäkilä Jari Matti yrittäjä 59, Mäkilä Wili Kari liikkeenharjoittaja 6, Männistö Altti Antero korvauspäällikkö 117, Mäntylä Kari Markku lehtori 100, Naire Veikko Olavi tj 42, Nauha Tapani Antti tuotantojohtaja 100, Nevalainen Erkki Einari konttoripäällikkö 59, Nevamäki Sauli Antti laadunvalvontains 42, Nordling Seppo Antero optikko 6, Nordman Kaj Olof arkkitehti 42, Numminen Raimo Utria ekonomi 59, Nuorsaari Heikki Altti kiinteistövälittäjä 42, Nurmi Ilkka Matti yrittäjä KTM 100, Nyroos Sami 151, Ojanperä Matti Juhani kauppaneuvos 42, Paajanen Pekka 117, Paattimäki Hari 151, Paavola Jyrki Nyyrikki tj 6, Parvinen Arvi 6, Pelkonen Jukka nuorisopäällikkö 6, Pelkonen Markku projektip. 151, Pelkonen Seppo Sakari johtaja 6, Peltonen Erkki Olavi henkilöstöp. 59, Peltonen Pekka Seppo DI 59, Peltonen Seppo Simo ins 117, Peltoniemi Ari Juhani graafinen suunnittelija 42, Penttilä Antti Eerik palvelup. 42, Pietarinen Niilo Sakari DI 59, Piirainen Ahti tj 42, Piisi Pekka Tapani ins 117, Piisi Tauno Johannes varatuomari 42, Puolamaki Esa Tapani ktl 100, Pynnä Seppo Juhani rehtori 72, Pyy Kari Johannes hammaslääkäri 117, Ramstedt Pentti Johannes tj 6, Ranta Marko 100, Rantamo Urpo Johannes varatuomari 59, Rantanen Jyri pääarvioija 100, Rantanen Kaino Alpo pankinjohtaja 42, Rantanen Raimo Uolevi DI 42, Rantanen Timo Viljami lääket. lis. 42, Ratsula Matti Juhani tj 59, Ratsula Pertti Gösta ekonomi 59, Rinta-Jouppi Yrjö 42, Ristimäki Taisto Väinö osastonlääkäri 6, Ropo Olli Leo aluemyyntip. 151, Ruissalo Tapio Ilari rakennusins 6, Ruoho Simo 151, Ruoho Timo Tapani yrittäjä 151, Ruskokivi Risto Israel pankinjohtaja 42, Rydman Juhani Kai tj 59, Räty Ilkka Sakari ekonomi 100, Räty Jukka Ilmari kirjakauppias 100, Salmi Kari Antero DI 42, Salmi Pekka Juhani ylilääkäri 100, Salo Risto Johannes rahoituspäällikkö 6, Salokangas Heikki Juhani kalastaja 42, Salomaa Markku Ensio tuotantop. 100, Salonen Markku 6, Salonen Pekka Tapio tj 6, Santanen Timo Antti rakennusins 117, Santavuo Timo Risto asianajaja 6, Santavuo Veikko Olavi edustaja 6, Sarpila Kari Juhani ekonomi 100, Sillanpää Tauno Emil hammaslääkäri 100, Siren Jan 100, Sjöblom Jukka Valter yli-ins 117, Sjövall Juha Erik ylilääkäri 42, Snellman Kauko Matias teknikko 6, Steiner Mauri Kalervo tj 117, Suomalainen Jaakko Mikko DI 59, Syystö Matti aluejohtaja 6, Sävelä Jussi Pekka hammaslääkäri 6, Söderström Krister Albert materiaalipäällikkö 100, Taulu Eino Juhani oik. kand. 59, Teljo Pekka Uolevi pankinjohtaja 117, Tiilikainen Eino Kaarlo kayttöins 59, Tiitola Tero Tapio DI 100, Tuomi Toivo Ilmari DI 6, Tuominen Jukka Aukusti DI 100, Tuovinen Ville Eero toiminnanjohtaja 6, Tuunanen Risto Kullervo liikkeenharjoittaja 100, Uitti Petri Miika pankinjohtaja 6, Uljas Heikki 117, Uronen Seppo 117, Vaapio Pertti Olavi tj 6, Vainio Martti 59, Vaitiniemi Arto Kalervo yrittäjä 42, Valli Kari Keijo evl 38, Vanhatalo Pentti Juhani tj 42, Varjo Juha lääket. lis. 117, Vasama Juha km tutkija 100, Vase Sakari Wilhelm KTM 59, Viljanen Matti eläinlääkäri 17, Viljanen Timo Esa ins 6, Villa Teijo Martti ravintoloitsija 59, Wiren Harry Uolevi yo-merkonomi 6, Virtanen Ismo Ilmari ins 42, Virtanen Jaakko Antero tj 6, Virtanen Pertti 6, Virtanen Teijo Antero tj 100, Voipio Pentti Tapani pääarvioija 42, Vuorenhela Juha Samuli varatuomari 6, Vuorenpää Veikko Eino rkm tj 100, Väkiparta Erkki Kalevi rehtori 117, Yli-Hongisto Jussi Toivo henkilöstöjohtaja 117, Österlund Ari Juha tj 137, Österlund Marko 151, Österlund Matti Toivo liikkenharjoittaja 6.
    PORTUGALI
    Matalamäki Tapani Jaako tavaratalonjohtaja 88, Saarinen Paavo Pellervo tj 58.
    PORVOO
    Aho Olli Antero tietotekniikan tuntiopettaja 34, Atwood Earl it-manager 134, Bjurström Dag johtaja 10, Elho Jan 119, Haikonen Jukka 119, Heikinheimo Tuomas DI hammaslääkäri 113, Herlevi Matti Kalervo agronomi 12, Honkaniemi Esa Kari lehtori 70, Johansson Zacharias 153, Karlsson Karl-Gustaf automyyjä 88, Knuutila Risto 119, Koivu Timo 153, Kokka Jorma Olavi yksikönjohtaja 74, Kokko Juha Martti tj 61, Koli Juha 119, Laamanen Kari 153, Lehtinen Pertti suunnittelija 153, Lehto Markku Juhani yrittäjä 88, Liljestrand Harri palvelumyyjä 119, Multia Hannu Aslak hovioikeudenneuvos 119, Mäkinen Seppo Juhani ylilääkäri 76, Neuvonen Kristian yrittäjä 153, Palander Matti 153, Piela Arto Juhani hallintojohtaja 34, Pöyhönen Kimmo 153, Raikko Marko 153, Rajakaltio Timo tj 153, Seppänen Toni 153, Soivio Antti Sakari ekonomi 81, Sulander Petri ins 119, Suntio Janne Uolevi yhteyspäällikkö 119, Suntio Timo Uolevi asianajaja 119, Toivonen Jari 119, Tuomas-Kettunen Veli 153, Tuukkanen Petri Mikael 76, Vaaka Jan tavaramerkkijohtaja 45, Venäläinen Tero 119, Vesuri Pertti 119, von Wehrt Sami liikkeenjohdon konsultti 153, Välimäki Pertti Juhani varatj 20.
    PUHOS
    Leinonen Simo liikkeenharjoittaja 19.
    PUKKILA
    Enroth Kari Juhani tj 152.
    PUNKAHARJU
    Ronkainen Mauri tj 155, Ronkainen Mauri tj 155.
    PUUMALA
    Juola Sami tj 103, Luukkonen Raimo Johan pitäjänneuvos 43, Ylinen Tapio kauppias 43.
    PYÖLI
    Rintala Kari Eljas hammaslääkäri 80.
    PÄLKÄNE
    Tiililä Tero Kimmo agrologi 36.
    RAAHE
    Ehrola Esko professori 120, Honkala Matti Kaarlo ylilääkäri 120, Hooey Patrick Lawrence tutkija 120, Karjalainen Kari kaupunginjohtaja 120, Kivimaa Esa Asser matkatoimiston johtaja 120, Leinonen Pasi Markus asianajaja 120, Mettänen Lasse Tapani musiikinopettaja 120, Pekuri Toivo Jorma myyntip. 120, Pietilä Esa Juhani myyntip. 120, Piippo Esko Aarno tj 120, Rusila Heikki Olavi DI 120, Sartorisio Kaj Heinrich ins amk 120, Swanljung Jukka Tapani DI 120, Törmänen Tapio Antero tj 120.
    RAIKKU
    Lilja Markku Pentti aluejohtaja 36.
    RAISIO
    Ahnger Allan Robert hovioikeudenneuvos 37, Ahrelma Matti Kalevi hall, pj 26, Happonen Risto-Pekka professori 111, Heinonen Tapani Untamo yksikön johtaja 37, Hirvonen Harri Elias It erik.lääkäri 66, Honka Esa Sakari tj 71, Juhala Timo Kalervo DI 3, Jääskeläinen Kyösti Veli tj 66, Kaskinen Seppo Tapio tj 126, Knuuti Matti Juhani professori 66, Koskela Olli Tapani FK 37, Laatikainen Launo Ilmari rakennusins 26, Laine Ilkka Kalevi talousneuvos 71, Läksy Timo Juhani aluep. 68, Löytänä Timo Mikael 92, Moberg Petri Einari aluejohtaja 26, Mäkikalli Jaakko Antti markkinointip. 37, Ovaska Pertti Johannes tarkastuspäällikkö 68, Pajunen Mauri Kullervo peruskoulunopettaja 111, Pietilä Juhani Tauno ylilääkäri 3, Pyysalo Risto Olavi tj 68, Saarinen Jarmo arkkitehti 111, Seppälä Timo Yrjö projektijohtaja 66, Tervahartiala Markku komentajakapteeni 156, Toponen Teppo lääket. lis. 68, Varjonen Mauri Edvin johtaja 3.
    RAJAMÄKI
    Hallamaa Ilkka maanvilj. 88, Kohonen Antti Ollinpoika isännöitsijä 1.
    RANSKA
    Ruohtula Samppa Juhana 80.
    RANTASALMI
    Eronen Jaska Veli tilanomistaja 97, Kannaste Mikko Juhani poliisipäällikkö 19.
    RASIVAARA
    Lappalainen Markku Tapio tj 30.
    RAUHA
    Hynninen Ari Pekka projektip. 43, Junna Veikko Tapio ins 43.
    RAUMA
    Aalto Esa Eetu ins 73, Aarnio Jorma Kalevi johtaja 53, Ajanko Olli Ilmari tj 53, Ajanko Pentti hammaslääkäri 53, Andersson Iiro Lasse DI 73, Asumalahti Hannu satamajohtaja 23, Auvinen Martti Ilmari merikapteeni 73, Birkman Harry Olavi piirip. 73, Elsilä Ilkka Tapio ins 23, Enlund Hakan 53, Ettala Esa Erkki ins 73, Fagerström Aake Johannes merkonomi 73, Frimodig Timo Olavi pankinjohtaja 53, Hammar Erkki Armas konsultti 73, Hassinen Ilpo Heimo DI 53, Heinimaa Jyrki 53, Heininen Lasse yksikönp. 53, Heino Touko-Matti johtaja 53, Helamaa Markku Eerik DI 73, Helkelä Eero Viljam myyntip. 23, Isotupa Juha Tapani lääkäri 53, Jokela Bruno Antero konsuli 53, Jukola Juhani metsänhoitaja 53, Juusela Tapio 53, Kangas Jouko DI 73, Kaskisto Vesa Johannes DI 53, Kivimäki Pekka Yrjö rehtori 53, Kolsio Jukka Vilhelmi ins 53, Korpi-Hallila Markku Veikko didaktiikan lehtori 53, Korsi Eino 53, Kurki Rami ravintolatoimenjohtaja 23, Kuusinen Urho Juhani sijoituspäällikkö 53, Kuusisto Pekka Juhani yrittäjä 53, Laaksonen Olavi Urho ekonomi 23, Laine Pertti Verneri merkonomi 73, Laukkanen Esko Martti johtaja 53, Lavanto Jarmo 23, Lavanto Pertti Juhani talousp. 23, Lehmuskallio Pekka 23, Lehti Jyrki Kalevi aluep. 53, Lehtiö Pekka partner 65, Leppäkoski Heikki Tapani DI 53, Mannonen Tapani Ilmari ins 73, Marva Iiro 53, Marva Pekka tj 73, Meriö Anton Niilo lehtori 23, Niittyranta Jyrki Tapio päätoimittaja 53, Nordberg Juha Tapani tj 53, Nordqvist Hannu Jaakko lääket. lis. 23, Norokorpi Ilpo Heikki konsultti 23, Nurmi Pasi 23, Pihlava Olli 23, Piira Kalervo Yrjö FM 73, Piirto Antti Samuel DI 23, Porkka Paavo Juhani merikapteeni 73, Pulli Ilkka Sakari lehtori 73, Pulli Risto 73, Pärssinen Hannu Tapani projektip. 53, Pöyhönen Pentti Ilmari kihlakunnanvouti 53, Raitanen Aatos Eerikki koulutusjohtaja 73, Rantanen Pekka Juhani tj 53, Rapala Kari Tapani kirurgian erik. lääkäri 53, Rapala Mika Juhani luokanopettaja 53, Rintala Timo ins 73, Rohiola Antti 73, Ruusunen Jari 53, Räsänen Matti 23, Saarela Martti Leevi tj 53, Saarenpää Markku Tapio DI 23, Saari Ari 23, Saarikko Ilkka Kalervo tj 73, Saihila Pauli Pentti teknikko 73, Salmi Ari Tapani tj 23, Salo Risto Severi DI 73, Salokoski Timo 53, Sandholm Tomi Tapani pankinjohtaja 23, Santala Jyrki tj 53, Sarparanta Eero Juhani projekti-ins 73, Sarparanta Lauri Ilkka yli-ins 53, Sipilä Timo Aarne lääkäri 53, Suistio Timo Mikael DI 73, Suominen Hannu Tapani pankinjohtaja 53, Suominen Kari koulutuspäällikkö 73, Suutari Juhani pääsuunnittelija 73, Taivainen Kari Juhana DI palosuojeluasiantuntija 23, Tella Raino Viljo DI 53, Teränen Jarmo Olavi merikapteeni 73, Toivonen Markku Juhani kauppamies 73, Tukkiniemi Jouko 53, Tyynysniemi Matti Juhani tj 23, Utter Pekka 73, Vahtola Jouko Kalevi henkilöstöjohtaja 73, Vainio Markku Tapani päätoimittaja 53, Vaittinen Heikki Matti ins 73, Waltari Esko Toivo varatuomari 23, Westberg Gustaf DI 53, Virtala Mika 53, Virtanen Kauko Kalevi emeritius professori 53, Wittfooth Antero Hans konttoripäällikkö 73, Vuorio Seppo Aarno ins 73, Varre Juha 23, Yrjälä Ilmo Aarne DI 23.
    RAUTALAMPI
    Kerajärvi Arvo Kalervo tj 145
    RAUTALAMPI
    Puranen Jukka Tapio tj 143, Tahvanainen Risto Olavi rehtori 56, Törrönen Martti tj 56.
    REIJOLA
    Kakkonen Kyösti tj 147, Tenhunen Eino Edvard kauppaneuvos 102.
    REMESKYLÄ
    Väisänen Vilho DI 93.
    RIIHIMÄKI
    Aalto Keijo 158, Aarnio Pekka 158, Ainola Kalle Juhani dir. mus. 29, Alastalo Jouko maanvilj. 29, Hakamaki Raimo Ilari fysioterapeutti 47, Heikkinen Lasse Ilmari puistopuutarhuri 29, Heikkinen Sakari Ilmari liikennetarkastaja 29, Heikkurinen Jari 29, Heimonen Kai Lauri evl 29, Hietamäki Markku tutkinnon vastaanottaja 29, Hildén Helge Sakari rehtori 88, Huvinen Matti Urho rehtori 29, Isoaho Janne 86, Karjalainen Hannu tj 29, Katila Pentti maajohtaja 29, Katila Tapani 29, Kesti Paavo Antero rkm 29, Kilpiäinen Eero Kalevi liikkeenharjoittaja 29, Kivistö Jukka 29, Koljonen Markku 158, Koponen Hannu Kaleva ylilääkäri 29, Kumela Pekka Ilmari tj 29, Kuparinen Veli-Pekka eversti 29, Laalo Jarmo 158, Lagerström Kai Klaus tj 29, Lahtomäki Lassi 158, Laine Simo 158, Lindfors Hans Bertel hammaslääkäri 29, Löfberg Aimo A. FL 29, Löyttyniemi Toimi Tapio aluejohtaja 29, Majaranta Kari Arvo kanttori 29, Metsä-Simola Timo 158, Metsäterä Ilkka Matti tilintarkastaja 29, Miettinen Martti Ilkka laulaja 29, Mäkinen Kauko 158, Nikunen Matti Juhani rehtori 29, Nykänen Harri Pekka liikenneneuvos 29, Paloranta Pentti 86, Penttilä Kalevi Erland lehtori emeritius 29, Pesonen Juha Matti muusikko 29, Ranta Pekka 86, Rantalainen Antti 86, Rasimus Jouko Johannes varatuomari 29, Rinta-Mänty Risto Vainö henkilöstoresurssijohtaja 29, Ruissalo Jyrki Juhani tj 29, Runsamo Seppo pankinjohtaja 86, Rönkä Antero 86, Saari Kari Olavi koneteknikko 29, Saarinen Raimo Ilari tj 29, Salmi Risto Keijo varatuomari 29, Salonen Eero Tapani yrittäjä 29, Sandberg Kari Johannes rehtori 29, Schulman Fredrik Carl agronomi 29, Sillanpää Pekka DI 29, Syrjämäki Juhani 29, Taipale Jorma Anssi apteekkari 29, Tapaila Tero 86, Tiilikka Antero Lauri tri-ins 29, Toivonen Esko Olavi suunnittelup. 29, Toivonen Timo 86, Tyrväinen Tommi 158, Varakas Vesa Gunnar tj 123, Vartia Pertti Olavi hammaslääkäri 29, Virtanen Seppo 86, Vuorinen Taisto Jouko dipl. kauppias 29, Ylönen Vilho 29.
    RISTIINA
    Havaste Lauri Tapani arkkitehti 11, Pukarinen Pertti Johannes opistoupseeri evp 146, Reunanen Jyrki Ilari sahateknikko 146, Särkkä Reijo Päiviö pankinjohtaja 146, Toikka Raimo Kalevi yhteyspäällikkö 16.
    RISTIJÄRVI
    Tähkäpää Seppo Kalevi rehtori 89.
    ROUKALAHTI
    Teeriaho Janne yhdyskuntasuunnittelija 30, Virolainen Hannu Ilmari näyttelijä 30.
    ROUTIO
    Helenius Raikko Reino vuoriteknikko 105, Oksa Timo Ensio DI 92.
    ROVA
    Järvelä Taisto yrittäjä 150.
    ROVANIEMI
    Antikainen Pekka pankinjohtaja 40, Arvio Osa Armas toimistop. 40, Arvio Seppo Juhani suunnittelup. 115, De Groot Herman 115, Hagström Eelis 40, Hallikainen Are Aaro FM 61, Hanhivaara Martti Kalevi metsänhoitaja 40, Harri Paavo Antero pankinjohtaja 40, Hatakka Yrjö Antero rehtori 40, Helisten Heikki Erkki kauppias 40, Herajärvi Esko tj 40, Huttula Erkki Oiva limnologi 40, Jussila Pentti Ilmari tj 40, Juuruspolvi Juhani Lauri tj 40, Kaikkonen Niilo Olavi DI 115, Kaisanlahti Pekka projektip. 115, Katermaa Kari Veikko rkm 40, Kerola Pentti Juhani DI 40, Kotaniemi Olavi Lassi konttorinjohtaja 40, Kukkola Seppo Olavi tj 40, Kukkonen Eero Henrik ins 115, Kurtakko Kyösti Kullervo professori 115, Kuukkanen Paavo Juhani yrittäjä 115, Karkkainen Lauri Pekka luokanlehtori 115, Kärkkäinen Pentti Kalervo kuljetusesimies 40, Laakso Teuvo Jaakko tj 115, Laitinen Raimo Johannes yritystutkija 115, Lantto Olavi ins 115, Laurila Juha 40, Lehto Veli-Pekka evl 115, Leino Seppo Juhani muusikko 40, Leinonen Risto Olavi toiminnanjohtaja 40, Lemmetty Matti Kyösti varatuomari 40, Lepistö Jouko 115, Lievonen Veijo Olavi dipl.ins 47, Lind Heikki Kalevi rekisteripäällikkö 115, Meriläinen Veikko Henrik johtava ylilääkäri 40, Metsäpelto Pertti Ilmari kapteeni evp 40, Mustonen Juha Markus tj 40, Nelin Juha Olavi FM 40, Nenonen Olli Sakari limnologi 40, Pellola Veijo Mauri aluejohtaja 40, Pitkänen Leo Esko tj 40, Portaankorva Olavi Mikael agrologi 40, Rautajoki Timo 115, Räihä Tapio Kalevi toimittaja 115, Sandström Jaakko Juhani pankinjohtaja 40, Siivonen Jari Erik lennonjohtaja 40, Talvitie Martti Jaakko maanmittausteknikko 115, Tervahauta Voitto 40, Tieranta Pentti 115, Tuomaala Timo Olavi koulutuspäällikkö 115, Tuomi-Nikula Heikki 40, Vaajoensuu Olli-Pekka toimitusjohtaja Rovaniemi 40, Vaarala Veikko 40, Vainio Allan Iivo evl evp 40, Virkkunen Hannu Mikael rehtori 40, Vuolio Timo Kalevi opetusneuvos 40, Väistö Kai Erik luokanopettaja 115.
    RUHA
    Ojala Seppo Juhani piirijohtaja 109.
    RUOKOLAHTI
    Jäntti Pekka Kalevi eläinlääkäri 140, Tuomainen Asko Salomo tj 43.
    RUOTSI
    Leinonen Kari 62, Mäkimartti Terho 62, Nyman Johan 62, Parkkonen Kaleva Aarne tj 62.
    RUOVESI
    Murtojärvi Matti Juhani rkm 112, Mustonen Erkki Juhani liikkeenharjoittaja 112, Rantanen Pekka Erkki hälytyskeskuksen hoitaja 112, Sippel Tor Henrik hammaslääkäri 112.
    RUSKO
    Jarainen Raimo Johannes maanvilj. 126, Knaapila Jaakko Ilmari pankinjohtaja 126, Laine Ensio Sulo dosentti 126, Laine Jyrki Jorma ekonomi 68, Linnainmaa Heikki Ensio varatuomari 37, Sillanpää Hannu kunnanjohtaja 156.
    RUUTANA
    Lahtinen Kari Tapio tj 10.
    RYMÄTTYLÄ
    Huhtala Martti Antero johtaja 3, Plathin Carl-Erik Johan asianajaja 3.
    RÖYKKÄ
    Nummenranta Heikki Olavi majuri 73, Soilas Reino Valter yrittäjä 81.
    SAARENKYLÄ
    Kanerva Markku Kari KTM 40, Karjalainen Tauno Johannes lääkäri 40, Karvonen Jorma tj 40, Korhonen Tapio Kalervo myyntip. 40, Mutka Juho Jaakko koulutussuunnittelija 115, Röytiö Keijo Juhani työpäällikkö 115.
    SAARIJÄRVI
    Piispanen Hannu Tapani tj 109, Ratinen Lauri Pekka myyntip. 109, Tikka Jouni tj 109.
    SAHALAHTI
    Isokangas Erkki Pertti tj 144.
    SAIMAANHARJU
    Kaikkonen Väinö Olavi talousneuvos 16, Linnapuomi Olavi Viljo DI 140, Roine Lauri Erkki erikoishammasteknikko 16, Savolainen Osmo Antero kenttäpäällikkö 16.
    SAKSA
    Buck Manfred 139, Kääpä Olli Lauri business development 15, Saari Jarmo Valdemar kehitysp. FM 111, Schmidt Peter 139, Tapionlinna Heikki Toivo tj 4.
    SALO
    Eirtovaara Antti liikennelentäjä 151, Lehtola Pentti Erik DI 3, Lintuvuori Kari organisaatiokonsultti 156, Ruohonen Mikko Juhani professori 3, Takio Timo Pentti arkkitehti 37.
    SAMMATTI
    Kuparinen Kari Pertti tuotep. 105.
    SASI
    Sasi Timo Tuukka maanvilj. 10.
    SAUKKOLA
    Leikola Kari oik. kand. 73.
    SAUVO
    Kallio Jouko Kustaa hammaslääkäri 37.
    SAVONLINNA
    Halko Harri Antero ins 19, Hirvonen Esa Jorma toimitussihteeri 19, Häyrinen Hannu liikkeenjohdon konsultti 155, Höglund Eero Gustaf DI 19, Juntunen Raimo Juhani hammaslääkäri 19, Jarvisalo Pertti Juhani pianonsoitonopettaja 19, Kainulainen Pertti Ilmari asemapäällikkö 19, Kalanen Heikki tj 155, Karhiola Kyösti Kalevi lehtori 19, Karosto Risto Unto ylilääkäri 19, Keto-Tokoi Markku Kullervo kauppias 19, Kilpeläinen Hannu Olavi lääkäri 19, Koponen Juha 155, Kosonen Ossi Ilmari eläkeläinen/opettaja 19, Krees Raimo lääkäri 109, Kukkonen Matti liikkeenharjoittaja 155, Kupiainen Risto Rainer maanvilj. 19, Laine Pekka 19, Lehto Tero metsänhoitaja 155, Mannonen Pauli Juhani varatuomari 19, Merilä Martti Ilmari erikoislääkäri 19, Molarius Isto Antero kauppias 19, Makelä Matti Olavi lääkintöneuvos 19, Naukkarinen Hannu kiinteistövälittäjä 155, Neuvonen Kari kuljetusesimies 19, Pellikka Ismo Pasi lehtori 19, Pulkkinen Matti Juhani tj 94, Rasimus Heikki 155, Rasimus Seppo tj 155, Reinikka Aatos myyntip. 155, Repo Martti Siilas ins 19, Saarinen Arto paikallisjohtaja 155, Saastamoinen Risto yhteyspäällikkö 155, Sairanen Ahti Tapani rkm 19, Salmelainen Olli 19, Siitonen Esa Tapio ins 19, Sirviö Pekka 19, Sivonen Lauri Seppo konttorinjohtaja 19, Soini Hannu Antero liikunnanopettaja 19, Soininen Reijo 19, Tuhkanen Matti Olavi muusikko 19,Turunen Pentti johtaja 155, Vahvaselkä Jussi Antero ins 19, Vihmaa Jaakko Juhani 19, Virtanen Kari talousjohtaja 155, Wuorinen Jarkko hammaslääkäri 155.
    SEINÄJOKI
    Ala-Harja Pekka Matti varatuomari 35, Ala-Äijälä Esko Johannes pankinjohtaja 35, Anttila Erkki Iisakki pankinjohtaja 77, Anttila Jarmo Johannes rehtori 99, Anttila Sakari 78, Asuintupa Markku Tapio lääkäri 35, Auranen Antero Tapio tj 77, Haapamaki Martti tj 77, Hellsten Vesa 78, Hirvijärvi Jussi 35, Hirvilammi Esa 77, Hyytiä Mauri metsanhoitaja 77, Joronen Raimo Johannes rakennusneuvos 77, Jortikka Tauno Tuomo kartoittaja 35, Järvenpää Erkki Juhani tj 77, Jääskeläinen Jyrki rakennusarkkitehti 35, Kajaala Harri 35, Kalkas Jaakko Johannes kihlakunnantuomari 77, Kalpamaa Arto Aslak konttorinjohtaja 77, Kaminen Kyösti Kalevi tj 77, Karvinen Veikko Juhani rkm 77, Kinnunen Aki Esko tj 77, Kjäll Aulis Karl tj 77, Kjäll Börje konttorinjohtaja 77, Koski Erkki 35, Koskinen Mikko Asko yhteysjohtaja 77, Kuusinen Raimo 78, Kytilä Juha Armas ylilääkäri 77, Lammi Antti Heikki yrittäjä 77, Lamminmäki Jarmo Ilmari opettaja 77, Latomaki Mikko Tapani pankinjohtaja 77, Lemponen Olavi Juhani liikenneopettaja 35, Lepistö Martti Juhani varatuomari 35, Liinamaa Jalo Einari rehtori 77, Linkova Matti Juhani lääket. lis. 77, Mannila Pekka 78, Marttila Matti Antero ylilääkäri 77, Myllykorpi Juha Pekka markkinointijohtaja 35, Mäkelä Eino Ilmari rehtori 35, Mäkelä Paavo Kustaa tj 35, Mäkinen Jukka 35, Mäkinen Kalevi Antero valokuvaaja 77, Nevala Risto 77, Niemelä Markus Pekka yritysasiakaspäällikkö 77, Nieminen Olli 35, Nuolivirta Matti Erkki kaupunkineuvos 77, Nuolivirta Timo 77, Nurmela Seppo Johannes pankinjohtaja 35, Oksala Ilmari koulutoimenjohtaja 35, Paavola Timo Yrjö aluejohtaja 35, Pakari Heikki Juhani kauppaneuvos 35, Pekkala Jouni Olavi pk-asiamies 77, Peltoniemi Antti Olavi tj 35, Pukkinen Mikko Juhani kaupunginjohtaja 77, Pänkälä Matti Henrik uutispäällikkö 77, Pääjärvi Pentti tj 77, Rajala Kari Tapio KTM 35, Rajamaki Eino Johannes yrittajäneuvos 35, Rajaniemi Seppo Juhani rehtori 77, Rantala Pekka 35, Rautio Mika 77, Repo Esko Aulis hallintotieteen tri 77, Risku Heikki Fredriktj 77, Roine Juhani Reino ekonomi 77, Saari Anssi tj 35, Saari Touko Oiva ylilääkäri 77, Saarimäki Juhani Aleksanteri markkinointip. 35, Salmenkangas Markku Tapio tj 35, Saranen Martti 77, Siltanen Veikko Salomoni rakennusneuvos 35, Siren Aarne Sakari DI 77, Soininen Mikko Olavi tarkastaja 35, Sulkko Keijo talousjohtaja 77, Suvanto Jaakko Ilmari silmälääkäri 77, Sysilampi Timo 77, Särmö Aarno Erkki lääkintöneuvos 77, Tallbacka Ville tj 35, Talvitie Antti Ilmari arkkitehti 77, Toivonen Reijo Viljo liikuntatoimenjohtaja 35, Tulisalo Seppo Juhani tj 35, Tuomela Ossi Matias yrittäjä/teknikko 35, Töyli Esko Armas kirkkoherra 35, Vaahto Keino Ferdinand teknikko 77, Viitala Jyrki Jaakko tj 77, Viitaniemi Simo Voitto tj 35, Yli-Koivisto Pertti Johannes projektip. 51, Ylitalo Hannu Jyrki koulunjohtaja 78, Yli-Uotila Raimo Johannes kaupunkineuvos 77.
    SIIKAINEN
    Hakala Esa kunnanjohtaja 59.
    SIIKAJOKI
    Eerikäinen Arto Markku musiikinlehtori 120, Ketola Ilkka Juhani maanvilj. 120.
    SIIKAMÄKI
    Leskinen Lauri A.J. metsätalousins 48.
    SIILINJÄRVI
    Airaksinen Antti Pekka tj 56, Hilander Juha Sakari musiikin vanhempi lehtori 97, Hirvonen Ahti Kalevi evl evp 94, Hirvonen Mika Pekka lentokapteeni 152, Illner Kari Eino kehitysp. 94, Kasurinen Janne Paavo verkostop. 69, Kivistö Esko Johannes lukion rehtori 94, Koskivirta Matti Juho tuotep. 110, Mahlamäki Seppo Tapio erikoislääkäri 110, Miettinen Pekka Risto maanvilj. 94, Perttula Pauli Ilmari liikennelentajä majuri evp 94, Snellman Simo Mikko rehtori 83, Turunen Juha-Pekka myyntip. 14, Viinikka Juha Vilho opetusneuvos 94.
    SIIVIKKALA
    Rajala Jukka Ilmari tj 33.
    SILTAKYLÄ
    Pesu Hannu pankinjohtaja 142.
    SIMONIEMI
    Juvonen Kari Juhani maj. evp 39, Vuolevi Matti Pekka evl evp 39, Kylmälä Hannu Ilmari teknikko 120.
    SIMPELE
    Lankinen Pekka Ilmari pankinjohtaja 43, Repo Jaakko valokuvaaja 43.
    SINETTÄ
    Rauvala Matti Risto lääket. lis. 40.
    SIPOO
    Godden Michael traffic operator 154, Halonen Perttu Petteri hammaslääkäri 59, Hilden Alf Armas korvalääkäri 74, Lammassaari Jari Kullervo toimituspäällikkö 38.
    SIUNTIO
    Kärkkäinen Markku Lauri kunnanins 87, Lampinen Göran Olavi apul. järjestelyesimies 87, Linnala Turo Juhani tj 130, Tuovinen Jorma Antero tj 11.
    SIURO
    Aitola Petri Tuomas gastrokirurgi 75.
    SODANKYLÄ
    Ilveskivi Timo Juhani liikemies 115, Jantunen Pekka ympäristönsuojelusihteeri 115, Kauppala Hannu Kristian käräjätuomari 115, Penttinen Seppo Elias kultaseppä 115, Pöyliö Mauri Eerik tj 115, Sassali Pentti Eemil kyläasiamies 115.
    SOLF
    Mörk Karl Christer kauppias 12.
    SOMERO
    Arvonen Arto kauppaneuvos 3.
    SONKAJÄRVI
    Pirilä Raimo Anssi opetusneuvos 69.
    SONKAKOSKI
    Pallonen Vesa Olavi ins 69.
    SORSAKOSKI
    Jäntti Harri yrittäjä 146, Räty Paavo Juhani ekonomi 97.
    SOTKAMO
    Halonen Veikko Kalervo johtaja 125.
    SOTKUMA
    Saharinen Hannu Pekka tj 30, Surakka Kai Ilmari tj 147.
    SUINULA
    Pajakkala Veli Pekka DI 64, Virtanen Esko Juhani tj 75.
    SULKAVA
    Haverinen Kari Tapani tj 19, Kolehmainen Heikki kauppias 155.
    SUNDOM
    Aarnio Ilkka Ilmari senior director 95, Hirvonen Aulis lehtori 51.
    SUOLAHTI
    Elomaa Antti Viljo rehtori 60, Pitkänen Kalle Veli-Matti rehtori 60, Pöyhbnen Otto Keijo FK 109, Teittinen Jorma Jaakko ekonomi 28, Kytölä Reijo rehtori 56, Paaso Kari Eino tj 94, Paukkunen Erkki Kalle toimittaja 56, Ritvanen Heikki Juhani dir. mus 56.
    SVEITSI
    Raade Juhani Kaarlo DI KTM 70, Tunkelo Teemu Mauno DI 121.
    SYVÄNNIEMI
    Koivisto Risto tj 110, Meriläinen Tuomo Veikko sosiaali- ja terveysjohtaja 94.
    SÄÄKSJÄRVI
    Reinikainen Jari Petri aluejohtaja 64, Kiiski Jorma Ilmari komisario 58, Kolehmainen Torsten Paavo FM 108, Korkeala Unto Tapio kiinteistöisännöitsijä 58, Rydman Kari Walter säveltäjä 108.
    SÖDERKULLA
    Ekholm Tapio Walter myyntip. 52, Järvinen Pasi Tapio tj 114, Saari Veli-Heikki region director 134, Takala Juha Pekka tj 119.
    SÖÖRMARKKU
    Malm Esa Tapio tj 42.
    TAHKOMÄKI
    Reinikainen Pekka maanvilj. 48.
    TAIPALE
    Rönkkö Markku Olavi tj 69.
    TAIVASSALO
    Sillanpää Esa Arvo tj 73.
    TAMMELA
    Myyrinmaa Tapani Matti koulutoimenjohtaja 61.
    TAMMISAARI
    Braskén Carl Edvard DI 7, Eriksson Ove Alfred hammaslääkäri 82, Mamia Jorma tj 38, Sandbacka Bjbrn Olof chefskemist 82, Stenström Tomas Lars viltchef 82, Taht Louis Georg trafiklärare 82, Turku Christer Bo lääket.lis 86.
    TAMPERE
    Aho Lasse Tom tj 133, Ahonen Kalevi Toivo sosiaalineuvos 96, Ahonen Matti Paavo tj 33, Airaksinen Harri Tapio elinkeinojohtaja 91, Alalammi Erkki Kullervo metsänhoitaja 101, Alander Jukka Olavi merkonomi 91, Alanen Erkki Samuli yrittäjä 9, Alanen Jari tj 33, Alapoti Matti 9, Alkula Ari Aarre merkonomi 9, Antikainen Matti Juhani eversti evp 91, Antila Simo Fredrik markkinointip. 2, Anttila Martti Iisakki tj 36, Anttila Sakari Markku tj 9, Aromaa Hannu Einari tj 144, Arpiainen Matti Juhani ekonomi 64, Artkoski Markku Gunnartj 144, Arvola Rauno Johannes teatteriopettaja 64, Auranen Pentti Olavi ins 101, Auvinen Ossi Leo kir. dosentti 33, Bergius Kirmo Manu myyntip. 10, Berglund Heikki Bruno asianajaja 144, Blomqvist Ismo Johannes rakennusarkkitehti 101, Borgenström Jyri Veikko liikkeenharjoittaja 9, Danielsson Hans Gunnar tj, ri, lkv 36, Dunder Kai Ilmari varatuomari 2, Dunder Martti Pekka DI 2, Einola Erkki Olli hammaslääkäri 36, Elo Pentti Juhani tj 10, ElorantaTerho Olavi tj 149, Enarvi Jukka Petteri venture manager 111, Eriksson Jarl-Thure 133, Erkinheimo Juha Tapio lääkäri 36, Esko Niko Mikael konsultti 9, Ettanen Sami Pekka yrittäjä 144, Frey Harry Juhana neurologian professori 36, Frisk Tom Wilhelm tutkimusprofessori 10, Geiger Winfried Werner hammaslääkäri 91, Gran Kim Arvid Dipl. ekon 10, Grankvist Sven Olof ekonomi 75, Grönqvist Björn Jari osastop. 36, Gummerus Teppa Alarik varatuomari 9, Gylling Mario Artturi ekonomi htm 64, Haapio Erkki Emil opetusneuvos 64, Haavisto Erkki 112, Hakala Tapani Kalervo lkt 64, Hakkarainen Simo Juhani isännöitsijä 33, Halmari Antero liikkeenharjoittaja 96, Halme Esko Rudolf valosuunnittelija 36, Halme Pekka 36, Hanhijärvi Matti Juhani tehtaanedustaja 33, Hanhilahti Timo Tapani kehitysp. 96, Hannonen Erkki Juhani FK 9, Hannonen Ilari Erkki kieltenopettaja 9, Hannula Matti urkuri 2, Harisalo Risto Vainö professori 91, Harju Ari-Pekka 149, Harju Kari rkm 75, Harjunniemi Tero 10, Harkki Risto Tapani DI 9, Hassi Osmo Samuel professori 64, Haukka Antti Sakari FM 64, Hautala Reijo Ilmari rahoitusjohtaja 9, Haverila Matti tkt 101, Heikkilä Esa 64, Heikkilä Kari Henrik ins 10, Heikkinen Pauli Paavo soolosellisti 75, Heinijoki Veli-Matti laivueen komentaja 64, Heinivaho Matti Juhani tv-tuottaja 64, Heiniö Lasse Armas optikko 9, Heino Aarre professori 91, Heino Jarkko Iiro majuri. evp. 2, Heino Pentti Ilmari ins 64, Heinonen Erkki Antero DI 101, Heinonen Jorma Tapani pankinjohtaja 133, Helasmaki Raimo Olavi DI tj 124, Helén Harri Kalevi tj 75, Helenius Heikki Einari valokuvaaja 149, Helenius Sami 149, Hellström Harri Ilmari VTM 2, Hervonen Antti Lauri professori 96, Hietala Seppo Juhani tj 144, Hietamäki Taisto Johannes hautaustoimenp. 101, Hietanen Pentti Risto lääket.lis. 33, Hietaniemi Ilkka Harri herastuomari 75, Hiltunen Markku Tapani DI 96, Hiltunen Matti DI 10, Hiitunen Risto Juhani muusikko 112, Hinkkanen Pekka DI 2, Hirvi Harri Seppo varatuomari 101, Hokkanen Matti Heikki maakuntaneuvos 36, Holkeri Jaakko Kalevi tj 58, Holli Heimo Juhani dosentti 64, Honkasalo Kaarle Kustaa varatuomari 36, Hosiaisluoma Aatto Sylvester opetusneuvos 149, Huhtala Jari 144, Huhtamäki Markku Juhani rakennusins 96, Husu Hannu 112, Hyppönen Reino Olavi rkm 10, Hätönen Markku Kalevi aluehuoltop. 149, Hätönen Seppo Olavi ins 149, Höylänen Mauri Samuli pankinjohtaja 33, lisalo Pekka Ilmari lääkäri 33, Ilmonen Kari Robert markkinointip. eläk. 36, Inberg Kalevi Kaarlo tj 33, Isotalo Matti Sakari maakäyttöasiantuntija 9, Jaakkola Harri Pekka aluejohtaja 96, Jaakkola Taneli farmaseutti 9, Jaatinen Martti päätoimittaja 133, Jahnukainen Iiro August dosentti 36, Jarmas Ilkka Sakari isännöitsijä 91, Jaskari Harri Matti htl 2, Joensuu Veijo Antero tj 10, Jokinen Pertti Reino asianajaja 96, Jouttijärvi Heikki Tapani proviisori 116, Junttola Ari Juhani tj 64, Junttu Kari Juhani ekonomi 133, Jussila Juhani Martti tj 10, Jussila Pekka Antton tj 143,. Jutila Pekka Kalevi rkm 91, Jäntti Ville Heikki lkt dosentti 132, Järvinen Jukka Einari arkkitehti TKL 133, Järvinen Markku Juhani professori 33, Kaakkolammi Reijo 96, Kaivonen Pentti Olavi DI 2, Kaivonen Timo Jouko ins 2, Kajapalo Osmo Viljo metsänhoitaja 36, Kajo Markus Aarni toimittaja 64, Kanerva Risto Kalevi hammaslääkäri 33, Kangas Antti Johannes ins 96, Kangasniemi Olavi Einari kelloseppä 91, Kangasniemi Rauno Bernhard rakennusarkkitehti 2, Kankare Hannu Juhani tj 101, Kannel Lauri Väinö lääket. lis. 86, Kantola Tapio 64, Karjalainen Mauno Esa evl. evp. 2, Karjarinta Timo Antti johtaja 64, Karvinen Reijo Juhani professori 10, Kaskimies Simo Pertti revisioneuvos 101, Kaskinen Aarre Johannes tj 36, Kaunisto Pasi Sulo taitelija 33, Kauranen Jussi Petri MuM 33, Kerkola Pekka Kalervo KTM 116, Ketola Risto Leonard ekonomi 36, Kiiski Erkki Juhani DI 2, Kilpeläinen Hannu Kalervo tj 144, Kilpeläinen Pentti ekonomi 2, Kivikoski Markku Antero professori 133, Kivimaa Jorma Kalevi aluejohtaja 10, Kivimäki Aarto DI tj 64, Kivimäki Alvar dir. mus. 36, Kivimäki Juha Einari yrittäjä 149, Kivimäki Kari Esko ins 64, Kivitila Elias Lennart johtaja 96, Klaavu Juha 64, Koivisto Lauri Erkki professori 75, Koivisto Pekka Juhani ins 9, Koivula Mikko Tapio liikkeenharjoittaja 149, Koivula Pasi tj 133, Koivula Timo Antero ylilääkäri 75, Koivunen Jussi Visa valokuvaaja 96, Koivunen Lasse Volmar valokuvaaja 96, Koli Toivo Johannes silkkipainaja 75, Kontio Matti rakennusneuvos 33, Korjula Ossi 91, Korkeela Alpo Artturi VTM 144, Korpinen Seppo Juhani myyntijohtaja 75, Koskenniemi Markku Kullervo tj 75, Koski Juha Lauri DI 33, Kostiainen Juha Mikael DI FM 64, Kotiranta Jarmo Antero erikoishammaslääkäri 64, Kovala Seppo tj 33, Kovalainen Jarmo Henrikki hankintap. 64, Kovalainen Seppo 9, Kronholm Jouko Antero varatuomari 64, Kulmala Jari Sakari rehtori 149, Kunnas Yrjö Edvard hammaslääkäri 133, Kuokkanen Aarne Taisto yhteiskunt. maisteri 91, Kupi Seppo Tapio tj 67, Kurikka Jaakko Pekka rahoitusp. 144, Kurtén Tom Kristian myyntijohtaja 12, Kuusela Erkki Juhani luk 91, Kuusisto Allan Eemil varatuomari 33, Kylänpää Hannu Reino tj 96, Kyytsönen Rauno Juhani kehitysjohtaja 124, Källarsson Kurt Erik pankinjohtaja 144, Kärkkäinen Alpo Kalevi johtava lääkäri 10, Kärköla Esko Anselm myyntip. 33, Laakso Aarno Olavi konttorinjohtaja 10, Laakso Pekka Valdemar tj 112, Laaksonen Jyrki 33, Laasonen Pentti Vilppu sosionomi 33, Lahtinen Harri Juhani yrittäjä 133, Lahtinen Jukka Tapio tj 36, Lahtinen Leo William DI 9, Lahtinen Reijo Sakari laulaja 101, Laikio Markku Juhani markkinointip. 9, Laine Jarmo Tapio 144, Laine Matti Antero tj 2, Laine Seppo Heikki-Jussi lääkäri 58, Lairto Reijo Juhani rakennusarkkitehti 36, Laitinen Jorma Aulis johtaja 10, Laitinen Jukka Olavi lääket. tri 64, Lampinen Lasse Uolevi professori 10, Latva Matti pankinjohtaja 64, Lauslahti Kalevi Reino professori 33, Lautamäki Hannu 10, Lehmusvirta Unto Kalervo asessori 9, Lehti Rauno Olavi optikkomestari 36, Lehtimäki Reijo Matias järjestöneuvos 33, Lehtimäki Risto markkinointi- ja viestintäjoht. 10, Lehtinen Antti Juhana varatuomari 36, Lehtinen Heikki Esko asianajaja 36, Lehtinen Heikki Juri liikenneneuvos 36, Lehtinen Juhani Sakari aluejohtaja 36, Lehtinen Tapio 36, Lehto Matti 96, Lehtola Markku Eelis asianajaja 96, Lehtomäki Matti Tapani tj 2, Lehtonen Jyrki Jouko rahoitusjohtaja 108, Lehtonen Olof Kustaa ins 36, Lehtonen Raimo Kalevi isännöitsijä 144, Lehtoranta Kauko Olavi hammaslääkäri 133, Leino Antti 36, Lepistö Pentti Viljam dosentti 112, Leppäkoski Pertti Kalevi hammaslääkäri 91, Leppäkoski Timo Tauno myyntijohtaja 133, Leppänen Juha Petri tj 64, Leppänen Martti Juhani erikoislääkäri 2, Leskinen Eero Olavi DI 2, Leskinen Erkki Olavi DI 2, Leskinen Juha Erkki DI 91, Liimatainen Simo 144, Liljeroos Jyrki Lauri tj 75, Lindberg Allan Karl erikoishammaslääkäri 2, Lindström Risto Kaarlo liikkeenharjoittaja 64, Litma Lasse Antero myyntijohtaja 75, Liusvaara Aarno Juhani eversti evp 64, Louhio Raimo Jouko rakennusarkkitehti 54, Luoma Altti Ilkka DI 149, Luosmala Aimo Juhani yrityskonttorinjohtaja 2, Lylykorpi Jukka 144, Lahde Yrjö Erkki lääket. lis. 10, Lahdesmaki Ilkka Heimo johtaja 10, Lääperi Timo Juhani fysiatrian erik.lääkäri 75, Lönnström Klaus Erkki tj 101, Maijala Seppo Juhani ekonomi 33, Majamaa Yrjö arkkitehti 91, Malmio Lasse Volter hammaslääkäri 2, Manerus Risto Vainamo arkkitehti 144, Manninen Matti Antero yleiskaavasuunnittelija 9, Markkula Hannu Tapani lääket. lis. 33, Martikainen Urho Kalevi aluep. 33, Marttila Esa Lauri professori 10, Marttila Kalervo Samuel liikkeenharjoittaja 101, Marttila Mika liikkeenharjoittaja 101, Matikainen Matti Tapio tj 103, Mattelmäki Pekka Tapio lehtori 9, Mattila Ossi Paavali tark. eläinlääkäri 36, Mattsson Lasse sosionomi 101, McCaskie Ronald 10, Merikanto Erkki Olli osastonylilääkäri 149, Merikoski Heikki 2, Merikoski Timo Tapio suunnitteluins 101, Merikoski Visa toiminnanjohtaja 133, Meriläinen Lauri Kalervo tj 10, Merviö Seppo Ilmari johtaja 2, Mettälä Kari 36, Mikkola Markku Esko vientipäällikkö 144, Mikkola Timo toimittaja 133, Mikola Karri myyntip. 96, Minetti Kalevi Umberto myyntijohtaja 9, Moisio Mauri Heikki varatuomari 101, Moksén Kalevi Johannes tj 91, Molnár Gapor Kalevi ylilääkäri 3, Monthan Esko 2, Multanen Esa Henrik liikkeenharjoittaja 133, Muotiala Tomi ekonomi 2, Mäenpää Rauno Armas johtaja 101, Mäkelä Harri Juhani tj 133, Mäkelä Kalle Juha FM 101, Mäkelä Matti Johannes tj 143, Mäki Seppo Juhani näyttelijä 36, Mäkilä Paavo Kalervo hall. pj. 96, Mäkinen Eero Henrik myyntip. 75, Mäkinen Jorma Antero ostaja 101, Mäkinen Pentti Kalevi sosiaalineuvos 112, Mäkinen Seppo Juhani varatj 33, Mäki-Petäjä Matti 36, Männistö Pertti hammaslääkäri 112, Mäntylä Jorma Tapani tj 33, Mäntylä Tapani Kyösti myyntijohtaja 9, Mäntymaa Pekka Vilho dir. mus 64, Määttänen Markku Lauri eversti 64, Mölsä Eero Olavi tj 2, Nappari Harri Berttil tj 10, Neenberg Putte evl evp 64, Niemelä Leo 2, Niemi Kalevi Antero projektip. 133, Niemi Matti Erkki ins 10, Niemi Mikko 112, Niemi-JunkolaAapo Kustaa varatuomari 10, Nieminen Pekka tj 64, Niininen Ile Tapio toimialajohtaja 10, Nikkari Seppo 36, Nikkinen Jorma Juhani ins 75, Nikula Pekka Kari rehtori 91, Nikunen Heikki Mikko kenraaliluutnantti evp 64, Nilson Kai Erik viestintäkonsultti 96, Nissinen Tenho Ensio talousjohtaja KTM 2, Norvasto Osmo Aleksis DI 96, Nummi Kalevi Ensio rehtori 10, Nurmi Heikki Juhani eläinlääkäri 33, Nurmi Tino 144, Nuutila Heikki Tapani johtaja 33, Nygren Petri 144, Nyman Paul Mauritz piirip. 101, Nyrjä Seppo Aaro ins 36, Nystedt Aulis Martti hallintojohtaja 9, Ojanen Reijo Antero sisustusarkkitehti 10, Oksala Heikki Petteri pankinjohtaja 91, Oksanen Teuvo Antero teknikko 91, Olander Keijo Ensio tj 101, Olkinuora Petri Altti DI 33, Ora Yrjö Ilmari ins 75, Orsila Pekka Tapani ins 2, Outinen Hannu professori 64, Paalanen Antero Erkki tj 133, Paasi Yrjö Antero palvelup. 149, Paavolainen Pekka Juhani myyntijohtaja 10, Pakkanen Jukka Matti tj 58, Paksula Matti Olavi 64, Palander Harri Klas ekonomi 2, Palukka Jarmo 64, Parkkola Pentti Ilmari ekonomi 2, Parola Olli Johannes varatuomari 64, Paronen Ilkka Yrjö ylilääkäri 144, Paulus Wolfgang Paul tehtaanjohtaja 91, Pavela Veikko Arttur tj 101, Pehkonen Ilkka Antero pankinjohtaja 36, Pehkonen Pasi Tapio erik. silmälääkäri 64, Pekkinen Mika Olli DI 91, Pelkonen Jouko Pentti lennonjohtaja 108, Pelkonen Juha 64, Peltola Ari Elias myyjä 133, Peltonen Pekka Juhani yhteyssihteeri 91, Pennanen Olli 91, Penttilä Jorma Pentti tj 144, Penttilä Kalle Juhani maanvilj. 133, Penttilä Vesa Tapio rakennusins 75, Penttinen Seppo Jouko HTM-tilintarkastaja 33, Perkola Pekka konttorin esimies 75, Perttula Simo Ilmari rkm 2, Perämaa Matti Armas varatuomari 9, Pesonen Päiviö Martti tarkastaja 91, Pihlainen Heikki Olavi apulaisjohtaja 75, Piilola Lauri Antero lehtori 91, Piipponen Eero Oskari ostop. 58, Pikkarainen Heikki Leevi sosiaalineuvos 33, Pirhonen Jalo Aulis tj 133, Pirhonen Kari Olavi myyntijohtaja 75, Pitkänen Maunu Aulis dosentti sairaalafyysikko 9, Pitkäranta Paavo Samuli dipl. laulaja 117, Pohja Kalle Kalevi tj 75, Pohjanheimo Antti Tapio tj 101, Pohjoismäki Ilkka Juhani tj 75, Pohjoismäki Pekka Ilmari senior vice president 2, Poussa Mauri Olavi toiminnanjohtaja 64, Pukka Matti Heikki pankinjohtaja 144, Punkari Antti Rikhard ekonomi 133, Punnonen Jouko Uolevi kouluneuvos 101, Pyykkö Pertti Johannes 112, Pälli Kari Matti tj 58, Patiala Hannu 33, Raipia Esko hall. pj. 101, Raipia Panu Juhani teatterinjohtaja 133, Rajala Kalle haastemies 2, Rajamäki Jorma valokuvaaja 10, Rajasalo Petri 144, Raninen Paavo Ilmari rakennusarkkitehti 9, Rantala Heikki Jaakko tj 36, Rantalainen Henri 36, Rantalainen Veikko Johannes ekonomi 9, Rantanen Atte 10, Rantanen Risto Uolevi tj 2, Rantanen Seppo Aaro sosiaalineuvos 33, Raudaskoski Lauri Johannes ins 64, Rauhala Heikki ekonomi 9, Raunio Risto Heikki käyttöpäällikkö 9, Rautalin Martti Kalevi yrittäjä 36, Reinikainen Aimo Rudolf yli-ins 64, Riekkola Juhani Pekka valokuvaaja 33, Riihioja Juha-Pekka tietopalvelup. 133, Rissanen Aaro Pauli lääkintöneuvos 75, Rissanen Väinö Olavi vanhempi verotarkastaja 96, Ritvalehto Pekka Veikko apteekkari 9, Roihankorpi Harri Erkki tj 9, Roihuvuo Mauri Kalervo varatuomari 9, Romppanen Osmo Olavi anes. erik. lääkäri 10, Ruippo Lauri Matti 149, Ruohonen Seppo Uolevi myyntip. 9, Ruopio Matti Aulis tj 75, Ruuska Jari Matti varatuomari 144, Räisänen Pentti Kalevi varatuomari 9, Räsänen Henrik 36, Rönkä Harri Antero hall, pj. 9, Saarela Markku Kalevi hankintajohtaja 96, Saari Tapio Heikki DI 96, Saarikoski Anssi 64, Saarinen Jussi 91, Saarinen Raimo Juhani tj 10, Saarinen Seppo Johannes markkinointip. 101, Saarnio Pertti Kalle rehtori 101, Sajakorpi Juhani lehtori 96, Salaluoto Kalevi Ensio tekn.kapt. 101, Sallila Joni FM kieltenopettaja 9, Salmela Jari 101, Salmelin Juhani Erkki tj 91, Salmenkangas Antti johtaja 10, Salmenpohja Antti Ilmari turvallisuuspäällikkö 96, Salmenpohja Juhani Harras majuri evp 96, Salmi Jorma Aulis apul. kaup.johtaja 58, Salminen Pentti Olavi liikennepäällikkö 91, Salo Heikki Olavi tj 36, Salonen Pekka Tapani tj 10, Salovaara Antti Tapani tj 101, Salovaara Jorma Tapani ekonomi 33, Salovaara Seppo Ilmari johtaja 112, Sarantola Olli Antero metsäneuvos 101, Sarsama Juha Olavi lakimies 151, Saviaho Aarni Kaarlo johtaja 33, Savolainen Antti Juhani lääket. lis. 36, Schafeitel Yrjö Mars rahoituspäällikkö 33, Schwenson Bernd Alfred tj 91, Schwenson Jürgen Berthold optikko 91, Seppälä Kalevi Villiam ins 9, Seppälä Mikko Juhani tj 58, Setälä Mika Sakari johtaja 144, Sillanaukee Pekka tj 10, Sillanpaa Matti Johannes tilanomistaja 75, Siltanen Ahti Tapani tj 133, Silvennoinen Veijo Valde tiemestari 108, Simola Heikki Otto rehtori 36, Sinisalo Ismo Pentti ostojohtaja 91, Sirén Aarne Olavi varatuomari 2, Sirén Immo Herman johtaja 10, Sirviö Armas Antero arkkitehti 36, Sisto Yrjö Georg johtaja 9, Soikkeli Tuomo Sakari kiinteistöp. 101, Soini Timo Pellervo tj 33, Solja Antti Eino teollisuusneuvos, tekn. tri 36, Stenberg Ahti Armas DI 18, Stenbäck Erik Sten projektijohtaja 10, Suikkanen Seppo Sakari muusikko 101, Sulander Matti Antero KHT tilintarkasta 2, Sunell Mauri Kalevi ekonomi 1, Suni Esko Antero tj 64, Suominen Paavo Mikael vuorineuvos 2, Suuripää Pertti 2, Suuripää Seppo kaupunginjohtaja 33, Suvitie Olavi Pauli arkkitehti 33, Syrjälä Usko Uolevi ins 75, Syrjänen Ilkka Simo asianajaja 91, Syrjänen Kaj Juhani yliopiston lehtori 101, Syrjänen Pekka Ilmari aluejohtaja 36, Säntti Pertti Arno projektijohtaja 96, Taina Heikki Jorma myyntip. 112, Takala Vesa Markus ins 2, Takamäki Heikki kauppias, kauppaneuvos 2, Takkinen Pertti Tapani hammaslääkäri 2, Talasrinne Jarmo 36, Tammilehto Matti rkm 2, Tamminen Ari Veikko johtaja 10, Tamminen Unto Aatos ins 10, Taponen Harri Antero ekonomi 91, Taulaniemi Esko Sakari lääket. lis. 33, Taurio Jyrki 9, Tawast Pasi 10, Tiainen Tuomo Johannes professori 96, Tihveräinen Raimo Pekka materiaalijohtaja 75, Tiitola Risto Tapani DI 55, Tiitola Seppo Veli KTM 9, Tinkanen Seppo Esko DI 91, Toikkanen Kimmo Juhani johtaja 96, Toikkonen Seppo Mikael eläinlääkintöneuvos 36, Toimi Aimo Erik 144, Toivanen Pauli Herman materiaalijohtaja 10, Toivanen Teemu Tapani myyntijohtaja 2, Toivonen Aki Antero rkm 96, Toivonen Timo Sakari taloust. maisteri 33, Tolmunen Niilo Armas DI 36, Tolppanen Harri asianajaja 10, Toponen Ossi Oskari myyntip. 2, Toppila Kari Ilmari rakennusarkkitehti 141, Torpo Antti Tauno myyntijohtaja 75, Tossavainen Matti Lauri tj 152, Trygg Raimo aluejohtaja 2, Tuhkio Kari 36, Tulin Martti Olavi tj 101, Tulonen Lassi 91, Tuomi Ismo Uolevi tj 75, Tuominen Risto 64, Tuovinen Timo Erkki konsultti 9, Turunen Juha tj 96, Turunen Markku Pekka kirjailija 64, Turunen Pentti Juhani tj 112, Tuunanen Ari Pekka DI 91, Tuurna Antti Otto tj 36, Tyrkkö Pertti Johannes DI 10, Tähtinen Matti 64, Uhari Jukka Heikki eversti evp 64, Uitti Kalevi Nestor DI 125, Ulfstedt Peter Bruno tj 10, Ulonen Rauno Henrik tj 112, Uotila Kari Mikael taloustiet. maisteri 64, Uotila Martti Juhani aluejohtaja 96, Uotila Raimo tj 124, Uotinen Markku Ylermi KTM 149, Urpo Eero Untamo eversti evp 91, Uurasjärvi Hannu Juhani hallinto-osaston johtaja 10, Uusimaa Erkki Esko sähköins 36, Uusi-Pietilä Mika Sakari DI 36, Uusitalo Arto Juhani professori 64, Uusitalo Jori mmt tutkimusaseman johtaja 75, Uusitalo Pekka Martti tj 9, Uusitalo Pertti Veikko tj 96, Uusitalo Taito Tapani arkkitehti 10, Vairema Jukka Matti aluep. 96, Walin Tapani Erkki FM 75, Valkama Vesa 149, Valkiala Kimmo Tapani varatuomari 2, Valtonen Veikko Antero ins 75, Vanhanen Pekka Sakari asianajaja 10, Vapaavuori Heikki Ilkka tj 144, Varpe Antti Juhani DI aluejohtaja 75, Vartola Martti Juhani hammaslääkäri 10, Vasama Sakari Antti johtaja 9, Vasara Harri Olavi manager 2, Vasko Jaakko Sakari edustaja 9, Vastamäki Teuvo Jari rakennusarkkitehti 91, Veijalainen Vesa Veijo näyttelijä 96, Veikkolainen Eino rakennusjohtaja 2, Vihanto Hannu Samuli rakennusarkkitehti 33, Vihtonen Seppo Juhani tuottaja 144, Viilo Keijo Johannes DI 2, Viita Jarmo 144, Viitanen Hannu Tapani yrittäjä 75, Viitanen Risto Juhani tj 33, Viitanen Seppo Oiva pankinjohtaja 91, Viitasaari Olli 10, Vikman Hannu Antero hall. pj. 75, Vikman Keijo 2, Viljanen Risto Olavi tj 64, Vilkko Veli-Pekka ktm 91, Vilokkinen Ilkka 149, Virta Seppo varatj 112, Visakas Olli Matti asianajaja 64, Voutilainen Veikko Ilmari ins 9, Vuopio Jorma 149, Vuorinen Allan perämies 75, Vuorinen Erkka Johannes lik 96, Vuorisalo Jukka Valdemar yrittäjä 144, Vähämaa Harri Tapani kapteeni evp liikennelentäjä 91, Välikoski Mikko kuljetusp. 112, Välimäki Kyösti Ensio DI 10, Ylijoki Kalevi Väinö rehtori 149, Ylikorpula Jorma tj 9, Ylikorpula Juhani myyntineuvottelija 9, Ylinen Heikki Markus tj 133, Äijälä Risto Johannes apul. poliisimestari 64.
    TARTTILA
    Helpiö Seppo Sauli tj 49, Kalima Klaus Jalo taidemaalari 49, Luukka Hannu Sakari tj 49, Pajuoja Timo Kalevi rehtori 58.
    TARVAALA
    Kovanen Heikki liikkeenharjoittaja 93.
    TAVASTILA
    Suutari Kyösti Heikki puutarhaneuvos 22.
    TENALA
    Wikström Stig-Henrik Harald besiktningschef 82.
    TENNILÄ
    Husu Toivo Juhani tj 32.
    TERVAJOKI
    Raven Richard Martin keraamikko 95.
    TERVAKOSKI
    Aaltonen Pasi ins 29, Kanervo Eero Kalevi tj 29, Laherto Anssi Kalevi tj 29.
    TERVALAMPI
    Väätäinen Petri työnjohtaja 24.
    TERVO
    Maukonen Olli Eljas FM 56, Pakarinen Kalevi Petter rkm 56, Puranen Osmo Kaarlo agronomi 56, Ylönen Hannu Kalervo erityisopettaja 56.
    TERVOLA
    Haapakoski Heikki Vilhemi poliisimestari 120.
    TERÄLAHTI
    Kuivasto Juhani Antero kiinteistökonsultti 64, Mikola Tervo agronomi 96, Niemi Harri Harras tj 9, Rautanen Erkki Veli edustaja 33, Taulaniemi Heikki Johannes asianajaja 33, Toijala Heikki Juhani agronomi 96.
    TEUVA
    Nevanperä Erkki Johannes rehtori 129, Ollikkala Ari Arto tj 129, Ranta-Muotio Aulis maanvilj. agronomi 129, Rantanen Hannu Tapani tj 129, Takala Timo Matti tj 129, Viirimäki Pekka Antero tj 129.
    TIISTENJOKI
    Koskilahti Jouko Jalo agrologi 35.
    TIKKAKOSKI
    Kallio Raimo inseverstiluutnantti 93, Pystynen Juha Pekka evl 64, Valtonen Hannu evl 93.
    TIMOLA
    Nyyssönen Pentti Olavi liikkeenharjoittaja 97.
    TIRVA
    Mankki Teuvo Unto maanvilj. 44.
    TOHMAJÄRVI
    Santala Ari Tapani maatalousins 25.
    TOIJALA
    Eerikäinen Kari majuri evp 49, Eskola Eero yrittäjä 108, Hokkanen Jari Kasper tuotekehitysp. 49, Huilla Jukka yrityshautomoisäntä 108, Hyytiainen Aarno ohjelmistosuunnittelija 49, Kairtamo Kari Hannu johtaja 108, Koskinen Leo Johannes tj 49, Kuoppa Markku Pauli tj 108, Laakso Pekka Ilmari tj 38, Lapinleimu Eero Olavi tj 49, Leino Olavi Arto varatuomari 49, Mahlamäki Tauno Samuli KTM 49, Mattila Risto Tapio johtaja 49, Metsäntähti Pekka Erkki psykologi 49, Nieminen Jorma Olavi tj 49, Nykänen Martti Reijo pankinjohtaja 108, Paija Jarno projektijohtaja 49, Pajuoja Leo Tapio hammaslääkäri 58, Pekkala Tapio Juhani aluevientipäällikkö 49, Rasmus Reijo Antero yliopettaja 49, Siukola Kalle Antero taidemaalari 49, Teräväinen Heikki Mikael tj 49, Virtanen Leo Juhani yrittäjä 108, von Wehrt Jorma tj 108, Vuorinen Juha Markku dosentti 108.
    TOIVAKKA
    Tarkkanen Jouko Ilmari huonekalukauppias 145.
    TOIVALA
    Hynninen Seppo lääket. lis. 94, Leskinen Kari Hannu tj rkm 94.
    TOLKKINEN
    Numelin Carl Johan DI 86.
    TORNIO
    Aho Eljas ylikamreeri 62, Aine Veli Valo kauppaneuvos 62, Alaperä Pentti tj 62, Halmkrona Seppo Matias pankinjohtaja 62, Herajärvi Tapio Henrik tj 62, Kaarlela Esa Kaarlo tj 62, Moring Pentti Olavi metsänhoitaja 62, Svedjeholm Karl-Erik Alfred tullinjohtaja 62.
    TUOMIKYLÄ
    Hautanen Raimo Kustaa rehtori 78.
    TURENKI
    Hakala Juha Uljas tehtaanjohtaja 85, Huttunen Hannu Juhani DI 47, Johansson Matti rehtori 29, Lehto Markku Olavi tj 85, Lehtovirta Eino Reino evl 85, Marttinen Tauno Olavi professori 47, Mäkinen Jouko Erik luokanopettaja 116, Pynnönen Kari Johannes varatuomari 85, Pynnönen Ville-Veli ins-amk 85, Saarinen Teemu yrittäjä 47, Siren Teemu tj 85.
    TURKHAUTA
    Nieminen Petri Juhani myyntip. 85.
    TURKU
    Aaltonen Ari 111, Aaltonen Timo Ruben tj 71, Aantaa Eero Juho dosentti 37, Aho Allan Johannes professori kirurgi 68, Ainola Ilpo Jaakko soitonopettaja 71, Airio Mikko Juhani yrittäjä 68, Aitasalo Kalle Matti dosentti 3, Ajanko Esko Juhani satamaneuvos 68, Alikoivisto Pentti Juhani markkinointijohtaja 3, Ali-Melkkilä Timo 3, Alitalo Jussi Emil ekonomi 2, Ansas Hannu pankinjohtaja 3, Antila Kari Juhani dosentti lkt 111, Antila Lassi Erkki apul.professori 3, Aro Pekka isännöitsijä 156, Arola Erkki 68, Asanti Antti Pekka varatuomari 71, Auer Markku Aslak professori 87, Auvinen Juha asianajaja 111, Dietrich Ismo Seppo liikeenharjoittaja 71, Ekuri Jukka Henrikki hallintojohtaja 3, Elo Markku Juhani aluejohtaja 130, Elomaa Heikki Sulo ekonomi 37, Elonheimo Matti Kustaa lentokapteeni 3, Engström Henri 71, Eskolin Markku Emil DI 126, Forsström Jari lääketieteellinen johtaja 26, Forsström Jorma Johannes lääket. ja kir. tri 66, Frelander Leif Henrik sisustusarkkitehti 3, Förbom Olavi 26, Granlund Markku Juhani varanotaari 71, Grönlund Juhani Uolevi erikoislääkäri 111, Gävert Jaakko Kalervo tilintarkastaja HTM 3, Haapakoski Juha 23, Haapakoski Pauli DI 66, Haapaniemi Aarno Veli piirimyyntip. 68, Haapasalo Jukka 3, Hakala Pertti Kaarle ekonomi 71, Hakanen Kaimo Väinö metsänhoitaja 37, Halminen Willy arkkitehti 126, Harju Mauno Päiviö VTM 66, Hartiala Jaakko Juhani ylilääkäri 66, Haukila Harri Tauno tj 111, Heikkilä Hannu Ilmari metsänhoitaja 37, Heikkila Jouni ortopedi 111, Heikkonen Esko Juhani fil. tri 37, Heino Jukka Kalevi yrittäjä 104, Heinonen Olli Juhani lääkäri 68, Heinonen Raimo Yrjö ins 37, Helenius Martti 68, Helle Tuomo Jaakkima ekonomi 26, Hellsten Mika Olavi vakuutusmeklari 71, Helminen Jarmo Kaarlo ktl 68, Helo Heikki Risto tj 23, Hiltunen Ari 37, Hirvonen Vesa hammaslääkäri 156, Hiukka Veijo Antero johtaja 126, Hlavaty Jari tj 68, Hollo Matti Juhani tj 68, Holopainen Hannu 37, Honkaranta Reijo Juhani tj 3, Hooli Ilkka Antero aluemyyntip. 3, Huhtala Sauli 68, Hurme Ilkka ekonomi 37, Huuska Taisto Pekka tj 3, Hyssälä Heikki Tuomas varatuomari 37, Hämeenkorpi Terho rovasti 59, Härkönen Esa 68, lisalo Esko Ilmari professori 68, Iljin Kimmo Juhani tj 3, Iloniemi Seppo Ilmari markkinointip. 68, Isberg Ulle Kalevi ylilääkäri 66, Isomäki Seppo tj 68, Jaakkola Kari lehtori osastonjohtaja 9, Jokela Heikki Jouko tj 71, Jousi Tero Hannu tj 37, Juuri Esko Johannes 66, Juutilainen Timo Heikki konsuli 3, Jyräkoski Pertti Matias toimittaja 23, Jäkälä Mikko Johannes tj 37, Järvi-Laturi Jukka 126, Järvinen Tatu Sakari rak. ins 26, Kaarnisto Eero Pellervo keraamikko 126, Kaarnisto Lippo Pellervo henkilöstöjohtaja 111, Kairavuo Jani Aleksi 68, Kalliala Pentti Ilmari talousneuvos 71, Kanerva Reino Erkki rehtori 26, Kanervisto Pekka Sakari säätiön asiamies 68, Karhuvaara Ilmo Sakari lääketieteen tri 37, Karhuvaara Yrjö hammaslääkäri 37, Karineva Juhani Erkki ekonomi 26, Karlson Mikko Ilmari ekonomi 66, Karmakoski Juhani 37, Kaumi Mika Pentti tj 3, Kerrola Jouko Johannes rehtori 68, Ketola Matti Risto komentaja 37, Ketonen Keijo Arvo tj 3, Ketonen Mikko Arvo hall, pj. 3, Kiijärvi Jouko Matti tj 71, Kilpi Tapio Olavi hovioikeudenneuvos 66, Kivikari Urpo Kalevi professori 37, Kiviluoto Ilari Eino ins 68, Kiviluoto Ilkka Eino ekonomi 68, Kiviranta Juha 3, Knuutila Markku Jaakko apteekkari 36, Koivunen Heikki Tapani ins 37, Koivuniemi Juhani Kalevi tj 71, Kojo Pentti Antero kehitysjohtaja 66, Kolehmainen Markku 71, Korpikoski Jaakko 126, Kortekangas Tauno Pekka koulunjohtaja 71, Koskinen Pekka Uolevi hovioikeudenneuvos 68, Koskinen Rami Petteri opettaja 68, Koskinen Reino Tapani KTM 68, Kossila Pauli hammaslääkäri 68, Kotilainen Timo Paavali kapellimestari 37, Kujala Sulo Leonard rakennusneuvos 68, Kulmala Juha-Matti oik.kand. 3, Kuttila Kari Tapani ylilääkäri 3, Kuusela Jussi Juhani ekonomi 28, Kuusniemi Ossi Veikko ekonomi 66, Kyllönen Jorma Tapio tj 3, Kyttä Tuomas Wilhelm tj 37, Laakso Vesa 3, Laaksonen Timo isännöintipalvelujen pääll. 71, Laaksonheimo Jarmo Tapio MML 37, Laamanen Pekka 71, Laine Matti Juhani ylilääkäri 66, Lampinen Arto Erkki varatuomari 66, Lappalainen Hannu Vesa tj 26, Lappalainen Pasi Heikki rakennusins 26, Larkiomaa Paavo Juhani hovioikeudenlaamanni 66, Lauren Timo Juhani ins 68, Lautjärvi Markku Tapani diplomilaulaja 71, Lehtinen Ilari Jyrki mut 71, Lento Sami Mikael johtaja 92, Lehtonen Asko 66, Lehtonen Jouko Lennart tuotep. 71, Leino Arno Elias kanslianeuvos 26, Leino Matti Simo TKL 3, Leino Rainer Ensio tj 26, Leino Rauli Eino osastonylilääkäri 66, Leino Seppo Tapani vientipäällikkö 3, Liinanotko Mika Evert ins 26, Lindberg Kaarlo Leonard piirip. 71, Lindholm Lasse Henrik KTM 26, Lindqvist Curt Rolf kehitysp. 111, Lindström Fredrik 111, Listo Matti Juhani trumpetisti 71, Liuksila Pekka Sakari asianajaja 3, Lundell Mikko johtaja eläkkeellä 24, Lunden Hannu Tapio kauppaneuvos 71, Luojola Samuli Johannes rehtori 37, Luostarinen Veikko Ilmari dosentti 37, Lähteenmäki Jari Erik varatuomari 68, Maanpää Jarkko Olavi tj 126, Maikola Jyrki 71, Majala Reino Aleksanteri professori 3, Malinen Jari Pentti varatuomari 111, Malkamäki Simo Eino tj 3, Manner Mauri Markku johtajapsykologi 66, Markkula Jaakko erikoishammaslääkäri 156, Markkula Matti 3, Martinmäki Antero 3, Mattlar Lasse Henrik proviisori 66, Merilahti Timo Kalervo varatuomari 66, Mertanen Olli tekniikan tohtori 37, Metsärinne Kaj lt dosentti 156, Michelsson Turkka Juhani arkkitehti 111, Miettinen Olli lehtori 37, Murto Esko Anton tj 26, Myllymäki Mika 71, Mäkelä Kari Antero kiinteistöjohtaja 3, Mäki Jukka Santeri ekonomi 37, Mäkilä Jarmo Juhani piirijohtaja 71, Neva Martti Juhani erik. hammaslääkäri 37, Niemi Turkka Elias rehtori 71, Nieminen Mauri Antero tj 68, Nikkanen Väinämö 68, Nikoskelainen Jukka professori 66, Nila Jouko Lauri ekonomi 66, Niva Ilkka Hannu varatuomari 3, Noopila Markus Artur tullimestari 71, Nummela Juha Jouni Dipl. ekonomi 71, Nummela Olli tekn. johtaja 156, Nurmi Gunnar Karl tj 68, Nurmio Jyrki Asser tj 71, Nylander Henrik tekn. johtaja 3, Okko Seppo Aatu opetusneuvos 37, Otava Kalervo Johannes tj 3, Paalanen Markku muusikko 71, Paasio Antti 66, Paatere Jouko Antero pastori 71, Paavola Juhani Urmas hall.puheenjohtaja 3, Painilainen Heikki Kari tj 68, Parvinen Timo Ilmari lääkintöneuvos 68, Patrikainen Ismo 126, Peltola Mika 3, Pennala Veli-Jukka lippuamiraali 37, Penttilä Taisto Allan tj 3, Piessa Mauri Pentti tj 37, Pirttilä Pentti rehtori 37, Pitkänen Kari Tapio tj 111, Pulkkinen Heikki opetusneuvos 68, Puotunen Mika 26, Pyhälahti Martti 66, Rahunen Jukka Kalervo toimialajohtaja 111, Rannikko Pertti 3, Rantala Olavi 111, Rantanen Mika 37, Rantasalo Juha 66, Rastima Reino Olavi lääket. lis. 26, Rautanen Eino Elias johtaja 71, Rehnberg Seppo Valtteri talousjohtaja 126, Reilander Jorma Juhani konservaattori 37, Reims Erkki Bertel tj 53, Relanti Sven-Erik pankinjohtaja 3, Resch Reinhold DI 71, Reunanen Markku Pekka tj 71, Riekki Jouni Kullervo tj 37, Rinne Esa Olavi toimittaja tm 111, Rinne Petteri 66, Robertsson Kari Olavi yhteyspäällikkö 126, Romana Seppo tj 156, Rosenqvist Jouko Antero tj 3, Rothberg Kalevi kapellimestari 156, Ruokoniemi Markku Sakari johtaja 66, Saarela Pekka Mauno peruskoulunopettaja 111, Saarela Perttu Kalervo DI 71, Saarinen Jukka DI 138, Saarinen Pertti Uolevi pankinjohtaja 111, Saarni Kari Johannes tj 66, Saarto Heikki kultaseppä 71, Salo Raimo Johannes rakennusins 71, Salonen Paavo FK 66, Saloranta Kyösti Bertel henkilöstöp. 37, Satama Jorma Kalevi tj 71, Schalin Olle Zachris DI 37, Schrey Reijo Juhani rak.ins 3, Seppälä Hannu Seppo peruskoulunopettaja 71, Siimes Matti johtaja 68, Siintola Heikki llmari ekonomi 71, Sillanpää Matti Lauri professori 68, Sillman Rauno Johannes FM 18, Storm Lars Johan ekonomi 71, Ström Pekka faktori 66, Sundqvist Hannu ins 77, Sundvall Jorma Kalervo myyntijohtaja 37, Suominen Jarmo Eerik kauppapuutarhuri 68, Suonpää Jouko Tauno lääkäri 37, Suvanto Erkki Abner lääket. lis. 42, Söderling Ismo 126, Tallinen Juha Petri tj 3, Talvio Arto Matti tullitarkastaja 71, Talvio Pekka Antti toiminnanjohtaja 71, Talvio Pentti Aulis markkinointip. 71, Tamminen Jarkko Juhani asianajaja 68, Tarkiainen Matti Juhani ekonomi 71, Tasala Olli Ilkka tj 3, Teräs Antero Anton opettaja 71, Tilus Risto arkkitehti 3, Tulenheimo Pentti Eljas hovioikeuden laamanni 111, Turmo Matti Kalevi lääket. lis. 85, Tyrjy Seppo Kalevi tj 71, Tähkämaa Juha 37, Urmas Matti Kalle tj 37, Uusikartano Raimo Kalervo yksikön johtaja 71, Vahtera Olli Martti arkkitehti 26, Vainio Ilari johtaja 111, Vainio Juhani 126, Vainio Lasse Johannes ins 26, Valovirta Erkka 37, Valtonen Mika Tapani laakari 37, Vanamo Visa Veli tj 111, Vapaavuori Matti Juhani professori 3, Vappula Kari Urpo sosiaalineuvos 7, Varjonen Leo Osvald apulaisjohtaja 68, Vasa Juha Martti FM 71, Vasanen Juha Tapani pankinjohtaja 126, Vastamäki Esko 111, Verho Erkki Juhani tj 71, Vesa Juha Antero tj 3, Vieno Alpo Antero talousjohtaja 26, Vierimaa Raimo tekn. lis. 68, Vihanto Jukka Bronislaw konsuli 3, Viitaniemi Erkki Viljami DI 53, Vilén Pertti Juhani tj 26, Villa Matti Eemil käsityoneuvos 111, Villa Seppo Antero siviilioik. professori 113, Vilpo Paavo Sakari energiapäällikkö 111, Vira Simo 37, Virtanen Juha Veikko tj 68, Virtanen Martti ylimetsänhoitaja 26, Virtapohja Kalle Veikko ft 111, Virto Juha Tapani pelastuspaällikkö 126, Vuori Esko Kustaa isännöitsijä 3, Vuori Martti Johannes lääket. ja kir. tri 66, Vuorio Risto Juhani yli-ins 37, Väisänen Pertti paloesimies 126, Vänttinen Lasse Juhani lentokapteeni 45, Ääri Pentti Olavi pankinjohtaja ekonomi 71.
    TUULOS
    Kaloinen Vesa Olavi metsänhoitaja 47, Partanen Juha Matti tj 85.
    TUUPOVAARA
    Jankola Harri Eino DI 29.
    TUUSULA
    Ahonen Petri Olavi tj 4, Andersson Matti tj 128, Hedman Harry Olai asianajaja 24, Häkli Jarmo Allan silmätautien erik.lääkäri 34, Itäranta Tapio Eero VTM 8, Joensivu Hannu Olavi kunnanjohtaja 1, Järvi Jorma Väinö piiri-ins 20, Kaarlas Matti Victor vientijohtaja 13, Kerbs Horst-Jürgen Richard 80, Lumme Toivo Emil ylimeteorologi 61, Lyly Taisto Johannes aluejohtaja 25, Myyrä Esa Juhani KTM 34, Parkkila Raimo Kalervo tuotantojohtaja 128, Sainio Seppo Antero tj 52, Syrjämäki Jaakko Arvi fil. tri 70, Untamo Lauri myyntip. 1, Winqvist Lars-Einar Henrik DI 61, Voitila Tapio tj 24, Öörni Seppo yli-ins 1.
    UIMAHARJU
    Maaranen Raimo musiikkimajuri 147.
    ULVILA
    Jansson Hans Ture hammaslääkäri 42, Katajamäki Tuomo Juhani aluejohtaja 151, Kourujärvi Jouni Jaakko rkm 100, Naskali Matti pankinjohtaja 42, Nieminen Petri varatuomari 100, Rasimus Jorma Antero KTM 59, Ryömä Mauri Sakari agronomi 100, Talastera Jouko Joonas aluep. 100, Varjo Pekka Antero ylilääkäri 100.
    UPINNIEMI
    Andronikos Janne Petri tj 118.
    URAJÄRVI
    Helminen Ilkka maanvilj. 104, Iso-Kuusela Martti Tapani tj 103.
    URJALA
    Hänninen Veli Valto maanvilj. 108, Leppälä Seppo Martti konsultti 108, Pehkonen Timo Tapio lääkäri 108, Puustinen Veli-Kalle pankinjohtaja 108, Rautava Erkki Antero opetusneuvos 108, Nikander Matti Juhani asiakaspäällikkö 108.
    USA
    Kinos Jukka Pekka tj 101, Koppinen Ilpo Ilmari DI 100.
    UTTI
    Taskinen Hannu Olavi kapteeni evp 44.
    UTULA
    Riikonen Erkki Jaakko ylikonemestari 140.
    UUSIKAUPUNKI
    Aalto Pentti Kari 73, Aalto-Setälä Lauri Jooseppi lääket. lis. 23, Ajanko Pekka Ilmari tilintarkastaja 53, Halivaara Esko Kalevi kirkkoherra 23, Heikkilä Leo Arvi LKT 23, Helpiö Matti Henrik liikkeenharjoittaja 23, Helpiö Pentti Kalervo DI 23, Kerajärvi Olli Kalevi toimittajalaatup. 23, Klotz Erich Kari apulaislehtori 23, Koski Seppo Untamo YTM 23, Kuisma Tapio Ilmari ekonomi 73, Kuusinen Raimo Reino koulun johtaja 23, Luukka Martti Tapani DI 12, Nieminen Juha-Pekka tj 23, Nordberg Mikko Paavo 23, Nurminen Timo Rauno yrittäjä 117, Poskiparta Pekka Antero osakas 73, Raanto Tuomo Aarne ins 23, Reijonsaari Simo majatalon isäntä 23, Salaterä Juha Martti rehtori 23, Silvola Jukka Mikael rehtori 26, Sirkiä Erkki Ilmari päätoimittaja 23, Sittnikow Kaj Lennart eläinlääket. tri, dosentti 13, Soini Martti Johannes peruskoulunopettaja 23, Suorauma Pekka Kalevi majuri 73, Toukoniitty Arvi Lennart ekonomi 23, Tättilä Pekka Sakari hammaslääkäri 73, Tötterman Tom agrologi 23, Vainio Lasse Tapani tj 23, Vaurio Jukka Juhani ins 73, Vuorinen Pertti Tapani tj 23.
    VAAJAKOSKI
    Eräpohja Aarre ylilääkäri 60, Hämäläinen Risto hall. pj. 109, Malin Ari tj 93, Pellinen Erkki Johannes teollisuusneuvos 145, Vesterinen Veli-Pekka painotalon johtaja 60, Virtala Matti Juhani rehtori 60, Välimäki Juhani Kustaa rehtori 48.
    VAARASLAHTI
    Pietikäinen Toivo Ensio VTM 110.
    VAASA
    Aakko Vesa Lauri tilitoimistoyrittäjä 95, Aaltonen Pekka Ailori johtaja 51, Ahonen Pekka Pertti tj 18, Ala-Kutsi Seppo Ilmari tj 18, Alasuvanto Eero Matti konsultti 51, Aro Erkki 51, Autio Kaarlo Erkki km 51, Autio Matti Kaarlo rehtori 18, Björses Lars Lennart 51, Ericsson Kaj Johan tj 95, Ferm Thomas pankinjohtaja 95, Finnilä Paavo Artturi rikosylikonstaapeli 18, Forma Veikko Erkki ins 51, Fräntilä Jouko lääninylikomisario 18, Granlund Arto Johannes piirip. 51, Grönfors Hannes Olavi mallimestari 51, Haahkala Hannu 18, Hahtokari Tapani Aukusti yliopettaja 51, Hakkarainen Martti Tapio opettaja 51, Hakuli Markku Eljas yht.kuntat. maisteri 18, Hannuksela Osmo Juhani myyntip. 18, Hannuksela Väinö Pekka rakennusins 95, Hatanmaa Auvo Sakari tj 51, Havusela Juha Tapio rikosylikonstaapeli 51, Hellberg Nils Ingmar kht- ja jhtt tilintarkastaja 95, Hietikko Harri 95, Hietikko Jussi Armas kouluneuvos 18, Hiippala Heikki erikoishammasteknikko 18, Hirvonen Sami markkinointip. 95, Hissa Heikki Kaarlo aluejohtaja 18, Hissa Kimmo Matias rehtori 18, Hämäläinen Matti Ensio tj 18, Hänninen Osmo 18, Ilmonen Jarmo Erik pankinjohtaja 95, Jakobsson Fritz Henrik taiteilija 95, Jussila Seppo Antero kanttoriurkuri 95, Jåfs Thomas 18, Kakkuri Simo Antero pelastusjohtaja 18, Kallio Lauri Simeon piirip. 18, Karhumäki Eero Tapani tj 95, Karjalainen Tero 51, Karpiala Erkki 18, Karra Antti 18, Ketola Pekka Ilmari lehtori 51, Kilpi Ilmo Jarmo tj 95, Kinnunen Mika Pekka asianajaja 18, Kivelä Harri Matti apul. ylilääkäri 95, Koivusipilä Jorma Jouni kehitysjohtaja 51, Korvo Osmo Juhani tj 95, Krook Juhani 18, Kukkohovi Kari Juhani rehtori 51, Kuusisto Timo Petri kauppias 15, Kärki Pirkka Kaleva projektijohtaja 18, Köykkä Kimmo 18, Laakkonen Jussi Antero liik.opettaja 95, Laitinen Mikko markkinointip. 51, Lampi Martti Olavi ins 18, Lappalainen Reino Markus ekonomi 95, Lennes Matti Mies mainospaallikkö 18, Loukola Heikki Matti ins 51, Luoma Kai rehtori 18, Lähdesmäki Esa Kaleva hammaslääkäri 95, Marjamäki Erkki Nikolai ins 95, Martikainen Asko Juhani ylilääkäri 18, Meriläinen Eero Samuli tj 18, Meriläinen Hannu 95, Mitts Hannu Reino ekonomi 18, Monni Ari Matti kehitys- ja tietohallintapäällikkö 18, Mäkiniemi Unto DI 18, Nelin Raimo Helmer rehtori 51, Niemi Lasse Antero yritysmyyntip. 18, Nieminen Mikko Heikki asiakasvastaava 18, Nieminen Pentti Juho rkm 51, Niinikangas Vesa Olavi asianajaja 95, Nissinen Tapio Ilmari yrittäjä 95, Nummela Kari 18, Nuutila Juha Paavo apteekkari 95, Nyman Jussi Tuomas peruskoulunopettaja 51, Nyrhilä Seppo Kalervo hammaslääkäri 95, Narva Jorma Uolevi rakennus-ins 95, Ojala Antti kauppateknikko 18, Paalanen Jyrki Jukka muusikko 51, Peltomäki Esa 95, Peltoniemi Jukka Antero ktl. 18, Pesonen Timo Antero hum. kand. 129, Pienkuukka Jouko Ensio 18, Pihlas Jussi Kustaa teknikko 18, Piilikangas Arvo Allan paloesimies 18, Päivike Risto Heikki rakennusins 95, Raavo Michael tekstiili-ins 18, Reinikainen Pertti Asarias DI 18, Rinta-Knuuttila Antti Matias operations specialist 51, Ristiluoma Veli-Matti Jaakko 18, Rossi Pentti Usko rehtori 51, Rytöhonka Raimo Eino hammaslääkäri 51, Råholm Bror Artur rikosylikomisario 95, Rönty Pasi Pekka ekonomi 95, Saaranen Jari tj 18, Saarenheimo Jouko tj 95, Saarenheimo Sakari aluemyyntip. 95, Saari Aarno Antero eläinlääkäri 51, Salmi Aarne Kalevi myyntip. 95, Salmi Reijo lääkintöneuvos 18, Saxberg Bjarne Eugen johtaja 51, Similä Silvo Seppo ekonomi 95, Sinisalo Matti Ilmari palopäällikkö 18, Siponkoski Veikko 51, Sippola Heikki Johannes paivakodin johtaja 95, Sirviö Markku Antero lääkäri 95, Syrilä Simo 51, Taipalus Anto Sakari ylläpitopäällikkö 51, Takala Veikko Ilmari taidemaalari 18, Talvitie Erkki Johannes rikosylikonstaapeli 51, Tammenpää Tapani Rainer taidegraafikko 95, Tantarimäki Raimo Tauno aluejohtaja 51, Thölix Lars automyyjä 18, Tiainen Martti Olavi kapellimestari 51, Tikkamäki Kari Antero atk-ups. evp 51, Tulimaa Raimo 51, Tuomi Ville 95, Ullakko Keijo Reino ins 18, Vauhkonen Timo Kalevi tj 18, Wuorenlinna Aatto tehtaanedustaja 51, Vuorimaa Sauli Kalervo ylikomisario 18, Yli-Olli Paavo Antero ktt professor1 95, Yli-Panula Jussi Iivari FM 18, Åkerfelt Nils-Erik yrittäjä 95.
    VAHTO
    Kujala Heikki tj 126, Lahti Aulis Jaakko talousneuvos 126.
    VAINIKKALA
    Niskakoski Mauri Olavi koulunjohtaja 67.
    VALKEAKOSKI
    Aalto Risto Aarne myyntijohtaja 49, Aaltonen Hannu Olavi ins amk 58, Alajoutsijärvi Juhani 49, Andersen Hans Rainer merkonomi 49, Arola Mauri Antero DI 108, Arola Yrjö Antero DI 58, Glöersen Peik Max DI 49, Haapkylä Lauri Ilmari osastonjohtaja 58, Happonen Mauri Tapani DI 58, Heikkilä Tero Pekka tj 58, Helpiö Ermo Syväri LL 49, Hietala Jorma Juhani rehtori 58, Horelli Jussi vanhempi tutkija 108, Horsmalahti Kari Antero tj 49, Jokela Pekka Kaarle FM 108, Jokinen Petri Matti asianajaja 108, Juutinen Markku 58, Jarvenpää Uuno Pietari rehtori 58, Kaurto Asko Veikko tehdaspalvelup. 49, Kitusuo Erkki Aarne ins 89, Kitusuo Rauno Kalevi projektip. 49, Kivalo Olavi Jaakko DI 49, Kivirinta Markku Valtter ins 108, Koivisto Jarmo Toivo ylikomisario 58, Kokkonen Pertti Kalevi myyntip. 58, Laakso Pekka Juhani tj 49, Lahtinen Eero henkilöstöp. 49, Laine Ahti Asser tj 92, Laine Heikki-Jussi 58, Laine Seppo Johannes DI ympäristöpäällikkö 49, Lehtinen Pekka hrd johtaja 58, Lenck Matts 58, Lepola Ismo Aulis tj 58, Lumme Ilkka Tapani FK 49, Mikkonen Rami 49, Montell Risto Olavi opettaja 58, Mäkelä Hannu Samuli päätoimittaja 108, Mäkelä Reijo Rikhard 108, Niittyaro Jukka Martti tuotep. 49, Nummelin Olli DI 108, Numminen Pekka tj 108, Nuora Juha Matias Dir. mus. 108, Nurminen Ari Uolevi works manager 49, Nurminen Lasse 49, Nykänen Timo Markku tehtaanjohtaja 58, Paasio Olli Juhani huoltopäällikkö 58, Pajunen Pentti Johannes tekn. lis 58, Pakkanen Eino Martti ekonomi 49, Parkkali Reijo valmistuspäällikkö 58, Paukku Raimo Kalervo fil. tri 58, Pekuri Teuvo Matti tutkimuspäällikkö 49, Peltonen Asko Antero kehitysp. 58, Perkiö Isto 108, Pulkkinen Aimo Olavi myyntip. 58, Puntila Hannu Tapio maanvilj. 49, Pura Kosti Juhani erityisopettaja 58, Rantanen Jari ylitarkastaja 58, Rasilainen Paavo Tapio lääkäri 108, Rikkonen Mikko Juhana käsityöneuvos 58, Rikkonen Risto erik. hammasteknikko 58, Rinkinen Ari Juhani markkinointip. 49, Saarelainen Harri Ossian tehtaanjohtaja 58, Salo Pekka Johannes pankinjohtaja 49, Selkee Antti Eero maisteri lehtori 108, Selkee Erkki Juhani kunnallisneuvos 58, Sievers Valter Henrik rd-johtaja 49, Sievänen Veikko Juhani lentokapteeni 58, Suova Asko Tapani ins 58, Takala Tapio Kalevi tilitoimistoyrittäjä 58, Tamminen Eero Alvar ins 58, Tanskanen Erkki Antero myymäläp. 58, Tarpila Jussi Olavi ostop. 58, Tiitola Juha Sakari merkonomi 49, Tolvanen Mika Petteri ins 108, Tusa Lauri Tuomo DI 58, Tyvi Heikki Hannu tj 108, Valkama Eino Juhani sosiaalijohtaja 49, Valkama Jussi Samuel kehitysjohtaja 108, Valtanen Seppo Olavi DI 58, Valtonen Jukka-Pekka 58, Vanhatalo Risto Sakari ylilääkäri 108, Vilpas Raimo Olavi myyntip. 49, Vuori Antti vientipäällikkö 58, Wuorisalo Jarmo Risto henkilöstöp. 58, Osterman Hannes 49.
    VALKEALA
    Aalto Heikki luokanopettaja/rehtori 44, Ahola Teuvo Samuli kanttori-urkuri 44, Juvonen Timo Tapani tj 84, Karhu Seppo Antero pankinjohtaja 84, Lahdenpää Petri Andreas majuri 141, Nokso Simo Ossi ins 119, Tonteri Pekka Juhani teknikkokapteeni 44.
    VALTIMO
    Harakka Paavo rehtori 83, Könttä Markku Kalle musiikin opettaja 83, Meriläinen Pertti Aulis toimittaja 83.
    VAMMALA
    Lehtimäki Aimo Antero tj 96, Rautajoki Tapio tj 96, Santa Matti Emil ekonomi 73, Tihveräinen Jorma Tapio tj 36, Tihveräinen Pertti talousjohtaja 10.
    VAMPULA
    Laitinen Leevi Kalevi hall. pj. 87.
    VANHALINNA
    Karen Lasse Johannes myyntijohtaja 37, Kinnunen Ilpo erik.lääkäri 66, Parkkola Kai Ilmari lääkäri 66, Takala Ismo Olavi ylilääkäri 66, Tirri Teemu Juhani hammaslääkäri 68.
    VANHA-ULVILA
    Antikainen Pekka Ari tj 6, Eerola Pertti Sakari ortopedi 42, Jaakkola Raimo Aapo kauppaneuvos 59, Luojus Simo projektip. 6, Paala Antti Kalle maanvilj. 151, Pakkanen Lauri FM 117, Poijärvi Antti Ilkka ins 6, Salmi Pekka Juhani tj 151, Uitti Matti Ilmari ekonomi 6, Valkama Jarmo Juhani varatuomari 6.
    VANTAA
    Ahlstedt Heikki Jaakko ekonomi 136, Ahtiainen Juhani Martti tj 124, Alaheikka Risto 152, Ala-Lahti Julle 148, Alander Ahto Antti tj 88, Anttila Kari Tauno ins 136, Anttila Tauno Kalevi ins 25, Anttila Tommi DI 90, Arpiainen Anssi Olavi ekonomi 5, Blomqvist Björn-Erik dipl.ekon 5, Ekdahl Pertti Erik tj 123, Eriksson Hemmo Urho tj 25, Fellman Peter Johannes rkm 5, Forsberg Ari Olof johtaja 152, Germano Rainer Rudolf myyntineuvottelija 90, Gröhn Urpo Juhani henkilöstöjohtaja 24, Grönfors Antti Antero varatj 80, Hakonen Jorma Ensio tj 90, Halonen Leo Erkki ins 127, Harikko Erkki Eliel tj 46, Hautakangas Ari Poika kommodori, evp 52, Hautaniemi Pentti Johannes myyntijohtaja 74, Heikkinen Arto Ilari teknikkokapteeniluutnantti 99, Helenius Teijo Uolevi LL 81, Henriksson Oiva Uuras planeringssekretare 5, Hiekkalinna Simo everstiluutnantti 127, Himberg Matti 127, Hirvonen Anssi-Pekka oopperalaulaja 25, Honkanen Jukka-Pekka liikenteenohjaaja 65, Honkola Jaakko Olavi VTM 121, Huolman Jarno Juhani yrittäjä 90, Huotilainen Mikko tietoturva-asiantuntija 34, Huovinen Kalevi Allan opetusneuvos 29, Huttunen Jorma Antero myyntijohtaja 136, Hyttinen Harry teknillinen johtaja 136, Häkkinen Terho Kalevi tj 34, Häkkinen Tomi lääketieteen tri 127, Härmä Mikko Ilmari lääket. tri 127, Ilvonen Raimo Antero tj 34, Jalonen Juha Antero hammasteknikko 136, Jernström Rainer Rafael ins 5, Jokinen Esa Kalervo järjestelmäasiantuntija 135, Jokinen Juha Urmas tuotep. 148, Jokisilta Jari Henrik projektip. 148, Jusula Esko Einari ins 13, Jyrkiäinen Marko myyntip. 25, Jyvä Kari Juhani oik. kand. tarkastaja 121, Kaarala Jaakko Olavi arkkitehti 121, Karlsson Lars Henrik myyntip. 5, Kekki Ari vahtimestari 136, Kemppainen Jukka Mauri yksityisyrittäjä 38, Keskimäki Jouko Kalevi rkm 127, Kinnunen Lauri Johannes FL 20, Kivinen Matti Tapani arkkitehti 1, Kivinen Visa 127, Kohva Risto yo-merkonomi 8, Kolho Matti valokuvaaja 152, Kontio Terho Ilmari ins 127, Korhonen Kari Markus tuotep. 114, Korppi-Tommola Heikki Kaarlo arkkitehti eläkkeellä 81, Kortesmaa Kalevi myyntip. 134, Koskinen Erkki Ilmari erikoiseläinlääkäri 9, Kotiranta Pentti Olavi pianotaiteilija 25, Kukkonen Seppo Ilmari projektip. 127, Kupiainen Kari Isto työnjohtaja 106, Kurkela Esko Antero markkinointip. 74, Kuussaari Pekka Arto DI 127, Laakso Juha Pekka varatuomari 25, Laakso Seppo Soini konsultti 90, Lampinen Hannu Seppo ins 8, Lehtinen Timo Juhani johtaja 13, Leinonen Vilho Aulis ye-evl valmiuspäällikkö 52, Leivo Teuvo Kaarlo tj 148, Lempinen Leo Kalervo 90, Leppänen Jouko projektip. 154, Leppänen Lauri Ilmari kotiseutuneuvos 88, Leskinen Jussi 127, Lievonen Pertti Henry tj 88, Liuski Reino Olavi myyntip. 13, Lopperi Unto Armas tj 25, Maijanen Heikki Kaarlo ylitarkastaja 118, Malmberg Pekka Juhani tj 20, Martikainen Pertti Mikko liikennelentäjä 136, Meriluoto Kari Juhani ins 127, Muukkonen Paavo Heikki myyntip. 124, Nikkilä Kalevi Kullervo vientipäällikkö 90, Niskanen Toivo Kalle tekn. tri 106, Nivalainen Arto 136, Nuutinen Harri Kalevi muusikko 88, Nykänen Olavi Ilmari tj 46, Närhinsalo Antti Ohto partner manager 123, Okka Kari Juhani aluep. 113, Palin Per-Olof varatj 90, Parmonen Unto 148, Patteri Janne Sami ins 148, Piitulainen Jouko Juhani dir. cant. 11, Porthén Jari tj 4, Proctor Ward Harry sales engineer 81, Pussila Petri Juhani km luokanopettaja 125, Puttonen Isto Ilari ravintolapäällikkö 25, Rantamäki Antero kauppaneuvos 4, Rantanen Isto Kalevi ins 52, Rantanen Tapio FM 8, Rinkinen Heikki Esa tj 25, Rissanen Olli Pekka varatuomari 127, Saastamoinen Raimo ekonomi 148, Salmi Juhani ekonomi 136, Salminen Eero Juhani tj 4, Salminen Kari 127, Saloheimo Heikki 152, Salokangas Esa Emil htm 121, Salonen Erkki Kalevi fil.tri 8, Salonen Tuomo 136, Sampakoski Matti Juhani vm 52, Santaranta Simo Mauri kanttori 25, Sario Timo Sulevi evl 45, Siro Aarno Into lennonjohtaja 34, Siukonen Harri ekonomi 127, Sjöholm Bjarne vd. 15, Soikkeli Erkki Veijo tj 34, Sorakivi Olli Pekka toimittaja 90, Stén Janne Antero johtaja 134, Suihko Sampo kuntayhtymän johtaja 50, Suikkanen Martti 136, Sundberg Seppo Sakari turvallisuusjohtaja 127, Suomi Tapio 127, Suominen Artto mainospääliikkö eläkkeellä 25, Suorto Mika Sami lennonjohtaja 25, Suorto Risto Juhani koulutustarkastaja 25, Tiainen Ari Jussi tj 134, Tikkanen Teuvo Uolevi apulaisrehtori 81, Toivonen Aki aluejohtaja 50, Tolla Pertti Jussi kenraaliluutnantti 46, Tolonen Paavo Olavi vicehäradshövding 5, Tulosmaa Eero Eelis lennonjohtaja 87, Tuominen Pentti Juhani FM 127, Turku Raimo Tapani tj52, Uotila Jari Vilho DI 152, Vaalavuo Seppo Gunnar oik. kand. 127, Vainio Markku Ismo DI 24, Valtonen Kalle Heikki rakennusins 127, Vartianen Tapio Olavi ekonomi 4, Viinanen Jukka-Pekka pääjohtaja 61, Viita Seppo Kullervo DI 50, Viljakainen Jouko Kalevi kustannustarkkailija 138, Virtanen Juha 136, Virtanen Raimo Johannes merikapteeni 81, Vänskä Veli Sakari yrittäjä 88, Åhlgren Ole Yngve faktori 5.
    VARKAUS
    Aho Seppo Juhani ins 97, Hahtala Martti Jalmari kuljetusp. 97, Hendolin Jaakko Antero rehtori 97, Hätinen Pertti Antero tietojärjestelmäsuunnittelija 97, Kinnunen Veli-Pekka rkm 97, Kokkonen Osmo projektip. 143, Koponen Reijo Sakari yrittäjä 97, Koukkula Aarno Sakari metsänhoitaja 97, Kunnaala Heikki Antero ekonomi 97, Kärhä Esko Kalevi FL 97, Miettinen Martti Antero ekonomi 97, Nevalainen Pekka Juhani operation manager 97, Pirinen Kaj Juhani kaavoitusins 97, Pyykkönen Juha lääket.lis 97, Rautio Jari tuntiopettaja 97, Ruotsalainen Sakari yrittäjä 97, Sahala Jyrki Eero tj 97, Silaste Juhani Raimo varatuomari 97, Smolander Risto merkonomi 97, Suikkari Jaakko Johannes yli-ins 97, Talvenheimo Pentti Jukka työsuhdepäällikkö 97, Tsokkinen Jouko Ensio metsänhoitaja 48, Tuure Harri Juhani asianajaja 97, Urjo Timo Pekka projektip. 143, Valaja Juha Timo DI 97, Virnes Juhani Ahti uutispäällikkö 97.
    VARTIALA
    Mönkkönen Jorma rakennuspäällikkö 14.
    VEHKATAIPALE
    Permi Jaakko Eero ylilääkäri 16, Roine Ilkka Olavi erikoishammaslääkari 67.
    VEIKKAALA
    Koski Heikki Pekka tekninen johtaja 18.
    VEIKKOLA
    Venäläinen Terho Taneli tj 119, Wickström Aarne Raino yrittäjä 105.
    VENETMÄKI
    Pakkala Pasi Aatos yliopettaja 48.
    VESANTO
    Korhonen Markus maanvilj. 14.
    VESAJÄRVI
    Helle Alpo Kaarlo majuri evp 75.
    VESILAHTI
    Kuusela Matti Juhani DI 36.
    VETELI
    Lehojarvi Jarmo Ilmari tj 12.
    VIERUMÄKI
    Kolli Esko Viljo tj 122, Puranen Sami ins 17.
    VIHTI
    Anttila Casper Erkki toimittaja 81, Hatanpää Olli Pekka DI 92, Kairikko Juha Kari toiminnanjohtaja eräneuvos 29, Laakso Pentti Johan agrologi 25, Nousiainen Aarre Matti rkm 92, Oksa Risto Tapio tj 92, Pitkänen Kari kiinteistövälittäjä 105, Pohjonen Tapani Olavi tj 121, Toivonen Arto Tapio projektip. 70.
    VIIALA
    Heinonen Tuomo Juhani lääkäri 108, Salin Rauli Antero FM 108, Tipuri Ville Veikko DI 108.
    VIINIJÄRVI
    Hirvonen Kari tj 147.
    VIITASAARI
    Yrjölä Rauno Olavi ekonomi 7, Åkerman Lauri Tapio päätoimittaja112.
    VIKAJÄRVI
    Kauppinen Veikko Olavi palopäällikkö 40, Tulppo Juhani yrittäjä 115.
    VILLÄHDE
    Lehto Pekka Veli tj 79, Sundberg Juha Pekka tj 104, Vainio Antero myyntip. 104, Walden Reijo lehtori 137.
    VILPPULA
    Kurppa Simo Antero hammaslääkäri 112, Nenonen Jyri Kullervo tj 112.
    VINKKILÄ
    Kurki-Suonio Ilmo Eero maanvilj. 23.
    VIRKKALA
    Saloranta Timo Juha rkm 105.
    VIRO
    Dahlqvist Bjarne Kari vd.15, Lindman John Erik hall. pj. 118, Makkonen Erkki tj 95, Mattila Pentti Osmo rkm 87, Meriläinen Mika yrittäjä 40, Tikkanen Matti Antero tj 76.
    VIROLAHTI
    Sipilä Samuli Jorma rehtori 55, Vihanta Pekka Heikki vanhempi konstaapeli 103.
    VIRRAT
    Solja Harri Antero tj 112.
    VISUVESI
    Lahtinen Erkki Kalervo DI 36, Lahtinen Riku Kalervo myyntijohtaja 9.
    VOITOINEN
    Pääkkö Timo Pekka muusikko 59.
    VUOHIJÄRVI
    Pohjalainen Heimo Johannes kotiseutuneuvos 44, Saarenpää Kari Anton liikkeenharjoittaja 44.
    VUOKATTI
    Moilanen Seppo Artturi DI 89.
    VUONISLAHTI
    Hämäläinen Simo Eetu kapteeni evp 83.
    VUORELA
    Halonen Ilkka Kalle kenraaliluutnantti 56, Häyrynen Pertti DI 56, Jaroma Heikki Jalmari ylilääkäri 14, Katainen Yrjö Kalle lentokonemekaanikko 110, Lahtela Heikki Juhani evl evp 94, Myöhänen Tapio Unto yliopettaja 56, Pasanen Pentti Pellervo ekonomi 56, Turunen Lauri Kalervo tj 14.
    VUORENTAUSTA
    Kangasniemi Seppo Olavi rakennusarkkitehti 96, Kiiveri Esa tj 149, Kujanpää Hannu Päiviö luokanopettaja 9, Mattila Esa Jaakko lääket. lis. 33.
    VÄHIKKÄLÄ
    Nordenswan Korpi-Jaakko Einari johtaja 29.
    VÄÄKSY
    Eerolainen Jouni Antero toimittaja 54, Etelä Olavi Adolf lehtori 54, Holopainen Seppo Eelis atk-päällikkö 17, Kallioinen Tapio Kalervo aluep. 7, Kalliokoski Yrjö Matti pankinjohtaja 17, Karlstedt Kyösti Magnus tj 7, Koenkytö Esa Urpo jakelupäällikkö 17, Koskinen Heikki Antero myyntip. 54, Lappalainen Lasse Ilmari kiropraktikko 17, Nordström Harry Johannes rakennusins 122, Oikarinen Seppo Antero toiminnanjohtaja 54, Rapala Pentti Ensio teollisuusneuvos 17, Soikkeli Svante Kalevi rkm 17, Sundman Juhani Alfons rkm 17, Tapiola Juhani Antti rakennuslakimies 54, Tarpila Simo Antero professori 50, Tuovinen Jyrki Ilmari tj104, Valtari Heikki Aslak DI 54.
    YLIHÄRMÄ
    Takala Touko Tuomo pankinjohtaja 35, Tamminen Kai Jarmo kauppias 35.
    YLINEN
    Meriluoto Raimo Olavi rehtori 33.
    YLISKULMA
    Haavisto Mikko Tapani kht tilintarkastaja 26.
    YLITORNIO
    Alapuranen Juha tj 62, Apell Eino Juhani lääket. lis. 62, Eteläaho Heikki Antero pankinjohtaja 62, Kronqvist Antero Veikko tj 62, Mutka Jaakko Tapani rehtori 62.
    YLIVIESKA
    Korpi-Tassi Pauli Iisakki tj 89.
    YLÄMYLLY
    Laaninen Kari Antti palkkatoimiston hoitaja 102, Pietarinen Lauri työnjohtaja 30.
    YLÖJÄRVI
    Jarva Tapani Erkki ekonomi kunnallisneuvos 149, Jarvinen Tommi Ilari tj 101, Kaasalainen Timo Ilmari DI 49, Laari Kari Ismo poliisi/ maatalousins 75, Lehtinen Esa Markku pankinjohtaja 58, Paussu Seppo Armas myyntip. 96, Pälviranta Tuomo Antero markkinointijohtaja 10, Vahtokari Juhani rehtori 112, Vidman Jorma Kalevi ravintolajohtaja 36.
    YPÄJÄ
    Pikkanen Markku Heikki myyntijohtaja 9.
    ÄMINNEFORS
    Aitio Tommi Petteri sisältöjohtaja 61, Korhonen Timo tj 87.
    ÄHTÄRI
    Hiironen Eero Ossian professori 49.
    ÄÄNEKOSKI
    Mäkinen Tapani tuotantojohtaja 109, Nyholm Ari Arto myyntip. 60, Nyholm Tapio Aarre rehtori 60, Varis Jouko Veikko ins 60, Virkkula Pertti Ilari DI 60.
    vapaamuurari vaalikone vapaamuurarit vaalit ooggo