Tohtori Marx kuvaili yksien harjoittamaa toisten jotensakin kuppaamista siihen tapaan,että ”pääoma on kuollutta työtä, joka vampyyrien lailla elää vain imemällä elävää työtä, ja se elää sitä paremmin, mitä enemmän se sitä imee.”

tiistai 15. tammikuuta 2013

Voisiko yksi kolikko ratkaista Yhdysvaltojen talouden ongelmat?
 1    0     0     0,     0     0     0,     0     0     0,     0     0     0   dollaria   =  yksi    kolikko
 http://www.washingtonpost.com/blogs/wonkblog/files/2013/01/coin-on-dollar.jpg
 1    0     0     0,     0     0     0,     0     0     0,     0     0     0   dollaria   =  yksi    kolikko
Tämä on ollut eräs yhdysvaltalaisen talouskeskustelun pääteemoista viime viikkoina. Myös vastaus kysymykseen on hyvin ilmeinen. Jos Yhdysvaltojen talouden isoimpana ongelmana pidetään liian suureksi paisunutta valtion velkaa, voidaan tämä ongelma helposti ratkaista painamalla yksi riittävän arvokas kolikko.
Käytännössä tämä johtuu siitä, että Yhdysvalloissa kolikkojen painamisesta vastaa edelleen maan valtiovarainministeriö (tarkemmin ottaen sen alaisuudessa toimiva US Mint). Kolikkojen välittämisestä liikepankeille vastaa kuitenkin Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve. Näin ollen Fed tilaa valtiovarainministeriöltä aina haluamansa määrän kolikoita. Fed siis ostaa valtiovarainministeriön painamat kolikot niiden nimellisarvoa vastaavalla hinnalla. Näin Yhdysvaltain hallitus saa aina kolikkojen valmistamisesta tuloja itselleen.
Yhdysvaltain lainsäädännössä on säädetty normaalien palladiumkolikkojen nimellisarvosta. Sen sijaan platinakolikkojen nimellisarvosta saa päättää valtiovarainministeriö halunsa mukaisesti. Platinakolikkoja lasketaan Yhdysvalloissa yleensä liikkeelle erilaisina juhla- ja keräilyrahoina. Yhdysvalloissa kuitenkin valtion painamat keräilyrahatkin kelpaavat maksuvälineinä. Näin ollen valtiovarainministeriö voisi periaatteessa hyödyntää platinakolikkoihin liittyvää lainsäädäntöä ja painaa esimerkiksi usean biljoonan dollarin arvoisen kolikon.
Kolikon painamisen taloudelliset seuraukset voidaan esittää kaksinkertaisen kirjanpidon avulla seuraavasti:
Taulukko 1.
Vaihe VM:n saatavat VM:n vastattavat Fedin Saatavat Fedin vastattavat
1 Biljoonan dollarin kolikko Biljoonan dollarin kolikko Biljoona keskuspankkiraha Biljoona keskuspankkirahaa
2 Biljoona keskuspankkirahaa Biljoonan dollarin kolikko Biljoonan dollarin kolikko Biljoona keskuspankkirahaa
Ensimmäisessä vaiheessa Yhdysvaltain valtiovarainministeriö valmistaa biljoonan dollarin arvoisen kolikon. Tämä näkyy valtiovarainministeriön taseessa sekä biljoonan dollarin saatavina että biljoonan dollarin arvoisena vastattavana varallisuutena. On kuitenkin olennaista ymmärtää, että vaikka biljoonan dollarin arvoisen kolikon painaminen synnyttää kaksinkertaisessa kirjanpidossa myös biljoonan dollarin edestä vastattavaa varallisuutta, ei tätä kuitenkaan kirjata valtion velaksi. Valtion velaksi kirjataan ainoastaan valtion liikkeellelaskemat velkakirjat, joilla on selkeästi ilmoitettu maturiteetti.
Samaan aikaan kun valtiovarainministeriö valmistaa biljoonan arvoisen kolikon, luo Yhdysvaltain keskuspankki biljoonan edestä keskuspankkirahaa. Toisessa vaiheessa keskuspankki ostaa biljoonan dollarin arvoisen kolikon äsken luomallaan keskuspankkirahalla. Tämän jälkeen Yhdysvaltain hallituksen tulot kasvavat biljoonalla dollarilla. Seuraavaksi Yhdysvaltain hallitus käyttää saamansa biljoona dollaria velkojensa maksuun.
Tämän operaation seuraukset voidaan kuvata seuraavassa taulukossa:
Taulukko 2.
Vaihe VM:n saatavat VM:n vastattavat Yksityisen sektorin saatavat Yksityisen sektorin vastattavat
1 Biljoona dollaria keskuspankkirahaa Biljoona dollaria valtion velkaa Biljoona dollaria valtion velkaa
2 0 0 Biljoona dollaria
Taulukosta 2 huomataan, että valtion velan maksaminen takaisin yksityiselle sektorille aiheuttaa ainoastaan muutoksen yksityisen sektorin saatavien koostumuksessa. Aiemmin yksityisen sektorin varallisuus oli ollut valtion velkakirjojen muodossa, mutta takaisinmaksun jälkeen velkakirjat on korvattu dollareilla.
Tämä muutos ei todennäköisesti vaikuta yksityisen sektorin kulutusmahdollisuuksiin juuri lainkaan. Yhdysvaltain valtion velkakirjat ovat erittäin likvidiä varallisuutta, ja yksityiset sijoittajat voivatkin myydä omistamansa velkakirjat eteenpäin käytännössä milloin tahansa. Näin ollen yksityisen sektorin omistusten koostumuksen muuttaminen ei todennäköisesti johtaisi merkittävään yksityisen kysynnän lisääntymiseen. Niinpä koko kolikkorahoituksen ainoa seuraus olisi Yhdysvaltain valtionvelan huomattava vähentyminen (tai häviäminen kokonaan, jos painettava kolikko on riittävän suuri). Näin ollen kongressin asettama velkakatto ei voisi enää häiritä Yhdysvaltain hallituksen finanssipoliittista päätöksentekoa.
Pian kolikon painamisen jälkeen Yhdysvalloissa päädyttäisiin tilanteeseen, jossa lähes kaikille olisi selvää, että liittovaltion budjetin tasapainottaminen on ainakin budjettiteknisistä syistä täysin tarpeetonta. Valtion velka voitaisiin jatkossakin maksaa takaisin platinakolikolla eikä tällä olisi milloinkaan merkittäviä inflatorisia seurauksia.
Näin ollen valtion budjettia alettaisiinkin arvioida lähes yksinomaan finanssipoliittisesta näkökulmasta. Harva voisi enää vastustaa budjettivajeiden kasvattamista sellaisissa tilanteissa, joissa yksityinen kysyntä rupeaisi supistumaan. Vastaavasti täystyöllisyystilanteessa olisi syytä tehdä tarvittaessa selvästikin ylijäämäisiä budjetteja. Toisin sanoen valtion velan maksaminen pois platinakolikolla voisi hyvin suurella todennäköisyydellä johtaa funktionaalisen rahoituksen doktriinin laajaan hyväksymiseen.
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että velkakatto-ongelmaa ei Yhdysvalloissa aiota ratkaista kolikkorahoituksella ainakaan vielä tänä vuonna. Yhdysvaltain valtiovarainministeriö on ilmoittanut, että Fed ei halua ostaa valtiovarainministeriön painamia biljoonan dollarin (tai jopa suuremman nimellisarvon) kolikoita.
Jokin Yhdysvalloissa vaikuttaa kuitenkin muuttuneen. Vielä muutama vuosi sitten kolikkorahoituksesta puhuivat vain jotkut raha-aktivistit. Vuonna 2010 keskustelu kuitenkin muuttui, kun nimimerkki Beowulf otti kolikkorahoituksen esiin Warren Moslerin blogissa. Tämän jälkeen kolikkorahoituksesta alkoivat kirjoittaa myös keskeiset uuschartalistiset taloustieteilijät. Uuschartalistien kanssa usein debatoiva Paul Krugman taas poimi kolikkorahoituksen omaan blogiinsa alkuvuonna 2013. Krugmanin kirjoituksesta innostui myös Yhdysvaltain valtamedia. Kolikkorahoitusta ovatkin käsitelleet esimerkiksi Washington Post, MSNBC, Wired, Business Insider ja Bloomberg.
Viime aikoina myös yhdysvaltalaiset poliitikot ovat alkaneet osallistua kolikkokeskusteluun. Aluksi demokraattikansanedustaja Jerrold Nadler ehdotti suoraan velkakatto-ongelman ratkaisemista platinakolikon avulla. Tämän jälkeen myös demokraattien senaattiryhmän puheenjohtaja Harry Reid ilmoitti, että presidentin on ratkaistava velkakatto-ongelma – tarvittaessa jopa ilman kongressin suostumusta. Jopa Obaman tiedottaja Jay Carney kieltäytyi torjumasta kolikkorahoitusvaihtoehtoa, kun häneltä kysyttiin asiasta Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa.
Innostuksen lisäksi kolikkorahoitus on kerännyt runsaasti vastustusta. Etenkin republikaanit ovat yrittäneet torjua kolikkorahoituksen käyttöä niin toistuvilla lehdistötiedotteilla, yleisellä pelonlietsonnalla kuin lakialoitteillakin. Tässä ei olekaan mitään yllättävää, sillä lakiin kirjattu velkakatto on republikaanien paras neuvotteluvaltti Yhdysvaltain poliittisessa pelissä. Jos Obaman hallinnon ei tarvitsisi enää piitata velkakatosta, minimoituisi myös republikaanien vaikutusvalta.
Vaikuttaa siltä, että vielä toistaiseksi Yhdysvallat ei ole valmis siirtymään funktionaaliseen rahoitukseen. Yhdysvaltalainen kolikkokeskustelu on kuitenkin jälleen uusi osoitus siitä, että talouspolitiikan ja talousteorian totunnaiset ajattelutavat saattavat muuttua nopeammin kuin osaamme kuvitellakaan.