Tohtori Marx kuvaili yksien harjoittamaa toisten jotensakin kuppaamista siihen tapaan,että ”pääoma on kuollutta työtä, joka vampyyrien lailla elää vain imemällä elävää työtä, ja se elää sitä paremmin, mitä enemmän se sitä imee.”

maanantai 17. joulukuuta 2012


HYVÄT DEMARIT, PUHUKAA TYÖVÄELLE TOTUUDEN MUKAISESTI 
              (Vallattomasti valtiopäivillä ja euron armoton logiikka)
17.12.2012

Tyhmyri's ottaa kantaa asioihin, joihin hallituksen vasenlaitaa ei pysty tai ei halua ottaa selkeän kannan:
  • Demareiden kuuluttaman sijoittajavastuun puuttuminen on tietoinen valinta vaikka sen toteutus olisi ollut triviaalia.
  • On naurettavaa puuhastella keskitetyn pankkitarkastusviraston ja vastaavien pelleilyiden kanssa ja samalla kuvitella että yhteisvaluutan armoton logiikka ei väkisin jauha joko valuutta-alueen hajoamiseen tai USA-tyyliseen liittovaltioon, jossa rikkaat osavaltiot maksavat jatkuvasti tuntuvia tukiaisia köyhemmille osavaltioille.
Sijoittajavastuu olisi ollut helppo toteuttaa.
Olisi vain todettu, että vaikkapa Kreikka laitetaan velkasaneeraukseen ja tappioita kärsineet pankit joko kaivavat pääomat itse tai ne pääomitetaan ostamalla uusia osakkeita. Sopivin pääomittaja olisi ollut EKP, joka olisi myöhemmin myynyt osakkeet markkinoilla ja jakanut voitot Euroalueen jäsenmaille.

Jos joku väittää, että tätä vaihtoehtoa ei missään vaiheessa esitetty, valehtelee. Temppu vain oli poliittisesti mahdoton. Vastaavalla tavalla poliittisesti mahdottomia tulevat mitä todennäköisimmin olemaan demareiden kuuluttaman sijoittajavastuun potentiaaliset käyttämisen tilanteet. Kannattaa nimittäin muistaa, että tästä tukipakettisekoilusta eniten hyötyneet pankit ovat saksalaisia pankkeja, joiden suurin tai ainoa omistaja on Saksan valtio joko osavaltioiden tai suoraan liittovaltion tasolla. Toisin sanoen Saksalle ei yksinkertaisesti käynyt mikään vaihtoehto, joka olisi siirtänyt osan sen omistuksesta jollekin toiselle taholle.
Vastaavia tapauksia on kaikissa Euromaissa. Turha kuvitella, että temppu olisi jatkossa sen helpompi.
Sijoittajavastuu on hieno asia, mutta se on mahdollista toteuttaa vain siinä tapauksessa, että toteuttajana on USA:n liittovaltion tasoinen toimija, joka tarvittaessa tyynesti kävelee paikallishallinnon intressien ylitse ja toisinaan tehostaa asian vakavuutta järjestämällä ylimääräisen sotaharjoituksen osavaltion alueella.
Myös sijoittajavastuu toimii paremmin todellisen liittovaltion ollessa todellisuutta.

Vielä suurempi ärsytyksen aihe on se, että ilmeisesti on täysin mahdotonta tunnustaa yhteisvaluutan armottoman logiikan nyt yksinkertaisesti johtavan jatkuviin jäsenmaiden velkasaneerauksiin, sisäisiin devalvaatioihin, jatkuvaan epävakauteen, massatyöttömyyteen, valtioiden epävakauteen ja kaikkeen muuhun kivaan tai Jenkkilä-malliseen liittovaltioon, jossa massiiviset tulonsiirrot ovat jatkuva osa arkitodellisuutta.

Liittovaltio, oli se toteutettu sitten sijoittajavastuun varmistamiseksi tai yhteisvaluutassa olevien "osavaltioiden" talousolojen vakauttamiseksi, on valitettavasti Suomelle tolkuttoman kallis. Mikäli Suomi ei saa rajuja syrjäseututukia ja kylmyyslisiä sekä mahdollisesti erityisavustusta synkän kansanluonteen, susien ja revontulten vuoksi, niin liittovaltio tarkoittaa suomalaisten tuntuvaa köyhtymistä.
Vastustan liittovaltiota siksi, että se tarkoittaisi köyhtymistämme ja päätösvallan valumista pois Suomesta. Ymmärrän kuitenkin vallan mainiosti sen logiikan, minkä vuoksi
liittovaltio on välttämättömyys mikäli yhteisvaluutta halutaan pitää hengissä ja nyt neuvoteltavana oleva sijoittajavastuu toteuttaa.

Valuutta-alueen logiikka ja taloudelliset mekanismit ovat armottomat.

Lopputuloksena on joko tiukka liittovaltio tai valuutta-alueen hajoaminen.

Käytännössä euron armoton logiikka johtaa yhäti kiihtyvällä vauhdilla liittovaltioon.
Kyllä se sijoittajavastuu sieltä tulee kunhan Euroliittovaltio sen toteuttaa.

Saksan sisäpolitiikka ja sen yhteys Euroalueen tuhoon
Saksan luopuminen eurosta on sekin poliittisesti vaikeaa. Ei ehkä äänestäjien vuoksi, vaan siksi, että juuri Euroalueeseen kuuluminen on ollut Saksalle taloudellisessa mielessä ennennäkemättömän edullista. Euroalueen hajoaminen on Saksan vientiteollisuuden kannalta kammottava vaihtoehto.
Merkelin hallituksella ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja. Eurosta luopuminen iskisi käsittämättömän rajusti vientiteollisuuteen ja euron pelastaminen tarkoittaisi lähes varmaa tappiota tulevissa vaaleissa. Siksi päätöksiä pyritään lykkäämään tulevien vaalien ylitse. Palakoon muu Eurooppa sillä aikaa.
Mutta onneksi hyväuskoiset hölmöt kuten Suomi maksavat Merkelin vaalikampanjaa.

aa.