Tohtori Marx kuvaili yksien harjoittamaa toisten jotensakin kuppaamista siihen tapaan,että ”pääoma on kuollutta työtä, joka vampyyrien lailla elää vain imemällä elävää työtä, ja se elää sitä paremmin, mitä enemmän se sitä imee.”

lauantai 10. marraskuuta 2012

Kirja: Salainen asiakirja No 1

Saatteeksi lukijalle

Elämme unessa. Syyllisiä tähän unitilaamme emme voi tuntea, koska ne toimivat ihmisten silmiltä näkymättömissä. Salainen asiakirja No 1 pyrkii mahdollisimman totuudenmukaisesti selvittämään kaikki ne tärkeimmät tekijät, jotka ovat tämän merkillisen unitilamme takana ja myös ne tavoitteet, joidenka vuoksi meitä pidetään unessa. Tavoitteiden ei silti tarvitse toteutua, sillä kyse on siitä, ehtiikö ihmiskunta herätä todellisuuteen ajoissa.
Oikea todellisuus ei paljastu lukemalla lehtiä, tietosanakirjoja tai seuraamalla televisiota, sillä ne ovat vain kulisseja. Siksi on oikean todellisuuden löytämiseksi kurkistettava kulissien taakse, mikä tulee olemaan useimmille järkyttävä ja pelottava hyppy täysin tuntemattomaan maailmaan. Jos tämän jälkeen ryhdymme kriittisesti analysoimaan uutisia ja tapahtumia ympärillämme ja pohtimaan niiden todellisia taustoja, on se jo merkki heräämisestä.
Teksti: Sven-Olof Jakobsson16.12.2011 Verkkomedia.org

Sisällys:

Alkusanat lukijalle

Maailmassamme ei kaikki ole oikein kohdallaan. Sen tuntevat monet sisällään. Perinteinen moraali on sysätty syrjään ja vastenmielisyyksiä suositaan kaikkialla. Ihmisarvo on jäämässä poliittisten arvostusten jalkoihin. Epätoivo lisääntyy. Tehokkuutta vaaditaan kaikkialla, ja stressi ajaa ihmistä takaa kunnes hän tuupertuu. Kuinka ihmeessä tähän on tultu?
Vaikka poliitikot korostavat kohentunutta elintasoamme, unohtavat he mainita koventuneet elämänehdot ja olosuhteet, jotka vaikuttavat heikentävästi kaikkeen sellaiseen, joka on luonteenomaista elämän laadulle kuten terveyteen, perhe-elämään, henkilökohtaisiin suhteisiin, luovien ominaisuuksien kehittämiseen sekä tietoisuuden lisäämiseen todellisuudesta.
Maailma muuttuu tiuhaan tahtiin, mutta muuttuuko se luonnollisesti omalla painollaan vai ohjataanko sitä jotain meille tuntematonta päämäärää kohti? Voisiko todella olla niin, että meitä viedään kuin ”pässiä narussa”, emmekä huomaa, kuka vie ja mihin? Hallitaanko meitä keinoilla, joihin emme osaa varautua? Juoksemmeko etujen ja mahdollisuuksien perässä, jotka ovatkin vain ovelasti asetettuja syöttejä?
Näin voisi pelkistetysti sanoa. Kuten tiedämme, pyörii maailman talous kulutuksen voimin, ja me olemme se voimanlähde, joka pitää rattaat liikkeessä. Mitä enemmän kulutamme, sitä vilkkaammin talous pyörii. Koska talouskasvulle sijoittaneet tahot haluavat rahoilleen mahdollisimman hyvän tuoton, se toteutuu vain, jos kulutamme mahdollisimman paljon. Ja jotta näin tapahtuisi, täytyy myös kulutukseen johtavien houkutusten olla hyviä ja hämäyksen tehokasta. Niin yksinkertaista se on.
Ylikansallisten suuryhtiöiden palveluksessa on uskomaton määrä veitsenteräviä psykologeja, joiden ainoana tehtävänä on kehitellä ostohalua lisääviä keinoja. Tämä erikoinen toiminnanala on saavuttanut jo niin mielikuvitukselliset muodot, ettemme edes huomaa, mitenkä ne vaikuttavat meidän jokapäiväiseen käyttäytymiseemme. Näin syntyy se ohjailu, jonka virrassa kuljemme kuin unessa, mutta vakuuttuneita siitä, että olemme todellisuudessa. Siellä emme kuitenkaan ole, vaan olemme syvässä unessa, vaikka emme itse sitä huomaa. Pieni joukko ehkä huomaa, mutta sillä ei ole aseita hyökkäykseen linnoitusta vastaan, eikä sotahuutoa, joka herättäisi nukkuvat.
Me todella nukumme. Olemme olleet nukutettuja jo vuosituhansien ajan, polvesta polveen. Meitä pyritään hallitsemaan muuttamalla ajatustapaamme. Tajuntaamme täytetään tarkkaan harkituilla piiloviesteillä, jotka hämärtävät käsityksemme todellisuudesta. Meitä tylsistetään!
Arvomaailmamme on jatkuvasti ohjailtu tiedostamattamme. Se on aikaa myöten muuttunut, sillä jokaiselle sukupolvelle on syötetty uusia arvoja. Uusia ajatuksia, joita pitää ajatella. Milloin on varustauduttu taisteluun, milloin puolustauduttu sankarillisesti viimeiseen veripisaraan tai tuhottu vieraita kulttuureja omamme tieltä.
Tänä päivänä unitilamme on ehkä syvempi kuin koskaan, ja tyypillisin tunnusmerkki unitilastamme on, että meidän perinnöllisiä vaistojamme ohjailevat nyt turvan etsiminen omaisuudesta ympärillämme. Se on kilpailua siitä, kuka omistaa enemmän. Se palvelee meidän turvallisuudentarvettamme. Ainakin kuvittelemme näin, mutta se on tarkoituksellista, sillä näin lisäämme kulutusta ja toteutamme sen myötä meitä ohjaavien voimien pyrkimyksiä.
Vimmattu elintasokilpailu, ahnehtiminen, orjuuttaminen ja riistäminen leimaavat ihmiskuntaa yhä selvemmin. Vaikka maapallon niukentuvat luonnonvarat on mitattu lukemattomaan kertaan, ympäristömme saastumisen sietorajat todettu satojen tiedemiesten ja tutkijoiden suulla, jatkuu luonnon riisto ja tuhoaminen silti kiihtyvällä voimalla. Miksi emme kuuntele varoituksia, miksi emme todella reagoi näiden hälyttävien tosiasioiden edessä? Juuri siitä syystä, että elämme unessa. Vuosisatojen unessa, joka ei tiedosta elämän todellisia arvoja. Unitilamme on todellakin syvä ja syvenee kaiken aikaa. Maailma jonka koemme, ei ole todellinen, se on vain mielikuvaa, sillä todellisuus on jotain aivan muuta. Jos heräisimme unestamme, huomaisimme aivan toisenlaisen todellisuuden.
Tämän kirjan tarkoituksena on selvittää mahdollisimman totuudenmukaisesti kaikki tärkeimmät tekijät, jotka ovat tämän merkillisen unitilamme aiheuttaneet ja näin osoittaa lukijalle, minkälainen on se "todellisuus" jossa elämme. Oikea todellisuus ei paljastu lukemalla lehtiä, tietosanakirjoja tai seuraamalla televisiota, sillä ne ovat vain kulisseja. Siksi on oikean todellisuuden löytämiseksi kurkistettava kulissien taakse, mikä on oleva useimmille järkyttävä ja pelottava hyppy täysin tuntemattomaan maailmaan. Jos tämän jälkeen alamme kriittisesti analysoida uutisia ja tapahtumia ympärillämme ja pohtia niiden todellista taustaa, on se jo merkki heräämisestä.
Unitilaamme ovat syyllisiä sellaiset voimat, joita emme tunne. Emmekä voi tunteakaan, koska ne toimivat salassa, ihmisten silmiltä näkymättömissä. Salaisia kuppikuntia on maailmassa satoja, mikä mitäkin asiaa ajaen, mutta monien pääasiallisena tavoitteena on toteuttaa hankkeita, joita ei voi toteuttaa avoimen yhteiskunnan keinoin. Näistä vakavammin otettavia ovat ne, joiden päämääränä on kaikkien valtioiden ja uskontojen yhdistäminen yhdeksi maailmanvaltioksi ja -uskonnoksi.
Tämä kuulostaa salaliittoteorialta, mutta lukemattomat todisteet puhuvat sen puolesta, että kyse on salaliittotodellisuudesta. Niistä kerrotaan tässä kirjassa. Kaiken ei silti tarvitse välttämättä olla totta, mutta kaikki tässä välitetty tieto pohjautuu toisten, luotettavaksi katsottujen ja riippumattomien tutkijoiden työlle. Suuri osa rakentuu myös maailman yhdistämistä ajavien puuhamiesten omille lausunnoille ja kirjoituksille.
Lukijan on ensisijaisesti luotettava omaan harkintaansa ja pääteltävä itse, minkä hän kokee todeksi ja mitä ei. Esimerkiksi väittämät, jotka tässä kirjassa ehkä kuulostavat järjenvastaisilta, voivat omien tutkimusten jälkeen osoittautua hyvinkin arvokkaiksi. Oikeaa tietoa on, mutta sitä ei aina saa päivittäisestä mediasta, se pitää itse osata hakea ja löytää. Tällöin paljastuu myös, että ihmiskunta on "nukutettava", jotta aiotut hankkeet saataisiin toteutettua. Pienin askelin, jotta sitä ei voisi huomata. Näitä pieniä askeleita kohti maailman yhdistymistä on otettu jo kauan, mistä järkyttävän todisteen antoi FBI:tä 48 vuotta johtanut Edgar J. Hoover kuolinvuoteellaan:
”Olemme kulkeneet tätä tietä jo melkoisen matkan, ja jos unitilamme jatkuu entiseen malliin, saatamme joutua kasvokkain niin hirvittävän todellisuuden kanssa, ettemme voi edes uskoa mitään sellaista olevan olemassakaan.”
Hoover oli itse ollut luomassa tätä "hirvittävää todellisuutta", minkä vuoksi hänen viimeisiin sanoihinsa täytyy suhtautua suurella vakavuudella. Mutta sen ei silti tarvitse toteutua, sillä kyse on siitä, ehtiikö ihmiskunta herätä todellisuuteen ajoissa.
Taistelu Euroopan herruudesta on ollut käynnissä jo pitkään. Ihmiset ovat saaneet kokea kansalaissotia, maailmansotia ja vallankumouksia kuten Ranskan ja Venäjän vallankumoukset, mutta millään näistä ei ole ollut niin laajaa ulottuvuutta kuin nyt käynnissä olevalla maailman vallankumouksella. Kolmannella maailmansodalla.
Historia on opettanut meille, ettei maailmassa, jossa on erillisiä ja erilaisia valtioita, kulttuureja ja uskontoja, voida koskaan saavuttaa vakautta ja rauhaa. Siitä ovat hyvinä esimerkkeinä Lähi-idän ja Pohjois-Irlannin kestoselkkaukset sekä kaikki sodat ja muut kahakat, joita tälläkin hetkellä käydään. Maailmaa salaisissa kokouksissaan johtava taho on sen vuoksi päättänyt, että ongelma ratkeaa ainoastaan yhdistämällä kaikki valtiot ja uskonnot.
Se on melkoinen tavoite ja kun historia on osoittanut, ettei yhdistymistä voi asein toteuttaa, on menettelytavaksi valittu diplomaattiset keinot. Se on merkinnyt maiden välisten liittojen muodostamista ja vahvistamista. Ensimmäisen yrityksen Euroopan osalta pani alulle tuntematon itävaltalainen kreivi ja kirjailija Richard N. Coudenhove-Kalergi vuonna 1923, kun hän kirjassaan Pan Europa kehotti Euroopan Yhdysvaltojen perustamiseen. Ehdotukseen tarttui välittömästi Hampurin pankkiiri Max Warburg, joka oitis tarjosi 60 000 kultamarkkaa hankkeen eteenpäin viemiseksi.
Myös Winston Churchill liittyi ajatuksen kannattajiin ja kirjoitti vuonna 1930 amerikkalaisessa Saturday Evening Post-lehdessä artikkelin "Euroopan Yhdysvallat". Ajatusta lähti myöhemmin toteuttamaan Bilderberg-ryhmä luomalla salaisessa kokouksessaan perustan ETY:lle, josta EY:n kautta tuli EU. Muita merkittäviä liittoja ovat WTO, YK, jne. Lopullinen liitto tulee siis olemaan MU, eli Maailman unioni, johon lopulta päädymme, jos asiaa ajava "eliittiryhmä" onnistuu tavoitteessaan. Meidän on kuitenkin herättävä unestamme ajoissa, jotta voisimme järkevin menetelmin kohdata tämän uhkan. Silloin huomaisimme ehkä myös, etteivät vapaus, demokratia ja eduskunta tarkoita samoja asioita.
Emme nimittäin ole niin vapaita kuin meidät on saatu kuvittelemaan, eikä demokratia tarkoita, että hallitusvalta on omissa käsissämme. On vain huomattavasti helpompaa hallita ja alistaa ihmisiä, jos he uskovat niin olevan. Näin toimii "demokratiamme". Ei meillä todellisuudessa ole mahdollisuutta päättää omista asioistamme. Niistä päättävät muut, vaikka kuvittelemme, että äänioikeus on demokratiaa, joka antaa meille päätösvaltaa. Se on vain näennäisoikeus, jolla ei voi mihinkään vaikuttaa. Tämä "kansalaisoikeus" on vain mielikuvaa, ei oikeasti käytäntöä. Se on meille syötetty 'totuus' eli eräs niitä rauhoittavia lääkkeitä, joiden avulla meitä pidetään unessa.
Monet on myös nukutettu niin täydellisesti alkoholin, huumeiden, lääkkeiden, urheilun, rockmusiikin jne. avulla, että olemme menettäneet selvänäköisyytemme, emmekä havaitse, mitä ympärillämme tapahtuu. Olemme kerta kaikkiaan sokeutuneet. Se on osa keinoista, joilla tämä näkymätön voima meitä työstää. Se on mielenhallintaan perehtyneiden psykologien kehittämää strategiaa siitä, kuinka massoja manipuloidaan.
Se tapahtuu jopa hyvin persoonallisella tavalla joukkotiedotusta ja viihdeteollisuuden keinoja käyttäen. Ei tyrkyttäen vaan niin ovelasti toteutettuna, että jopa janoamme sitä. Se tavoittaa harkitun tarkasti jokaisen meistä, vuorokauden kaikkina aikoina, tehden herkeämättä työtä päämääriensä puolesta. Se on valta, joka muokkaa ja muovaa ihmisen mieltä ja ajatuksia haluttuun suuntaan. Mediaa hallitseva pieni ryhmä korostaa meille tavoitteitaan edistäviä asioita jättäen epäedulliset kertomatta. Kun lukee Platonin kirjaa "Kuinka massoja hallitaan", saa tietää, kuinka meitä on käsitelty ja selityksen sille, miksi olemme nukkuneet sillä aikaa, kun kaikki on tapahtunut.
Maailmankatsomustamme on manipuloitu siten, että olemme yhä lisääntyvässä määrin alkaneet pitää kovia aineellisia arvoja henkisiä, aatteellisia ja siveellisiä arvoja merkittävämpinä ja arvokkaampina. Yhteiskunta, jonka rattaat voivat pyöriä vain kulutusta lisäämällä, on ajanut meidät tähän. Meidät on myös opetettu vaatimaan etuisuuksia ja helppoja voittoja sijoitusten kautta, jotka saattavat kyllä rikastuttaa meitä aineellisesti, mutta jotka köyhdyttävät samalla moraalisesti. Myös näin tuemme meitä ohjaavien voimien pyrkimyksiä, mikä heikentää edelleen käsitystämme todellisuudesta ja syventää unitilaamme.
Nyt kysytään varmaan, voiko tästä unitilasta ylipäätään herätä todellisuuteen?
Kyllä voi! Silloin ihmisen tosin täytyy saada oikeaa tietoa, ja heidän on sisäistettävä se, jotta kokonaiskuva nykyisestä "todellisuudesta" rakentuisi mahdollisimman selväksi. Vasta kun huomaa, kuinka tämä kuvitteellinen maailma toimii, voi herääminen alkaa. On hyvä pitää mielessä, että pelko ja herääminen kulkevat käsi kädessä, sillä todellisuus on usein unta julmempi.
Salainen asiakirja No 1 pyrkii antamaan sitä tietoa, mahdollisimman asiallisesti ja luotettavasti kaikki lähdetiedot paljastaen. Jotta kokonaiskuva tekotodellisuudestamme muodostuisi mahdollisimman täydelliseksi, on sen rakentelu aloitettava tarpeeksi kaukaa menneisyydestä eli keskiajalta.

<<< Edellinen *** Seuraava >>>

***
Ote loppusanoista:
"Kaikki tässä kerrottu on kuitenkin pyritty tuomaan esiin vain tietona, ei väittäminä. Päätelmän asioiden totuudellisuudesta tekee kukin lukija omalta kohdaltaan aina itse. Kun olet lukenut kirjan, anna tai lainaa se ystävällesi. Koska asia on tärkeä, ei kirjan sisältö ole ”Copyright” eli tekijänoikeuslailla suojattua. Sitä saa vapaasti lainata lähde mainitsemalla, sillä tieto on ainoa keino, jolla voimme kohdata edessämme olevat uhkatekijät."
Sven-Olof Jakobsson
Voit tilata kirjan omaksi Täältä 
 Blogin julkaisemat artikkelit ja kirjoitukset eivät edusta sen ylläpitäjän  kantaa.
 Kaikki blogikirjoitukset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä.