tiistai 24. heinäkuuta 2012

آینده سیستم پولی جهان: دلار همچنان بر مسند قدرت

کامران دادخواه | 2012-07-24

* کامران دادخواه استاد اقتصاد دانشگاه در بوستون آمریکا و رئیس پیشین دفتر برنامه سنجی سازمان برنامه بودجه ایران است
تا چندی پیش، یعنی پیش از حاد شدن بحران اقتصادی در حوزه پول یورو - واحد اروپایی - برخی پیش بینی می کردند، یا حتی امیدوار بودند، که دلار جایگاه خود را به عنوان پول بین المللی از دست بدهد اما شواهدی از بروز چنین وضعیتی دیده نمی شود.
دلیل این است که آمریکا از مزیتی استثنایی برخوردار است زیرا می تواند پول چاپ کند و با آن پول، هر کالایی را بخرد. در تمام کشور های جهان انبوهی از دلار های آمریکایی در صندوق ها ذخیره است یا در بازار دست به دست می شودد و افزون بر این تنها، در ده پانزده سال گذشته، چین کالاهای بسیاری به آمریکا فروخته و در برابر ان اوراق قرضه دلار دریافت داشته است. جمع ارزش این اوراق اکنون به بیش از یک هزار و یکصد میلیارد دلار می رسد.بدیهی است که آمریکا ستیزان و آنان که دکان آمریکا ستیزی دارند این مزیت را بر نتابند.

البته پیش بینی اقتصادی آن هم پیش بینی دراز مدت کاری است دشوار و گاه ناممکن، اما می توان با اطمینان زیاد پیش بینی کرد که دست‌کم تا نیمه های دهه آینده، دلار همچنان در مسند قدرت خواهد ماند و آمریکا همچنان از این مزیت استثنایی برخوردار خواهد بود.
این پیش بینی بر دو مشاهده استوار است: نخست اینکه نظام پولی و مالی بین المللی نیازمند یک پول جهانی مورد قبول مردم، شرکتها، و دولت هاست؛ و دوم آنکه برای ایفای چنین نقشی، آلترناتیو یا بدیلی برای دلار وجود ندارد و امکان ظهور چنین جایگزینی در آینده نزدیک یعنی تا ده دوازده سال آینده وجود ندارد.
در اینکه بازرگانی جهانی نیازمند یک پول بین المللی است جای تردید ندارد. اگر پول در اقتصادی نباشد، باید کالا و خدمت با کالا و خدمت مبادله شود و اگرچه شاید بتوان در یک دهکده کوچک، بتوان چنین کرد ولی بازرگانی جهانی به مراتب وسیع تر از ان است که بتوان آن را به چنین ترتیبات متعلق به اعصار گذشته واگذار کرد. یک نمونه از مشکلات استفاده از معامله پایاپای را می توان در شرایط اقتصادی کنونی ایران مشاهده کرد که به دلیل تحریم های بانکی و مالی بین المللی، ایران مجبور است در مقابل صادرات نفت، از کشور واردکننده کالا بخرد و مبادله نفت با هر جنس بنجلی که واردکننده عرضه می کند، رضایت دهد.
پول در مبادلات، معیار قیمت گذاری و وسیله پرداخت است. دیگر خاصیت مهم پول این است که ارزش خود را نگه دارد و به قول اقتصاد دانان، یکی از خصوصیات پول، ذخیره کردن ارزش است. به همین دلیل در زمانهای دور تنها فلزات گرانبها مانند زر و سیم می توانستند نقش پول را بازی کنند. اما امروز افراد در مقابل کاری که انجام می دهند، یا میوه یا پارچه ای که می فروشند چند تکه کاغذ را دریافت می کنند که مثلا عکس ملکه انگلیس یا یک رییس جمهوری درگذشته امریکا روی آن نقش شده است تنها به این دلیل که افراد دیگر - سلمانی، راننده تاکسی، سبزی فروش و ... - همین تکه کاغذ را قبول می کنند. ارزش این تکه کاغذ به عنوان یک شیئی دارای ارزش ناشی از قانون و تضمین دولت صادرکننده آن است. به عبارت، دیگر پول ارزش کاغذی، ناشی از یک قرار داد اجتماعی است که ضمانت قانونی دارد.

نظام برتن وودز

در مبادلات جهانی یک دولت واحد وجود ندارد تا پول کاغدی مشخصی را صادر و ارزش آن را تضمین کند بلکه هر کشوری نیز پول ملی خود را دارد. بنا بر این، ترتیباتی لازم است تا مردمان کشور های مختلف بتوانند با اطمینان با یکدیگر مبادله کنند و این معنی نیاز به یک سیستم پولی و مالی بین المللی است که باید دارای چهار ویژگی باشد. یک پول جهانی، باید به عنوان معیاری برای تعیین نرخ برابری ارز، یعنی قیمت پول هر کشور بر حسب پول کشورهای دیگر، به کار رود؛ یک مرکزقدرت باید بتواند سیستم را مدیریت کند و در صورت لزوم، برای پول جهانی پشتوانه باشد، و مکانیسمی برای تصحیح و رفع عدم تعادل در مبادلات بین کشورها وجود داشته باشد. یعنی اگر کشوری دارای کسری در تراز بازرگانی است، نیروهای بازار سبب کاهش واردات و افزایش صادرات آن شوند، و بر عکس، اگر کشوری دارای مازاد تراز بازرگانی است، واردات آن خود به خود افزایش و صادرات آن کاهش یابند.
در قرن نوزدهم و آغاز قرن بیستم، نظام پولی جهانی، "استاندارد طلا"، پول رایج در مبادلات بین المللی، طلا و لندن مرکز قدرت پولی جهان بود. ارزش پول هر کشور بر حسب پشتوانه طلای آن تعیین می شد. کشوری که کسری تراز بازرگانی داشت ناچار بود برای تسویه حساب خود، طلا یا نقره به بستانکار بپردازد. در نتیجه، میزان پول در گردش یا ارزش پول آن کاهش می یافت، و در نتیجه بر صادرات و واردات ان کشور تاثیر می گذاشت. این ترتیبات در جنگ جهانی اول از هم پاشید و اگر چه انگلستان بعدا سعی در احیای آنن کرد ولی موفق نشد و سرانجام، در ۱۹۴۴ در برتن وودز در ایالت نیو همپشایر آمریکا سیستم جدیدی مورد پذیرش دنیای آزاد (یعنی جهان به استثنای شوروی سابق و اقمارش) قرار گرفت که در آن، دلار نقش پول جهانی را برعهده گرفت در حالیکه خود پشتوانه طلا داشت. به این ترتیب، بانک های مرکزی کشورهای دیگر می توانستند در برابر هر ۳۵ دلار یک اونس زر دریافت کنند.
در این نظام، که به ابتکار هری دکستر وایت از آمریکا و جان مینارد کینز، اقتصاددان بریتانیایی، طراحی شده بود، هر کشوری ارزش پول خود را به طلا تعیین می کرد که خود به خود نرخ برابری ارزهای مختلف را مشخص می کرد. در کنفرانس برتن وودز، تاسیس بانک جهانی و صندوق بین المللی پول پیشنهاد و قبول شد. کشوری که کسری بازرگانی خارجی داشت می توانست از صندوق وام بگیرد، اگر کسری دوام مییافت به کاهش ارزش پول اقدام می کرد. البته طراح اصلی طرح برتن وودز، دکستر وایت بود و شگفت آنکه براساس مدارک، معلوم شده که هری دکستر وایت جاسوس شوروی بود.
این سیستم تا سال ۱۹۷۱ دوام داشت اما به دلیل مشکلاتی که اقتصاد آمریکا با آن مواجه بود، در ۱۵ اوت ١٩٧١، پرزیدنت ریچارد نیکسون رابطه دلار و طلا را قطع کرد و سیستم برتن وودز به تاریخ پیوست.
دلار بدون طلا
سیستمی که جانشین سیستم برتن وودز یا سیستم طلا شد بر پایه تعین نرخ های ارز در بازار بنا شده است. در این سیستم پول جهانی دلار، پشتوانه آن، قدرت اقتصادی آمریکا و در نتیجه قدرت مرکزی آن، اقتصاد آمریکاست. عدم تعادل ها از طریق مکانیسم بازار ارز تصحیح می شوند. این سیستم می توانست تا سالها بی مشکلی ادامه داشته باشد اما به این شرط که آمریکا کسر بودجه نداشت یا کسر بودجه آن در حد معقولی مدیریت می شد، اما چنین نیست. چنانکه می دانیم کسر بودجه امریکا سر بفلک زده که به مفهوم آن است که یا آمریکا کسر بازرگانی خارجی زیاد خواهد داشت یا باید سرمایه گذاری در داخل آمریکا کاهش یابد. به عبارت دیگر، برای تامین کسری بودجه ایالات متحده، یا مردم آمریکا باید اوراق قرضه دولت را بخرند یا خارجیان یعنی کاری که اکنون چین و چند کشور دیگر انجام می دهند. در هر دو صورت، سیستم به مشکل بر می خورد؛ یا ارزش دلار کم میشود (به یاد آوریم که پول مخزن ارزش است) یا آنکه قدرت اقتصادی آمریکا نقصان خواهد یافت.
پیش از آنکه یورو دچار بحران شود، بسیاری کاهش ارزش دلار در برابر یورو را نشانه آغاز افول قدرت اقتصادی آمریکا می دانستند، ولی آن سبو بشکست و ان پیمانه ریخت. واقعیت این است که چین بهیچوجه حاضر نیست کاهش ارزش دلار را بپذیرد زیرا مفهوم آن کاهش ارزش داراییهای چین و ایجاد اشکال در صادرات آن کشور است. اگر چین می خواهد به رشد خود ادامه دهد ناگزیر است که ارزش یوان افزایش یابد و رشد مصرف داخلی عامل اصلی رشد تقاضا شود. اگر چه بسیاری از جمله رهبران چین، بانک جهانی و اقتصاد دانان چینی لزوم تغییرات اساسی در اقتصاد چین را پذیرفته اند. اما بنظر نمیرسد که چین در مورد افزایش ارزش یوان عزم خود را جزم کرده باشد.
در چنین شرایطی می توان پرسید که کدام پول می تواند جانشین دلار شود؟ واقعیت این است که پول هیچ کشوری چنین توانایی را ندارد و به همین دلیل دو پیشنهاد مطرح شده است: به جریان افتادن پول جهانی جدیدی که ترکیبی باشد از پولهای کشور های مختلف از جمله دلار، یورو، ین، یوان و غیره؛ دوم بازگشت به سیستم استاندارد طلا و به کارگیری این فلز به عنوان پول رایج جهانی.
در گزینه نخست، طبیعی است که مدیریت چنین پولی نیازمند وجود یک بانک مرکزی جهانی است که در آن کشورهای گوناگون بر حسب ضابطه ای خاص، مثلا حجم تولید ناخالص داخلی آن کشور، صاحب حق رای باشد. ممکن است فرض کنیم که صندوق بین المللی پول که از ۱۹۷۱ تاکنون عملا دستگاهی بی خاصیت بوده با سازماندهی و مقرراتی جدید به این وظیفه گمارده شود. به عبارت دیگر، دنیا یک سیاست پولی واحد خواهد داشت و این بانک مسوول تنظیم و اجرای آن سیاست واحد خواهد بود.
واقعیت این است که با توجه به عملکرد سازمان ملل، می توان پیشاپیش گفت که چنین بانکی از عهده کار مثبتی بر نخواهد آمد و فقط منبع کسب درآمد و خرج سفر برای عزیز کرده های کشور های گوناگون خواهد بود. و اگر واقعا چنین شود اقتصاد جهانی فلج خواهد شد. به همین دلیل هم نه آمریکا، نه ژاپن، نه انگلستان، نه چین، و نه دیگر کشورهای غنی حاضر به قبول این گزینه نیستند.
گزینه دوم به چند صورت پیشنهاد شده است که در اینجا به دو گونه اصلی میپردازیم. یکی اینکه تمام کشور ها طلا را پشتوانه پول خود قرار داده و پول خود را قابل تبدیل به زر اعلام کنند. در نتیجه نرخ ارز ها ثابت خواهند بود و عملا پرداخت های بین المللی به زر انجام میشوند. این پیشنهاد عملی نیست و بسیاری از کشورها زیر بار ان نخواهند رفت. دوم پیشنهاد شده است که دلار امریکا قابل تبدیل به طلا اعلام شود. هدف این است که میزان افزایش دلار در گردش و در نتیجه تورم، محدود شود. این امر باعث ثبات ارزش دلار و بازرگانی جهانی می شود.

ادامه "مشروط" رواج دلار

اما انتقاد بر این نظام پیشنهادی این است که رشد میزان طلا در جهان بسیار کندتر از رشد بازرگانی جهانی است و در نتیجه، اگر میزان دلار دقیقا بر اساس میزان طلا و به قیمت ثابت طلا باشد بازرگانی جهانی (و اقتصاد آمریکا) دچار مشکل و رکود خواهند شد. در سالهای ۱۹۵۰ یک شکوه این بود که دلار کافی در گردش نیست اما اگر بانک مرکزی امریکا بخواهد، می تواند میزان دلار را بر حسب قیمت روز طلا تعیین کند، در آن صورت ثباتی در کار نخواهد بود.
شاید بد نباشد به یاد آوریم که پس از تشکیل بانک ملی ایران و پس گرفتن اجازه انتشار اسکناس از بانک شاهی، پشتوانه ریال، طلا و جواهرات سلطنتی بود. اما بانک می توانست با "ارزیابی مجدد" ارزش جواهرات سلطنتی، میزان پشتوانه را تغییر دهد. توجه کنیم که از ۱۸۷۹ تا ۱۹۶۸ دلار پشتوانه طلا داشت و از ۱۹۳۴ تا ۱۹۷۱ بانک های مرکزی کشورهای دیگر می توانستند در برابر دلار طلا دریافت کنند. با این حال از آخرسال ۱۹۴۴ تا اوت ۱۹۷۱ حجم پول در آمریکا (یعنی اسکناس در گردش به اضافه سپرده های دیداری و مدت دار) نزدیک به شش برابر شد.
بنابر این آنچه مهم است اینکه دولت آمریکا و فدرال رزرو - که نقش بانک مرکزی آمریکا را دارد - به انضباط پولی تن در دهند و اراده ای سیاسی برای تضمین ثبات ارزش بین المللی دلار وجود داشته باشد. در چنین صورتی، نیازی به رابطه دلار با طلا نخواهد بود.
در این تردیدی نیست که سیستم پولی بین المللی نیازمند اصلاحات اساسی است و وضع حاضر نمی تواند به همین منوال ادامه یابد.
شاید در آینده امکان ایجاد یک پول جهانی رایج جهانی فراهم آید، اما در حال حاضر دلار تنها گزینه عملی و قابل قبول است. این را چینی ها، ژاپنی ها، و دیگران قبول کرده اند. در مقابل، انتظار این است که آمریکا بپذیرد که در برابر برخورداری از مزیت استثنایی قبول دلار به عنوان ارز جهانی، میزان افزایش دلار در گردش را به سه در صد در سال محدود کند.

Talousblogi: Eurokriisin kaunistelematon analyysi

(Huom! Tämän blogin julkaisemat kirjoitukset eivät välttämättä edusta blogin ylläpitäjän kantaa.)

Katainen halusi eduskunnassa keskustelua eurokriisistä ja sen laajemmista ulottuvuuksista. Se jäi eduskunnassa ilmaan. Seuraavassa yksi hahmotelma kriisistä ja toimenpiteistä.

Talousblogi: Olli Pusa(http://ollipusa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/)
23.7.2012, Verkkomedia.org

1. Mikä on kriisin syy?

Kriisin perimmäinen syy on finanssikeinottelu. Sen alkulähteellä USA:ssa on perinteisesti ollut hyvin erilainen asuntolainajärjestelmä kuin Suomessa. Meillä lainat ovat henkilökohtaisia,
USA:ssa kiinnelainoja, jotka liittyvät asuntoon. Kun finanssikeinottelun tuoksinassa asuntojen hintoja voitiin vedättää ylöspäin, ihmiset saattoivat ottaa lisää lainaa asuantoaan vastaan. Tuon lisälainan saattoi käyttää kulutukseen, jota siis kasvatettiin velalla.
Maksukyvyttömätkin pääsivät apajalle, kun heille myönnetyt lainat myytiin ympäri maailmaa sijoittajille lainapakettien mukana. Kun lainat vääjäämättä jäisivät maksamatta, olisi vain ajan kysymys, kun tämä pyramidihuijaus romahtaisi. Siihen mennessä suuri osa pelureista olisi kuitenkin ehtinyt rahastaa osuutensa ja jättää tappiot hyväuskoisille sijoittajille. Kysymys oli vain, siitä, mikä impulssi laukaisisi pyramidihuijauksen hajoamisen.
Yksi merkittäviä peluri markkinoilla oli Lehman Brothers investointipankki. Se sotkeentui ongelmiinsa ja sen annettiin kaatua. Taustalla mahdollisesti kilpailijoiden (Goldman Sachs ym.) halu poistaa toimija markkinoilta. Lehman Brothersin kaatuminen puhkaisi kuplan ja pyramidihuijaus rysähti. Velkavetoisen kasvun loppuessa tuli vääjäämättä lama. Sen torjumiseksi valtiot alkoivat rajun velanoton, jonka rajat on tulossa vastaan.
Tuota Lehmanin konkurssia on sitten lukemattomia kertoja käytetty pelottelukeinona erilaisille veronmaksajien rahoilla tehdyille tukipaketeille. Väitettiin, että lama tuli, koska Lehmanille ei kaadettu veronmaksajien rahaa, vaan sen annettiin mennä konkurssiin. Todellisuudessa lama johtui velkakuplan räjähtämisestä.
Ilman Lehmanin konkurssia, jokin muu olisi laukaissut sen varsin pian.
Tätä valhetta on syytä käsitellä tämän verran, koska siihen vetosivat eduskunnan keskustelussa Katainen ja Urpilainen. Se on siis puhdasta puppua, tarkoitettu pelottelemaan veronmaksajia. Maksakaa tai piru tulee. Ja hyvin on huijaus mennyt perille.

2. Euroalueen ongelmat

Euroalue ei sinänsä ole kokonaisuutena yhtä pahassa tilanteessa kuin USA oli. Erot ovat kuitenkin valtavat. Euroalueella ongelmana on se, että sen piirissä olevat maat ovat hyvin erilaisia. Kun euroa luotiin, tiedettiin hyvin, että ennen yhteistä valuuttaa olisi pitänyt yhdenmukaistaa talous, verotus ym. asiat. Se tajuttiin mahdottomaksi ja siksi päätettiin toteuttaa euro, vaikka tiedettiin hanke torsoksi.
Euroon mukaan tuleville maille asetettiin puutteellisen valmistelun korvikkeeksi erilaisia ehtoja julkiselle taloudelle. Niistäkään ei piitattu. Uskottiin ilmeisesti, että euron kautta maat voidaan pakottaa yhtenäistämään talouksiaan jälkikäteen. Se nähtiin ainoaksi keinoksi toteuttaa EU-liittovaltio.
Muutama ensimmäinen vuosi euroa meni rauhallisesti. Sijoittajat käyttäytyivät kuin kaikki eurovaltiot olisivat kutakuinkin samanlaisia ja saivat halpaa lainaa rajattomasti. Vielä 20 vuotta sitten saksalaiset pankkiirit nauroivat ajatukselle lainata Kreikalle, joka ei koskaan ollut maksanut velkojaan.
Osa maista tuhlasi rahat kiinteistökuplaan, osa julkiseen tuhlaukseen. Osa maista, kuten Suomi käyttäytyi kohtuullisen normaalisti. Romahdus finanssimarkkinoilla sai sijoittajat pohtimaan euromaiden riskejä, joita ei virallisesti ollut.

3. Velkaruletti alkaa

Ensimmäisenä syliin kaatui Kreikka. Sitä olivat lainoittaneet paljon mm. saksalaiset, ranskalaiset ja brittiläiset pankit. Oli selvää, että Kreikka ei selviäisi veloistaan ja tappiota tulisi rajusti. Mutta kenelle? Tietenkin noiden mainittujen maiden pankeille.
Olisivathan nuo maat voineet pankkinsa pääomittaa tappioiden jälkeen, mutta siinä oli poliittinen ongelma. Mikäli noissa maissa olisi jouduttu antamaan pankeille pankkitukea, olisi ollut poliittinen pakko ottaa sen vastineeksi yhteiskunnalle omistusta pankeista. Se ei pankeille kelvannut ja siksi piti keksiä muuta. Noissa maissa poliitikot olivat kokonaan pankkien taskussa.
Niinpä keksittiin, että tuki kierrätetään Kreikan kautta. Silloin se ei Saksassa ja Ranskassa näyttäisi pankkituelta, vaan hulttiomaisen Kreikan pelastamiselta. Tuon ajatuksen läpi saamiseksi kaivettiin vanha Lehman mörkö.
Jos tukea ei annettaisi, Kreikka kaatuisi ja koko maailma kaatuisi ja tulisi lama ja valtavat tappiot. Samaa tarinaa kertovat Katainen ja Urpilainen vielä tänään eduskunnassa. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli kun julkisuudessakin kerrottiin, että ratkaisevassa kokouksessa istui paikalla neuvonantajana mm. Deutsche Bankin johtaja. Tällaisessa kriisissä pankit keskittyvät itsensä pelastamiseen ja vähät välittävät yhteiskunnan intressistä. Sellaista touhu oli Suomessakin 20 vuotta sitten.
Silloin heitettiin romukoppaan euroalueen viimeisetkin sopimukset, joista ei aikaisemminkaan ollut paljoa piitattu. Keskeisin oli sopimusten kielto keskinäisten vastuiden ottamisesta. Kreikka paketti merkitsi, että sijoittajat irrottautuivat maan rahoituksesta ja sijalle tulivat euroalueen veronmaksajat.
Tappiot tulevat heille, kun ne uskalletaan joskus näyttää.

4. Jatkoa seuraa

Sen jälkeen tuet jatkuivat Portugalissa, Irlannissa jne. Keksittiin erilaisia tukihimmeleitä, joiden kautta tukea kierrätettiin. Niiden kapasiteetti riitti ehkä pienten maiden avustamiseen, mutta ei suurten.
Tukipakettien myötä keksittiin, että 10 vuotta aikaisemmin toteuttamatta jääneet talouden yhdentämistoimet toteutetaan pikaisesti tukipakettien ehtoina. Parhaimmillaankin tuollainen muutos olisi vaatinut 10-20 vuotta, mutta panikoituneet eurojohtajat päättivät pakottaa muutokset parissa vuodessa. Kaaoshan siitä tietenkin seuraa.
Toimenpiteillä piti torjua luottolamaa ja estää kriisin leviäminen isompiin maihin. Todellisuudessa niillä juuri varmistettiin tuo. Luottolama alkoi levitä ja Espanjan ja Italian lainankorot alkoivat karata käsistä. Kun muuta ratkaisua ei ollut, EKP laittoi peliin 1 000 miljardia rahaa (LTRO) Sillä ongelma saatiin rauhoitettua pariksi kuukaudeksi.
Mutta kriisi vyöryy vääjäämättä. Ja yhtään sen todellisista ongelmista ei ole ratkaistu.
Espanjan tuessa siirryttiin jo suoraan tukemaan pankkeja – hieman kosmeettista kuorrutusta vain väliin. Syyt ovat sinänsä yksinkertaisia. Näin tuen määrä voidaan paloitella ja asteittain nostaa ylös. Kerralla toteutettuna se olisi poliittisesti mahdotonta. On aika vaikea selittää asiaa esimerkiksi suomalaiselle veronmaksajalle.
Suomalainen veronmaksaja maksaa tuloistaan 10 prosenttiyksikköä enemmän veroja kuin espanjalainen. Ei ihme, että kotitaloudet ovat Suomessa köyhempiä kuin Espanjassa, kun rahat ovat menneet veroihin. Silti oletetaan, että suomalaiset veronmaksajat korkeammasta veroasteestaan maksavat ne kulut, joita espanjalaiset eivät halua maksaa veroina.
Jos Espanja ei saisi lainaa markkinoilta, se voisi hyvin kerätä tarvitsemansa rahat veroina tai pakkolainana kansalaisiltaan, mutta mitä turhaan. Kyllä Suomi ja Saksa sen maksavat. Saksalla on toki suuret intressit pitää euroaluetta pystyssä, mutta suomalaisten intressit ovat olemattomat.
Tukihimmeleiden kapasiteetti on ERVV rippeineenkin vain 700 miljardia, kun Espanjan ja Italian tarvitsema tuki olisi tuhansia miljardeja. Ranska, Belgia ym. kummittelee niiden selän takana. Tukihimmeleiden kapasiteetti ei vain yksinkertaisesti riitä. Kun aletaan lähestyä tilannetta, jossa puolet euroalueen väestöstä asuu tukea saavissa maissa, tilanne on selkeästi toivoton.
On hyvin ymmärretty, että tämä tie päättyy euron romahdukseen.

5. Viimeiset ratkaisukeinot

Ratkaisuvaihtoehtoja on esitetty. Eurobondit, liittovaltio ja EKP:n setelirahoitus. Eurobondit tarkoittaisivat automaattista lainatakausta. Italia laskee liikkeelle eurobondeja, joista Suomikin on osaltaan vastuussa?
Näistä viritelmistä lasketaan julkisuudessa kustannuksena vain se paljonko Suomen ja Saksan lainanoton kustannukset kasvavat nousevan korkotason takia. Todellinen pommi on tuossa rajattomassa takauksessa bondeille. Siitä vaietaan. Omituinen ajatus, että esimerkiksi USA:ssa Kalifornia laskisi liikkeelle bondeja, joista liittovaltion muut osavaltiot olisivat automaattisesti vastuussa.
Epätoivoinen hanke, mutta kyllä sitä vielä yritetään.
Liittovaltiossa on ideana, että merkittävä osa osavaltioiden rahoista kiertää liittovaltion kautta. Nyt EU:n budjetti on 1% BKT:sta, kun esim. Suomen budjetti on 25% BKT:sta. Kun liittovaltio oikeasti pystytettäisiin, Suomi maksaisi sinne 50 miljardia vuodessa, josta ainakin 10 miljardia vuodessa menisi tueksi muille maille.
Suomen kannalta aivan järjetön ajatus, mutta sitä suomalaiset päättäjät asteittain ajavat, vaikkeivät sitä ääneen kerrokaan. Kansan keskuudessa tältä politiikalta tuki on kadonnut. Liittovaltiota varmasti yritetään, mutta se ei riitä pelastamaan euroa.
Sitten viimeinen keino eli EKP:n setelirahoitus. Siitä puhuminen on ollut virallinen tabu, jonka presidentti Niinistö rikkoi. EKP setelirahoittaisi kriisimaita kunnes poliittiset himmelit saataisiin edes auttavasti kasaan. Mitään tyhjästä tulevaa rahaa se ei tietenkään olisi vaan
EKP lahjoittaisi meidänkin osittain omistamaamme rahaa kriisimaille. Se olisi helppo poliitikoille, kun se tapahtuisi EKP:n salailevassa päätöksenteossa eikä poliittisella foorumilla. EKP ostaisi jonkin osavaltion papereita ja antaisi poliittista rahoitusta sille. Sen jälkeen olisi turha kuvitella, että euroalueen taloudet jotenkin lähestyisivät toisiaan ja euron viat korjaantuisivat.

6. Johtopäätökset ja toimenpiteet

Millaisia johtopäätöksiä tästä kaikesta pitäisi sitten tehdä? Eurossa on niin pahat valuviat, ettei sitä enää ole mahdollista pelastaa. Tilanne ajautuu asteittain umpikujaan. Euron tuhoa voi yrittää viivyttää eurobondeilla, liittovaltiorakenteilla tai setelirahoituksella. Niillä voidaan kuitenkin vain viivyttää romahdusta.
Suomelle viisain ratkaisu on erota eurosta mahdollisimman pian, niin kauan kuin tilanne ei vielä ole ajautunut avoimeksi kaaokseksi. Suomi on riittävän vahva selviämään erosta ja riittävän pieni, että Suomi ei sinällään kaada euroa. Syyksi voisi selittää sisäpoliittisen vastustuksen ja että Suomi ei sen vuoksi halua olla jatkuvana jarrumiehenä europäätöksissä.
Suomen ero eurosta ei olisi mikään maailmaa järisyttävä asia.
Kataisen ja Urpilaisen puheet Lehman-ilmiöstä ovat pankkien keksimiä satuja, joilla on peloteltu veronmaksajat maksamaan pankkien tappioita. Jos Suomen ero kaataisi euron, se olisi kaatunut pikaisesti ilman sitäkin. Euro tulee aikaa myöten kaatumaan, sille emme enää voi mitään. Mutta suomalaisten päättäjien vastuulla on huolehtia Suomen eduista. Kukaan muu ei Euroopassa sitä tee.
Suomen tavoitteena pitäisi olla päästä samankaltaiseen asemaan kuin Ruotsi.
Siihen tuskin pääsemme, koska tämän seikkailun seurauksena voi olla että velkamäärämme kasvaa kymmeniä miljardeja. Joudumme niillä eväillä kilpailemaan lähes velattoman Ruotsin kanssa. Mutta se on pienin paha.

Eurokriisi

Nyt loppui shorttaus Espanjassa

Bloomberg

23.7.2012

Espanjassa osakemarkkinoita sääntelevät viranomaiset kieltävät kaupat, joiden päätarkoitus on lyhyeksi myyminen paikallisilla markkinoilla. Kielto on aluksi voimassa kolme kuukautta, mutta sitä voidaan tarvittaessa pidentää.
Suoran osakekaupan lisäksi kielto koskee myös johdannaisia. Kiellon taustalla on ”äärimmäinen volatiliteetti” Euroopan markkinoilla, viranomaiset kertoivat tiedotteessaan.
Espanjan lisäksi myös Italia on päättänyt kieltää joidenkin osakkeiden lyhyeksi myynnin, kun huoli euroalueen velkakriisin kärjistymisestä on saanut osakkeiden kurssit ja euron ulkoisen arvon laskuun.
Osakekaupassa lyhyeksi myynti eli ”shorttaus” tarkoittaa sitä, että sijoittaja myy osakkeita, joita ei omista ja jotka ostaa takaisin myöhemmin.

Toimi perustuu oletukseen, että osakkeen kurssi putoaa, jolloin niitä voi ostaa myöhemmin halvemmalla hinnalla. Voitto tulee myynti- ja ostohinnan erotuksesta.

"Seuraavaksi kriisimaat jättävät velat maksamatta"

Taloussanomat

23.7.2012

Eurokriisi kulkee samoja ratoja kuin Venäjän ja Aasian 1990-luvun lopun velkakriisi, kirjoittaa nimimerkki Tyler Durden Zero Hedgen sivuilla. Chuck Palahniukin Fight Club -teoksesta nimimerkkinsä lainannut aktivistiryhmä pitää historian valossa ilmeisenä, että eurokriisin seuraavassa vaiheessa kriisimaat lyövät velkojaan laimin.

Sekä nykyisen eurokriisin että Venäjän ja Kaakkois-Aasian maiden velkakriisien syyt ovat aktivistiryhmän mukaan rakenteellisia. Venäjän ja Aasian talouskriisiä kuvaavan aikajanan avulla ryhmä rinnastaa Venäjän ja Kaakkois-Aasian maat Kreikkaan, Espanjaan ja Kyprokseen.
Ryhmä katsoo, että analogian avulla on mahdollista pohtia, missä määrin maailman johtajat voivat lykätä väistämätöntä. Lisäksi vertailun avulla on mahdollista pohtia, miten todennäköisesti niin kutsuttu musta joutsen realisoituu rakenteellisissa kriiseissä.
Mustalla joutsenella viitataan Nassim Nicholas Talebin termiin, jolla hän tarkoitti erittäin epätodennäköistä, mutta mahdollista tapahtumaa.
Tyler Durden -kirjoittajaryhmä on löytänyt kriiseissä yhtäläisyyksiä muiden muassa siinä, missä määrin muut maat ovat tai eivät ole halukkaita tukemaan kriisimaita. Siinä missä Kansainvälinen valuuttarahasto ja IMF lykkäsivät kesäkuussa 1998 Indonesian talousapua, kieltäytyivät USA, Iso-Britannia ja Kanada keväällä 2012 lisäavun antamisesta Euroopalle. Pian avun eväämisen jälkeen pörssikurssit sukelsivat. Näin kävi 1990-luvulla ja nyt uudelleen.

Eurokriisin käsillä olevat hetket vertautuvat bloggaajien mukaan Venäjän tapahtumiin elokuussa 1998. Espanjan itsehallintoalueiden ilmoitus tuen tarpeesta on aikajanalla kuin Venäjän pörssiromahdus. Paria viikkoa myöhemmin pörssit sukelsivat myös Yhdysvalloissa.
Kreikan valtiolta erääntyy seuraavan kerran lainoja elokuun 20. päivänä. Zero Hedgen bloggaajien mukaan päivästä saattaa muodostua koko kesän tärkein. Jos Kreikka ei pystykään maksamaan velkojaan, se saattaa kirjoittajien mukaan "katkaista kamelinselän."

Kymmenen italialaista kaupunkia konkurssin partaalla

Napoli on kärsinyt mm. jäteongelmista. Viimeksi keväällä 2011.

Italian talousnäkymät synkkenivät eilen, kun kymmenen maan kaupungin varoitettiin olevan konkurssin partaalla, kirjoittaa brittilehti The Telegraph.

Taloussanomat

24.7.2012

Vaikeuksiin ajautuneet kaupungit pelkäävät, että niiltä vaaditaan jo niin rankkoja säästötoimia, että koulujakaan ei ehkä pystytä avaamaan syksyllä, The Telegraph kertoo.
Lehden mukaan vaikeuksien kanssa painivat muun muassa Etelä-Italian Napoli, Palermo ja Reggio Calabria. Etelässä on jo vuosia kärsitty talousvaikeuksista, korruptiosta ja mafiasta. Kymmenen kaupungin "mustalle listalle" on kuitenkin joutunut myös Pohjois-Italian kaupunkeja, esimerkiksi Alessandria.
– Tilanne pahenee päivä päivältä, sanoi Italian kunnanvaltuustojen liiton johtaja Graziano Del Rio The Telegraphin mukaan.
Vain muutama päivä ennen kaupunkien varoituksia Italian pääministeri Mario Monti oli kertonut pelkäävänsä, että Sisilian autonominen alue olisi lähellä vararikkoa.
Montin hallitus ajaa Italiaan säästöohjelmaa, joka vähentäisi valtion menoja 26 miljardilla eurolla seuraavien kolmen vuoden aikana. Ohjelmaan kuuluisi esimerkiksi maakuntien määrän vähentäminen alle puoleen nykyisestä.

Euroalueen ytimen luottoluokitusta laskettiin

Toimittaja: Riikka Söyring
24.7.2012, Verkkomedia.org

Euroalueen ytimen luottoluokitusta laskettiin

Luottoluokittaja Moody´s on iskenyt euroalueen koskemattomaan ytimeen tarkistamalla Saksan, Hollannin sekä Luxemburgin luottoluokitusta alaspäin. Uusi luokitus on eräänlainen "AAA-miinus heikoin tulevaisuusodotuksin".
Uuden luokituksen jälkeen maat ovat linjassa Ranskan ja Itävallan kanssa.
Ranskan ja Itävallan talousnäkymien kasvuodotukset ovat olleet negatiiviset maaliskuusta 2012.
Eilen 23. heinäkuuta julkaistu Moody´s:in ilmoitus katsoo, että "Euroopan talousveturi" Saksan sekä veroparatiisien Hollannin ja Luxemburgin talousnäkymät ovat muuttuneet vakaasta negatiiviseksi.
Perusteluina Moody´s esittää euroalueen velkakriisin ratkaisun kasvavan epätodennäköisyyden ottaen huomioon nykyisen poliittisen työkehyksen sekä Kreikan euroeron kasvaneet mahdollisuudet. Moody´s katsoo Kreikan todennäköisen eron kasvattavan Espanjan ja Italian euroalueelle muodostamaa riskiä.
Poliittiset "palomuurit" eivät luottoluokittajan mielestä ole estäneet kytenyttä paloa roimahtamasta metsäpaloksi. Euroopan Unioniin tyytymättömät EU-kansalaiset puolestaan ovat huolehtineet "esikaupunkipaloista" Ateenassa, Madridissa. Lissabonissa ja muissa kaupungeissa järjestäen miljoonia osanottajia keränneitä mielenilmauksia.
Moody´s katsoo, että vaikka "Kreikan ero euroalueesta vältettäisiin, todennäköisyys Espanjan ja Italian kasvaville tukitarpeille lisääntyy."

Suomi säilyyttää AAA-luokituksensa - maksajan aseman

Suomen luottoluokitus säilyy toistaiseksi AAA:na Suomen vaatimien lainavakuuksien takia. Luottoluokituksen säilyminen ei kuitenkaan anna aihetta suurempaan riemuun, sillä "tukipakettien kustantamisen taakka lankeaa raskaimmin paremman luottoluokituksen säilyttäneille maille, jos euroalue aiotaan säilyttää nykyisessä muodossaan."
Toisin sanon Moody´s katsoo, että euroalueen säilyttäminen nykymuodossaan tulee hyvin, hyvin kalliiksi, jopa niin kalliiksi, että sen kustannuksia on vaikea arvioida vaikka Moody´s pitää euron hajoamistakin tapahtumana, jolla olisi negatiivinen vaikutus euroalueelle ja globaalisti.
Yhteisvastuun kulut tulevat kasvamaan, ja syy siihen on euroalueen päättäjien omaksuma ja jatkama reaktiivinen, hidas ja vaiheittainen politiikka, Moody´s toteaa.
Moody´s:in näkemyksen mukaan valittu politiikka ei tuota vakaannuttavaa tulosta vaan todennäköisemmin sarjan shokkeja, joiden kokoluokka kasvaa sitä mukaa kuin aikaa kuluu ja mitä enemmän kriisi pääsee pitkittymään.
Espanjan uskotaan tarvitsevan ainakin kaksi kertaa sen summan, minkä Kreikka, Portugali ja Irlanti ovat jo saaneet. Kreikka ja Irlanti tarvinnevat myös lisää tukipaketteja.

Saksan luokitus laskee

Tukipakettien tarve vetää muita euromaita alemmas niiden taloudelle koituvan ylimääräisen taakan vuoksi. Saksan pankkien tilanne huononee nopeasti, koska sen pankkisektori on edelleen erittäin altistunut - jo maksetuista. kriisimaiden kautta kierrätetyistä mittavista tukipaketeista huolimatta - kriisimaille. Pankkien kyky kestää tappioita on heikko. Kriisin pitkittyminen saattaa Saksan pankkisektorin kuolinvuodetta kohti.
Osa Saksan riskeistä muodostuu sen maksusitoumuksista erilaisiin tukipakettihimmeleihin kuten Euroopan väliaikaiseen rahoitusvakausväline ERVV:n, Euroopan vakausmekanismi EVM:n sekä Euroopan keskuspankki EKP:n SMP-ohjelmasta ja Target 2-taseista.
Auttavana tekijänä Saksalla on sen vahva kauppataseen ylijäämä, mutta toisaalta sama ylijäämä aiheuttaa epätasapainoa - alijäämää - muualla euroalueella, mikä lisää ko. maiden tukitarvetta.
Moody´s ilmoittaa kuitenkin, että jos Saksa joutuu käyttämään omia rahojaan omien pankkiensa tukemiseen, luottoluokitus laskee. Näin ollen Saksa pyrkii edelleen maksattamaan pankkiensa tukemisen muilla euromailla.

EVM riittämätön korjamaan tilannetta

Hollannin osalta Moody´s katsoo, että maan joutuminen osallistumaan jatkuviin tukipaketteihin heikentää Hollannin omaa tilaa siinä määrin, että sen luottoluokitusta joudutaan todennäköisesti laskemaan. Tämä epäilemättä saa hollantilaiset arvioimaan "solidaarisuuspaketteihin" osallistumista uudelta kantilta.
Luxemburgin luottoluokituksen tarkistaminen johtuu pääasiassa siitä, että sen talous on suurten keskinäisten vuorovaikutussuhteiden takia liian altis euroalueen heilahteluille.
Euroopan vakausmekanismi EVM on arvioitu, ja todettu riittämättömäksi. Moody´s uskoo, että EVM:n kokoa täytyy kasvattaa tai turvautua muihin "ad hoc likviditeettitukea tarjoaviin mekanismeihin".
Suomessa hallitus, valtiovarainministeriö, eduskunta, talousvaliokunta ja suuri valiokunta näyttävät tulkinneen EVM-sopimuksen sisällön jokainen omalla tavallaan - eikä mikään niistä ole linjassa komission tai EKP:n käsitysten kanssa.
Moody´s:in arvion mukaan "euroalueen vahvojen maiden täytynee sitoutua huomattavasti tähän astisia tukimääriä suurempiin sitoumuksiin syventääkseen pankkien integraatiota ja suojatakseen euroalueen suuria maita markkinoiden paineelta".

Suomen asema paineen alla

Suomen asemaa helpottaa sen tilanne nettovelkojana sekä luottoluokituksen säilymisen suhteen se, että Moody´s luulee eläkerahastoja valtion varoiksi, vaikka kyseessä ovat puolijulkiset varat, joita hallituksella on mahdollisuus käyttää äärimmäisessä hätätilanteessa.
Myös Suomen "suhteellisen tervettä ja kotimaisesti orientoitunutta pankkisektoria" pidetään eräänä pelastavana tekijänä.
Tärkein osatekijä Suomen luottoluokituksen säilymisessä on se, että Suomen "vienti on eriytynyttä, ja Suomi vie suhteellisen vähän euroalueelle, eikä niin ollen ole yhtä altistunut kaupan kautta euroalueen kriiseille."
Moody´s katsoo, että Suomen talous ja julkinen rahoitus ovat jatkuvasti paineen alla niin kauan kuin euroalueen kriisi jatkuu, vaikka Suomi kykeneekin suojaamaan itsensä paremmin kuin muut euroalueen maat.
Moodys´in analyysi muistuttaa hämmästyttävän paljon - jopa kokonaisia lauseita myöten - taloussivusto ZeroHedgen julkaisemia, Egan Jonesin laatimia analyyseja euroalueen tilanteesta.

Lähteet:

Moody´s Investors Service: Moody's changes the outlook to negative on Germany, Netherlands, Luxembourg and affirms Finland's Aaa stable rating