Huipputyöllisyys-teoriasta vastauk- seen:  Mihin työpaikat katoavat?

Teorioita työllisyydestä ja työttömyydestä on monia ja eräs niistä on 'huipputyöllisyys' -'Peak Employment', joka määrittää työllisyyden muodostumisen ja sen mittaamisen. Mutta mihin häviävät työpaikat, miksi talous sakkaa - vastaus kriittiseen ongelmaan on olemassa. Toimittaja: Riikka Söyring 17.7.2012, Verkkomedia.org Huipputyöllisyys-teoriasta vastaukseen: Mihin työpaikat katoavat? Huipputyöllisyys-teorian mukaan sellaiset tekijät kuin kysyntä ja tehokkuus, jota tukee teknologiset innovaatiot, ovat aiheuttaneet sen, että kehittyneet taloudet ovat jo saattaneet ohittaa pisteen, jossa työllisyys on korkeimmillaan. Tästä eteenpäin työllisyys tulee laskemaan ja työttömyys nousemaan aiheuttaen kasvavaa sosiaalista levottomuutta. Clark´in sektorimalli (1950) jakaa teollisuuden - ja sikäli työllisyyden - viiteen laajaan sektoriin: 1) "Ensimmäinen" sisältää raaka-aineen hankinnan suoraan maaperästä, ja siihen lasketaan mukaan maatalous, metsätalous ja kaivostyö. Tuotteita ei prosessoida, ne myydään sellaisenaan voiton saamiseksi. 2) "Sekundäärinen", toinen sektori pitää sisällään emsimmäisen sektorin tuotteiden prosessoinnin, ja siihen kuuluvat kaikki tehtaat - metallinjalostus, huonekaluteollisuus, lihan pakkaaminen jne 3) "Tertiäärinen"; kolmas sektori saa ansionsa palvelujen tuottamisesta:opettajat, johtajat ja muut palvelun tuottajat 4) "Kvartaarinen" eli neljäs sektori on tekemisissä tieteen ja teknologian kanssa, mukaan luetaan tutkijat. 5) "Viides" sektori: "Korkean asteen" sosiaalisia ja taloudellisia kysymyksiä koskeva päätöksenteko: viranomaiset, hallitukset, yliopistot, terveydenhuolto, kulttuuri, media ja voittoatavoittelemattomat organisaatiot. Clarkin Sektorimalli on pitänyt kutinsa melko hyvin 60 vuotta kehittämisensä jälkeen. Ensimmäinen ja toinen sektori ovat kutistuneet, kolmas ja neljäs sektori ovat kasvaneet. Kvinäärisen, viisiryhmän välisektori, jonka jotkut sijoittavat neljännen ja viidennen väliin, on sekin kasvanut. Bruttokansantuotteen arvioimiseen käytettäviä mittareita ovat: 1) maatalous, metsästys, metsätalous, kalastus 2) rakentaminen 3) tuotantoteollisuus kuten sähköntuotanto, kaasu, vesiverkosto, louhiminen, kaivosteollisuus ja tuotanto 4) palvelujen tuotanto kuten luovat alat, koulutus, terveys- ja sosiaalialan työ, rahoituspalvelut, liikeala, hotellit ja ravintolat, julkishallinto, puolustusala, kiinteistöala, turismi, logistiikka, varastointi, kommunikaatioalat, tukku- ja vähittäiskauppa. Ensimmäinen sektori on tehostustunut mekanisaation takia, mutta on kohtuullisen vakaa maataloustukien vuoksi. Toinen sektori on kutistunut, vaikkakin sillä on kasvupotentiaalia. Silti ei tarvitse kuin katsoa Espanjaan ja Irlantiin ymmärtääkseen, että keinotekoisesti kiihotettu rakennussektori on omiaan muuttumaan kuplaksi, jonka puhkeaminen saattaa talouden hajaannuksen tilaan. Kolmas sektori on monimutkaisempi. Suurin osa tällä sektorilla on yksityisiä monopoleja. Infrastruktuurin parantaminen saattaa luoda työllisyyttä, mutta on vaikea nähdä, että tällaista tapahtuisi ilman valtion väliintuloa. Tuotanto liikkuu itään, eikä sen paluusta näy merkkejä. Kaivannaisteollisuus on vähentynyt huomattavasti viimeisten 30 vuoden aikana, sitä myös vastustetaan paikallisesti sen ympäristöä pilaavan vaikutuksen vuoksi. Neljäs sektori, palvelusektori, on kaikkein suurin. Isossa-Britanniassa se muodostaa 73% bruttokansantuotteesta. Uudet teknologiat vaikuttavat siihen kaikkein kovimmin, varsinkin jälleenmyynnissä ja rahoitusalalla, joissa molemmissa työpaikkojen määrä vähenee. Jäljelle jää julkinen sektori, teemapuistot, elokuvateatterit ja take-away -kahvilat. Tämä sektori ei tuota, jos jätetään huomiotta ilkomaisten turistien tuoma raha: se vain kierrättää rahaa. Työllisyys vähenee Osa-aikatöiden määrä kasvaa, toisin sanoen työtuntien määrä jakautuu yhä ohuemmin koko väestön osalle. Trendi ei johdu taantumasta tai lamasta, se on pitkäaikainen trendi, joka vain oli piilossa kymmenen vuoden nousukauden aikana. Nyt trendi vain on tulossa ilmeiseksi. Huipputyöllisyysvaihe on todennäköisesti ohitettu, ja alaspäin johtava trendi jatkuu, vaikka sitä osittain naamioi osa-aikatöiden määrän lisääntyminen. Blomberg-tv:n haastettelema Laksman Achuthan, eräs Economic Cycle Research -instituutin ("Taloussyklien tutkimusinstituutti" eli ECRI) perustajista sanoo haastattelussa: "Mitä sanoimme joulukuussa, oli että taantuma alkaa todennäköisesti Q1:sta (kvantitatiivisen kevennyksen ensimmäinen kierros), ja jollei silloin, vuoden 2012 keskivaiheilla. Olen tänään täällä vahvistamassa sen. Minun mielestäni me olemme jo taantumassa". Achuthan sanoo, että ei ole "erikoisen järkevää tuijottaa bkt:n tunnuslukuihin. Tosiasiassa kysymys on työpaikoista, tuloista ja myynneistä." "Taantuma on ilkeä vuorovaikutussuhde tuotantomäärien ja tuotantopanosten, työllisyyden, tulojen ja myynnin välillä." Achuthanin mukaan taantuma ei yleensä ala äkillisesti, siinä ei ole jyrkännettä jonka voisi nähdä ja jota väistää. "On olemassa tämä uskomus, että hallitus tai keskuspankki voisivat estää taantuman tulon. Viimeisten 220 vuoden aikana...meillä on ollut 47 taantumaa. Kuinka voisimme väistää 48:en?" SBTC-konsepti, Skill Biased Technology Change, on konsepti, joka väittää, että teknologinen kehittyminen siirtää sellaiset rutiinitehtävät, jotka eivät vaadi taitoa tai koulutusta, automaatiolle, ja että tämä on syynä maailman huoliin. Internet, kirjapainopainotaito, tietokoneistuminen ovat kaikki luoneet uusia työpaikkoja. Mihin työpaikat siis katoavat? - Ne katoavat rahan hintaan. Nykymallissa rahan länsimaissa laskevat liikkeelle yksityiset liikepankit, eivät hallitukset. Hallitukset lainaavat; ostavat käyttämänsä rahan liikepankeilta. Samoin tekevät kotitaloudet ja yritykset. - Rahan hinta on korko. Korkoa ei luoda järjestelmään. Seurauksena on velkamäärä, jota ei koskaan pystytä maksamaan. Raha ei ole enää vaihdonväline, vaan se on myyntituote: pankkien myyntituote on velka. - Rahasta on tullut niin kallista, että sen käyttämiseen ei ole varaa. Talous ei pyöri. Lisäksi pankit kontrolloivat kierrossa olevan rahan määrää. Säätelemällä sitä ne kykenevät aiheuttamaan taantuman, laman, inflaation, deflaation, stagnaation. Jokainen taloustilanne antaa liikepankeille erilaisen mahdollisuuden voiton keräämiseen. Historiallisesti tässä ei ole mitään uutta. Sisällissotia ja sotia on aiemminkin syttynyt/ sytytetty, kun on taisteltu siitä, kuka säätelee kierrossa olevan rahan määrää. Nyt sen tekevät liikepankit yhdessä keskuspankkien kanssa.