Maksakaa, tai Lehman-mörkö tulee!

Analyysi

Heini Karjanmaa (ideointi Jan Hurri)

Analyysi Suomea pelotellaan maksajaksi yhä kalliimpiin kriisitoimiin, ettei vain Lehman-haamu tule ja kaikkien käy kalpaten. Pelotteluun ei kuitenkaan ole järkiperusteita – niin kuin ei siihenkään, että Suomelta on pian peloteltu uuden Lehman-kriisin torjumiseen tuplasti Lehman-menetysten verran rahaa.

Jan Hurri

13.6.2012

Suomea – tarkemmin sanottuna eduskuntaa – painostetaan laskun maksajaksi yhä kalliimpiin kriisitoimiin yhä suorasukaisemman pelottelun voimalla. Nyt maksatte, tai muuten...
Lisää miljardeja pitäisi luvata mukisematta, tai muuten kaamea Lehman-haamu tulee ja meidän kaikkien käy kalpaten. Ellei miljardilupauksia liikene, kun käsky käy, talousmörkö tulee ja vie työpaikat, eläkesäästöt ja kai mummot ja pikkulapsetkin.
Suunnilleen tuon kaltaisella kauhukuvalla EU:n komissio ja suuret euromaat painostavat Suomen hallitusta. Aivan samoilla painajaisilla hallitus painostaa eduskuntaa yhä kalliimpiin kriisitoimiin – ja perustelee toimia kansalaisille.
Viimeksi viime viikonvaihteessa pääministeri Jyrki Katainen, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja VM:n virkailijat perustelivat Suomen ja muiden euromaiden Espanjalle lupaamaa sadan miljardin euron pankkitukea juuri finanssipainajaisen torjumisella. Tuki oli pakko luvata, tai muuten...
Seuraavaksi eduskunnan pitäisi luvata ensi alkuun lähemmäs 13 miljardia euroa mutta lopulta ennalta tuntematon määrä euromaiden pysyvän vakausmekanismin EVM:n käyttöön, tai muuten...
Suomen ja muiden velkakriisin varsinaisiin syihin nähden tyystin sivullisten pikkumaiden pelotteluun ei kuitenkaan ole järkiperusteita – niin kuin ei siihenkään, että Suomi silti alistuu painostukseen ja maksaa kiltisti muiden velkoja.
Maksamisen tolkkua tuskin kohentaa se, että tätä menoa Suomi tulee pulittaneeksi ja luvanneeksi uuden Lehman-kriisin torjumiseen tuplasti sen verran rahaa kuin tuon painajaispankin kaatumisesta alkanut talouskriisi vei kolme vuotta sitten.

EVM-sopimus
eduskunnassa

Eduskunta valmistautuu päättämään, mikä on Suomen kanta euromaiden pysyvän kriisimekanismin EVM:n perustamiseen, ja liittyykö Suomi tämän luxemburgilaisen rahoituslaitoksen osakkeenomistajaksi ja takaajaksi.
Hallitus on toki jo luvannut, että Suomi liittyy EVM:n osakkaaksi ja maksaa oman osuutensa viuluista. Nyt hallitus yrittää pelottelulla varmistaa, että näin myös käy.
Kyse on Suomelle ensi alkuun noin 13 miljardin euron sitoumuksesta, josta 1,44 miljardia olisi maksettava parin viikon kuluessa ja loput 11,14 miljardia euroa milloin  vain EVM katsoo aiheelliseksi vaatia.
Jos Suomi menee EVM:n osakkaaksi niin kuin hallitus eduskunnalle esittää, ei noiden miljardien käyttämisestä ole eduskunnalla sen koomin nokan koputtamista. Rahat on maksettava vaikka viimeistä euroa myöten, kun maksumääräys tulee.
Hallituksen esitystä vain hieman kärjistäen voinee tulkita, että nämäkin miljardit on parasta luvata vastaan mukisematta, tai muuten euroalueen rahoituskriisi kärjistyy, pankkijärjestelmä romahtaa ja Suomen käy kalpaten.
Eli parasta maksaa, tai Lehman-haamu pääsee irti ja tapahtuu kauheita.
Uhkakuvat tekee varsin selviksi hallituksen esitys EVM-sopimuksen hyväksymiseksi. Sitä hallituksen esitys sen sijaan ei kerro, että Lehman-pelottelu on keskeisiltä osin vailla asia- tai järkiperusteita.
Etenkin juuri Suomen painostaminen miljardisitoumuksiin uuden finanssikriisin ennalta ehkäisemiseksi on suorastaan järjetöntä – ja omiaan jopa heikentämään Suomen omia mahdollisuuksia selvitä, jos kriisi pahenee niin kuin uhkakuvat pelottelevat.

Suomi ei kriisiä
estä tai aiheuta

Suomen pelottelu kiteytyy suurin piirtein seuraavanlaiseen väittämään: Suomen on parasta osallistua euromaiden kriisitoimiin, tai koko pankkijärjestelmä on vaarassa romahtaa, ja jos näin kävisi, koko talous painuisi saman tien ankaraan lamaan – niin kuin kävi vuonna 2009 Lehman Brothersin kaaduttua.
Tällaisessa väitteessä totiseen toteen yhdistyy aimo annos silkkaa puuta heinää.
Se on jokseenkin vissi, että eurooppalaisen pankkijärjestelmän romahtaminen aiheuttaisi helposti maailmanlaajuisen pörssi- ja talouskriisin, siitä ei ole pienintäkään epäilyä.
Mutta sitä on kenenkään aivan turha kuvitella, että Suomen miljardilupauksilla tai niiden puuttumisella olisi minkäänlaista vaikutusta kansainvälisten suurpankkien tai varsinkaan pankkijärjestelmän pystyssä pysymiseen tai kaatumiseen.
Jos pankkeja on maailmalla kaatuakseen tai peräti koko pankkijärjestelmä on romahtaakseen, tapahtuu näin täysin Suomen toimista riippumatta. Suomi ei saisi kansainvälistä finanssikriisiä aikaiseksi, vaikka varta vasten yrittäisi.
Suomen tai Saksaa myöten yhdenkään muunkaan euromaan tähän mennessä käyttämät tai lupaamat miljardit eivät ole estäneet kriisiä leviämästä ensin Kreikasta Irlantiin ja Portugaliin, ja nyt jo Espanjaan.
Eivätkä Suomen miljardit estä kriisiä seuraavaksi tarttumasta Italiaan, jos niikseen tulee.

Hätärahaa yhteensä
2 000 miljardia euroa

Jos Suomi ja muut euromaat vahvistavat osaltaan EVM:n perustamisen, ja se aloittaa ensi kuun alussa niin kuin on tarkoitus, kasvavat eurovaltioiden kriisin hoitamiseen ja torjuntaan varaamat hätävarat 700 miljardiin euroon.
Summa on suuri, mutta ei edes puolta euromaiden kaiken kaikkiaan jo käyttämistä ja uusiin kriisitoimiin varaamista miljardeista. Suurimman osan hätävaroista ovat omin toimin panneet liikkeelle euromaiden keskuspankit ja niiden yhteinen EKP.
Keskuspankit ovat tarjonneet euroalueen liikepankeille kriisiaikaista poikkeuksellista rahoitusta pyörein luvuin tuhat miljardia euroa. Sen lisäksi keskuspankit ovat ostaneet pankeilta tukiostoin noin 300 miljardin euron velkakirjat.
Näin eurovaltioiden ja keskuspankkien yhteen lasketuista kriisitoimista ja kriisin taltuttamiseen varatuista hätävaroista kertyy kokoon yhteensä noin 2 000 miljardin euron potti.
Suomen osuus vaihtelee eri kriisitoimien välillä jonkin verran, mutta Suomen piikissä on suurin piirtein kaksi prosenttia kaikkien kriisitoimien kustannuksista ja velvoitteista.

Euroina laskien Suomen piikissä on suurin piirtein 40 miljardia. Enemmän kuin alkuperäisen Lehman-kriisin Suomen taloudelle aiheuttamat menetykset.

Riskiä torjuttu jo
tuplakustannuksin

Hallitus toistaa EVM-esityksensä perusteluissa valtiovarainministeriön aiemmin esittämän arvion Suomen muutaman vuoden takaisista Lehman-menetyksistä.
Tuon historiallisen mammuttikuprun suorat ja varsinkin epäsuorat vaikutukset aiheuttivat VM:n mukaan Suomen kansantaloudelle ja valtiontaloudelle yhteensä arviolta 20 miljardin euron menetykset.
Tällaiseen lukemaan VM on päätynyt sillä perusteella, että Lehman-kriisin aiheuttama talouden voimakas taantuma leikkasi Suomen kansantuotteesta 13 miljardia euroa ja aiheutti valtiolle kuutisen miljardia euroa verotulojen menetystä.
Parikymmentä miljardia euroa merkitsi vähän yli kymmenen prosentin kriisilaskua suhteessa noin 190 miljardin euron bruttokansantuotteeseen. Tuollaista kymmenen prosentin uhkakuvaa Suomi torjuu nyt rutkasti yli parinkymmenen prosentin kuluin.
Suomi on toisin sanoen maksanut tai luvannut maksaa uuden Lehman-kriisin torjumiseksi nyt jokseenkin tuplana sen summan kuin alkuperäisestä Lehman-kriisistä koitui menetyksiä. Etteivät haamut vain tulisi...

Pankkien pelastaminen
kuuluisi kotivaltioille

Lehman-pelottelun perustassa on kriisitoimien nyt jo päättömien mittasuhteiden lisäksi runsaasti höttöä. Kenties kaikkein heppoisin on oletus, että suurten pankkimaiden hallitukset katsoisivat toimettomina sivusta omien maidensa pankkien kaatumista, ellei Suomi osallistuisi pankkien pelastamiseen.
Vai oliko Suomen hallitus huomiota herättämättä vihjaissut tukivalmiudestaan Yhdysvaltain liittovaltiolle, kun tämä tohti vuoden 2008 syksyllä omin päin pääomittaa esimerkiksi Citigroupin, AIG:n sekä Fannie Maen ja Freddie Macin?
Saivatko myös Saksan, Ranskan ja etenkin Britannian hallitukset vai vihkaa Suomelta vihreää valoa, että ne uskalsivat omin päin pääomittaa tai jopa kansallistaa pankkejaan finanssikriisin ensi kierroksella vuosina 2008 ja 2009?
Ehkä sittenkin on todennäköisempää, että tiukan paikan tullen kukin hallitus puntaroi oman taloutensa ja veronmaksajiensa tarpeista kotimaisten pankkien tukitarpeet ja muut tarpeellisiksi katsomansa toimenpiteet.
Näin olisi nytkin asian laita, ellei EU:n komissio olisi ilmeisesti suurimpien pankkimaiden Saksan, Ranskan ja Britannian vaatimuksesta määrännyt euromaiden velkakriisiä pelkästään euromaiden keskinäiseksi ongelmaksi.
Toki suurille pankkimaille sopi vallan mainiosti, että muut maat osallistuvan niiden pankkien kassaan euroalueen kriisimaista kiliseviin tukitoimiin.
Juuri tätä jättiläismäistä tulonsiirtoa suurille pankkimaille ja niiden suurpankeille Suomikin omilla miljardilupauksillaan parhaillaan kustantaa. Tai muuten...

Suomella kriisitoimissa
vain maksajan tehtävä

Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n luottotilastoista ilmenee jokseenkin vaivatta, minkä ulkomaiden pankeilla on velkakriisin alussa ja sen kuluessa ollut eniten riskiluottoja kriisimaissa. Ne ovat Saksa, Ranska, Britannia ja Yhdysvallat.
Näiden maiden suurpankit ottivat ennen kriisiä hartiavoimin osaa kriisimaiden velkakuplan paisuttamiseen ja saivat samalla tilaisuuden nauttia vuosien ajan erittäin tuottoisan liiketoiminnan antimista.
BIS:n ja euromaiden keskuspankkien tilastoista ilmenee sekin, kuinka paljon pääomaa ulkomaiset pankit ovat kriisin kuluessa vetäneet kriisimaista turvaan.
Kreikan rahoituskriisin leimahtamisesta tähän päivään mennessä ulkomaiset pankit ovat myyneet kriisimaiden velkakirjoja ja muita sijoituksia, irtisanoneet lainoja ja jättäneet erääntyneitä lainoja uusimatta ainakin tuhannen miljardin euron arvosta.
Sekin paljastuu tilastoista vaikeuksitta ja vailla pienintäkään väärinkäsityksen vaaraa, millä maalla ei pitäisi olla mitään tekemistä kriisitoimien kanssa.
Se on Suomi.
Suomalaisilla pankeilla tai muillakaan rahoitusalan yrityksillä ei ole kriisin alkaessa eikä sen kuluessa ollut kriisimaissa liossa luottotilastojen pyöristysvirheen vertaa. Suomi ei ole osallistunut velkakuplan puhaltamiseen tai sen rahastamiseen.
Niinpä Suomen osallistumista yhä kalliimpien kriisitoimien kustantamiseen ei voi perustella minkään lajin järkisyillä. Siksi kai maksamista on perusteltava mörköjen avulla.

”Suomi jättää euron kuin Viro ruplan”

Eurokriisi

Jock Fistick/Bloomberg News

Tutkimusyhtiö Strategy Economicsin johtaja Matthew Lynn uskoo Suomen antavan euroalueelle pian hatkat. Suomi olisi paremmassa jamassa heti ensimmäisestä päivästä lähtien, samalla tavoin kuin Viro jätettyään kohtalon tuomitseman rupla-alueen Neuvostoliiton romahdettua, Lynn kirjoittaa.

'Taloussanomat

13.6.2012

Strategy Economicsin johtaja Matthew Lynn arvioi MarketWatch-sivustolla, että esillä eurokriisissä on nyt niin monia toimijoita ja ristikkäisiä virtauksia, että jokaiseen ennusteeseen sisältyy paljon epävarmuutta.
Yksi mahdollinen kehityskulku on, että Espanjan heikko taloustilanne kriisiytyy paniikiksi (”Spanic”) ja sitä seuraa tukiehtoihin tyytymättömän Italian ero euroalueesta (”Quitaly”) ja tämän jatkona on Suomen ero (”Fixit”).
Lynnin mukaan tarjolla on kuoppaista kyytiä eikä turvaa löydy tilanteen edetessä kuin kullasta, dollareista ja mahdollisesti Sveitsin frangeista. Lähes neljännes euroalueen maista on avun tarpeessa ja Kypros liittyy mahdollisesti kohta Irlannin, Kreikan, Portugalin ja Espanjan jatkeeksi.
Kukaan ei Lynnin mukaan tiedä riittävätkö Espanjan pankeille tarjotut sata miljardia euroa, kun maa on luisumassa syvään taantumaan ja hallitus leikkaa menojaan kiivaasti – mikä vain pahentaa tilannetta.

                                                                    

– Vielä pahempaa on, että kukaan ei tiedä tarkkaan mistä pelastusraha tulee taikka kuinka paljon oikeastaan tarvitaan. Euromaista voidaan sanoa kahden vuoden kriisin jälkeen vain yksi varma asia – kaikki on aina pahempaa kuin miltä ensi silmäyksellä näyttää, Lynn sanoo.
Italiassa ollaan tyytymättömiä siihen, että Espanjan pankit saavat rahoitusta kolmen prosentin korolla, kun Italian hallituksen täytyy maksaa rahoituksestaan kuutta prosenttia. Jos rahoitusta ylipäänsä on tarjolla.
– Kuvitelkaa miltä tämä tuntuu italialaisista, Lynn toteaa.

Hänen mukaansa Italiassa halutaan pian tukea samoilla ehdoilla kuin Espanja saa. Muuten euroalue saa jäädä.
Viimeisenä ketjussa on Suomi, joka lopulta päättää karistaa euroalueen tomut (”Fixit”). Lynnin mukaan Suomi on todennäköisesti jäämässä ulos omasta aloitteestaan, koska se on pieni maa, jolla on vahva talous. Näin ainakin siinä tapauksessa jos Suomi ei saa vaatimiaan vakuuksia Espanjan tuen vastineeksi.
– Suomi olisi paremmassa jamassa heti ensimmäisestä päivästä lähtien, samalla tavoin kuin Viro jätettyään kohtalon tuomitseman rupla-alueen Neuvostoliiton romahdettua, Lynn kirjoittaa.
Hänen mukaansa Suomen ero olisi toisaalta tervetullut, koska se merkitsisi ainakin jonkinlaista käännekohtaa eurokriisissä, joko sen hajoamista tai muuttumista pienemmäksi valuuttaliitoksi.
Matthew Lynn on analyytikko ja Strategy Economicsin perustaja. Hän on kirjoittanut säännöllisesti kolumneja Wall Street Journaliin, Money Weekiin ja Huffington Postiin.