Tohtori Marx kuvaili yksien harjoittamaa toisten jotensakin kuppaamista siihen tapaan,että ”pääoma on kuollutta työtä, joka vampyyrien lailla elää vain imemällä elävää työtä, ja se elää sitä paremmin, mitä enemmän se sitä imee.”

tiistai 29. toukokuuta 2012

 Talouskriisissä on kyse reaalitalouden ongelmista
5.6.2009
Toimittaja: Joonas Laine

Yhdysvalloista viime syksynä toden teolla alkanut kansainvälinen rahoituskriisi on poikinut päivittelyn lisäksi myös useita kriittisiä puheenvuoroja. Useimmissa arvostelu on keskittynyt kuitenkin vain ahneuteen, valvonnan puutteeseen ja rahoitusinstrumenttien järjettömyyteen, ja vain harva on kiinnittänyt huomiota ilmiön synnyttäneisiin rakenteellisiin syihin. Niihin kuuluu viime kädessä ennen muuta se, että pääomaa virtaa keinotteluun, koska reaalitaloudesta ei löydy tuottavia sijoituskohteita.
Kesällä 2007 kaksi amerikkalaisen sijoituspankki Bear Stearnsin hedge- eli vipurahastoa ajautui konkurssiin. Rahastot olivat erikoistuneet sijoitusinstrumentteihin, jotka sisälsivät ns. subprime-lainoja. Näitä lainoja oli myönnetty maksukyvyttömille asunnonostajille, muutettu arvopapereiksi ja kaupiteltu ympäri maailmaa.
Ajatus oli ollut, että kun asuntojen hinnat jatkuvasti kohoavat, ei velallisen mahdollinen maksukyvyttömyys aiheuta ongelmaa; pankki voisi myydä velallisen asunnon hyvällä voitolla. Näistä roskaluotoista tehdyille arvopapereille riitti ostajia, sillä useista lainoista kootut, sekalaista tavaraa sisältäneet paketit saivat luokituslaitoksilta hyvät turvaluokitukset.
Vuonna 2006 usko asuntojen hintojen jatkuvaan nousuun alkoi kuitenkin horjua, kun aiemmin jopa negatiiviset reaalikorot alkoivat nousta. Tästä seurasi asuntohintojen lasku kaikkein kuumimmilla roskaluottoalueilla Kaliforniassa, Arizonassa ja Floridassa. Sijoittajat alkoivat pelätä asuntomarkkinoiden viilenemisen leviävän myös asuntolainamarkkinoille ja sitä kautta koko talouteen.
Ja niin sitten kävikin. Bear Stearnsin toisen vipurahaston arvosta suli 90 prosenttia, ja toinen tuhoutui kokonaan. Useat pankit Euroopassa ja Aasiassakin joutuivat toteamaan altistuksensa näille arvopapereille, joille ei nyt löytynytkään katetta. Kun sijoituspankit eivät toimi talletusten varassa, vaan elävät jatkuvan lainarahan turvin, aiheuttivat Bear Stearnsin vaikeudet ja pankkien altistuminen roskaluotoille lainahanojen sulkeutumisen, sillä lainaaja ei voinut tietää, kuinka paljon kullakin lainanhakijapankilla oli roskaa taakkanaan.
Vuoden 2007 syyskuussa brittiläinen asuntoluottopankki Northern Rock ajautui vaikeuksiin, sillä se ei enää onnistunut lainaamaan tarvittia rahoja vanhojen velkojensa suorittamiseksi. Tallettajat ryntäsivät pelastamaan talletuksiaan, ja paniikin seurauksena pankki viimein otettiin valtion haltuun helmikuussa 2008.
Northern Rockia seurasivat pian suurten amerikkalaispankkien vaikeudet, jotka kaikki olivat osallistuneet keinotteluun kelvottomista asuntoluotoista tehdyillä arvopapereilla. Yhdysvalloissa ei suurista investointipankeista jäänyt jäljelle kuin JP Morgan Chase. "Lehman [Brothers] meni konkurssiin, Goldman Sachs vaihtoi yhtiömuotoa, samoin Morgan Stanley, Bear Stearnsin osti JP Morgan Chase ja Merrill Lynch pääsi osaksi Bank of Americaa." (Seppänen 2009, s. 69)
Selityksiä riittää…
Talouskriisin tavanomainen kuvaus on noudattaa yleensä ylläkuvattua latua, ja tekstiä onkin riittänyt paljon sekä itse kriisistä että sen ratkaisuyrityksistä. Selitysten sisältö voidaan kuitenkin tiivistää varsin lyhyesti, sillä niiden mukaan kaiken takana on joko ahneus, valvonnan puute tai luottamuspula – tai kaikki samalla kertaa.
"Johtaja Juha Kaskinen Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta on sanonut, että nykyisen talouskriisin pohjalla on periaatteessa ahneus." (Taloussanomat, 5.4.09.)
"Kriisi alkoi, kun syntyi illuusio, että talous on yhteiskunnan merkittävin asia." (Talouselämä, 2.4.09.)
"[E]lämme keskellä maailmanlaajuista markkinoiden synnyttämää rahoitusjärjestelmälähtöistä talouskriisiä. Markkinat ovat synnyttäneet luottamuspulan, joka estää finanssijärjestelmää toimimasta. Tällä hetkellä niin sanottu vapaa markkinatalous ei usko itse itseensä." (Kuntaministeri Mari Kiviniemi, 3.12.08.)
"Valitettavasti ahneudesta alkavat talouskriisit lyövät viime kädessä aina pahiten niitä, jotka voivat niiden syntyyn vähiten vaikuttaa." (Tekniikka & talous, 12.11.08.)
"Tiibetiläisten hengellisen johtajan Dalai-laman mukaan paras lääke talouskriisiin on ahneudesta luopuminen." (HS, 4.12.08.)
"Kriisin syyksi [Ranskan presidentti, Nicolas] Sarkozy esitti säännöstelyn puuttumisen, mikä johti luottamuspulaan." (Ulkoministeriön mediakatsaus, 8.4.09.)
"[Suomen pankin pääjohtaja, Erkki] Liikasen mielestä ensimmäinen vakava ongelma syntyi, kun lainan ottajan ja asuntolainaan sijoittaneen instituution välinen yhteys katkesi. Varsinaisen vahingon aiheutti kuitenkin vääristynyt kannustinrakenne. Kaikki lainaketjuun osallistuneet tavoittelivat mahdollisimman suurta volyymia. Riskinhallinta petti." (Talouselämä, 2.5.09.)
"[Björn] Wahlroosin mielestä oikeastaan kyse ei ole sääntelyn tarpeesta. 'Kyse on sen ymmärtämisestä, etteivät pääomamarkkinat voi toimia, ellei ole informaatiota. Ja ellei ole läpinäkyvyyttä, ei ole informaatiota. Siltä osin kuin ei ole informaatiota, täytyy olla joku valvova elin. Ja toisaalta, jos haluat säilyä avoimena traderina, sinun täytyy olla transparentti, jotta markkinat eivät menetä luottamusta sinuun.'" (Optio, 9.10.08.)
"Kansainvälisen talouskriisin opetus on, että lyhytnäköiseen ahneuteen ja sääntelemättömään voitontavoitteluun perustuvat rahoitusmarkkinat luovat reaalitalouden kannalta enemmän ongelmia kuin ratkaisuja." (SAK:n talouspoliittinen puheenvuoro, maaliskuu 2009, s. 4.)
Joissakin kommenteissa myönnetään avoimesti, että selityksiä ei vain ole.
"Ydinkysymys on, miten tästä tilanteesta tullaan entistä vahvempana ulos. Näkemystä kriisiin on erittäin vähän ja todellista oppimista uskomattoman vähän – samoin poskettoman vähän analyysiä kriisin todellisista syistä." (Finanssiyhtiö Allianzin ylimmän johdon neuvonantaja Markku Wilenius. Talouselämä 2.4.09.
 …mutta missä on pihvi?
On kuitenkin vaikea uskoa, että kriisin perimmäinen selitys voisi piillä vain ahneuden ja pankkien välisen luottamuspulan kaltaisessa psykologisoinnissa. Tämän sijaan tarvittaisiin selityksiä sille, miksi pääoma ylipäätään kanavoituu kasvavassa määrin pörssi- ja valuuttakeinotteluun eikä sijoituksiin reaalitaloudessa.
Esko Seppänen tarjoaa eräänlaisen selityksen alkuvuodesta julkaistussa kirjassa 'Hullun rahan tauti'.
"Ovat erkaantuneet toisistaan reaalitalous ja rahatalous. Yhtäällä on taloudellinen perusta, jossa syntyy uutta rahaa työstä ja tuotannosta. Se on reaalitalous. Toisaalla on sitten rahan omaehtoinen elämä myös virtuaalisena, kuvitteellisina pääomina. Se on rahatalous, jonka laajennettu versio on finanssitalous pörsseineen ja swappeineen[.] Finanssitalous on reaalitalouden varjotalous." (Seppänen 2009, s. 11.)
Kirjassaan Seppänen keskittyy kuvaamaan mainitsemaansa varjotaloutta ja niitä keinottelijoiden ketkuiluja, jotka välittömästi johtivat nykyiseen talouskriisiin.
"Hedge-rahastot, joiden toiminta perustuu aktiiviseen ostamiseen ja myymiseen, ovat tehneet 30-40 % maapallon pörssikaupoista. Ne ovat olleet uranuurtajia sellaiselle pörssikaupankäynnille, jossa tietokoneisiin ohjelmoitujen osto- tai myyntikäskyjen perusteella koneet ovat reagoineet kurssimuutoksiin ja käyneet kauppaa toisten koneiden kanssa kuin ihmiset.
"Kuuden viimeisimmän vuoden aikana johdannaismarkkinat ovat kasvaneet viisinkertaisiksi: 106 Amerikan triljoonasta 513 Amerikan triljoonaan". "Suurimman osan tuloista hedge-rahastot ovat saaneet osakkeiden lyhyeksi myynnillä (short selling). Sitä on osakkeiden lainaaminen oikeilta omistajilta, niiden myyminen, niiden takaisinostaminen kurssin aletessa ja palautus alkuperäiselle pitkäaikaissijoittajalle. Osakkeiden vuokraaja on saanut kertakorvauksen, mahdollisesti myös osuuden voitosta. Keinotellaan myös alastomalla lyhyeksi myynnillä, mikä on osakkeiden myyntiä kokonaan ilman niitä osakkeita." (Emt, s. 42, 51.)
Ei sillä etteikö joku olisi koettanut jotain tehdäkin. Yhdysvalloissa virkamiehet ehdottivat vuonna 1997 lainsäädännön kiristämistä nähtävissä olleen johdannaisten holtittoman kasvun sääntelemiseksi. "Sen estivät [Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja, Alan] Greenspan sekä presidentti Clintonin silloinen valtiovarainministeri Robert Rubin, joka nyttemmin on kutsuttu valtion rahalla virvoitetun pankkielefantti Citigroupin johtajistosta presidentti Barack Obaman neuvonantajaksi. [..] Yhdysvaltain kongressi saatiin vuonna 2000 erikseen päättämään, että erityisen ongelmallisille CDS-johdannaisille ei tarvita sääntelyä eikä valvontaa." (Emt, s. 30.)
Seppäsen kuvaus, niin hyvä kuin se onkin, jää kuitenkin vain kuvauksen tasolle, ja varsinaiseen analyysiin asti ei päästä. Sen löytääkseen on tartuttava toiseen teokseen, John Bellamy Fosterin ja Fred Magdoffin kirjaan 'The Great Financial Crisis'.
Keinottelun taustalla reaalitalouden ongelmat
Jo ennen kuin valtavirtamedian talouskommentaattorit ottivat asian puheeksi, Foster ja Magdoff käsittelivät asuntoluottokuplaa toukokuussa 2006, ennen sen puhkeamista.
"Asuntokupla ja [velaksi] kulutuksen voimakkuus liittyvät siihen, mitä voisi kutsua 'kotitalouksien velkakuplaksi', joka saattaa helposti puhjeta jos korot nousevat ja asuntojen hinnat alkavat laskea. Ja tätä kirjoitettaessa asuntojen mediaanihinta onkin ollut laskussa neljän viime kuukauden aikana[.]" (Foster/Magdoff 2009, s. 36).
Foster ja Magdoff kiinnittävät huomion siihen, että Yhdysvalloissa reaalipalkat ovat polkeneet paikallaan vuosikymmeniä, lukuunottamatta nousua muutamana vuonna 90-luvun lopulla. Siitä huolimatta kulutus on lisääntynyt, mikä johtuu velaksi kuluttamisen kasvusta. Amerikkalaisperheiden velka suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin onkin kohonnut 62 prosentista vuonna 1975 peräti 127,2 prosenttiin vuonna 2005. (Emt, s. 29.) Myös Seppänen tekee saman huomion.
Yksityisten kansalaisten lisäksi koko Yhdysvaltain kansantalous on velkaantunut, ja velkaantuu lisää koko ajan. Viime vuosina Yhdysvaltain vaihtotaseen alijäämä on ollut 700 miljardia dollaria vuodessa, mikä tarkoittaa, että Yhdysvallat tarvitsee joka päivä 2 miljardia ulkomaista pääomaa kulutuksensa rahoittamiseksi. (Emt, s. 51-52.)
"Vaikka dollari on heikentynyt ja vienti kasvanut 25 prosenttia kahdessa vuodessa, Yhdysvaltain kauppataseen alijäämä oli viime vuonna noin 700 miljardia dollaria (eli viisi prosenttia bruttokansantuotteesta). Yhdysvaltain tuonti on lähes kaksi kertaa vientiä suurempi, ja viennin pitäisi kasvaa kaksikymmentä prosenttia korvaamaan kymmenen prosentin kasvu tuonnissa." (Taloussanomat, 12.4.08)
70-luvulta lähtien teollisuuspääoman voittojen osuus kaikista voitoista Yhdysvalloissa on pienentynyt, ja rahoituspääoman voittojen osuus kasvanut. 70-luvun puolivälissä rahoitusvoitot olivat vähän yli 20 prosenttia, mutta 2000-luvun puolivälissä jo 40 prosenttia. Samanaikaisesti teollisuusvoittojen osuus oli laskenut vain reiluun 10 prosenttiin. (Foster/Magdoff, s. 55)
Foster ja Magdoff arvostelevat valtavirtataloustieteen taipumusta jättää kehittyneiden teollisuusmaiden talouksien jatkuvasti hidastunut kasvu käsittelemättä, koska se ei sovellu vallitsevaan käsitykseen siitä, että kasvu on kapitalistisen talouden normaali olotila. (Emt, s. 101.) Kritiikissään he nojaavat ennen muuta Paul Sweezyn ja Paul Baranin teoriaan siitä, että nimenomaan juuri stagnaatio eikä suinkaan kasvu on kapitalismissa normaalia.
Fosterin ja Magdoffin mukaan talouden kehityksessä tulee aina hetki, jolloin talouden ja tuottavuuden kasvusta syntynyt, sijoituksia etsivä ylijäämä ei enää kykene löytämään tuottavia kohteita. Syyt liittyvät 1) talouksien kypsymiseen, kun perusteollisuutta ei enää tarvitse rakentaa alusta asti, vaan pelkkä uusintaminen riittää; 2) sellaisten uusien teknologioiden puutteeseen, jotka muuttavat vallitsevan talouden toimintaedellytyksiä ja voivat toimia lähteinä uusille voitoille; 3) kasvaviin tulo- ja varallisuuseroihin, jotka rajoittavat kulutuskysyntää talouden pohjakerroksissa; ja 4) monopolisoitumiseen, joka heikentää hintakilpailua.
"Vuosina 1986-2006, vain yksi vuosi – vuosi 2000, juuri ennen pörssiromahdusta – oli sellainen, jona sijoitukset pysyvään pääomaan (asuminen poisluettuna) ylsivät vuosien 1960-1979 keskiarvoon (4,2 prosenttia). Tämä kyvyttömyys sijoittaa ei selvästikään johdu sijoituksia etsivän ylijäämän puutteesta, sillä yhtiöt istuvat valtavan rahakasan päällä. Tällä hetkellä kasa on yli 600 miljardia ja koostuu yhtiöiden säästöistä, jotka ovat kasautuneet samalla kun sijoitusten määrä on laskenut tuottavien sijoituskohteiden puuttuessa." (Emt, s. 103-104.)
Tämä on tuttua Suomessakin, kun pörssiyhtiöiden mittava osingonjako sattuu samaan ajankohtaan kuin työntekijöiden irtisanomiset.
"Lääkeyhtiö Orion jakoi vuonna 2003 kosmetiikkapuolensa myyntihinnan kokonaan osinkoina, koska yhtiö ei toimitusjohtaja Jukka Viinasen mukaan tarvinnut varoja investointeihin. Vähän aikaisemmin 240 työntekijän irtisanominen perusteltiin kannattavuuden parantamisella." (Siltala 2004, s. 136.)
Suomalaisen paperiteollisuuden nykyongelmatkaan eivät ole suoraan yhteydessä talouskriisin, vaan tuotantopääoman ylikapasiteettiin ja sitä kautta paperijalosteiden ylitarjontaan.
"Metsäteollisuustuotteilla on useimmissa paperituoteryhmissä maailmalla ylituotantoa. Tämä on pitänyt erityisesti paperin hintatason alhaisena, mikä yhdessä kohonneiden tuotantokustannusten ja heikentyneen dollarin kanssa on alentanut paperiteollisuuden kannattavuutta." (MTK, 25.10.07.)
Vaikeuksista huolimatta UPM:n osinkoprosentti on tänä vuonna kahdeksan. Se on merkittävästi enemmän kuin Helsingin pörssin keskimääräinen osinkotuotto tälle vuodelle, 5,7 prosenttia, joka sekin on tavanomaista korkeampi johtuen talouskriisin aiheuttamista osakkeiden hinnan laskuista. (Taloussanomat, 25.3.09.)
Vaikka poliittisesti selitys osakkeenomistajien ahneudesta onkin oikea, analyyttisemmaksi selitykseksi se ei riitä. Jos osingonjaon taustalla on se, että yhtiön tahkoamia voittoja ei yksinkertaisesti voida sijoittaa takaisin tuotantoon kannattavasti, ei keinottelua voida selittää ahneudella, "ihmisluonnolla" tai muulla psykologisoinnilla.
Kyseessä on ilmiö, jota Marx kutsui pääoman liikakasautumiseksi ja jota Foster ja Magdoff pitävät rahallistumisen kriisinä (crisis of financialization), eikä suinkaan – kuten valtavirtataloustieteessä – keinottelun haitallisena vaikutuksena "todelliseen" talouteen. Kun keinottelun kasvu on seurausta kapitalistisen reaalitalouden tuottavuusvaikeuksista, ei ole ajateltavissa, että keinottelua suitsimalla voitaisiin parantaa myös reaalitalous, sillä ongelma on alun perinkin juuri reaalitalouden puolella.
Viime kädessä ongelma palautuu siihen, että vain ihmistyö luo uutta arvoa. Kun kuitenkin ihmistyön osuus jatkuvasti pienenee ja koneiden ja automaation osuus lisääntyy, jää jäljelle yhä kapeampi siivu työtä, josta kapitalisti voi kerätä lisäarvonsa. Osakesijoittajalle on samantekevää, tulevatko voitot sijoituksista tuotantoon vai keinotteluun, eikä ole ihme, että keinottelussa piilevät korkeat pikavoitot houkuttelevat aineellisen tuotannon laskevaa voittoprosenttia enemmän. Näin kuitenkin puhalletaan uusia kuplia, jotka sitten jossain vaiheessa puhkeavat.
"Yhdysvaltain hallituksen viimeaikaisia valtiokapitalistisia toimia voidaan kuvata parhaiten ehkä viimeisimpänä vaiheena siinä kehityksessä, jota Marx nimitti 'kapitalistisen tuotantotavan lakkauttamista kapitalismin itsensä sisällä'. Järjestelmässä ei ole enää mitään yksityistä paitsi yksityiset omistusoikeudet," huomauttaa Andrew Kliman. (International Socialism, 2.10.08.)
Huhut kapitalismin kuolemasta toistaiseksi liioiteltuja
Foster ja Magdoff esittävät, että käsillä oleva kriisi ei ole tavanomainen uusiutuva luottolama, joita kapitalismin historiassa on nähty useita. Heidän näkemyksensä mukaan kahden suuren keinottelu-kuplan puhkeaminen seitsemässä vuodessa merkitsee järjestelmän ristiriitojen uutta vaihetta.
Tietynasteinen terve epäily lienee paikallaan arvioitaessa esityksiä, joiden mukaan "kapitalismin ristiriidat kärjistyvät", "kapitalismi on kuolinkouristuksissaan" jne., sillä järjestelmän kaatumista on ennustettu turhaan jo yli sata vuotta. Virallisen optimismin sijaan barrikaadin tältä puolen on kuulunut myös toppuuttelevampia ääniä, joiden mukaan kuolinkellot eivät aivan vielä ala soida.
Andrew Klimanin mielestä järjestelmä ei ainakaan lokakuussa 2008 ollut romahduksen partaalla, vaikka vähän myöhemmin vappuhuumassa niin ehdittiin jo julistaa Suomessakin (Huldén, 1.5.09; MTL, 29.4.09.) "Poliitikot ovat aiemminkin onnistuneet selviämään talouskriiseistä peittämällä huonoa velkaa lisävelalla, ja tämä strategia voi toimia nytkin", Kliman sanoo. (IS, 2.10.08.)
Yhteiskuntateoreetikko David Harveyn mukaan käsillä oleva kriisi voi aivan hyvin johtaa myös järjestelmän lujittumiseen, riippuen siitä, millaista politiikkaa harjoitetaan.
"Yhdysvalloissa kahdeksan miestä esitteli kolmisivuisen paperin, joka turvanaan he osoittelivat aseilla ympäriinsä ja sanoivat, 'antakaa meille 700 miljardia, tai muuten.' Minusta tämä oli kuin taloudellinen vallankaappaus hallitusta ja Yhdysvaltain väestöä vastaan. Se tarkoittaa, että tämä kriisi ei johda kapitalistiluokan kriisiin; se johtaa päinvastoin siihen, että kapitalistiluokka vahvistaa asemiaan. Meillä on lopulta neljä tai viisi suurta pankkia Yhdysvalloissa eikä mitään muuta." (Red Pepper, 2009.)
Harvey painottaa, että kapitalismi ei kaadu itsestään, vaan siihen vaaditaan aktiivista politiikkaa ja joukkomittaista osallistumista.
"Viimeisen seitsemän tai kahdeksan vuoden aikana työväenluokkien asema [Yhdysvalloissa] on huonontunut, mutta ei ole syntynyt mitään liikettä tätä vastustamaan. Finanssipääoma saattaa selvitä tästä kriisistä, mutta se riippuu siitä, missä määrin ihmiset nousevat vastustamaan sitä mitä nyt tapahtuu, ja siitä missä määrin löytyy todellista yritystä järjestellä uudelleen talouden toimintaa." (Emt.)
Myöskään Seppänen ei näe järjestelmän kaatuvan aivan heti.
"Se, mitä tapahtui syksyllä 2008, oli vallankumous, joka tuli yllättäen ja pyytämättä, mutta ei kapitalismi sillä kumoudu. Se oli vallankumous kapitalismissa, mutta kapitalismiksi. Vasemmistolla ei ole tarjolla uskottavaa vaihtoehtoa." (Seppänen 2009, s. 187)
Vaihtoehtoa ei ole Seppäselläkään, minkä hän myöntää avoimesti. Siitä huolimatta, että kauhistelee velkaongelman hoitoa lisävelalla, "laulan kuitenkin, ja kovaan ääneen laulankin, elvytyskuorossa. Muutakaan en taida tehdä. [..] Toivon tietysti elvytyksen estävän katastrofin, mutta velkaa velan päälle voi myös olla oma katastrofinsa." (Emt, s. 12)
Kohti vihreää kapitalismia?
Seppänen kuitenkin ennakoi tulevaa siltä osin kuin kapitalismi jatkaa entistä rataansa.
"Uuteen kuplaan tarvitaan uudet tuotteet, ja ympäristön kaupallistaminen ja tuotteistaminen kapitalismin viherrytt-ämisen varjolla tuntuu saavan myös poliittisen vihreän liikkeen täyden tuen." (Emt, s. 45.)
 
Ympäristöteknologioista voi kuitenkin löytyä myös avain, jolla kapitalismi onnistuu etenemään vielä jonkin matkaa tulevaisuuteen. Jos kapitalismi onnistutaan "vihertämään", niin ympäristöteknologioista saattaa muodostua uusi megateknologia, johon yhteiskuntien, yritysten ja kuluttajien on sopeuduttava hankkimalla uusien vaatimusten mukaiset laitteet ja rakennettava yhteiskunnallinen infrastruktuuri "ekologisen kapitalismin" vaatimusten mukaiseksi.
Uusi vihreän kapitalismin paradigma merkitsisi, että suuri osa nyky-yhteiskunnan infrastruktuurista pitää hävittää, ja sen tilalle rakentaa kokonaan uusi. Tämä projekti kysyy paljon työtä, ja on jossain mielessä verrattavissa esim. sodan tuomaan hävitykseen ja sen jälkeisiin houkutteleviin jälleenrakennushankkeisiin. Sota ja siihen liittyvä rakennusten ja laitteiston tuhoutuminen osaltaan luommassa 2. maailmansodan jälkeistä talouskasvua, joka sai monet uskomaan, että kasvu on sittenkin kapitalismin normaali olitila, huomauttavat Foster ja Magdoffkin.
On kuitenkin toistaiseksi avoin kysymys, onko vihreistä teknologioista lopultakaan lunastamaan tätä lupausta. Viime aikoijen suurin megatrendi, kommunikaatioteknologiat, internet ja siihen liittyvät ratkaisutkaan eivät ole tähän toistaiseksi kyenneet. Voi myös olla, että jos vihreä kapitalismi perustuu suurelta osaltaan erilaisten päästö- ja muiden saastutusoikeuksien johdannaiskauppaan ja vastaavaan arvopaperitalouteen, se voi vain pahentaa tilannetta nykyisestä.
Lähteet:
Foster, John Bellamy; Magdoff, Fred: The Great Financial Crisis (Monthly Review Press, 2009).
Helsingin sanomat: Dalai-lama varoitti EU:ta ahneudesta (4.12.08)

Huldén, Lena: Nyt tarvitaan protesteja ja tekoja (1.5.09)

International Socialism: A crisis for the centre of the system (2.10.08)

Mari Kiviniemi: Avajaispuhe 3.12. 2008 Teracom Oy. Vapaa markkinatalous ei usko itse itseensä (3.12.08)

Marxilainen työväenliitto: Vappujulistus 2009 (29.4.09)

MTK: Tehtaille riittää kotimaanpuuta (25.10.07)

Optio: Teoria finanssikriisistä (9.10.08)
Red Pepper: Their crisis, our challenge (April/May 2009)

SAK: Talouskriisi ja valtion velka – miten selviämme? (Maaliskuu 2009)

Seppänen, Esko: Hullun rahan tauti (Tammi, 2009).
Siltala, Juha: Työelämän huonontumisen lyhyt historia (Otava 2004).
Talouselämä: Talouskriisi tuli – kukaan ei ymmärrä, miksi (2.4.09)

Talouselämä: Luottamuspula on paha taloudelle (2.5.09)

Taloussanomat: Osinkotuotto nousee uuteen ennätykseen (25.3.09)

Taloussanomat: Putoava dollari (12.4.08)

Taloussanomat: Älä ole niin ahne (5.4.09)

Tekniikka & talous: Lomautus uhkaa varmuuden vuoksi (12.11.08)

Tekniikka & talous: Talouskriisin todellisista syistä on poskettoman vähän analyysiä (2.4.09)

Ulkoministeriö: Ranskalaismedia korosti Sarkozyn henkilökohtaista menestystä ja onnistunutta yhteistyötä G20-kokouksessa. Mediakatsaus (8.4.09)


4 kommenttia
Kommentoi »

  1. Mikko Aalto 5.6.2009 22.16 :
    Kaikkein hämmästyttävintä nykyisessä talouskriisissä on vasemmiston ja erilaisten sosialistien teoreettinen ja henkinen lama ja kyvyttömyys.
    Ehkä jo sata vuotta sitten marxilaiset taloustieteilijät osoittivat aivan oikein kapitalismin "suhteellisen ylituotannon kriisien" syyn.
    Syy on äärimmäisen yksinkertainen ja veden pitävä: Kun sekä rahat että tavarat ovat puulautuneet samohin käsiin, ei enään voi ostaa eikä myydä mitään.
    Ja kun ei voi myydä, varastot täyttyvät eikä enään voi tuottaakaan.

    Sana "suhteellinen" on aina muistettu liittää termiin, sillä köyhien edes perustarpeita ei ole vielä kertaakaan tyydytetty aina 1800 luvulta tähän päivään.
    Samaan aikaan kun sadat miljoonat lapset käyvät koulua ilman minkään näköisiä kirjoja, seisovat paperitehtaat joutilaina ja paperityöntekijät ovat joutuneet työttömiksi.
    Nurinkurisesti asiain tilan säilyttämiseksi NATO käy sotia Afrikassa, josta ihmiset yrittävät paeta maihin joissa ei ole sotaa ja lapsilla on koulussa kirjat.
    Ja oikeistopopulistit korjaavat äänet kun vasemmistolaisilla on pallo hukassa ja tarjoavat ratkaisuksi yhteistyötä NATOn kanssa…

    Laman välittömänä ratkaisuna on tietysti tehdä niin massiivisia rahan siirtoja maailman ja Suomen kaikkein pienituloisimmille, että kulutuskusyntä elpyy.
    Tällä keinolla elpyy nimenomaan tarpeellinen, ekologisesti kestävä teollisuus ja tuotanto ja upporikkaiden rahoituksen heikentyessä vähenee ekologisesti kestämätön kerskakulutus.

    Keskipitkän, 2-3 vuoden, ratkaisuna on täysin teollisuuden ja reaalitalouden ulkopuolelle joutuneen kapitalistisen finanssi ja virtuaalitalouden korvaaminen yksinkertaisesti valtion yhtiöillä ja valtion pankeilla.
    Näin syntyvä talous, demokratian oloissa, ei ole aivan yhtä tehokas kuin kuumimmat kapitalismin pisteet, mutta aivan riittävän tehokas maailman kaikkien maiden kaikkien ihmisten perustarpeiden ja pienen ylellisyydenkin turvaamiseen.

    Asiaan tarvitaan vain kansan tukema ja painostama riittävä parlamentaarinen enemmistö, täysin riippumatta siitä mihin puolueisiin kansan edustajat kuuluvat.
    On melkeimpä anteeksi antamatonta että nykyään valtion omistusta esittävät yrityksien kohtalosta huolestuneet ei-sosialistit kuten Jyrki Katainen, samaan aikaan kun Vasemmistoliiton kansanedustaja puhuu NATO yhteistyön tärkeydestä.
    Esko Seppänen oli oikeassa, nykyisellä vasemmistolla on pallo niin hukassa että sillä ei ole tarjota vaihtoehtoa vaikka jopa "tavalliset ihmiset" sitä miettivät.
    Siksi korjaaminen on aloitettava tavallisten ihmisten, etenkin nuorten tietoisuuden kohottamisesta.
    Kerran viikossa kokoontuvat opintokerhot ovat yksi parhaista keinoista, kaikkea ei voi eikä tule korvata nettikeskusteluilla.
    Mikko Aalto
  2. [...] Comment! Joonas Laine – Talouskriisissä on kyse reaalitalouden ongelmista [...]
  3. [...] Laineen tuore kirjoitus käy kriittisesti läpi nykyisen finanssikriisin taustoja, selitystapoja ja ratkaisuehdotuksia [...]
  4. [...] on kyse reaalitalouden ongelmista. Sosialismi.net 5.6.2009. Saatavilla osoitteessa http://sosialismi.net/blog/2009/06/05/talouskriisissa-on-kyse-reaalitalouden-ongelmista/ Lapavitsas, Costas. 2009. Financialised Capitalism: Crisis and Financial Expropriation. [...]