Tohtori Marx kuvaili yksien harjoittamaa toisten jotensakin kuppaamista siihen tapaan,että ”pääoma on kuollutta työtä, joka vampyyrien lailla elää vain imemällä elävää työtä, ja se elää sitä paremmin, mitä enemmän se sitä imee.”

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Citi: Pahin on vasta edessä Euroopassa

Torstai 22.03.2012, kauppalehti

Euroopan ongelmat eivät ole ohi Kreikan tukiohjelmasta ja EKP:n likviditeettiruiskeesta huolimatta, Citi-pankin pääekonomisti Willem Buiter sanoi CNBC:n haastattelussa.

Euroopan ongelmia on Buiterin mukaan siirretty vain eteenpäin.

 Nyt vedetään hetken henkeä. EKP:n pitkäaikainen rahoitusohjelma ei ole todellisuudessa ratkaissut ongelmaa, ja pahin on vasta edessä Euroopan suhteen, Buiter sanoi CNBC:lle

Lisäksi hän odottaa EKP:n uutta ”laajamittaista interventiota" myöhemmin tänä vuonna tai vuoden 2013 alussa. EKP pumppasi lähes biljoona euroa kolmevuotisten lainojen kautta Euroopan pankkisysteemiin hyvin matalalla korolla joulu- ja helmikuussa.
Markkinat ovat tänä vuonna keskittyneet pitkälti Kreikan velan uudelleenjärjestelyyn, mikä viimein toteutui aiemmin tässä kuussa. Nyt uutena huolenaiheena ovat Euroopan reuna-alueiden taloudet.
– Tulemme näkemään vielä Kreikan ja Portugalin velkojen uudelleenjärjestelyt. Irlanti on vaarassa, ja Espanja on heikentynyt julkistaloudeltaan viime aikoina huomattavasti.
– Kiireellisyyttä tarvitaan lisää. Tällä hetkellä saatavilla olevat keinot eivät riitä, jos Espanjasta tulee troikan ohjelman maa. Merkityksellistä työtä (uudelleenjärjestelystä puhuttaessa) on tapahtunut yhä vain Kreikassa, eikä edes se ole riittävästi, jotta maa saisi julkisen taloutensa taas tukevalle pohjalle.
Buiter kritisoi myös sitä, että Euroopan keskuspankki on tinkinyt roolistaan.
– Siitä ajatuksesta, ettei keskuspankki osta valtion velkaa, on tingitty. Luulen, että se oli tarpeellista ja välttämätöntä. Epäilemättä se on kuitenkin aiheuttanut erimielisyyttä EKP:n sisällä ja luonut jännitteitä, jotka saattavat nousta esiin kun EKP:ltä kaivataan seuraavaa suuren luokan interventiota, Buiter sanoi.
Buiter kritisoi myös euroalueen terveempiä talouksia siitä, että ne ovat turvautuneet EKP:hen ja asettaneet sen luotonantajan asemaan.
– Euroopan keskuspankki näyttelee valtiontaloudellista auktoriteettia, koska varsinaiset fiskaaliset auktoriteetit ovat tuottaneet pettymyksen, hän sanoi.

Annemari Anttila
Talousennusteet ristiriitaisia - "kesälomilta palataan jo uuteen kriisiin"
Tiistai 27.03.2012, Kauppalehti


Tänään tiistaina ja viime viikkoina julkistetut talousennusteet antavat ristiriitaisia viestejä talouden suunnasta. Pellervon Taloustutkimus kritisoi yleistä ennustelinjaa, jonka mukaan talous nousee loppuvuonna niin Euroopassa kuin Suomessakin.

- Vuosi ei mene parempaan suuntaan, vaan huonompaan, varoittaa PTT:n tutkimusjohtaja Markus Lahtinen.
PTT:n mukaan kesälomilta palaavia odottaa jo kriisin seuraava vaihe - Portugalin ja Espanjan kriisipaketit. PTT ennustaa Suomen talouden syvimmän vaiheen ajoittuvan vasta tämän vuoden loppupuoliskolle, ja mahdollisesti viimeiselle neljännekselle.

Nordean viesti päinvastainen

Tänään niin ikään ennusteensa julkistanut Nordea sen sijaan odottaa, että Suomen talous pysyisi pian päättyvän neljänneksen vielä niukasti plussalla. Toisella neljänneksellä luvut painuisivat miinukselle, mutta sen jälkeen edessä olisi nousua.
Nordea nosti tämän vuoden kasvuennusteensa 0,5 prosenttiin. Aiemmin pankki ennusti täksi vuodeksi puolen prosentin laskua.
PTT:n tuoreen ennusteen mukaan Suomen talous supistuu tänä vuonna 0,9 prosenttia aikaisemman puolentoista asemesta. Kumpikin odottaa ensi vuonna noin kahden prosentin kasvua.
Aiemmista talousennusteista optimistisempaan päähän osuu Etla, jonka mukaan talous yltäisi tänä vuonna Suomessa 0,9 prosentin kasvuun. Sampo Pankin mukaan talous supistuu 0,2 prosenttia.

PTT varoitti jo viime vuonna liiasta toiveikkuudesta

PTT varoitti vuosi sitten liiasta optimismista, kun ennustelaitokset yksi toisensa perään korottivat kasvuennusteitaan ja totesivat synkkien pilvien väistyvän taivaalta.
Myös Nordean mukaan vuosi on yhä haastava, mutta riski talouskriisistä on väistynyt ja euroalue toipuu hitaasti.
Nordea kuitenkin uskoo, että Euroopan keskuspankin mittava rahan pumppaus pitää Espanjan ja Italian korot sellaisina, että ne pystyvät saamaan itsenäisesti rahaa markkinoilta. PTT taas odottaa etenkin Espanjalla tämän olevan vaikeampaa, kun maan on vaikea yltää sille annettuihin säästötavoitteisiin selvästi supistuvassa taloustilanteessa.
- Espanjan leikkauksia voi verrata tilanteeseen, jossa Suomessa jouduttaisiin 10 miljardin euron sopeutuksiin, laskee Lahtinen.
Espanjan talouden pelastamiseen Euroopalla ei ole varaa. Niin PTT:ssä kuin Nordeassa uskotaan, että Espanja saa vaikeuksista huolimatta taloutensa kuriin. Espanjan ja Italian korot nytkähtivät viime viikolla jälleen yli viiden prosentin rajan. Hätäkellojen on laskettu soivan seitsemässä prosentissa.
- Jos tulee yhtään huonoja uutisia, korot lähtevät heti nousuun, sanoo tuore tutkimusjohtaja Aki Kangasharju Nordeasta.

Kiinassa hard landing

Toinen selvä ero Nordean ja PTT:n ennusteissa liittyy Kiinaan. Nordean mukaan Kiinan talous pysyy vauhdissa virallisen 7,5 prosentin kasvutavoitteen mukaisesti.
PTT puolestaan odottaa, että vuoden päästä Kiinassa edessä voi olla sikäläinen ”hard landing” viiden prosentin kasvuvauhtiin, kun maa alkaa puoluekokousvuoden jälkeen tehdä taloudessaan ja politiikassaan uudistuksia. Tämä heijastuisi muun maailman ja Suomen kasvuvauhtiin ensi vuoden jälkeen.

Mia Jouslehto

PTT: Suomi ajautuu taantumaan

Tiistai  27.03.2012. Kauppalehti

Kallis öljy ruokkii inflaatiota, kuluttajien ostovoima yskii.

Pellervon taloustutkimus PTT arvioi, että Suomen talous painuu taantumaan tänä vuonna. PTT ennustaa, että talous supistuu vajaan prosentin verran, koska vienti ei vedä ja kotimaisen kulutuksen kasvu lähes pysähtyy.
Kuluttajahinnat nousevat PTT:n mukaan lähes viime vuoden tahtia, mikä heikentää kotitalouksien ostovoimaa. Inflaatiota ruokkii kalliina pysyvä öljy ja euron heikkeneminen.
Edelliskerran PTT ennusti, että bkt laskee alkaneena vuonna 1,5 prosenttia.
Tutkimuslaitoksen mukaan Euroopan keskuspankki on ostanut tukitoimillaan vain lisäaikaa, eikä eurokriisi ole vielä millään lailla ohi.
Päinvastoin vuosi 2013 on euroalueen kohtalon vuosi. Ensi vuonna on PTT:n mukaan nimittäin pakko päästä kasvu-uralle, muuten koko euroalueen tulevaisuus on uhattuna.
Tänä vuonna laitos ennustaa euroalueen talouden supistuvan reilun prosenttiin, vaikka kriisi ei tästä pahenisi. Eurotaloutta vievät nimittäin alamäkeen säästöt, veronkorotukset ja pankkien lainanannon supistuminen. Valoa PTT näkee USA:n taloudessa. Kiinan talous sen sijaan yskii.