| USA, velka ja leikkaukset |
| Kirjoittanut Jonathan Neale | |
| 13.11.2011 | |
|
Viime kuussa Obama ja republikaanit
solmivat viime hetken kompromissin USA:n velkakatosta Miksi näin
tapahtui? Syiden etsiminen on tarpeen aloittaa tarkastelemalla
USA:n poliittisen järjestelmän erityispiirteitä.
USA:ssa ei ole parlamentaarista järjestelmää,
jossa parlamentti valitsisi hallituksen. Sen sijaan valitaan
presidentti joka neljäs vuosi. Joka toinen vuosi pidetään
kongressin – edustajainhuoneen ja senaatin – vaalit.
Presidentin, edustajainhuoneen ja senaatin on
kaikkien oltava yhtä mieltä lain säätämiseksi tai menojen
valtuuttamiseksi. Juuri nyt republikaanipuolueella on enemmistö
edustajainhuoneessa, demokraateilla senaatissa, ja presidentti on
demokraatti. Senaattorit ja edustajainhuoneen jäsenet eivät
kuitenkaan usein äänestä puolueensa mukaisesti. Presidentti voi
myös estää jokaisen lain, jos ei siitä pidä, mutta hän ei voi
tehdä mitään, ellei kongressi hyväksy lakia.
On olemassa laki, jonka mukaan kongressin ja
presidentin on säännöllisesti sovittava kaikista ulkomaanvelan
kasvattamisista. Millään muulla maalla ei moista lakia ole. Näin
on tehty 70 kertaa viime vuosina ilman hälyä. Tänä vuonna
edustajainhuoneen uudet republikaanit ajattelivat kuitenkin, että
he voisivat pakottaa Obaman hyväksymään laajoja leikkauksia ja
vyönkiristystoimia.
USA:n valtionvelka
Valtionvelka ei ole suuri ongelma. Valtio
maksaa vain kahden prosentin korkoa velastaan ja kokonaismäärä on
alle 1,5 prosenttia kansantulosta. Mutta jos velan kasvattamisesta
ei olisi päästy sopuun, liittovaltio olisi lakannut toimimasta.
Myös julkiset menot toimivat Amerikassa toisin
kuin useimmissa maissa. Suuri osa julkisista menoista on
paikallisella ja osavaltiotasolla. Kolme aluetta kattaa suurimman
osan keskushallituksen (liittovaltion) menoista. Ne ovat armeija,
kaikkien eläkkeet (”sosiaaliturva”) ja ilmainen terveydenhuolto.
Kaikki eivät saa ilmaista terveydenhuoltoa, mutta vanhukset saavat
”Medicaren”, samoin työttömät köyhät ”Medicaidin”.
Sosiaaliturva voitettiin 30-luvulla
joukkoliikkeen ansiosta. Medicaren saavutti joukkoliike
60-luvulla. Nämä kaksi ohjelmaa ovat Amerikan hyvinvointivaltion
ydintä.
Ne ovat myös pitkään olleet ne kaksi julkisten
menojen aluetta, joihin ei ole uskallettu kajota. Niiden nauttima
kansan tuki on valtava. Vuonna 1993 Bill Clinton yritti saada
republikaanisenaattoreita ja edustajainhuoneen jäseniä tukemaan
sosiaaliturvan leikkauksia. Republikaanit varoittivat heitä
olemasta hulluja – sosiaaliturva oli amerikkalaisen politiikan
”kolmas kisko”, kuten metrossa: jos siihen koskee, kuolee.
Republikaanien vaatimukset
Tänä vuonna republikaanit vaativat, että
eläkkeisiin ja Medicareen tehtäisiin suuria leikkauksia, että
armeijalta ei leikattaisi ja että veroja ei nostettaisi. Viime
hetken ”kompromissi” leikkaa itse asiassa hyvin vähän ensi vuonna.
Mutta kymmenen vuoden jaksolla se tuo valtavia, joskin
määrittelemättömiä leikkauksia Medicareen ja eläkkeisiin. Obama
ylisti ja tuki tätä kompromissia.
Demokraattiedustajat kuitenkin jakautuivat – 90
äänesti puolesta ja 90 vastaan. 90 vastaan äänestänyttä heijastaa
jatkuvia siteitä suureen enemmistöön, joka tarvitsee eläkkeitä ja
terveydenhoitoa eläkkeellä.
Tällä kompromissilla on ollut useita seurauksia.
Ensinnäkin se hakkaa kiveen vyönkiristyspolitiikan. Nyt näyttää
epätodennäköiseltä, että Obama tai kongressi tukisivat valtion
menojen lisäämistä talouden elvyttämiseksi.
Toiseksi, liberaalit ja ammattiyhdistysaktivistit
ovat kääntymässä pois Obamasta, toiset murheissaan, toiset
vihaisina. Obama laskeskelee, ettei hänen tarvitse piitata. Hän
haluaa tulla ensi vuonna uudelleenvalituksi. Hänen vakava
heikkoutensa oli, että hän on ollut johdossa talouskatastrofin
aikana ja äänestäjät ovat epätoivoissaan työpaikoista. Kompromissi
tarkoittaa, että hän ja republikaanit ovat nyt kumppaneita
talouden tuhoamisessa – ja republikaanit näyttävät vielä
pahemmilta.
Vaikutus maailmalla
Kolmanneksi, kompromissi pelästytti maailman
hallitsevan luokan. Viisikymmentä vuotta republikaanit ja
demokraatit ovat Washingtonissa yhdistyneet lujasti talouden ja
ulkopolitiikan avainkysymyksissä kriittisillä hetkillä. Mutta
tällä kertaa sekä teekutsurepublikaanit että Obama näyttivät
olevan valmiita menemään loppuun asti. Näytti, ettei vastuussa
ollut kukaan vakavasti otettava. Kaikki tämä tuli hetkellä, jona
teollisuustuotanto on vaikeuksissa kaikkialla maailmassa ja
Euroopan pankit ovat vakavassa vaarassa. Pian kompromissin jälkeen
luottoluokituslaitos Standard and Poor alensi USA:n luokitusta –
vakava varoitus Obamalle ja republikaaneille ryhdistäytyä. Kiinan
virallinen uutistoimisto hyökkäsi julkisesti Obamaa ja
republikaaneja samansuuntaisesti ja Euroopan pörssit sukelsivat.
Keväällä Wisconsinin kapinointi oli merkittävä
osoitus työväenluokan vihasta. Vaikka jotkut ovatkin nielleet
ajatuksen, että teekutsurepublikaanit olivat ”kahjoja” ja Obama on
pelastanut talouden, monet eivät ole. 80 prosenttia
amerikkalaisista ei hyväksy tapaa, jolla Obama hoitaa taloutta.
Toistaiseksi tämä ei ole johtanut taisteluun.
Eikä se välttämättä estä Obaman uudelleenvalintaa. Mutta kun tulot
ja työpaikat eivät ole toipuneet vuoden 2008 taantumasta,
tyytymättömyys leikkauspolitiikkaan, republikaaneihin ja Obamaan
kasvaa.
Jonathan Neale
Socialist Review, syyskuu 2011
|
